Shimon Peres
| Shimon Peres | |
|---|---|
| שמעון פרס | |
 | |
| Israelin 9. presidentti | |
| 13. kesäkuuta 2007 – 24. heinäkuuta 2014 | |
| Pääministeri | Ehud Olmert Benjamin Netanjahu |
| Edeltäjä | Moshe Katsav |
| Seuraaja | Reuven Rivlin |
| Israelin ulkoministeri | |
| 7. maaliskuuta 2001 – 2. marraskuuta 2002 | |
| Edeltäjä | Shlomo Ben-Ami |
| Seuraaja | Benjamin Netanjahu |
| 14. heinäkuuta 1992 – 22. marraskuuta 1995 | |
| Edeltäjä | David Levy |
| Seuraaja | Ehud Barak |
| Edeltäjä | Yitzhak Shamir |
| Seuraaja | Moshe Arens |
| Israelin 8. pääministeri | |
| Edeltäjä | Jitzhak Rabin |
| Seuraaja | Benjamin Netanjahu |
| Presidentti | Chaim Herzog |
| Edeltäjä | Jitzhak Shamir |
| Seuraaja | Jitzhak Shamir |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 2. elokuuta 1923 Wiszniew, Puola |
| Kuollut | 28. syyskuuta 2016 (93 vuotta) Ramat Gan, Israel |
| Ammatti | sotilas |
| Puoliso | Sonya Gelman Peres |
| Tiedot | |
| Puolue | Kadima Työväenpuolue |
| Uskonto | Juutalaisuus |
| Kunnianosoitukset |  Nobelin rauhanpalkinto (1994) |
 Nimikirjoitus | |
| [ Muokkaa Wikidatassa ]  | |
| Infobox OK | |
Shimon Peres (hepr. שמעון פרס, 
kuuntele ääntämys (ohje), 2. elokuuta 1923 Wiszniew, Puola – 28. syyskuuta 2016 Ramat Gan Israel)[1][2] oli israelilainen poliitikko, joka toimi Israelin presidenttinä 13. kesäkuuta 2007 – 24. heinäkuuta 2014. Peres toimi kolmeen otteeseen Israelin työväenpuolueen puheenjohtajana, vuosina 1977–1992, 1995–1996 ja 2003–2005, ja maansa pääministerinä kahteen otteeseen, 1984–1986 ja 1995–1996. Peres kuului keskustalaiseen Kadima-puolueeseen, joka perustettiin vuoden 2005 lopulla; Peres jätti työväenpuolueen joulukuussa 2005 menetettyään kuukautta aikaisemmin puolueen puheenjohtajuuden Amir Peretzille.
Vuonna 1994 Peres sai Nobelin rauhanpalkinnon yhdessä Jitzhak Rabinin ja Jasser Arafatin kanssa rauhanpyrkimyksistä, jotka huipentuivat Oslon rauhanprosessiin.[3]
Vuoden 2016 syyskuussa tiedotettiin Peresin saaneen aivoverenvuodon ja joutuneen hengityskoneeseen[4]. Hän kuoli kahden viikon kuluttua sairastumisesta 28. syyskuuta vastaisena yönä[1].
Varhaiset vuodet
Szymon Perski syntyi juutalaiseen perheeseen[5] Wieniawassa, Puolassa (nykyinen Višneva, Valko-Venäjä). Hänen vanhempansa eivät olleet vahvasti uskonnollisia, mutta hänen rabbina toiminut isoisänsä tutustutti hänet juutalaiseen uskontoon.[6][7] Peresin perhe puhui kotona jiddišiä, hepreaa ja venäjää.[8] Hän oppi koulussa puolaa, ja myöhemmin hän puhui myös ranskaa sekä englantia. Perhe muutti juutalaisiin kohdistuvia vainoja pakoon Palestiinaan vuonna 1934.[9][5] Peres opiskeli Geulan koulussa Tel Avivissa ja Ben Shemenin maatalouskoulussa. Peres liittyi Haganah-taistelujärjestöön vuonna 1947. Hän tapasi David Ben-Gurionin, joka teki hänestä laivaston komentajan. Peresistä tuli puolustusministeriön johtava kenraali vuonna 1953. Peresin toiminnan vaikutuksesta Israelin nuori valtio etsi liittolaisia. Ranska toimitti Dassault Mirage III -taistelukoneita ja Dimonan ydinvoimalan Israelille, ja kolmen vallan sopimuksella Ranskan ja Ison-Britannian kanssa Israel hyökkäsi Suezin kriisin aikana vuonna 1956 Egyptiin.
Peres valittiin knessetiin Mapai-puolueen edustajana vuonna 1959. Hän oli perustamassa työväenpuoluetta vuonna 1968. Hän oli Golda Meirin hallituksessa, ja Meirin eroamisen seurauksena hän menetti työväenpuolueen johtajuuden Jitzhak Rabinille. Rabinin hallituksessa Peres toimi puolustusministerinä vuosina 1974–1977.
Poliittinen toiminta
Hänet valittiin työväenpuolueen johtajaksi vuonna 1977, mutta puolue hävisi parlamenttivaaleissa Likudille.
Vuoden 1984 vaalien jälkeen Työväenpuolue nousi suurimmaksi 44 paikalla. Se ei kuitenkaan saanut luotua vaadittavaa 60 paikan koalitiota hallituksen muodostamiseksi ja päädyttiin erikoiseen järjestelyyn; Peres oli pääministerinä kahden vuoden ajan ja Likudin Jitzhak Shamir seuraavat kaksi vuotta Peresin siirtyessä ulkoministeriksi ja varapääministeriksi.[10]
Pääministerin viran aikana hän toteutti Israelin sotavoimien vetäytymisen Libanonista ja pystyi alentamaan inflaatiota Yhdysvaltain myöntämien lainojen avulla[10]. Luovutettuaan pääministerin paikan sopimuksen mukaan Shamirille 1986 hän ryhtyi kuitenkin salaisiin neuvotteluihin Jordanian kuningas Husseinin kanssa Israelin ja Jordanian sopimuksesta ja miehityksen päättämisestä. Shamir vastusti sopimusta ja se kaatui hallituksen keskinäisissä neuvotteluissa, ja joulukuussa 1987 alkoi ensimmäinen intifada.[10]
Shamirin ja Peresin jälkeen pääministeriksi nousi Rabinille tämän voitettua parlamenttivaalit. Peres toimi ulkoministerinä neuvotteluissa Israelin ja Palestiinan välisissä rauhanneuvotteluissa vuosina 1992–1995. Näiden neuvottelujen tuloksena hänet palkittiin yhdessä Jitzhak Rabinin ja Jasser Arafatin kanssa Nobelin rauhan palkinnoilla vuonna 1994. Rabinin murhan jälkeen Peres palasi Israelin pääministeriksi vuonna 1995. Benjamin Netanjahun Likudin voitto parlamenttivaaleissa syrjäytti Peresin vuonna 1996.
Peres oli presidenttiehdokkaana vuonna 2000, mutta hävisi Likudin Katsaville. Barakin häviö Ariel Sharonille 2001 vaaleissa antoi Peresille mahdollisuuden tehdä toinen paluu politiikkaan. Hän johdatti työväenpuolueen kansallisen yhtenäisyyden hallitukseen yhdessä Sharonin Likud-puolueen kanssa ja varmisti Peresille ulkoministerin viran. Muodollinen puoluejohtajuus siirtyi Benjaminin Ben-Eliezerille ja Amran Mitzananille. Peres luopui ulkoministerin virasta työväenpuolueen kärsittyä tappion 2003 vaaleissa. Hän johti vielä puolueen koalitioon Sharonin kanssa vuoden 2004 lopulla.
Peres valittiin työväenpuolueen johtajaksi vuonna 2005. Hän jätti työväenpuolueen kun hävisi johtajavaalin Amir Peretzille, ja liittyi uuteen keskustapuolueeseen Kadimaan. Kadima nimitti hänet ehdokkaaksi 13. kesäkuuta 2007 presidentinvaaliin, jossa Peres valittiin Katsavin seuraajaksi.[11]
Vuonna 2010 julkaistiin dokumentteja, joiden perusteella uskotaan Peresin tarjoutuneen myymään Jericho-ohjuksia ja ydinaseita Etelä-Afrikan puolustusministeri P. W. Bothalle 1970-luvulla.[12]
Vuoden 2014 vaaleissa 90-vuotias Peres ei enää ollut ehdokkaana, ja pidättäytyi ilmaisemasta tukeaan kenellekään ehdokkaista seuraajakseen.[13]
Yksityiselämä
Peres oli jäänyt leskeksi ja hänellä oli kolme lasta ja kahdeksan lastenlasta.[14] Hänen vaimonsa oli Sonia (o.s. Gelman), lapset ovat tytär Zvia ja pojat Yonathan ja Nehemia.[15]
Näyttelijä Lauren Bacall oli Peresin serkku.[16]
Lähteet
- ↑ a b Hirvonen, Saara: Israelin entinen presidentti Shimon Peres on kuollut 28.9.2016. Yle. Viitattu 28.9.2016.
- ↑ Shimon Peres, former Israeli president, dies aged 93 28.9.2016. BBC. Viitattu 28.9.2016. (englanniksi)
- ↑ Shimon Peres Encyclopedia Britannica: Guide to Nobel Prize
- ↑ Lahti, Pauli: Israelin ex-pääministeri Shimon Peres sairaalaan 14.9.2016. Yle. Viitattu 28.9.2016.
- ↑ a b Israel’s former president Shimon Peres dies at 93 France 24. 28.9.2016. Viitattu 26.4.2021. (englanniksi)
- ↑ Obituary: Shimon Peres, Israeli founding father BBC News. 28.9.2016. Viitattu 26.4.2021. (englanniksi)
- ↑ How Shimon Peres, the boy from Vishniva, grew to be a giant The Jewish Chronicle. 2016. Viitattu 26.4.2021.
- ↑ Jewish Museum of Tolerance inaugurated Ynetnews. 8.11.2012. Viitattu 26.4.2021. (englanniksi)
- ↑ The Nobel Peace Prize 1994 NobelPrize.org. Viitattu 26.4.2021. (englanniksi)
- ↑ a b c Will Israel be able to form a unity government? 2009. Independent. Viitattu 20.1.2015.
- ↑ Peres elected Israel's president 2007. BBC. Viitattu 20.1.2015.
- ↑ Tutkija: Israel tarjosi Etelä-Afrikalle ydinaseita 2010. Yle. Viitattu 20.1.2015. [vanhentunut linkki]
- ↑ Israel's presidential candidates face tough task of emerging from Shimon Peres' large shadow 3.5.2014. FOX News. Viitattu 20.1.2015.
- ↑ Shimon Peres Israelin ulkominosteriö. Viitattu 20.1.2015.
- ↑ Shimon Peres Jewish Virtual Library. Viitattu 20.1.2015.
- ↑ Remembering Lauren Bacall 2014. Jewish Journal. Viitattu 20.1.2015.
Aiheesta muualla
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Shimon Peres Wikimedia Commonsissa
 | Edeltäjä: Moshe Katsav | Israelin presidentti 2007–2014 | Seuraaja: Reuven Rivlin |
Nobelin rauhanpalkinnon saajat
| ||||||||
| ||||||||||||||||||||||||||
