John Hume

John Hume
John Hume.
John Hume.
Henkilötiedot
Syntynyt18. tammikuuta 1937
Kuollut3. elokuuta 2020 (83 vuotta)
Poliitikko
Puolue Pohjois-Irlannin sosialistinen työväenpuolue (SDLP)
Tunnustukset

Nobelin rauhanpalkinto Nobelin rauhanpalkinto (1998)

[ Muokkaa Wikidatassa ] Näytä Wikidatasta tulevat arvot
Infobox OK

John Hume (18. tammikuuta 1937 – 3. elokuuta 2020[1]) oli pohjoisirlantilainen poliitikko, joka sai Nobelin rauhanpalkinnon 1998 yhdessä Ulsterin unionistipuolueen David Trimblen kanssa.[2]

Hume oli Pohjois-Irlannin sosialistisen työväenpuolueen (SDLP) toinen johtaja 1979–2001. Hän on ollut kansanedustajana sekä oman maansa parlamentissa että Euroopan parlamentissa. Häntä pidetään yhtenä Pohjois-Irlannin rauhanprosessin tärkeimmistä arkkitehdeista.[3]

Hume on opiskellut katolisessa seminaarissa, ja aikoi aluksi pappisuralle, mutta palasi kotikaupunkiinsa ja rupesi opettajaksi. Hän nousi kansalaisoikeusliikkeen johtohahmoksi 1960-luvulla ja sitä kautta Pohjois-Irlannin alueparlamenttiin 1969 sitoutumattomana edustajana. Vuonna 1979 hänet valittiin Euroopan parlamenttiin, ja uudelleen vuosina 1983, 1987, 1992, ja 1997.[4]

Vuonna 2001 hän erosi puoluejohdosta vedoten terveyssyihin, mutta jatkoi sekä Euroopan että Britannian parlamenteissa.[5]

Lähteet

  1. Yle: Pohjois-Irlannin kriisin sovittelusta Nobel-palkittu John Hume on kuollut Yle. Viitattu 3.8.2020.
  2. The Nobel Prize in Peace 1998 Nobelprize.org – The Official Website of the Nobel. Viitattu 12.7.2012. (englanniksi)
  3. John Hume Encyclopedia Britannica
  4. John Hume Biography Nobelprize.org – The Official Website of the Nobel. Viitattu 12.7.2012. (englanniksi)
  5. Hume to step down as SDLP leader (Arkistoitu – Internet Archive) CNN 2001
1901–1925

1901: DunantPassy 1902: DucommunGobat 1903: Cremer 1904: Kansainvälisen oikeuden instituutti 1905: Suttner 1906: Roosevelt 1907: MonetaRenault 1908: ArnoldsonBajer 1909: BeernaertPaul Balluet d’Estournelles de Constant 1910: Kansainvälinen Rauhantoimisto 1911: AsserFried 1912: Root 1913: La Fontaine 1917: Punainen Risti 1919: Wilson 1920: Bourgeois 1921: BrantingLange 1922: Nansen 1925: ChamberlainDawes

1926–1950

1926: BriandStresemann 1927: BuissonQuidde 1929: Kellogg 1930: Söderblom 1931: AddamsButler 1933: Angell 1934: Henderson 1935: Ossietzky 1936: Lamas 1937: Cecil 1938: Nansenin kansainvälinen pakolaistoimisto 1944: Punainen Risti 1945: Hull 1946: BalchMott 1947: Kveekarit 1949: Boyd Orr

1951–1975

1950: Bunche 1951: Jouhaux 1952: Schweitzer 1953: Marshall 1954: Yhdistyneiden kansakuntien pakolaisjärjestö 1957: Pearson 1958: Pire 1959: Noel‑Baker 1960: Lutuli 1961: Hammarskjöld 1962: Pauling 1963: Punainen Risti 1964: King 1965: Unicef 1968: Cassin 1969: Kansainvälinen työjärjestö 1970: Borlaug 1971: Brandt 1973: Kissinger 1974: MacBrideSatō 1975: Saharov

1976–2000

1976: B. WilliamsCorrigan 1977: Amnesty International 1978: SadatBegin 1979: Äiti Teresa 1980: Esquivel 1981: YK:n pakolaisapujärjestö 1982: MyrdalGarcía Robles 1983: Wałęsa 1984: Tutu 1985: Lääkärit ydinsotaa vastaan 1986: Wiesel 1987: Arias 1988: YK:n Rauhanturvaajat 1989: Dalai Lama 1990: Gorbatšov 1991: Suu Kyi 1992: Menchú 1993: Mandelade Klerk 1994: ArafatPeresRabin 1995: Pugwash-liikeRotblat 1996: BeloRamos Horta 1997: Kampanja maamiinojen kieltämiseksi (ICBL)J. Williams 1998: Hume, Trimble 1999: Lääkärit ilman rajoja 2000: Kim

2001–

2001: YKAnnan 2002: Carter 2003: Ebadi 2004: Maathai 2005: IAEAElBaradei 2006: YunusGrameen Bank 2007: GoreIPCC 2008: Ahtisaari 2009: Obama 2010: Liu 2011: GboweeJohnson SirleafKarman 2012: EU 2013: Kemiallisten aseiden kieltojärjestö 2014: SatyarthiYousafzai 2015: Tunisian kansallisen vuoropuhelun kvartetti 2016: Juan Manuel Santos 2017: International Campaign to Abolish Nuclear Weapons 2018: MuradMukwege 2019: Abiy 2020: Maailman ruokaohjelma 2021: RessaMuratov 2022: Bjaljatski, Memorial, Center for Civil Liberties 2023: Mohammadi

Auktoriteettitunnisteet Muokkaa Wikidatassa
Kansainväliset
  • FAST
  • ISNI
  • VIAF
Kansalliset
  • Ranska
  • BnF data
  • Saksa
  • Israel
  • Yhdysvallat
  • Ruotsi
  • Tšekki
  • Alankomaat
Henkilöt
  • UK Parliament
Muut
  • SNAC
  • IdRef