Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun kansainvälinen liike

Hakusana ”Punainen Risti” ohjaa tänne. Nimen muita merkityksiä on täsmennyssivulla.
Liikkeen tunnuksia ovat "Geneven risti" ja Punainen Puolikuu.

Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun kansainvälinen liike on maailman suurin humanitaarinen liike. Sen muodostavat:

Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun kansainvälisen liikkeen toimintaan osallistuu noin 97 miljoonaa jäsentä ja 20 miljoonaa aktiivista vapaaehtoista.[2] Yksin Punaisen Ristin katastrofiapu tavoittaa vuosittain yli 30 miljoonaa apua tarvitsevaa eri puolilla maailmaa.[3] Liikkeen tehtävänä on antaa apua kaikkein heikoimmassa asemassa oleville ihmisille, välittämällä apua ihmiseltä ihmiselle. Punaisen Ristin seitsemän perusperiaatetta, jotka näkyvät sen kaikessa toiminnassa, ovat inhimillisyys, tasapuolisuus, puolueettomuus, riippumattomuus, vapaaehtoisuus, yleismaailmallisuus ja ykseys.

Alun perin Punainen Risti toimi vain sodan uhrien auttamiseksi. Vähitellen 1900-luvun kuluessa Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun liike alkoi antaa apua myös katastrofi- ja onnettomuustilanteissa. Useissa maissa Punainen Risti vastaa muun muassa veripalvelutoiminnasta, antaa ensiapukoulutusta, tekee kehitysyhteistyötä, harjoittaa valistustoimintaa ja ylläpitää auttamisvalmiutta.

Punaisen Ristin toiminta perustuu Geneven sopimuksiin, joissa määritellään esimerkiksi se, että kussakin valtiossa voi olla vain yksi joko Punaisen Ristin tai Punaisen Puolikuun kansallinen yhdistys.

Punaisen Ristin kansainvälinen komitea

Punaisen Ristin kansainvälisen komitean (ICRC) kotipaikka on Genevessä. Siihen kuuluu 25 jäsentä, jotka ovat Sveitsin kansalaisia. Komitea nimittää uusia jäseniä, jos jäseniä eroaa tai kuolee. Komitea on perustettu 1863 sveitsiläisen liikemiehen ja humanistin Henri Dunantin aloitteesta, johon aihetta antoivat varsinkin kokemukset neljä vuotta aikaisemmin käydystä Solferinon taistelusta ja hänen kirjoittamansa kirja Solferinon muisto.

Komitea on saanut Nobelin rauhanpalkinnon 1917, 1944 ja IFRC:n kanssa 1963. ICRC on yksi harvoista kansainvälisesti tunnustetuista ei-valtiollisista organisaatioista. Sen asema perustuu Geneven sopimuksiin, jotka ovat yksi kansainvälisen humanitaarisen oikeuden perusasiakirjoista ja joista käytetään usein myös nimitystä "sodan lait" (jus in bello).

Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun kansallisten yhdistysten liitto

Punaisen leijonan merkki.

Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun yhdistysten kansainvälinen liitto (IFRC) perustettiin toukokuussa 1919 eri maihin perustettujen Punaisen Ristin kansallisten yhdistysten kattojärjestöksi. Siihen kuuluvat kaikki eri maiden Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun kansalliset yhdistykset. Suomen Punaisen Ristin kansallinen yhdistys perustettiin 7. toukokuuta 1877 haavoitettujen ja sairaiden sotilaiden hoitoa varten.

Eri maiden kansalliset yhdistykset järjestävät katastrofiapua, kehittävät paikallista auttamisvalmiutta, ylläpitävät veripalvelutoimintaa useissa maissa, huolehtivat pakolaisista, antavat ensiapukoulutusta sekä pyrkivät edistämään yleistä tietoisuutta kansainvälisistä humanitaarisista periaatteista. Punaisen Ristin kansalliset yhdistykset käyttävät tunnuksenaan punaista "Geneven ristiä" valkoisella pohjalla. Ensimmäisen Geneven sopimuksen mukaan sairaanhoitoon tarkoitettuja ajoneuvoja ja rakennuksia vastaan hyökkääminen on kiellettyä.

Punainen kristalli.

Punaisen ristin ja punaisen puolikuun tunnusten rinnalle järjestön viralliseksi tunnukseksi hyväksyttiin vuonna 2005 joulukuussa punaisen kristallin merkki. Merkin tarkoitus on olla uskontojen ja kulttuurien kannalta neutraali.[4]

Lähteet

  1. RCRC Movement IFRC. Viitattu 10/05/2015.
  2. IFRC: International Federation's volunteers section ifrc.org. Viitattu 23.8.2009.
  3. IFRC: What we do ifrc.org. Viitattu 23.8.2009.
  4. IFRC: Adopting the additional emblem ifrc.org. Viitattu 23.8.2009.

Aiheesta muualla

Commons
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Punaisen Ristin käyttämät symbolit.
  • Suomen Punainen Risti.
  • Punaisen Ristin kansainvälinen komitea, ICRC. (englanniksi)
  • Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun yhdistysten kansainvälinen liitto, IFRC. (englanniksi)
Nobelin rauhanpalkinnon saajat
1901–1925

1901: Dunant, Passy 1902: Ducommun, Gobat 1903: Cremer 1904: Kansainvälisen oikeuden instituutti 1905: Suttner 1906: Roosevelt 1907: MonetaRenault 1908: ArnoldsonBajer 1909: BeernaertPaul Balluet d’Estournelles de Constant 1910: Kansainvälinen Rauhantoimisto 1911: AsserFried 1912: Root 1913: La Fontaine 1917: Punainen Risti 1919: Wilson 1920: Bourgeois 1921: BrantingLange 1922: Nansen 1925: ChamberlainDawes

1926–1950

1926: BriandStresemann 1927: BuissonQuidde 1929: Kellogg 1930: Söderblom 1931: AddamsButler 1933: Angell 1934: Henderson 1935: Ossietzky 1936: Lamas 1937: Cecil 1938: Nansenin kansainvälinen pakolaistoimisto 1944: Punainen Risti 1945: Hull 1946: BalchMott 1947: Kveekarit 1949: Boyd Orr

1951–1975

1950: Bunche 1951: Jouhaux 1952: Schweitzer 1953: Marshall 1954: Yhdistyneiden kansakuntien pakolaisjärjestö 1957: Pearson 1958: Pire 1959: Noel‑Baker 1960: Lutuli 1961: Hammarskjöld 1962: Pauling 1963: Punainen Risti 1964: King 1965: Unicef 1968: Cassin 1969: Kansainvälinen työjärjestö 1970: Borlaug 1971: Brandt 1973: Kissinger 1974: MacBrideSatō 1975: Saharov

1976–2000

1976: B. WilliamsCorrigan 1977: Amnesty International 1978: SadatBegin 1979: Äiti Teresa 1980: Esquivel 1981: YK:n pakolaisapujärjestö 1982: MyrdalGarcía Robles 1983: Wałęsa 1984: Tutu 1985: Lääkärit ydinsotaa vastaan 1986: Wiesel 1987: Arias 1988: YK:n Rauhanturvaajat 1989: Dalai Lama 1990: Gorbatšov 1991: Suu Kyi 1992: Menchú 1993: Mandelade Klerk 1994: ArafatPeresRabin 1995: Pugwash-liikeRotblat 1996: BeloRamos Horta 1997: Kampanja maamiinojen kieltämiseksi (ICBL)J. Williams 1998: HumeTrimble 1999: Lääkärit ilman rajoja 2000: Kim

2001–

2001: YKAnnan 2002: Carter 2003: Ebadi 2004: Maathai 2005: IAEAElBaradei 2006: YunusGrameen Bank 2007: GoreIPCC 2008: Ahtisaari 2009: Obama 2010: Liu 2011: GboweeJohnson SirleafKarman 2012: EU 2013: Kemiallisten aseiden kieltojärjestö 2014: SatyarthiYousafzai 2015: Tunisian kansallisen vuoropuhelun kvartetti 2016: Juan Manuel Santos 2017: International Campaign to Abolish Nuclear Weapons 2018: MuradMukwege 2019: Abiy 2020: Maailman ruokaohjelma 2021: RessaMuratov 2022: Bjaljatski, Memorial, Center for Civil Liberties 2023: Mohammadi

Auktoriteettitunnisteet Muokkaa Wikidatassa
Kansainväliset
  • ISNI
  • VIAF
Kansalliset
  • Norja
  • Ranska
  • BnF data
  • Saksa
  • Israel
  • Yhdysvallat
    • 2
  • Tšekki
    • 2
  • Australia
  • Portugali
Tieteilijät
  • CiNii
Henkilöt
  • Trove
  • Uppslagsverket Finland
Muut
  • Historical Dictionary of Switzerland
  • IdRef