Austen Chamberlain

Sir Austen Chamberlain.

Joseph Austen Chamberlain (16. lokakuuta 1863 Lontoo – 17. maaliskuuta 1937 Birmingham) oli brittiläinen valtiomies, poliitikko, jolle myönnettiin Nobelin rauhanpalkinto vuonna 1925.[1] Hän oli radikaalipoliitikko Joseph Chamberlainin poika ja myöhemmän pääministerin Neville Chamberlainin velipuoli.

Suoritettuaan opintonsa Cambridgen yliopistossa Chamberlain matkusteli paljon Euroopassa ja eritoten Ranskassa ja Berliinissä. Palattuaan takaisin Lontooseen hänet nimitettiin parlamentin jäseneksi 1892 konservatiivipuolueen edustajana. Valtiovarainministerinä hän toimi vuosina 1903–1905 ja uudelleen 1921. Intian asioista vastaavana valtiosihteerinä hän oli ensimmäisen maailmansodan aikana 1915–1917, ja tämän jälkeen hänet nimitettiin sotakabinetin jäseneksi vuosiksi 1918–1919.

Vuosina 1925 ja 1928 hän toimi maansa ulkoministerinä ja oli yksi Yhdistyneen kuningaskunnan valtiomiehistä, jotka Gustav Stresemannin ja Aristide Briandin kanssa saivat aikaan Locarnon sopimukset vuonna 1925. Tänä samaisena vuonna hänelle myönnettiin Nobelin rauhanpalkinto yhdessä yhdysvaltalaisen Charles Dawesin kanssa.

Lähteet

  1. The Nobel Peace Prize 1925 Nobelprize.org – The Official Website of the Nobel. Viitattu 15.7.2012. (englanniksi)

Aiheesta muualla

  • Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Austen Chamberlain Wikimedia Commonsissa
  • n
  • k
  • m
Konservatiivipuolue
Puoluejohto
Ylähuone
(1828–1922)
Alahuone
(1834–1922)
Puheenjohtajat
Puhemiehet
Organisaatio
  • Skotlannin konservatiivipuolue
  • Walesin konservatiivipuolue
Historia
1901–1925

1901: DunantPassy 1902: DucommunGobat 1903: Cremer 1904: Kansainvälisen oikeuden instituutti 1905: Suttner 1906: Roosevelt 1907: MonetaRenault 1908: ArnoldsonBajer 1909: BeernaertPaul Balluet d’Estournelles de Constant 1910: Kansainvälinen Rauhantoimisto 1911: AsserFried 1912: Root 1913: La Fontaine 1917: Punainen Risti 1919: Wilson 1920: Bourgeois 1921: BrantingLange 1922: Nansen 1925: Chamberlain, Dawes

1926–1950

1926: BriandStresemann 1927: BuissonQuidde 1929: Kellogg 1930: Söderblom 1931: AddamsButler 1933: Angell 1934: Henderson 1935: Ossietzky 1936: Lamas 1937: Cecil 1938: Nansenin kansainvälinen pakolaistoimisto 1944: Punainen Risti 1945: Hull 1946: BalchMott 1947: Kveekarit 1949: Boyd Orr

1951–1975

1950: Bunche 1951: Jouhaux 1952: Schweitzer 1953: Marshall 1954: Yhdistyneiden kansakuntien pakolaisjärjestö 1957: Pearson 1958: Pire 1959: Noel‑Baker 1960: Lutuli 1961: Hammarskjöld 1962: Pauling 1963: Punainen Risti 1964: King 1965: Unicef 1968: Cassin 1969: Kansainvälinen työjärjestö 1970: Borlaug 1971: Brandt 1973: Kissinger 1974: MacBrideSatō 1975: Saharov

1976–2000

1976: B. WilliamsCorrigan 1977: Amnesty International 1978: SadatBegin 1979: Äiti Teresa 1980: Esquivel 1981: YK:n pakolaisapujärjestö 1982: MyrdalGarcía Robles 1983: Wałęsa 1984: Tutu 1985: Lääkärit ydinsotaa vastaan 1986: Wiesel 1987: Arias 1988: YK:n Rauhanturvaajat 1989: Dalai Lama 1990: Gorbatšov 1991: Suu Kyi 1992: Menchú 1993: Mandelade Klerk 1994: ArafatPeresRabin 1995: Pugwash-liikeRotblat 1996: BeloRamos Horta 1997: Kampanja maamiinojen kieltämiseksi (ICBL)J. Williams 1998: HumeTrimble 1999: Lääkärit ilman rajoja 2000: Kim

2001–

2001: YKAnnan 2002: Carter 2003: Ebadi 2004: Maathai 2005: IAEAElBaradei 2006: YunusGrameen Bank 2007: GoreIPCC 2008: Ahtisaari 2009: Obama 2010: Liu 2011: GboweeJohnson SirleafKarman 2012: EU 2013: Kemiallisten aseiden kieltojärjestö 2014: SatyarthiYousafzai 2015: Tunisian kansallisen vuoropuhelun kvartetti 2016: Juan Manuel Santos 2017: International Campaign to Abolish Nuclear Weapons 2018: MuradMukwege 2019: Abiy 2020: Maailman ruokaohjelma 2021: RessaMuratov 2022: Bjaljatski, Memorial, Center for Civil Liberties 2023: Mohammadi

Auktoriteettitunnisteet Muokkaa Wikidatassa
Kansainväliset
  • FAST
  • ISNI
  • VIAF
Kansalliset
  • Norja
  • Espanja
  • Ranska
  • BnF data
  • Saksa
  • Israel
  • Yhdysvallat
  • Ruotsi
  • Japani
  • Tšekki
  • Australia
  • Kreikka
  • Alankomaat
  • Puola
  • Portugali
Henkilöt
  • Deutsche Biographie
  • Trove
Muut
  • NARA
  • SNAC
  • IdRef