Sosialidemokraattiset Opiskelijat

Sosialidemokraattiset Opiskelijat SONK (aiemmin Sosialidemokraattisen Opiskelijanuorison Keskusliitto) on vuonna 1963 perustettu valtakunnallinen poliittinen opiskelijajärjestö. Sen tavoitteena ja tarkoituksena on koota sosiaalidemokraattisesti ajattelevat opiskelijat. SONK:n järjestörakenteen muodostavat keskustoimisto, liittohallitus sekä paikallisosastot.

SONK tekee läheistä yhteistyötä Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen ja Sosialidemokraattisten Nuorten kanssa. Se on demarinuorten tavoin Sosialististen nuorten kansainvälisen liiton (IUSY), Euroopan nuorten sosialistien (YES) ja Pohjoismaiden sosialidemokraattisten nuorten liiton (FNSU) jäsenjärjestö.

SONK:n neljä kertaa vuodessa ilmestyvä lehti on vuonna 1991 aloittanut Debatti (ISSN 1795-6145). Vuodesta 2020 se on toiminut nettilehtenä. Sitä edelsivät Punakynä (1982–1991, ISSN 0780-0452), Opiskelija-Demari ja Sosialistinen Opiskelija (1973–1976). Yhdessä Sosialidemokraattisen Nuorison Keskusliiton kanssa SONK julkaisi myös teoreettista aikakauslehteä Sosialistinen Politiikka vuosina 1972–1991.

Historia

1960-luku

SONK perustettiin marraskuussa 1963 Tampereella nimellä Sosialidemokraattisen Opiskelijanuorison Keskusliitto. Sosiaalidemokraattista opiskelijatoimintaa oli ollut jo ennen SONK:n perustamista, mutta siltä oli puuttunut kokoava voima ja se oli luonteeltaan paikallista. SONK perustettiin Akateemisen Sosialidemokraattisen Yhdistyksen (ASY) aloitteesta. ASYn lisäksi perustajajäseniä olivat Turun Ursin-seura, Tampereen ASY ja vasta perustettu Jyväskylän ASY.

Liiton ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Arvo Salo ja sihteeriksi Pentti Lumme. Sosialidemokraattisen Nuorison Keskusliitto vastusti erillisen opiskelijaliiton perustamista pitäen sitä tarpeettomana. Alkuaikona liitto oli tukevasti ns. vasemmistososiaalidemokraattien käsissä ja yhteistyö kansandemokraattien suuntaan oli tiivistä. Tämä oli omiaan lisäämään epäluuloa nuorisoliitossa, joka tuolloin oli oikeistososiaalidemokraattien aluetta.

Syntymästään asti SONK toimi aktiivisesti opiskelijapolitiikassa. Sen ensimmäinen puhtaasti omalla listalla läpi saatu ehdokas ylioppilaskuntien edustajistovaaleissa oli Pertti Paasio Turun yliopiston ylioppilaskunnasta. Muita tunnettuja edustajistoihin valittuja sosiaalidemokraatteja olivat muun muassa Ulf Sundqvist, Ilkka Taipale ja Paavo Lipponen.

1970-luku

1970-luvun alussa SONK:n piirissä käytiin aktiivista ideologista keskustelua. Silloinen puoluesihteeri Kalevi Sorsa arvioi opiskelijaliiton aatteellista tilaa "ideologiseksi sekamelskaksi". SONK:ssa hahmoteltiin marxilaisen sosiaalidemokratian käsitettä, jota levittämään perustettiin SONK-lehti, joka muutti myöhemmin nimensä Sosialistiseksi Politiikaksi. Samaan aikaan suhteet nuorisoliittoon lämpenivät aatteellisten erojen vähentyessä. Viimeistään 1970-luvun puoleen väliin mennessä SONK:sta oli kehittynyt vakiintunut poliittinen toimija, jolla oli palveluksessaan neljä työntekijää. SONK:n kannatus ylioppilaskuntien edustajistovaaleissa oli korkeimmillaan vuonna 1973, jolloin järjestöllä oli kaikkiaan 93 paikkaa edustajistoissa ympäri Suomen.

1980-luku

Opiskelijapolitiikan "kuumat vuodet" tasaantuivat, kun taistolaisvaikutus väheni 1980-lukua kohti siirryttäessä. Poliittiset opiskelijajärjestöt menettivät sekä jäseniä että vaalikannatustaan. SONK:n toiminta suuntautui 1980-luvun alussa puheenjohtaja Amos Hasanin johdolla opiskelijapolitiikasta yleispolitiikkaan. Ajan haasteena nähtiin jo tuolloin opiskelijoiden poliittisen aktiivisuuden kanavoituminen niin sanottuihin yhden asian liikkeisiin. SONK vastusti ydinvoiman lisärakentamista jo 1970-luvun lopulla ja oli aktiivinen ympäristöpolitiikan saralla. Edelläkävijä tällä alalla oli erityisesti Jukka Pakkala, joka toimitti aihetta käsitelleen teoksen "Sosialismi ja ekologia" jo vuonna 1980.

SONK:n profiili oli 1980-luvulla voimakkaan kansainvälinen ja aikalaisarvion mukaan "uskaliaan kriittinen" Neuvostoliittoa kohtaan. SONK arvosteli näkyvästi muun muassa Afganistanin sotaa ja Puolan solidaarisuusliikkeen vastaisia toimenpiteitä. SONK:n toimittama "Sosialistinen politiikka" eli SOPO levisi kirjakauppoihin. Keskusteluyhteys eduskuntaryhmään oli elävä. Myös suhde puolueen johtoon oli rakentava, koska SONK toimitti puoleelle useita hyvin perusteltuja aloitteita. SONK toi Suomeen näkyvän antirasismikampanjan "Älä töni mun kaveria". SONK profiloitui kehitysmaayhteistyössä perustamalla Chileen lasten terveysaseman. Pääsihteeri Raija Latva-Karjanmaan aloitteesta ja IUSY:n pääsihteeri Dirk Drijboomsin pyynnöstä SONK nosti pystyyn uudelleen IUSY:n opiskelijatoiminnan ja järjesti useita IUSY:n opiskelijatapaamista, 1987 Valenciassa ja 1988 Caracasissa. Opiskelijoiden opintososiaaliset asiat olivat myös keskiössä. SONK teki vahvempaa politiikkaa tällä elueella kuin SYL. SONK:n aloitteellisuus esti muun muassa opiskelijoiden ruokailutuen poistamisen valtion budjetista. Myös puoleen periaateohjelmatyössä oltiin kriittisenä äänenä mukana. Etenkin 1988-1990 SONK saavutti vahvemman aseman SYL:ssä muun muassa Pauli Kivipensaan johdolla.

SONK:n 1990-luvun kuuluisimmaksi tempaukseksi nousi Helsingin Maailmanrauha-patsaan tervaaminen vastalauseena Suomen hallituksen pidättyvälle idänpolitiikalle vuonna 1991. Toinen patsaan tervaajista oli SONK:n silloinen pääsihteeri Mikael Jungner. Vuonna 1988 SONK:n delegaatio kieltäytyi osallistumasta Maailman nuorison ja opiskelijoiden festivaaleille Pjonjangissa Pohjois-Koreassa isäntämaan ihmisoikeusloukkauksien vuoksi. SONK:n 1980-luvun toiminnan olennainen osa oli solidaarisuustyö, joka tarkoitti kampanjointia muun muassa El Salvadorin vapautusrintaman puolesta sekä varainkeruuta Nicaraguan sandinistien nuorisoliiton koulutuskeskukselle. Liiton pitkäaikaisin ja näkyvin suvaitsevaisuuskampanja oli nimeltään "Älä töni mun kaveria-Rör inte min kompis", joka omaksuttiin Ranskan ja Ruotsin kautta Suomeen. Kampanja jatkui peräti kymmenen vuoden ajan.

1980-luvun kuluessa SONK:n vaalikannatus ylioppilaskuntien edustajistovaaleissa jatkoi laskuaan yhdessä muiden poliittisten järjestöjen kanssa. Opiskelijavaikuttaminen oli kuitenkin onnistunutta, vuonna 1987 valtion budjettiin hyväksyttiin opintotuen kehittämisohjelma. 1980-luvun loppua kohti SONK alkoi kehittyä entistä enemmän asiantuntijaorganisaation suuntaan. Syynä tähän oli resurssitilanteen, erityisesti taloudellisten puitteiden heikkeneminen sekä tietoinen linjanmuutos. SONK keskittyi lobbaamaan sosialidemokraattista eduskuntaryhmää muun muassa opintotukikysymyksissä ja siirtyi muutoinkin ns. kriittiseltä linjalta kohti yhteistyölinjaa erityisesti puolueen suuntaan. 80-luvun lopulla saatiinkin aikaan huomattavia parannuksia opintososiaalisiin etuuksiin.

1990-luku

1990-luvun alussa SONK erosi useimmista kommunistimaiden ystävyysseuroista. Itäyhteyksien tilalle tuli balttiyhteistyö. Hyvästä alusta huolimatta yhteistyö jäi valitettavan hajanaiseksi. SONK:n toimisto muutti vuonna 1991 nykyiseen sijaintipaikkaansa SDP:n puoluetoimiston kolmanteen kerrokseen. Järjestön toimintaa jouduttiin vaikean taloudellisen tilanteen vuoksi supistamaan, henkilökunta kutistui pääsihteeriin ja puheenjohtajaan sekä valiokuntia karsittiin. SONK siirtyi Ulla-Maija Rajakankaan ja Mikael Jungnerin kaudella "Eurooppa-keskeiselle" ja oikeistolaisena pidetylle poliittiselle linjalle, jota edusti leimallisesti Paavo Lipponen. Tämä jakoi mielipiteitä niin nuorisoliiton ja SONK:n välillä kuin SONK:n sisälläkin. Vuonna 1992 SONK teki suomalaista poliittista historiaa liittymällä ensimmäisenä suomalaisena järjestönä silloisen EY:n sisäiseen organisaatioon, ECOSYyn.

Vuonna 1995 SDP palasi takaisin hallitusvaltaan lyhyeksi jääneen porvarihallituksen kauden jälkeen, jonka aikana liitto vastusti tuloksekkaasti muun muassa lukukausimaksujen käyttöönottoa. Jäsenkehitys oli positiivista 1990-luvun puolivälistä eteenpäin. SONK käynnisti 1990-luvun lopulla "tulevaisuusskenaarioprojektin", jolla pyrittiin vaikuttamaan sekä SDP:n periaateohjelman uudistamiseen että hahmottelemaan tulevaisuuden hyvinvointiyhteiskuntaa nuorten näkökulmasta. Puoluekokouksessa 1996 nähtiin näyttävä nuorten esiinmarssi puolueessa, muun muassa liiton silloinen puheenjohtaja Sanna Vallinen valittiin puoluehallituksen jäseneksi. Opiskelijapolitiikan puolella kärsittiin sen sijaan tappioita, vuonna 1995 SONK jäi täysin ilman edustusta SYL:n hallituksessa. Opiskelijapolitiikassa sitoutumattomien kannatus olikin suurimmillaan. Edustajistovaalitappioiden sarja jatkui vuoteen 1997, jolloin saavutettiin pohja; vain 6 sosiaalidemokraattia istui edustajistoissa koko maassa.

2000-luku

1990-luvun loppu ja 2000-luvun alku ovat olleet SONK:n uuden tulemisen aikaa. Perusosastotoimintaa on pyritty parantamaan ja voimavarojen säästämiseksi kansainvälistä toimintaa keskitettiin ECOSYyn. Koulutuspolitiikan puolella SONK kannatti ammattikorkeakoulujärjestelmän luomista ja painotti tasa-arvoisen, saksalaiseen sivistysperinteeseen nojaavan koulutusjärjestelmän merkitystä. Osastotoiminta alkoi nopeasti elpyä 2000-luvun alkupuolella ja ensimmäistä kertaa vuoden 1973 jälkeen SONK kykeni kasvattamaan paikkamääräänsä edustajistovaaleissa vuonna 1999. Alamäki oli jatkunut peräti 26 vuotta ja hakenee vertaistaan poliittisessa historiassa. Vuonna 2001, Tage Lindbergin puheenjohtajakaudella saavutettiin vaalivoitto, SONK nosti paikkamääränsä kertaheitolla seitsemästä yhdeksääntoista.

SONK:n eteneminen edustajistovaaleissa jatkui vuonna 2003, jolloin paikkamäärä kohosi yli kahdenkymmenen. Samalla myös jäsenkehitys on ollut positiivista. Vuoden 2003 liittokokouksessa SONK hyväksyi muun muassa kansainvälispoliittisen asiakirjan, jossa kannatetaan Euroopan unionin demokratisoimista ja kehittämistä liittovaltiomuotoiseen suuntaan. Tämän lisäksi liiton kannanotoissa ovat korostuneet opintoaikojen rajausten vastustaminen, toisen asteen opiskelijoiden opintotuen parantaminen sekä hedelmöityshoitojen takaaminen naispareille ja itsellisille naisille sekä samaa sukupuolta olevien parien adoptio-oikeus. Avustajajärjestelmän kehittymisen myötä monet SONK:n puheenjohtajat ovat luottamustoimensa ohella toimineet SDP:n kansanedustajien avustajina.

Vuoden 2005 edustajistovaaleissa SONK nosti paikkamääränsä yli kolmeenkymmeneen. Vuonna 2007 SONK kuitenkin kärsi vaalitappion ja menetti paikkoja useissa ylioppilaskunnissa, joissakin kadoten kokonaan edustajistosta. Åbo Akademin ylioppilaskunnassa järjestö saavutti toisen paikan. SDP:n puoluekokouksessa kesäkuussa 2008 SONK oli näkyvässä roolissa valmistellen kymmeniä aloitteita, joista merkittävimpänä hyväksyttiin tavoite maksuttomasta päivähoidosta. Myös useat järjestön puoluetoiminnan kehittämistä koskeneet aloitteet hyväksyttiin.

Vuonna 2012 SONK nousi valtakunnallisen kohun keskelle, kun sen entinen pääsihteeri Mikko Sauli väitti SONK:n vääristelevän jäsenmääriään valtiolta nuorisotyöavustusta hakiessaan, ja että esimerkiksi SONK:n jäsenmäärässä vuodelta 2008, on "yli puolet ilmaa." Saulin väitteet on lehdistölle vahvistanut yksi Sosialidemokraattisten Nuorten lähihistorian puheenjohtajista, joka kuitenkin on halunnut esiintyä anonyyminä.^[1]

Organisaatio

Liittohallitus

SONK:n liittohallitukseen kuuluu puheenjohtajan ja kahden varapuheenjohtajan lisäksi kuusi liittohallituksen varsinaista ja neljä varajäsentä. Liittohallitus valitaan liittokokouksessa vuodeksi kerrallaan. Lisäksi liitolla on pääsihteeri, joka valitaan toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen. Vuonna 2022 pääsihteeriksi valittiin Susan Saarinen.

Vuonna 2023 liittohallituksen puheenjohtajana toimii Mari van den Berg.

Osastot

• Joensuun sosialidemokraattiset nuoret ja opiskelijat (JSD/JOSY)
• Jyväskylän sosialidemokraattiset nuoret ja opiskelijat (JSDN)
• Opiskelijoiden sosialidemokraattinen yhdistys (OSY) (Helsinki)
• Oulun opiskelijoiden sosialidemokraattinen yhdistys (OOSY)
• Rovaniemen Sosialidemokraattinen Opiskelijayhdistys (ROSO)
• Tampereen sosialidemokraattinen opiskelijayhdistys (TASY)
• Turun opiskelijoiden sosialidemokraattinen yhdistys (TOSY)
• Vaasan sosialidemokraattiset opiskelijat (VSDO)
• Åbo Vasa Socialdemokratiska Studerande (ÅVSS)

Lähde^[2]

Puheenjohtajat ja pääsihteerit

Talous

Opetus- ja kulttuuriministeriön yleisavustus nuorisojärjestöille^[3]:

• 2021: 65 000 €
• 2020: 65 000 €
• 2019: 68 000 €
• 2018: 75 000 €
• 2017: 75 000 €
• 2016: 75 000 €
• 2015: 67 100 €
• 2014: 67 095 €
• 2013: 67 500 €
• 2012: 67 500 €

Lähteet

Kirjallisuutta

• Raaska, Petja: Neljä vuosikymmentä sosialidemokraattien etujoukkona, Sosialidemokraattiset Opiskelijat SONK ry:n historia, SONK 2003
• Bergholm, Tapio: SONK kaksikymmentä vuotta vapaasti vasemmalla - järjestöhistoria. - Punaisista apostoleista opiskelijaradikalismiin (toim. Tapio Bergholm). Kiikala 1983

Aiheesta muualla

• SONK:n www-sivut