Gunnar Henriksson

Gunnar Vilhelm Henriksson (22. elokuuta 1905 Helsinki – 13. helmikuuta 1974 Tuusula) oli suomalainen sosialidemokraattien kansanedustaja ja päätoimittaja.

Henrikssonin vanhemmat olivat sekatyömies August Vilhelm Henriksson ja Maria Vilhelmina Klinga. Hän kävi keskikoulun ja kauppakoulun. Henriksson aloitti työelämässä juoksupoikana 1916–1919 ja hän oli sitten Helsingin kaupungin kaasulaitoksen palveluksessa ensin konttoriapulaisena 1920–1937 ja sitten varastonhoitajana 1937–1941.

Henriksson oli Arbetarbladet-lehden päätoimittaja 1941–1944 ja 1947–1948 sekä lehden toinen toimittaja 1944–1947. Myöhemmin hän toimi Arbetarbladet-Svenska Demokraten -lehden päätoimittajana 1949–1958 ja Svenska Demokraten -lehden päätoimittajana 1958–1963. Henriksson oli myös Suomen ruotsalaisen työväenliiton sihteeri 1940–1948.

Henriksson oli kansanedustaja vuosina 1948–1966 Uudenmaan läänin vaalipiiristä. Hän toimi eduskuntaryhmänsä puheenjohtajana ja hän oli eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja 1958. Lisäksi Henriksson oli Pohjoismaiden neuvoston Suomen valtuuskunnan varapuheenjohtaja ja Parlamenttienvälisen liiton (IPU) Suomen ryhmän johtokunnan puheenjohtaja. Hän oli presidentin valitsijamies vaaleissa 1950 ja 1956 sekä toimi myös Espoon kunnanvaltuuston puheenjohtajana ja Helsingin kaupunginvaltuutettuna.

Henriksson oli muun muassa Vuokralaisten keskusliiton ja SAK:n ruotsalaisen sihteeristön puheenjohtaja sekä ruotsalaisen työväenliiton ja sosialidemokraattisen sanomalehtimiesliiton varapuheenjohtaja.

Gunnar Henriksson oli naimisissa vuodesta 1940 Marja-Terttu Tellervo Taipaleenmäen kanssa.

Lähteet

  • Gunnar Henriksson Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
  • n
  • k
  • m
Puoluejohto
Puheenjohtajat
Puoluesihteerit
Eduskuntaryhmän puheenjohtajat
Presidenttiehdokkaat
Organisaatio
Piirijärjestöt
  • 01 Helsinki
  • 02 Uusimaa
  • 03 Varsinais-Suomi
  • 04 Satakunta
  • 06 Häme
  • 07 Pirkanmaa
  • 08 Kaakkois-Suomi
  • 09 Savo-Karjala
  • 10 Pohjanmaa
  • 11 Keski-Suomi
  • 12 Oulu
  • 13 Lappi
Läheisjärjestöt
Säätiöt
Puolue
Työväenliikkeen yhteiset
  • Kuluttaja-osuustoiminnan säätiö
  • Palkansaaja-säätiö
  • Tradekan säätiö
  • Työväen Opintorahasto
Paikallisjärjestöt
  • Heinolan Sos. Dem. Ty:n säätiö
  • Ida ja David Ekmanin säätiö
  • Imatrankoskenparrassäätiö
  • Kansan Tukisäätiö
  • Koillismaasäätiö
  • Kössi-säätiö
  • Naantalin Ty:n säätiö
  • Nuoriso- ja kulttuuritalosäätiö Tarmo
  • Rekolan Työväentalon Säätiö
  • Ruissalon Kansanpuiston säätiö
  • Salin-säätiö
  • Soihtulan Säätiö
  • Tikkurila Säätiö
  • Tornion Työväensäätiö
  • Turun Työväensäätiö
  • Hirvensalmen Työväentalo Säätiö
  • Suomenkylän Työväenyhdistys-säätiö
  • Tapanilan Työväensäätiö
Media
  • Demokraatti
  • Kansanvalta
Historia
Auktoriteettitunnisteet: Henkilöt Muokkaa Wikidatassa
  • Eduskunta
  • Uppslagsverket Finland