Euroopan unionin sisämarkkinat
Euroopan unionin ulkopuolella olevat valtiot, jotka osallistuvat sisämarkkinoihin Euroopan talousalueen kautta tai joilla on kahdenvälisiä sopimuksia Euroopan unionin kanssa
Euroopan unionin sisämarkkinat on kokonaisuus, joka käsittää Euroopan unionin (EU) jäsenvaltioiden välisten kaupan esteiden poistamista kaupankäynnin vilkastuttamiseksi. Brittiläisessä kielenkäytössä Euroopan unionin sisämarkkinoihin viitataan yhteismarkkinoiden kehittyneenä muotona, single market.lähde?
EU:lla on myös muita sisämarkkinaulottuvuuksia, kuten Euroopan vapaakauppajärjestöön (EFTA) kuuluvia maita varten muodostettu Euroopan talousalue (ETA), johon kuuluvat EFTA:n kautta Islanti, Liechtenstein ja Norja. Sveitsi ei voi kuulua ETA:han suoraan, koska asiasta on kansanäänestyspäätös. Tämän vuoksi Sveitsi teki EFTA:sta riippumatta suoran sopimuksen EU:n kanssa samankaltaisista järjestelyistä kuin minkä muut EFTA-maat tekivät yhdessä EFTA:n kautta.lähde?
Muita sisämarkkinoiden kaltaisia yhteismarkkinoita pidemmälle meneviä kauppa-alueita ovat Caricomin yhteismarkkina, johon kuitenkin englannin kielellä viitataan jo sisämarkkinana sekä Persianlahden arabimaiden yhteistyöneuvoston yhteismarkkina.lähde?
Sisämarkkinoiden luomista pidetään yhtenä EU:n tärkeimmistä saavutuksista. Jäsenvaltioiden välisen kaupan ja vapaan kilpailun rajoitukset on vähitellen poistettu, mutta sisämarkkinat eivät vielä merkitse yhtä ainoaa talousaluetta. Jotkin talouden alat, lähinnä julkiset palvelut, on jätetty kansallisen lainsäädännön alaisuuteen ja yksittäisillä EU-mailla on edelleen päävastuu omasta verotuksestaan ja sosiaalisesta hyvinvoinnista.[1]
Vuoden 1993 tavoite
Sisämarkkinoiden tavoitteet asetettiin valkoisessa kirjassa, jonka Jacques Delorsin johtama komissio julkaisi kesäkuussa 1985. Sen mukaan kaikki fyysiset, tekniset ja verotukselliset vapaan liikkuvuuden esteet yhteisössä tulisi kumota seitsemässä vuodessa. Tavoitteena oli vauhdittaa kaupan ja teollisuuden kasvua.[1] Heinäkuussa 1987 voimaan tuli Euroopan yhtenäisasiakirja, jossa ensinnäkin laajennettiin yhteisön toimivaltaa sosiaalipolitiikassa, tutkimuksessa, ja ympäristöasioissa. Toiseksi siinä määrättiin sisämarkkinoiden perustamisesta asteittain vuoden 1992 loppuun mennessä, mikä tapahtuisi käytännössä satoja direktiivejä ja asetuksia käsittävän lainsäädäntöohjelman avulla. Kolmanneksi yhtenäisasiakirjassa päätettiin, että enemmistöäänestyksiä käytettäisiin yhä useammin ministerineuvostossa.[1]
Sisämarkkinoiden toteutuminen
Fyysiset esteet
 | Tätä artikkelia tai sen osaa on pyydetty päivitettäväksi, koska sen sisältö on osin vanhentunut. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. Tarkennus: Schengenin kehitys vuoden 2007 jälkeen. Britannia ja Irlanti Schengenin ulkopuolella, joten allaoleva ei taida pitää paikkaansa. |
EU:n sisällä ei tehdä enää tavaroille rajatarkastuksia eikä ihmisille tullitarkastuksia.selvennä Poliisi voi tehdä tarkastuksia satunnaisesti osana järjestäytyneen rikollisuuden ja huumekaupan torjuntaa.[1] Poliisiyhteistyötä sekä yhteistä turvapaikka- ja maahanmuuttopolitiikkaa säädellään Schengenin sopimuksella, ja myös EU:hun vuoden 2004 jälkeen liittyneet maat ottavat Schengen-alueen säännöt käyttöön vähitellen.[2]
Tekniset esteet
Useimpien tuotteiden osalta EU-maat soveltavat kansallisten sääntöjen vastavuoroisen tunnustamisen periaatetta. Jos tuote on valmistettu laillisesti ja saatettu markkinoille jossain jäsenvaltiossa, se voidaan saattaa markkinoille myös kaikissa muissa jäsenvaltioissa.[3] Myös palvelukaupan vapauttaminen on tullut mahdolliseksi, kun vastavuoroisen tunnustamisen periaatetta sovelletaan myös kansallisiin sääntöihin, jotka koskevat tiettyihin ammatteihin pääsyä tai niiden harjoittamista. Henkilöiden vapaa liikkuvuus ei ole kuitenkaan täysin toteutunut.[3]
Veroesteet
Veroesteitä on vähennetty yhdenmukaistamalla osittain kansallisia arvonlisäveroasteita. Jäsenvaltiot ja eräät muut valtiot, kuten Sveitsi, tekivät investointituottojen verotuksesta sopimuksen, joka tuli voimaan heinäkuussa 2005.[3]
Lähteet
- Fontaine, Pascal: 12 oppituntia Euroopasta. Luxemburg: Euroopan komissio, 2007. ISBN 92-79-02867-7. Elokuun 2017 versio.
Viitteet
- ↑ a b c d Fontaine 2007, s. 29.
- ↑ Fontaine 2007, s. 29, 30.
- ↑ a b c Fontaine 2007, s. 30.
Aiheesta muualla
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Euroopan unionin sisämarkkinat Wikimedia Commonsissa
| ||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
