Seppo Kääriäinen

Seppo Kääriäinen
Kauppa- ja teollisuusministeri
Ahon hallitus[1]
1.8.1993–13.4.1995
Edeltäjä Pekka Tuomisto [1]
Seuraaja Antti Kalliomäki[2]
Suomen puolustusministeri
Vanhasen I hallitus[3]
24.6.2003–19.4.2007
Edeltäjä Matti Vanhanen[4]
Seuraaja Jyri Häkämies[5]
Kansanedustaja
21.3.1987–16.4.2019 [6]
Henkilötiedot
Syntynyt29. maaliskuuta 1948 (ikä 76)
Iisalmen maalaiskunta
Tiedot
Puolue Suomen Keskusta
[ Muokkaa Wikidatassa ] Näytä Wikidatasta tulevat arvot
Infobox OK
Silloiset Suomen puolustusministeri Seppo Kääriäinen (vas.) ja Yhdysvaltain puolustusministeri Donald Rumsfeld (oik.) kesäkuussa 2006

Seppo Arimo Kääriäinen (s. 29. maaliskuuta 1948 Iisalmen maalaiskunta) on suomalainen keskustaa edustava poliitikko.[6] Hän oli kansanedustaja vuosina 1987–2019. Valtioneuvoston jäsenenä hän on ollut kolmeen otteeseen. Esko Ahon hallituksessa hän vaikutti vuosina 1993–1995 ensin kauppa- ja teollisuusministerinä ja sitten Venäjän ja muiden IVY-maiden kaupasta vastaavana ministerinä ulkoasiainministeriössä. Vanhasen I hallituksessa Kääriäinen oli puolustusministeri vuosina 2003–2007. Eduskunnassa Kääriäinen on toiminut muun muassa ensimmäisenä varapuhemiehenä vuonna 2003 ja vuosina 2007–2011.

Koulutukseltaan Kääriäinen on valtiotieteiden tohtori. Hänen väitöskirjansa Sitä niittää, mitä kylvää: Keskustan strategiset valinnat 1964-2001 ilmestyi vuonna 2002. Kääriäinen sai ministerin arvon vuonna 2017.[7]

Poliittinen ura

Seppo Kääriäisen poliittinen ura alkoi vuonna 1970.[8] Hän toimi Keskustapuolueen puoluesihteerinä vuosina 1980–1990. Hänet valittiin eduskuntaan ensimmäisen kerran vuoden 1987 vaaleissa ja hän on ollut kansanedustaja siitä lähtien. Kääriäinen oli keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja vuosina 1991–1993 ja keskustan varapuheenjohtaja vuosina 1994–2000.[6] Hän oli ehdolla keskustan puheenjohtajaksi vuoden 1990 puoluekokouksessa Porissa, mutta jäi äänestyksessä kolmannelle sijalle Esko Ahon ja Eeva Kuuskoski-Vikatmaan jälkeen.[9] Elokuussa 2018 Kääriäinen ilmoitti ettei asetu ehdolle vuoden 2019 eduskuntavaaleihin.[10][11]

Kääriäisellä oli hahmo vuosina 2001–2008 lähetetyssä poliittisessa satiirisarjassa Itse valtiaat. Hahmoa kehuttiin sympaattiseksi, ja Kääriäinen itsekin piti siitä.lähde? Hahmo puhui murteellisesti ja oli tunnettu hokemastaan "perskuta".

Kauppa- ja teollisuusministerinä

Kääriäinen toimi kauppa- ja teollisuusministerinä Esko Ahon hallituksessa (1. elokuuta 199313. huhtikuuta 1995). Kääriäisen ministerikauden keskeinen kysymys oli päätös viidennestä ydinvoimalasta. Eduskunnan keskustellessa asiasta huomiota herätti Kääriäisen kannanmuutos. Aikaisemmin hän oli vastustanut ydinvoimaa, nyt hän katsoi sen yhteiskunnan kokonaisedun mukaiseksi ratkaisuksi. Kääriäinen huomautti kuitenkin pitävänsä "ydinvoimaa kivihiilen tavoin edelleen tympeänä energialähteenä".[12]

Vuonna 1994 toimiessaan ministerinä Kääriäiselle esitettiin epäluottamuslausetta Veitsiluoto Oy:n osakkeiden myynnistä Enso-Gutzeitille. Kääriäinen sai eduskunnan luottamuksen äänin 91–26.[13]

Puolustusministerinä

Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä.
Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.

Kääriäinen oli puolustusministerinä Vanhasen I hallituksessa (24. kesäkuuta 200319. huhtikuuta 2007). Hänestä tuli puolustusministeri, kun Anneli Jäätteenmäki joutui eroamaan pääministerin paikalta ja pääministeriksi nousi siihenastinen puolustusministeri Matti Vanhanen. Kääriäinen korosti puolustusministeriön ohjaavaa vaikutusta mm. Puolustusvoimain laitosten hajasijoittamiseen sekä puolustuslaitoksen sopeuttamiseen kalustohankintapainotteiseen suuntaan, mikä on tarkoittanut ikäluokkien ja sodanajan reservin vähenemisestä johtuen varuskuntien uudelleen järjestelyä ja lakkauttamisia.lähde?

Puolustusvaliokunta

Vaalikaudella 2011–2015 Kääriäinen toimi eduskunnan puolustusvaliokunnan varapuheenjohtajana. Puolustusvaliokunnan puheenjohtajana toimi perussuomalaisten Jussi Niinistö.

Teoksia

  • Suomen oma tie. Helsinki: Kirjayhtymä, 1985. ISBN 951-26-2825-2.
  • Haastaja: Yhteistyötä ja vastavoimaa. Helsinki: Kirjayhtymä, 1989. ISBN 951-0-16069-5.
  • Sitä niittää, mitä kylvää: Keskustan strategiset valinnat 1964–2001. Väitöskirja. Helsinki: Gummerus, 2002. ISBN 951-20-6372-7.
  • Meikäläisen mukaan. Helsinki: Teos, 2015. ISBN 978-951-851-667-8.
  • Aidan toiselta puolelta. Helsinki: Teos, 2019. ISBN 978-951-851-972-3.

Yksityiselämä

Kääriäinen on ollut naimisissa vuodesta 1975, ja hänellä on vuonna 1986 syntynyt poika.[6] Kääriäinen asuu nykyään lapsuudenkodissaan Iisalmen Kirman kylän Kääriälässä.[8][14]

Lähteet

  1. a b Ahon hallitus valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Arkistoitu 14.5.2011. Viitattu 23.6.2010.
  2. Lipposen hallitus valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Arkistoitu 14.5.2011. Viitattu 23.6.2010.
  3. Vanhasen hallitus valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Arkistoitu 14.5.2011. Viitattu 23.6.2010.
  4. Jäätteenmäen hallitus valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Arkistoitu 14.5.2011. Viitattu 23.6.2010.
  5. Vanhasen hallitus valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Arkistoitu 14.5.2011. Viitattu 23.6.2010.
  6. a b c d Seppo Kääriäinen Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
  7. Ilkka Kanerva, Seppo Kääriäinen ja Matti Ahde saivat ministerin arvonimen Verkkouutiset Kotima. Verkkouutiset. Viitattu 16.6.2017.
  8. a b Haapala, Timo: Eduskunnan jättävä Seppo Kääriäinen ei aio erakoitua: ”Valitettavasti kosto elää politiikassa” Ilta-Sanomat. 25.8.2018. Viitattu 25.8.2018.
  9. Astikainen, Arto: Esko Aho ponkaisi keskustan johtajaksi, Kuuskoski-Vikatmaa suosikki vielä ensi kierroksella Helsingin Sanomat. 17.6.1990. Viitattu 25.8.2018.
  10. SEPPO KÄÄRIÄINEN:¨SE ON NYT TÄSSĨ, 13.8.2018 seppokaariainen.com. 13.8.2018. Viitattu 13.8.2018.
  11. Eduskunnan jättävät konkarit ryöpyttävät politiikan pinnallistumista: ”Politiikkaa hoidetaan solvauksilla”, ”pentujen tarha”, ”väärin ymmärtäminen nyppii” iltalehti.fi. Viitattu 5.9.2018.
  12. Rautio, Paavo: Uutta ydinvoimalaa puollettiin ja vastustettiin työllisyyssyillä. Eduskunta aloitti keskustelun siitä, tuleeko Suomeen rakentaa viides ydinvoimala. Kääriäinen luonnehti takinkäännöstään "ydinvoimakannan tietyksi tarkistamiseksi". Helsingin Sanomat, 22.9.1993. Artikkelin verkkoversio (maksullinen). Viitattu 17.2.2008.
  13. Eduskunnan pöytäkirja 101/1994 eduskunta.fi. 21.10.1994. Viitattu 7.9.2018.
  14. http://www.savonsanomat.fi/uutiset/kotimaa/seppo-kaariainen-nukkuu-samassa-huoneessa-jossa-syntyi/1200234 (Arkistoitu – Internet Archive)

Aiheesta muualla

Commons
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Seppo Kääriäinen.
  • Seppo Kääriäisen www-sivut (Arkistoitu – Internet Archive)
  • Seppo Kääriäinen Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
  • Tytti Isohookana-Asunmaa: Kääriäinen, Seppo (1948–) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. 14.4.2014. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  • Rauli Mickelsson: Maalaistalon pojasta veteraanipoliitikoksi. Kirja-arvostelu teoksesta Kääriäinen, Seppo: Meikäläisen mukaan. Teos, 2015. (Agricolan kirja-arvostelut, 12.5.2015)
  • Seppo Kääriäinen Twitterissä
Edeltäjä:
Pekka Tuomisto
Suomen kauppa- ja teollisuusministeri
19921993
Seuraaja:
Antti Kalliomäki
Edeltäjä:
Matti Vanhanen
Suomen puolustusministeri
20032007
Seuraaja:
Jyri Häkämies
  • n
  • k
  • m
Eduskuntaryhmä: Keskustan eduskuntaryhmä
Puoluejohto
Puheenjohtajat
Puoluesihteerit
Eduskuntaryhmän puheenjohtajat
Presidenttiehdokkaat
Organisaatio
Piirijärjestöt
Läheisjärjestöt
Säätiöt
Puolue
  • Keskitien Tukisäätiö
  • Keskustan ja maaseudun arkiston säätiö
  • Keskustan Tuki
  • Maaseudun Säätiö
  • Maaseudun Yhteisvaliokunnan Säätiö
  • Vitalia Säätiö
  • Yhteiskunnallis-Sosiaalinen Tukisäätiö
Oheisjärjestöt
Piirijärjestöt
  • Etelä-Hämeen Maaseudun Säätiö
  • Pohjois-Karjalan Maaseudun Säätiö
  • Uudenmaan Maakunta-Säätiö
  • Varsinais-Suomen Maaseudun Säätiö
Media
Historia
  • n
  • k
  • m
  • n
  • k
  • m
Keskustapuolueen ja Suomen Keskustan kansanedustajat
  • n
  • k
  • m
Keskustapuolueen ja Suomen Keskustan kansanedustajat 1987–1991
Eduskuntaryhmä
(40)
  • n
  • k
  • m
Suomen Keskustan kansanedustajat 1991–1995
Eduskuntaryhmä
(55)
  • n
  • k
  • m
Suomen Keskustan kansanedustajat 1995–1999
Eduskuntaryhmä
(44)
  • n
  • k
  • m
Suomen Keskustan kansanedustajat 1999–2003
Eduskuntaryhmä
(48)
  • n
  • k
  • m
Suomen Keskustan kansanedustajat 2003–2007
Eduskuntaryhmä
(55)
  • n
  • k
  • m
Suomen Keskustan kansanedustajat 2007–2011
Eduskuntaryhmä
(51)
1Susanna Haapoja kuoli 30. toukokuuta 2009, hänen tilalleen eduskuntaan nousi Lasse Hautala.

2Matti Vanhanen luopui kansanedustajuudesta ja siirtyi Perheyritysten liiton toimitusjohtajaksi 2010. Hänen tilalleen eduskuntaan nousi Seppo Särkiniemi.

2Markku Uusipaavalniemi erosi keskustan eduskuntaryhmästä 2010 ja liittyi perussuomalaisiin.
  • n
  • k
  • m
Suomen Keskustan kansanedustajat 2011–2015
Eduskuntaryhmä
(35)
1Mari Kiviniemi valittiin OECD:n apulaispääsihteeriksi heinäkuussa 2014, jolloin hänen tilalleen eduskuntaan nousi Terhi Peltokorpi. 2Laila Koskela erosi perussuomalaisista marraskuussa 2014 ja liittyi keskustan eduskuntaryhmään.
  • n
  • k
  • m
Suomen Keskustan kansanedustajat 2015–2019
Eduskuntaryhmä
(49)
1 Paavo Väyrynen päätti jatkaa Euroopan parlamentissa, jolloin hänen tilalleen eduskuntaan nousi Mikko Kärnä. Väyrynen palasi eduskuntaan 2018, mutta ei liittynyt keskustan eduskuntaryhmään.
2 Olli Rehn siirtyi Suomen Pankin johtokuntaan, jolloin hänen tilalleen eduskuntaan nousi Paula Lehtomäki. Lehtomäki päätti kuitenkin jatkaa valtiosihteerinä, jolloin hänen tilalleen nousi Pekka Puska.
3 Elsi Katainen siirtyi Euroopan parlamenttiin, jolloin hänen tilalleen eduskuntaan nousi Eero Reijonen.
4 Mirja Vehkaperä siirtyi Euroopan parlamenttiin, jolloin hänen tilalleen eduskuntaan nousi Eija Nivala. Nivala kuitenkin valittiin Ylivieskan kirkkoherraksi, jolloin hänen tilalleen nousi Hanna-Leena Mattila.
Auktoriteettitunnisteet Muokkaa Wikidatassa
Kansainväliset
  • VIAF
Kansalliset
  • Yhdysvallat
Henkilöt
  • Kansallisbiografia
  • Eduskunta
  • Valtioneuvosto
  • Uppslagsverket Finland
  • Biografiasampo