Seppo Särkiniemi

Seppo Antero Särkiniemi (s. 11. huhtikuuta 1957 Lappajärvi) on suomalainen pappi ja poliitikko. Keskustalainen Särkiniemi on toiminut kansanedustajana vuosina 2003–2007 ja uudelleen vuosina 2010–2011. Kunnallispolitiikassa Espoossa asuva Särkiniemi on toiminut Espoon kaupunginvaltuustossa vuosina 1997–2008 ja kaupunginhallituksessa vuosina 2000–2003. Eduskunnassa Särkiniemi oli ensimmäisellä edustajakaudellaan perustuslakivaliokunnan ja sivistysvaliokunnan jäsen sekä työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan ja Pohjoismaiden neuvoston Suomen valtuuskunnan varajäsen.

Koulutukseltaan Särkiniemi on teologian maisteri ja hänellä on kappalaisen virka Espoon Tuomiokirkkoseurakunnassa. Särkiniemi on naimisissa ja hänellä on vaimonsa Anun kanssa kahdeksan lasta. Hän on uskonnolliselta vakaumukseltaan vanhoillislestadiolainen ja toimii liikkeessä puhujana.

Särkiniemi asetettiin jälleen ehdolle Uudenmaan vaalipiiristä Keskustan listalta vuoden 2007 eduskuntavaaleihin, mutta jäi varapaikalle. Särkiniemen ohi kiri vajaalla sadalla äänellä Markku Uusipaavalniemi. Syksyllä 2010 Särkiniemi siirtyi varamiehenä kansanedustajaksi Matti Vanhasen jäätyä pois eduskunnasta. Vuoden 2011 eduskuntavaaleissa Särkiniemi jäi toiselle varasijalle. Vuoden 2015 eduskuntavaaleissa Särkiniemi sai 2 874 ääntä ja jäi ensimmäiselle varasijalle[1].

Vaalimenestys

Eduskuntavaalit

  • 1999: 2 270 ääntä (Uudenmaan vaalipiiri, ei valittu)[2]
  • 2003: 3 104 ääntä (Uudenmaan vaalipiiri, valittiin)[3]
  • 2007: 2 740 ääntä (Uudenmaan vaalipiiri, ei valittu, varalla)[4]
  • 2011: 1 971 ääntä (Uudenmaan vaalipiiri, ei valittu)[5]
  • 2015: 2 874 ääntä (Uudenmaan vaalipiiri, ei valittu, varalla)[6]

Kunnallisvaalit

  • 1996: 529 ääntä (Espoo, valittiin)
  • 2000: 776 ääntä (Espoo, valittiin)
  • 2004: 843 ääntä (Espoo, valittiin)[7]

Lähteet

  1. Valitut ehdokkaat Uudenmaan vaalipiiri 22.4.2015. Oikeusministeriö. Viitattu 22.4.2015.
  2. Doria.fi − Eduskuntavaalit 1999, Tilastokeskuksen julkaisu (PDF:n sivu 348)
  3. Vaalit.fi − Valitut ehdokkaat Uudenmaan vaalipiiri 2003
  4. Vaalit.fi − Valitut ehdokkaat Uudenmaan vaalipiiri 2007
  5. Vaalit.fi − Uudenmaan vaalipiiri 2011 (Arkistoitu – Internet Archive)
  6. Vaalit.fi − Valitut ehdokkaat Uudenmaan vaalipiiri 2015
  7. Vaalit.fi − Valitut ehdokkaat Espoo 2004

Aiheesta muualla

  • Särkiniemen henkilökohtaiset kotisivut (arkistoitu)
  • Seppo Särkiniemi Suomen kansanedustajat. Eduskunta.


Suomen Keskustan kansanedustajat
  • n
  • k
  • m
Suomen Keskustan kansanedustajat 2003–2007
Eduskuntaryhmä
(55)
  • n
  • k
  • m
Suomen Keskustan kansanedustajat 2007–2011
Eduskuntaryhmä
(51)
1Susanna Haapoja kuoli 30. toukokuuta 2009, hänen tilalleen eduskuntaan nousi Lasse Hautala.

2Matti Vanhanen luopui kansanedustajuudesta ja siirtyi Perheyritysten liiton toimitusjohtajaksi 2010. Hänen tilalleen eduskuntaan nousi Seppo Särkiniemi.

2Markku Uusipaavalniemi erosi keskustan eduskuntaryhmästä 2010 ja liittyi perussuomalaisiin.
  • n
  • k
  • m
Uudenmaan vaalipiirin kansanedustajat 2007–2011
Kansanedustajat
(34)
Auktoriteettitunnisteet: Henkilöt Muokkaa Wikidatassa
  • Eduskunta
Tämä poliitikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.