Mirja Vehkaperä

 

Mirja Vehkaperä
Henkilötiedot
Syntynyt6. huhtikuuta 1976 (ikä 48)
Haukipudas
Poliitikko
Puolue keskusta
Asema kansanedustaja (2007–2018)
europarlamentaarikko (2018–2019)
Oulun kaupunginvaltuutettu (2013–)
Vaalipiiri Oulun vaalipiiri
Kotipaikka Haukipudas
Aiheesta muualla
Virallinen sivu
[ Muokkaa Wikidatassa ] Näytä Wikidatasta tulevat arvot
Infobox OK

Mirja Tellervo Vehkaperä (s. 6. huhtikuuta 1976 Haukipudas)[1] on suomalainen keskustaa edustava poliitikko. Hänet valittiin eduskuntaan ensimmäisen kerran vuoden 2007 vaaleissa Oulun vaalipiiristä. Vehkaperä siirtyi Euroopan parlamenttiin kesäkuussa 2018.

Vuonna 1996 Vehkaperä valittiin Haukiputaan kunnanvaltuustoon, jossa hän toimi vuoteen 2012, jolloin kunta liittyi Ouluun. Vuoden 2012 kunnallisvaaleissa hänet valittiin Oulun kaupunginvaltuustoon. Vehkaperä on ollut 1.3.2020 alkaen Oulun kaupunginhallituksen puheenjohtaja.[2] Hänen muihin luottamustehtäviinsä kuuluu muiden muassa Pohjois-Pohjanmaan maakuntavaltuuston jäsenyys.[3] Vehkaperä oli ehdolla vuoden 2014 europarlamenttivaaleissa saaden 16 135 ääntä muttei tullut valituksi.[4]

Vehkaperä on jäsen eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnassa ja ympäristövaliokunnassa. Lisäksi hän on Yleisradion hallintoneuvoston jäsen ja arktisen alueen parlamentaarikkokonferenssin Suomen valtuuskunnan toinen varapuheenjohtaja.[1]

Koulutukseltaan Vehkaperä on kasvatustieteiden maisteri ja ammatiltaan luokanopettaja.[1]

Mirja Vehkaperän tilalle eduskuntaan nousi Oulun vaalipiiristä Ylivieskan kirkkoherraksi valittu Eija Nivala.[5]

Lähteet

  1. a b c Mirja Vehkaperä Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
  2. Mirja Vehkaperä kaupunginhallituksen johtoon Oulun kaupunki. Viitattu 20.4.2021.
  3. Maakuntavaltuuston jäsenet Pohjois-Pohjanmaan liitto. Arkistoitu 14.7.2014. Viitattu 2.7.2014.
  4. Europarlamenttivaalit 2014: Koko maa Vaalit.fi. 30.5.2014 (päivitetty). Oikeusministeriö. Viitattu 2.7.2014.
  5. Sonja Parkkinen: Väyrysen paluu eduskuntaan sekoitti neljän poliitikon elämät: yksi ulos, yksi Brysseliin, yksi viikoksi eduskuntaan ja yksi lopulta kansanedustajaksi Yle Uutiset. 17.6.2018. Viitattu 19.6.2018.

Aiheesta muualla

  • Mirja Vehkaperän kotisivu.
  • Mirja Vehkaperä Suomen kansanedustajat. Eduskunta.


  • n
  • k
  • m
EPP
ALDE
S&D
ECR
G-EFA
GUE/NGL
Suomen Keskustan kansanedustajat
  • n
  • k
  • m
Suomen Keskustan kansanedustajat 2007–2011
Eduskuntaryhmä
(51)
1Susanna Haapoja kuoli 30. toukokuuta 2009, hänen tilalleen eduskuntaan nousi Lasse Hautala.

2Matti Vanhanen luopui kansanedustajuudesta ja siirtyi Perheyritysten liiton toimitusjohtajaksi 2010. Hänen tilalleen eduskuntaan nousi Seppo Särkiniemi.

2Markku Uusipaavalniemi erosi keskustan eduskuntaryhmästä 2010 ja liittyi perussuomalaisiin.
  • n
  • k
  • m
Suomen Keskustan kansanedustajat 2015–2019
Eduskuntaryhmä
(49)
1 Paavo Väyrynen päätti jatkaa Euroopan parlamentissa, jolloin hänen tilalleen eduskuntaan nousi Mikko Kärnä. Väyrynen palasi eduskuntaan 2018, mutta ei liittynyt keskustan eduskuntaryhmään.
2 Olli Rehn siirtyi Suomen Pankin johtokuntaan, jolloin hänen tilalleen eduskuntaan nousi Paula Lehtomäki. Lehtomäki päätti kuitenkin jatkaa valtiosihteerinä, jolloin hänen tilalleen nousi Pekka Puska.
3 Elsi Katainen siirtyi Euroopan parlamenttiin, jolloin hänen tilalleen eduskuntaan nousi Eero Reijonen.
4 Mirja Vehkaperä siirtyi Euroopan parlamenttiin, jolloin hänen tilalleen eduskuntaan nousi Eija Nivala. Nivala kuitenkin valittiin Ylivieskan kirkkoherraksi, jolloin hänen tilalleen nousi Hanna-Leena Mattila.
Auktoriteettitunnisteet: Henkilöt Muokkaa Wikidatassa
  • Eduskunta