Pirkko Ruohonen-Lerner

Pirkko Ruohonen-Lerner
Pirkko Ruohonen-Lerner elokuussa 2011.
Pirkko Ruohonen-Lerner elokuussa 2011.
Henkilötiedot
Syntynyt6. helmikuuta 1957 (ikä 67)
Hyvinkää
Kansalaisuus Suomi
Poliitikko
Puolue perussuomalaiset
Asema kansanedustaja (2007–2015)
Euroopan parlamentin jäsen (2015–2019, 2023–)
Vaalipiiri Uudenmaan vaalipiiri
Koulutus varanotaari (1981)
[ Muokkaa Wikidatassa ] Näytä Wikidatasta tulevat arvot
Infobox OK

Pirkko Anneli Ruohonen-Lerner (s. 6. helmikuuta 1957 Hyvinkää) on suomalainen poliitikko. Hän oli perussuomalaisten kansanedustaja vuosina 2007–2015 Uudenmaan vaalipiiristä.[1] Ruohonen-Lerner toimi perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtajana 2011–2014. Ruohonen-Lerner valittiin jatkokaudelle myös vuoden 2015 vaaleissa, mutta toukokuussa 2015 hän siirtyi Euroopan parlamentin jäseneksi Sampo Terhon noustua eduskuntaan. Europarlamenttivaaleissa 2019 hän jäi varasijalle.[2] Ruohonen-Lerner nousi varasijalta takaisin europarlamenttiin Laura Huhtasaaren siirryttyä eduskuntaan huhtikuussa 2023.[3]

Tausta

Ruohonen-Lerner valmistui ylioppilaaksi vuonna 1976, laskentamerkonomiksi 1979 ja varanotaariksi 1981.[1]

Ennen kansanedustajaksi valintaansa Ruohonen-Lerner työskenteli muun muassa toimittajana, asuntosihteerinä, apulaiskaupunginkamreerina, tilitoimistoyrittäjänä sekä verohallinnon tehtävissä.[1]

Politiikka

Ruohonen-Lerner on ollut mukana kuntapolitiikassa 1980-luvulta lähtien. Vuosina 1985–1988 hän oli Myrskylän kunnanvaltuuston jäsen. Vuonna 1996 hänet valittiin ensimmäisen kerran Porvoon kaupunginvaltuustoon. Ruohonen-Lerner on toiminut Porvoon sosiaali- ja terveyslautakunnassa (1990–1992 ja 1997–2000), tarkastuslautakunnassa (2005–2009) sekä kaupunginhallituksessa (2011–2012). Vuosina 2005–2010 hän oli Itä-Uudenmaan liiton maakuntavaltuuston jäsen.[1]

Ennen perussuomalaisiaselvennä Ruohonen-Lerner edusti kokoomusta ja kuului sitoutumattomana myös vihreiden valtuustoryhmään.[4] Hänet valittiin ensimmäisen kerran kansanedustajaksi vuoden 2007 vaaleissa ja uudelleen vuosien 2011 ja 2015 vaaleissa.[1]

Vuosina 2011–2014 Ruohonen-Lerner oli perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja. Lisäksi hän on ollut eduskunnan pankkivaltuuston varapuheenjohtaja vuodesta 2011 sekä hallintovaliokunnan (2007–2009), lakivaliokunnan (2007–2011) ja tarkastusvaliokunnan (2011–2015) jäsen. Vuodesta 2011 Ruohonen-Lerner on toiminut valtiontalouden tarkastusviraston neuvottelukunnassa. Hän kuului myös oikeusministeriön asettamaan, vuosina 2008–2009 vaali- ja puoluerahoitusta selvittäneeseen niin kutsuttuun Tarastin toimikuntaan ja kansalaisaloitetyöryhmään vuosina 2010–2011.[1]

Vuoden 2014 europarlamenttivaaleissa Ruohonen-Lerner sijoittui puolueensa ensimmäiselle varasijalle 20 897 äänellä.[5] Hän siirtyi Euroopan parlamenttiin Sampo Terhon noustua eduskuntaan kevään 2015 vaaleissa. Hänen tilalleen eduskuntaan nousi Leena Meri.[6]

Europarlamentissa hän oli jäsen talous- ja raha-asioiden valiokunnassa (ECON) ja varajäsen teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnassa (ITRE) sekä veropäätöksiä ja muita luonteeltaan tai vaikutuksiltaan samankaltaisia toimenpiteitä käsittelevissä erityisvaliokunnissa (TAXE, TAXE2). Hän toimi myös Panaman paperit -tietovuodon johdosta perustetun PANA-tutkintavaliokunnan varapuheenjohtajana ja veronkiertoa käsitelleen TAX3-erityisvaliokunnan jäsenenä.lähde?

Ruohonen-Lerner ilmoitti kesällä 2017 että hän tukee perussuomalaisista irronnutta Uusi vaihtoehto -ryhmää[7]. Hän ilmoitti kuitenkin syksyllä jatkavansa perussuomalaisissa, ja että hänen kesällä esittämänsä ilmoitus perustui liikkeellä olleen väärän informaation pohjalta tehtyyn hätäiseen johtopäätökseen.[8]

Europarlamenttivaaleissa 2019 Ruohonen-Lerner sai 19 131 ääntä ja sijoittui puolueensa ensimmäiselle varasijalle.[2]

Yksityiselämä

Ruohonen-Lerner on naimisissa ja hänellä on kaksi aikuista lasta.[9]

Lähteet

  1. a b c d e f Pirkko Ruohonen-Lerner Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
  2. a b Valitut tulospalvelu.vaalit.fi. Viitattu 22.6.2019.
  3. Pirkko Ruohonen-Lerner Laura Huhtasaaren tilalle europarlamenttiin – europarlamenttiryhmä vaihtui Suomen Uutiset. 12.4.2023. Perussuomalaiset. Viitattu 12.4.2023.
  4. Lappalainen, Tuomo: Henkilökuvassa Pirkko Ruohonen-Lerner: Kiva persu opettaa puoluetovereitaan tavoille Suomen Kuvalehti. 27.3.2012. Viitattu 30.4.2015.
  5. Europarlamenttivaalit 2014 – tulos tulospalvelu.vaalit.fi.
  6. Pirkko Ruohonen-Lerneristä tulee europarlamentaarikko Yle Uutiset. 4.5.2015. Viitattu 4.5.2015.
  7. PS:n meppiryhmän kohtalo avoinna – TE: Pirkko Ruohonen-Lerner tukee Uutta vaihtoehtoa Verkkouutiset. 14.06.2017. Verkkouutiset. Viitattu 14.6.2017.
  8. Kriikku, Mika: Europarlamentaarikko Ruohonen-Lerner jatkaa perussuomalaisissa Yle uutiset. 11.9.2017. Viitattu 11.9.2017.
  9. Pirkko Ruohonen-Lerner. Perussuomalaiset. Arkistoitu 30.4.2015. Viitattu 30.4.2015.

Aiheesta muualla

  • Pirkko Ruohonen-Lerner Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
  • Pirkko Ruohonen-Lernerin kotisivu
  • Pirkko Ruohonen-Lerner Euroopan parlamentti.
  • n
  • k
  • m
Puoluejohto
Puheenjohtajat
Puoluesihteerit
Eduskuntaryhmän puheenjohtajat
Presidenttiehdokkaat
Organisaatio
Piirijärjestöt
Jäsenliitot
Läheisjärjestöt
Säätiöt
Media
Suomen europarlamentaarikot
Perussuomalaisten kansanedustajat
  • n
  • k
  • m
Perussuomalaisten kansanedustajat 2007–2011
Eduskuntaryhmä
(5)
Huomautukset:
  • Timo Soini valittiin Euroopan parlamentin jäseneksi kesäkuussa 2009, jolloin hänen tilalleen eduskuntaan nousi Pietari Jääskeläinen.
  • Markku Uusipaavalniemi erosi keskustasta ja liittyi Perussuomalaisten eduskuntaryhmään marraskuussa 2010..
  • n
  • k
  • m
Perussuomalaisten kansanedustajat 2011–2015
Eduskuntaryhmä
(39)
Huomautukset:
  1. a b Jussi Halla-aho valittiin Euroopan parlamentin jäseneksi toukokuussa 2014, jolloin hänen tilalleen eduskuntaan nousi Mika Raatikainen.
  2. James Hirvisaari erotettiin perussuomalaisista lokakuussa 2013.
  3. Laila Koskela erosi perussuomalaisista marraskuussa 2014 ja liittyi keskustan eduskuntaryhmään.
  • n
  • k
  • m
Perussuomalaisten kansanedustajat 2015–2019
Eduskuntaryhmä
(38)
1 Pirkko Ruohonen-Lerner siirtyi Euroopan parlamenttiin, jolloin hänen tilalleen eduskuntaan nousi Leena Meri.
2 Maria Tolppanen erosi perussuomalaisista kesäkuussa 2016 ja liittyi sosialidemokraattiseen eduskuntaryhmään.
3 20 edustajaa siirtyi Uusi vaihtoehto -ryhmään kesäkuussa 2017.
4 Veera Ruoho muodosti oman eduskuntaryhmän kesäkuussa 2017, mutta siirtyi myöhemmin kokoomuksen eduskuntaryhmään.
5 Ritva Elomaa siirtyi Uusi vaihtoehto -ryhmään kesäkuussa 2017, mutta siirtyi myöhemmin takaisin perussuomalaisiin.
6 Arja Juvonen muodosti oman eduskuntaryhmän kesäkuussa 2017, mutta siirtyi myöhemmin takaisin perussuomalaisiin.
Uudenmaan vaalipiirin kansanedustajat
  • n
  • k
  • m
Uudenmaan vaalipiirin kansanedustajat 2007–2011
Kansanedustajat
(34)
  • n
  • k
  • m
Uudenmaan vaalipiirin kansanedustajat 2011–2015
Kansanedustajat
(35)
  • n
  • k
  • m
Uudenmaan vaalipiirin kansanedustajat 2015–2019
Kansanedustajat
(35)
Auktoriteettitunnisteet: Henkilöt Muokkaa Wikidatassa
  • Eduskunta