Jani Mäkelä

Jani Mäkelä
Henkilötiedot
Syntynyt21. lokakuuta 1976 (ikä 47)
Joutseno
Poliitikko
Puolue Perussuomalaiset
Asema kansanedustaja (2015–)
kaupunginvaltuutettu (2013–)
Vaalipiiri Kaakkois-Suomen vaalipiiri
Kotipaikka Lappeenranta
Uskonto evankelis-luterilainen
Lapset 3
Aiheesta muualla
Virallinen sivu
[ Muokkaa Wikidatassa ] Näytä Wikidatasta tulevat arvot
Infobox OK

Jani Kalevi Kristian Mäkelä (s. 21. lokakuuta 1976 Joutseno)[1] on suomalainen perussuomalainen poliitikko ja kansanedustaja. Tällä hetkellä hän toimii perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtajana.[2]

Tausta

Mäkelä valmistui ylioppilaaksi Joutsenon lukiosta vuonna 1995 ja tradenomiksi Etelä-Karjalan ammattikorkeakoulusta vuonna 2002. Hän työskenteli Tiedon järjestelmäasiantuntijana vuosina 2002–2015.[1]

Poliittinen ura

Mäkelä on ollut Lappeenrannan kaupunginvaltuuston jäsen vuodesta 2013 lähtien. Hän toimi Lappeenrannan kaupunginhallituksen 1. varapuheenjohtajana 2013–2017 ja kaupunginhallituksen 2. varapuheenjohtajana 2017–2019. Vuodesta 2019 lähtien hän on ollut Lappeenrannan kaupunginvaltuuston 2. varapuheenjohtaja.[1]

Mäkelä oli Kymen Perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja 2012–2015 ja perussuomalaisten puoluevaltuuston jäsen 2013–2015.[1]

Mäkelä oli ehdolla vuoden 2011 eduskuntavaaleissa, joissa hän sai 4 909 ääntä Kymen vaalipiirissä ja ylsi varasijalle.[3] Hänet valittiin kansanedustajaksi vuoden 2015 eduskuntavaaleissa, joissa hän sai 6 102 ääntä Kaakkois-Suomen vaalipiirissä.[4] Mäkelä on ollut Veikkauksen hallintoneuvoston jäsen vuodesta 2015 lähtien.[1] Hänet valittiin kansanedustajaksi myös vuoden 2019 eduskuntavaaleissa, joissa hän sai 7 145 ääntä. [5]

Mäkelä valittiin kolmannelle kaudelle vuoden 2023 eduskuntavaaleissa saaden 5 160 ääntä.[6] Mäkelä valittiin perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtajaksi kesäkuussa 2023.[7]

Poliittiset näkemykset ja toiminta

Mäkelän keskeiset poliittiset teemat ovat maahanmuuttokriittisyys ja EU-vastaisuus. Hän on aktiivisimpia kansanedustajia sosiaalisessa mediassa. Mäkelä tunnetaan muiden puolueiden kansanedustajien kärkkäästä arvostelusta Twitterissä. Hänen arvostelunsa kohteena ovat etenkin vihreiden, vasemmistopuolueiden ja sinisten edustajat.[8]

Yksityiselämä

Mäkelä avioitui vaimonsa kanssa vuonna 2012 ja heillä on vuosina 2012, 2014 ja 2017 syntyneet lapset.[1] Mäkelä kuuluu evankelis-luterilaiseen kirkkoon.[9]

Lähteet

  1. a b c d e f Jani Mäkelä Eduskunta. Viitattu 26.4.2015.
  2. Jani Mäkelästä perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Suomen Uutiset. 21.6.2023. Viitattu 23.3.2024.
  3. Jani Mäkelä valittu ehdolle eduskuntaan Internet Archive. 22.11.2013. Etelä-Saimaa. Viitattu 26.3.2018.
  4. Koko maa – ehdokkaat Eduskuntavaalit 2015. 22.4.2015. Yleisradio. Viitattu 26.3.2018.
  5. Eduskuntavaaleissa 2019 valitut kansanedustajat www.eduskunta.fi. Viitattu 23.4.2019.
  6. Tulospalvelu - Jani Mäkelä vaalit.yle.fi. Viitattu 21.6.2023.
  7. Pitkänen, Heini: Perus­suomalaisten eduskunta­ryhmän puheen­johtajaksi Jani Mäkelä Helsingin Sanomat. 21.6.2023. Viitattu 23.3.2024.
  8. Manskinen, Harri: Jani Mäkelä huuteli eduskunnassa turkkilaistaustaiselle kansanedustajalle Etelä-Saimaa. 3.10.2017. Lappeenranta: Kaakon Viestintä. Viitattu 24.3.2018.
  9. Jani Mäkelä Vaalikone – Kuntavaalit 2017. Yleisradio. Viitattu 15.3.2018.

Aiheesta muualla

Wikisitaateissa on kokoelma sitaatteja aiheesta Jani Mäkelä.
  • Jani Mäkelä Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
  • Jani Mäkelän kotisivut
  • Yle: Seuraa kansanedustajaasi: Jani Mäkelä (ps.)
Perussuomalaisten kansanedustajat
  • n
  • k
  • m
Perussuomalaisten kansanedustajat 2015–2019
Eduskuntaryhmä
(38)
1 Pirkko Ruohonen-Lerner siirtyi Euroopan parlamenttiin, jolloin hänen tilalleen eduskuntaan nousi Leena Meri.
2 Maria Tolppanen erosi perussuomalaisista kesäkuussa 2016 ja liittyi sosialidemokraattiseen eduskuntaryhmään.
3 20 edustajaa siirtyi Uusi vaihtoehto -ryhmään kesäkuussa 2017.
4 Veera Ruoho muodosti oman eduskuntaryhmän kesäkuussa 2017, mutta siirtyi myöhemmin kokoomuksen eduskuntaryhmään.
5 Ritva Elomaa siirtyi Uusi vaihtoehto -ryhmään kesäkuussa 2017, mutta siirtyi myöhemmin takaisin perussuomalaisiin.
6 Arja Juvonen muodosti oman eduskuntaryhmän kesäkuussa 2017, mutta siirtyi myöhemmin takaisin perussuomalaisiin.
  • n
  • k
  • m
Perussuomalaisten kansanedustajat 2019–2023
Eduskuntaryhmä
(39)
  • 1 Jussi Halla-aho aloitti kansanedustajana vasta heinäkuussa 2019. Mika Raatikainen toimi hänen varaedustajanaan siihen saakka.
  • 2 Teuvo Hakkarainen siirtyi Euroopan parlamenttiin heinäkuussa 2019, jolloin hänen tilalleen eduskuntaan nousi Toimi Kankaanniemi.
  • 3 Laura Huhtasaari siirtyi Euroopan parlamenttiin heinäkuussa 2019, jolloin hänen tilalleen eduskuntaan nousi Petri Huru.
  • 4 Ano Turtiainen erotettiin ryhmästä kesäkuussa 2020.
  • 5 Wille Rydman erosi kokoomuksesta ja liittyi perussuomalaisten eduskuntaryhmään tammikuussa 2023.
  • n
  • k
  • m
Perussuomalaisten kansanedustajat 2023–2027
Eduskuntaryhmä
(46)
  • 1 Timo Vornanen erotettiin ryhmästä toukokuussa 2024.
  • n
  • k
  • m
Puoluejohto
Puheenjohtajat
Puoluesihteerit
Eduskuntaryhmän puheenjohtajat
Presidenttiehdokkaat
Organisaatio
Piirijärjestöt
Jäsenliitot
Läheisjärjestöt
Säätiöt
Media
Auktoriteettitunnisteet: Henkilöt Muokkaa Wikidatassa
  • Eduskunta
  • Yle