Kimmo Kivelä

Kimmo Kivelä elokuussa 2011.

Kimmo Kyösti Väinämö Kivelä (s. 5. lokakuuta 1961 Lahti) on suomalainen pappi ja entinen kansanedustaja. Kivelä valittiin kansanedustajaksi ensimmäisen kerran vuoden 2011 vaaleissa perussuomalaisten listalta Pohjois-Savon vaalipiiristä.[1] Perussuomalaiset-puolueen hajoamisen myötä Kivelä oli Sininen tulevaisuus -puolueen kansanedustaja 2017–2019.

Kivelä valmistui teologian maisteriksi Helsingin yliopistosta vuonna 1988. Hän työskenteli Rautavaaran seurakunnassa vuodet 1988–1991, Vehmersalmen kirkkoherrana 1992–2010, Järvi-Kuopion seurakunnan kappalaisena vuonna 2011, Sonkajärven vt. kirkkoherrana[2] 2019−2020 ja työskentelee Kiuruveden kirkkoherrana[3] 1.6.2020 alkaen. Hän toimi myös Kuopion hiippakunnan tuomiokapitulin asessorina vuosina 2003–2009. Hänelle myönnettiin rovastin arvonimi vuonna 2009.[1] Vuosina 2015–2019 Kivelä toimi Yleisradion hallintoneuvoston puheenjohtajana.[4]

Poliittinen toiminta

Kivelä oli nuoruudessaan mukana Suomen Maaseudun Puolueen toiminnassa. Hän työskenteli vuosina 1981–1984 SMP:n valtakunnallisena nuorisosihteerinä sekä puolueen nuorisojärjestö Kehittyvän Suomen Nuorten Liiton järjestösihteerinä ja pääsihteerinä. Vuosina 1997–2000 Kivelä oli Vehmersalmen kunnanvaltuuston ja -hallituksen jäsen keskustan riveistä ja vuodesta 2013 Kuopion kaupunginvaltuuston jäsen perussuomalaisista. Hän on toiminut perussuomalaisten valtuustoryhmän puheenjohtajana. Vuodesta 2013 Kivelä oli myös Pohjois-Savon maakuntahallituksen toinen varapuheenjohtaja.[1]

Kivelä pyysi ja sai eron Kuopion kaupunginvaltuuston jäsenyydestä 1.6.2020 alkaen, koska hän muutti pois paikkakunnalta.[5]

Kesäkuussa 2017 Kivelä siirtyi kansanedustajana Uusi vaihtoehto -eduskuntaryhmään, josta muodostui Sininen tulevaisuus.

Kivelä on ollut kansanedustajavuosinaan eduskunnan perustuslakivaliokunnan ja sivistysvaliokunnan jäsen sekä Yleisradion hallintoneuvoston puheenjohtaja.[1][6]

Kivelä oli ehdolla vuoden 2019 eduskuntavaaleissa Sinisen tulevaisuuden listalta,[7] mutta ei tullut valituksi.

Vaalimenestys

Eduskuntavaalit

Kunnallisvaalit

Ritarikuntamerkkikohu

Joulukuussa 2023 Kivelä reagoi poikkeuksellisesti saatuaan kuulla hänelle myönnetystä 6.12. ritarikuntien ansiomitalista. Hän kirjoitti somepäivityksessä, ettei tule vastaanottamaan kunniamerkkiä ja harkitsee jopa eroa kirkkoherran virastaan ja että hänelle olisi kuulunut myöntää ”vähintään kolme pykälää korkeampi merkki”.[9]

Yksityiselämä

Kivelällä on kaksi lasta, vuosina 1988 ja 1993 syntyneet tyttäret.[1]

Lähteet

  1. a b c d e Kimmo Kivelä Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
  2. Rovasti Kimmo Kivelä aloittaa Sonkajärven seurakunnan vt. kirkkoherrana 1.10.2019 Sonkajärven seurakunta. Viitattu 9.3.2021.
  3. Kimmo Kivelästä Kiuruveden kirkkoherra Yle Uutiset. Viitattu 9.3.2021.
  4. Tomi Peurakoski: Kimmo Kivelästä Ylen hallintoneuvoston puheenjohtaja 23.6.2015. HS. Viitattu 7.10.2018.
  5. Kuopion kaupunginhallituksen päätöstiedote 18.5.2020 kuopio.fi. 18.5.2020. Kuopion kaupunki. Arkistoitu 19.1.2021. Viitattu 21.9.2020.
  6. Näin Yle toimii: Ylen hallintoneuvosto 12.01.2015. Yleisradio. Viitattu 14.5.2017.
  7. https://www.karjalainen.fi/uutiset/uutis-alueet/kotimaa/item/202625
  8. a b c d e Tilastokeskuksen PX-Web-tietokannat (Valitse vaalit.) pxdata.stat.fi. Viitattu 3.7.2016.
  9. https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010032199.html

Aiheesta muualla

  • Kimmo Kivelä Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
Perussuomalaisten kansanedustajat
  • n
  • k
  • m
Perussuomalaisten kansanedustajat 2011–2015
Eduskuntaryhmä
(39)
Huomautukset:
  1. a b Jussi Halla-aho valittiin Euroopan parlamentin jäseneksi toukokuussa 2014, jolloin hänen tilalleen eduskuntaan nousi Mika Raatikainen.
  2. James Hirvisaari erotettiin perussuomalaisista lokakuussa 2013.
  3. Laila Koskela erosi perussuomalaisista marraskuussa 2014 ja liittyi keskustan eduskuntaryhmään.
  • n
  • k
  • m
Perussuomalaisten kansanedustajat 2015–2019
Eduskuntaryhmä
(38)
1 Pirkko Ruohonen-Lerner siirtyi Euroopan parlamenttiin, jolloin hänen tilalleen eduskuntaan nousi Leena Meri.
2 Maria Tolppanen erosi perussuomalaisista kesäkuussa 2016 ja liittyi sosialidemokraattiseen eduskuntaryhmään.
3 20 edustajaa siirtyi Uusi vaihtoehto -ryhmään kesäkuussa 2017.
4 Veera Ruoho muodosti oman eduskuntaryhmän kesäkuussa 2017, mutta siirtyi myöhemmin kokoomuksen eduskuntaryhmään.
5 Ritva Elomaa siirtyi Uusi vaihtoehto -ryhmään kesäkuussa 2017, mutta siirtyi myöhemmin takaisin perussuomalaisiin.
6 Arja Juvonen muodosti oman eduskuntaryhmän kesäkuussa 2017, mutta siirtyi myöhemmin takaisin perussuomalaisiin.
  • n
  • k
  • m
Sinisen eduskuntaryhmän kansanedustajat 2017–2019
Eduskuntaryhmä
1 Ritva Elomaa siirtyi perussuomalaiseen eduskuntaryhmään kesäkuussa 2017.
2 Hanna Mäntylä siirtyi Euroopan neuvostoon 2017. Hänen tilalleen eduskuntaan nousi Matti Torvinen.
3 Kaj Turunen siirtyi kokoomuksen eduskuntaryhmään huhtikuussa 2018.
4 Maria Lohela siirtyi Liike Nyt -eduskuntaryhmään tammikuussa 2019.
Auktoriteettitunnisteet: Henkilöt Muokkaa Wikidatassa
  • Eduskunta