Luettelo Helsingin julkisista taideteoksista ja muistomerkeistä
Näytä koordinaatit OSM-kartalla |
---|
Vie koordinaatit GeoJSON-muodossa |
Luettelo Helsingin julkisista taideteoksista ja muistomerkeistä sisältää Helsingin puistoissa, kaduilla ja aukioilla olevat pysyvät taideteokset ja muistomerkit. Ne kuuluvat joko Helsingin taidemuseon kokoelmiin, tai ovat julkisilla paikoilla olevia liikelaitosten, yritysten, valtion ja yksityisten tonteilla sijaitsevia ja näiden omistamia teoksia. Rakennusten sisällä olevia julkisia teoksia ei mainita. Luettelossa on myös hautausmailla olevia yleisiä muistomerkkejä ja patsaita, mutta ei yksittäisten hautojen veistoksia.
Helsinkiin on liitetty Haagan kauppala sekä Huopalahden, Kulosaaren ja Oulunkylän kunnat vuoden 1946 suuressa alueliitoksessa ja osa Sipoosta ja Västerkullan kiila Vantaasta vuoden 2009 liitoksessa.
Muistolaatat ovat omassa luettelossaan.
Helsingin taideteosten historiaa ja muodostuneita käytäntöjä
Vanhin Helsingin muistomerkeistä on 1700-luvun lopulla alkunsa saanut August Ehrensvärdin hauta ja muistomerkki Suomenlinnassa. Helsingin vanhimmaksi mainitaan myös Kauppatorilla vuonna 1835 paljastettu Keisarinnankivi.[1] Varsinainen statuomania, joka alkoi 1800-luvun lopulla, liittyi kansallisvaltioiden ja nationalismin syntyyn sekä kehitykseen.[2] Tämän kauden merkittäviä teoksia ovat Johan Ludvig Runebergin muistomerkki (Walter Runeberg, 1885), Aleksanteri II (Walter Runeberg ja Johannes Takanen, 1894) tai Topelius ja lapset (Ville Vallgren, 1932).
Varhaisin naiskuvanveistäjän julkinen teos Helsingissä on Hilda Flodinin Vuolukivinaamiot, jotka valmistuivat Aleksanterinkatu 44:n portaaliin vuonna 1901. Helsingin julkinen tila on miehinen. Miehille omistettuja tai nimettyjä julkisia taideteoksia ja muistomerkkejä Helsingissä on 110. Naisille omistettuja on 41.
Mannerheimin vuonna 1960 valmistunut ratsastajapatsas liittyi alun perin 1910-luvun lopulla suunniteltuihin pääkaupungin itsenäisyys- ja vapaudenpatsassuunnitelmiin. 1950-luvun alussa käynnistynyt Mannerheimin patsashanke poisti pidäkkeet suunnitelmilta pystyttää patsaat muillekin Suomen valtiomiehille.[3] Läheisyyteen nousivat jalustoilleen K. J. Ståhlbergin (Wäinö Aaltonen, 1959), P. E. Svinhufvudin (Wäinö Aaltonen, 1961) ja Kyösti Kallion (Kalervo Kallio, 1962) patsaat ja ennen pitkää saivat muistomerkkinsä myös J. K. Paasikivi (Harry Kivijärvi), 1980, Risto Ryti (Veikko Myller, 1994), L. K. Relander (Matti Peltokangas, 1996) ja Urho Kekkonen (Pekka Jylhä, 2000). Kirsi Kaulasen Välittäjä, Mauno Koiviston muistomerkki paljastettiin Pikkuparlamentin puistikossa vuonna 2023.
Ulkomaisten tekemiä julkisia teoksia Helsingissä ovat unkarilaisen Tamás Ortutayn, Alkumuna (1971), amerikkalaisen Bernard Kirschenbaumin Helsinki Arch (1983), Eduardo Chillidan Helsinki 1992 (1992), Gediminas Urbonasin Sulamaton musta/Lumiukko (1995), Ernst Billgrenin Kohtauspaikat (1998), Jean-Francois Briantin Lehti (1998), Dennis Oppenheimin Kihlaus (2000), Kenichi Hiratsukan Rauhanpaasi (2001), Oskars Mikansin Ihminen nousee roskalaatikosta (2001), H. R. Gigerin Sabotage (2003), Eva Löfdahlin Yrittäjäveistos (2006), Robert Wilsonin Tapio Wirkkalan puisto (2012) ja Fredrik Raddumin Core of a Hollow Tree (2013). Kalasataman rantojen tuntumassa on Jacob Dahlgrenin vaaleanpunainen metalliteos (2019), sekä kaksi Alice Kwaden työtä (2022). Didrichsenin veistospuistossa ovat muun muassa Henry Mooren Atom Piece (1964), Bernard Meadowsin Augustus, (1962–1964) ja Mario Negrin Uhripaalu (1960).
Erilaisiin tarkoituksiin
Aikaisemmin julkisella taiteella tarkoitettiin julkisen sektorin julkisin tiloihin tuottamaa taidetta. Nykyisin julkinen taide koskee laajemmin ylipäätään kaikissa julkisissa tiloissa sijaitsevaa, saavutettavissa olevaa taidetta.[4] Helsingin taidemuseo vastaa Helsingin kaupungin julkisen taiteen hankkeista, prosenttiperiaatteella hankittavista taideteoksista ja julkisten teosten ylläpidosta. Julkisia teoksia hankitaan taidemuseon omilla määrärahoilla, prosenttirahaperiaatteella ja niitä saadaan myös lahjoituksina.[5]
Helsingin taidemuseon julkisen taiteen kokoelmaan kuuluu noin 250 Helsingin puistoissa, kaduilla ja aukioilla sijaitsevaa julkista taideteosta. Myös yritysten, seurakuntien, valtion laitosten ja yksityisten tahojen omistamia teoksia on julkisilla paikoilla, kuten kiinteistöjen pihoissa.[5]
Luettelossa ei mainita Helsingin ja Länsimetron metroasemilla tai niiden läheisyydessä olevaa taidetta, josta on oma luettelonsa. Helsingin Arabianrannassa olevista noin 80 teoksesta vain osa on mainittu tässä luettelossa.[6] Didrichsenin taidemuseossa Kuusisaaressa avattiin veistospuisto vuonna 2014.[7] Ruskeasuolla olleen Ortonin veistospuiston teokset saivat uuden kodin Kirurgisen sairaalan veistospuistosta vuonna 2022.[8] Pajamäen aurinkokuntamallin artikkelissa on luettelo mallin kohteista.
Julkiset taideteokset ja muistomerkit
Tämä luettelo on osa valtakunnallista Suomen julkisten taideteosten ja muistomerkkien luettelointia. Luettelossa on pysyvästi julkisilla paikoilla olevia taideteoksia, muistomerkkejä ja muistolaattoja sekä hautausmailla olevia yleisiä muistomerkkejä ja patsaita. Luettelossa ei mainita rakennusten sisällä ja suljetuilla sisäpihoilla olevia julkisia teoksia eikä yksittäisten hautojen veistoksia. Teokset ovat luettelossa nimensä mukaisessa aakkosjärjestyksessä. Sijaintipaikka on puiston, aukion, rakennuksen tai muun vastaavan nimi ja/tai katuosoite. Alue tarkoittaa kaupunginosaa/kunnanosaa, taajamaa, kylää, osa-aluetta tai asuinaluetta. Karttalinkki osoittaa teoksen sijaintipaikan kymmenien metrien tarkkuudella. Paljastusvuosi on teoksen julkistuksen tai paljastuksen vuosi sijaintipaikalla (suluissa on mainittu valmistumisvuosi, jos se poikkeaa huomattavasti paljastusvuodesta). Luettelossa on 548 teosta ja muistomerkkiä.
Julkinen teos[9] | Paikka[9] | Alue[9] | Kartalla | Tekijä[9] | Paljastusvuosi[9] | Kuva | WD |
---|---|---|---|---|---|---|---|
16. barrikadi Saepimentum tumultuarium[10] | Kirurgisen sairaalan veistospuisto | Ullanlinna | 60.1607°N, 24.9496°E | Toikka, AnteroAntero Toikka | 2022 (1995) | ||
Aallotar | Kuusisaari, Didrichsenin taidemuseo, Veistospuisto | Munkkiniemi | 60.1854°N, 24.8562°E | Nuutinen, VeikkoVeikko Nuutinen | 1995 | ||
Aamulla / Vasikat | Maunula, Suursuon ostoskeskus, Pakilantie | Oulunkylä | 60.2315°N, 24.9347°E | Äkkijyrkkä, MiinaMiina Äkkijyrkkä | 1978 | ||
Aaumu | Torpparinmäki, Näsinpuisto | Tuomarinkylä | 60.259°N, 24.9433°E | Rannikko, Vesa-PekkaVesa-Pekka Rannikko | 2005 | ||
Abc, kissa... | Ruoholahti, Ruoholahden ala-asteen piha, Sinikaislankuja 1 | Länsisatama | 60.162°N, 24.9192°E | Nevalainen, PekkaPekka Nevalainen | 1996 | ||
Adolf Erik Nordenskiöldin muistomerkki | Ehrenströmintie | Kaivopuisto | 60.1541°N, 24.9564°E | Häiväoja, HeikkiHeikki Häiväoja Häiväoja, JohannaJohanna Häiväoja Adlercreutz, EricEric Adlercreutz | 1985 | ||
A. I. Virtasen muistomerkki | Valion pääkonttorin edusta, Meijeritie 4 | Pitäjänmäki | 60.2235°N, 24.8718°E | Sakki, TerhoTerho Sakki | 1995 | ||
Ajaton | Teollisuuskatu 23:n pihan seinä | Vallila | 60.1949°N, 24.9469°E | Stereo, MariaMaria Stereo | 2019 | ||
Ajatuksen lento[11] | Itä-Pasila, Pasilan kirjaston edusta | Pasila | 60.2007°N, 24.9363°E | Moisio, KaukoKauko Moisio[11] Leppänen, KaarloKaarlo Leppänen[12] | 1986 | ||
Alakivenpuisto | Myllypuro, Alakivenpuisto | Vartiokylä | 60.219°N, 25.0718°E | Korkka, MauriMauri Korkka | 2000 | ||
Aleksanteri I ja Porvoon valtiopäivät 1809 | Säätytalon päätykolmio | Kruununhaka | 60.1712°N, 24.9537°E | Wikström, EmilEmil Wikström | 1903 | ||
Aleksanteri II | Senaatintori | Kruununhaka | 60.1695°N, 24.9522°E | Runeberg, WalterWalter Runeberg Takanen, JohannesJohannes Takanen | 1894 | ||
Aleksis Kiven muistopatsas[13] | Rautatientori | Kluuvi | 60.1716°N, 24.9439°E | Aaltonen, WäinöWäinö Aaltonen | 1939 | ||
Aleksis Kiven pää[14] | Kuusisaari, Villa Gyllenbergin piha, Kuusisaarenpolku 11 | Munkkiniemi | 60.1842°N, 24.8518°E | Aaltonen, WäinöWäinö Aaltonen | |||
Alfa | Vanhanlinnantien ja Myllymestarintien lähellä | Vartiokylä | 60.2199°N, 25.0833°E | Toikka, AnteroAntero Toikka | 2000 | ||
Alkumuna | Pihlajisto, Salpausseläntie | Malmi | 60.2317°N, 25.0029°E | Ortutay, TamásTamás Ortutay | 1971 | ||
Alkunäytös | Suomen Kansallisooppera | Taka-Töölö | 60.1815°N, 24.9283°E | Tapper, KainKain Tapper | 1993 | ||
Ammoiset ajat | Kirurgisen sairaalan veistospuisto | Ullanlinna | 60.1607°N, 24.9489°E | Tieaho, BarbaraBarbara Tieaho | 2022 (1990) | ||
Annalan perustamiskivi[15] | Annala | Vanhakaupunki | 60.212°N, 24.9754°E | 1826 | |||
Arabian hevoset | Arabianranta, Arabianrannan ala-aste, Kokkosaarenpolku 1 | Toukola | 60.2046°N, 24.975°E | Kontulainen, KaijaKaija Kontulainen | 2003 | ||
Arabian matto | Arabianranta, Yhteispiha 3 | Toukola | 60.2076°N, 24.9812°E | Aalto, ElinaElina Aalto | 2006 | ||
Arcum tendit Apollo | Lastenlehto, Ruoholahdenkatu | Kamppi | 60.1665°N, 24.9289°E | Cedercreutz, EmilEmil Cedercreutz | 2001 (1917) | ||
Arkkienkeli Mikael | Kontula, Mikaelinkirkko, Emännänraitti | Mellunkylä | 60.2356°N, 25.0869°E | Juva, KariKari Juva | 1987 | ||
Arktinen Afrodite | Kuusisaari, Didrichsenin taidemuseo, Veistospuisto | Munkkiniemi | 60.185°N, 24.8564°E | Pullinen, LailaLaila Pullinen | 1972 | ||
Armour | Töölönlahden puisto, Töölönlahdenkadun ja Karamzininrannan risteys | Kluuvi | 60.1746°N, 24.9359°E | Laitinen, AnttiAntti Laitinen | 2016 | ||
Arvid Mörnen muistomerkki | Itäisen puistotien ja Ehrenströmintien kulmaus | Kaivopuisto | 60.1558°N, 24.9614°E | Jansson, ViktorViktor Jansson | 1951 | ||
Arvo Turtiaisen muistomerkki | Matti Heleniuksen puisto | Kallio | 60.1839°N, 24.954°E | Utriainen, RaimoRaimo Utriainen | 1990 | ||
Ateneumin julkisivuveistokset | Ateneum | Kluuvi | 60.1702°N, 24.9441°E | Sjöstrand, Carl EneasCarl Eneas Sjöstrand | 1887 | ||
Ateneumin taiteilijamedaljongit | Ateneum | Kluuvi | 60.1702°N, 24.9437°E | Vallgren, VilleVille Vallgren | 1887 | ||
Atlantit | Vakuutusyhtiö Kalevan talo, Erottajankatu 2 | Kamppi | 60.1656°N, 24.9435°E | Stigell, RobertRobert Stigell | 1889 | ||
Atom Piece, työskentelymalli Ydinvoima-teosta varten | Kuusisaari, Didrichsenin taidemuseo, Veistospuisto | Munkkiniemi | 60.1851°N, 24.8563°E | Moore, HenryHenry Moore | 1964 | ||
Ats # Pets | Itä-Pasila, Kellosillan alla, Ratamestarinkatu 9-11 | Pasila | 60.2009°N, 24.9393°E | von Lõngus, EdwardEdward von Lõngus | 2017 | ||
Augustus | Kuusisaari, Didrichsenin taidemuseo, Veistospuisto | Munkkiniemi | 60.1853°N, 24.856°E | Meadows, BernardBernard Meadows | 1962–1963 | ||
Auringonkukkapelto | Kuusisaari, Didrichsenin taidemuseo, Veistospuisto | Munkkiniemi | 60.1852°N, 24.8568°E | Hiltunen, EilaEila Hiltunen | 1975 | ||
Aurinkokello (1) | Hietaranta | Etu-Töölö | 60.1729°N, 24.9047°E | Qvist, GerdaGerda Qvist | 1931 | ||
Aurinkokello (2) | Kuusisaari, Didrichsenin taidemuseo, Veistospuisto | Munkkiniemi | 60.1851°N, 24.8566°E | Ruutsalo, EinoEino Ruutsalo | 1972 | ||
Aurinkokello (3) | Vuosaaren sisääntulotie | Vuosaari | 60.2047°N, 25.1231°E | Anttila, LauriLauri Anttila | 2001 | ||
Aurinkolabyrintti | Säveltäjänpuisto | Pukinmäki | 60.2451°N, 24.989°E | Astala, LauriLauri Astala | 1999 | ||
Aurinkolahden koulun teos | Aurinkolahden koulu | Vuosaari | 60.2032°N, 25.1455°E | Schakir, TülayTülay Schakir | 2002 | ||
Aurinkopoika | Arabianranta, Kaanaankatu 6 | Toukola | 60.2118°N, 24.9806°E | Kauhanen, PekkaPekka Kauhanen | 2011 | ||
Autumn in Helsinki[16][17] | Suvilahdenkatu 9 | Sörnäinen | 60.1884°N, 24.9682°E | Tellas | 2016 | ||
Avarten julkisivuveistos | Pihlajamäki, Hiekkakiventie 2 | Malmi | 60.2397°N, 25.0184°E | Huhtamo, KariKari Huhtamo | 1988 | ||
Avoin syli (Kivipenkki) | Hammarskjöldintie 1 A | Taka-Töölö | 60.1861°N, 24.9322°E | Jaakola, AlpoAlpo Jaakola | 1972 | ||
Bad Bad Boy[18] | Jätkäsaari, Tyynenmerentori, Tyynenmerenkatu 9 | Länsisatama | 60.1558°N, 24.9206°E | Toija, TommiTommi Toija | 2013 | ||
Balancing Act[19] | Kontula, Kontulankaari 11 (itäisin talo) | Mellunkylä | 60.2457°N, 25.0816°E | Magee, FintanFintan Magee | 2017 | ||
Big Andy -toteemi | Marjaniemi, Ison Antin leikkipuisto | Vartiokylä | 60.2057°N, 25.081°E | Jusslin, MarkusMarkus Jusslin | 1990 | ||
Big Be-Hide[20][21] | Parrulaituri Kalasatamanpuiston kohdalla | Kalasatama | 60.1835°N, 24.9755°E | Kwade, AliceAlice Kwade | 2022 (2021) | ||
Black Angus | Eteläranta 14, ravintola Goodwinin edessä | Kaartinkaupunki | 60.1663°N, 24.9523°E | Kangro, TaunoTauno Kangro[22] | 2013 | ||
Bokvillanin eläimet | Arabianranta, Hämeentie 125 | Toukola | 60.2065°N, 24.9737°E | Sevelius, DesireeDesiree Sevelius | 2004 | ||
Bubo Bubo | Itä-Pasila, Ratamestarinkatu 1 | Pasila | 60.1973°N, 24.9409°E | TwoSeven, JussiJussi TwoSeven | 2015 | ||
Cityeläimet | Kontula, Kontulan Lampipuisto | Mellunkylä | 60.2409°N, 25.0802°E | Ryhänen, HeliHeli Ryhänen | 2013 | ||
Convolvulus | Kaisaniemenpuisto ¨ | Kluuvi | 60.1733°N, 24.9445°E | Jansson, ViktorViktor Jansson | 1931 | ||
Cordula | Svenska litteratursällskapetin piha, Kirkkokatu 10 | Kruununhaka | 60.1708°N, 24.9561°E | Lilius, Carl-GustafCarl-Gustaf Lilius | 2000 (1968) | ||
Core of a Hollow Tree[23] | Kukontori, Forumin kauppakeskus | Kamppi | 60.1687°N, 24.9378°E | Raddum, FredrikFredrik Raddum | 2013 | ||
Crescendo | Kuusisaari, Didrichsenin taidemuseo, Veistospuisto | Munkkiniemi | 60.1847°N, 24.8568°E | Hiltunen, EilaEila Hiltunen | 1982 | ||
Crescendo / Vuoden 1918 kansalaissodan uhrien muistomerkki | Nordenskiöldinkatu / P.Stadionintie | Taka-Töölö | 60.1912°N, 24.9253°E | Martiskainen, TaistoTaisto Martiskainen | 1970 | ||
Custone-pilarit | Pikku Huopalahti, ratikan kääntöalue, Korppaanmäki | Meilahti | 60.2081°N, 24.8923°E | Kukkonen, PerttiPertti Kukkonen | 1998 | ||
Danaidit | Lastenklinikka, Stenbäckinkatu 11 | Meilahti | 60.1865°N, 24.9092°E | Runeberg, WalterWalter Runeberg | 1893 | ||
Early One Morning, Eternity Sculpture[24] | Kalasatama, Capellanaukio | Sörnäinen | 60.1838°N, 24.9828°E | Dahlgren, JacobJacob Dahlgren | 2019 | ||
Ecology Stone[25] | Tripla, Fredikantori | Keski-Pasila | 60.1976°N, 24.9296°E | Leinonen, AkseliAkseli Leinonen | 2020 | ||
Ehrensvärdin hauta | Susisaari, Linnanpiha | Suomenlinna | 60.1442°N, 24.9851°E | III, KustaaKustaa III, Ehrensvärd, Carl AugustCarl August Ehrensvärd, Sergel, Johan TobiasJohan Tobias Sergel | 1805 | ||
Eilen, tänään, huomenna | Kallahti, Mustankivenpuisto | Vuosaari | 60.2045°N, 25.1402°E | Kiiskinen, AnuAnu Kiiskinen | 1996 | ||
Eino Leino | Teatteriesplanandi, Esplanadin puisto | Kaartinkaupunki | 60.1675°N, 24.9453°E | Leppänen, LauriLauri Leppänen | 1953 | ||
Elias Lönnrot | Lönnrotinpuistikko | Kamppi | 60.1667°N, 24.9388°E | Wikström, EmilEmil Wikström | 1902 | ||
Elo (ympäristötaideteos) | Kallahti, Mustankivenpuisto | Vuosaari | 60.2055°N, 25.1414°E | Kiiskinen, AnuAnu Kiiskinen | 2000 | ||
Eläköön![26] | Jätkäsaari, Rionkatu 10 | Länsisatama | 60.1568°N, 24.9189°E | Kallasmaa, ErikaErika Kallasmaa | 2017 | ||
Elämän nektaria | Ruoholahti, Oy Alkoholiike Ab, Salmisaarenranta 7 | Länsisatama | 60.1631°N, 24.9003°E | Finne, GunnarGunnar Finne | 1938 | ||
Elämän virta | Hesperian sairaalan ulkoseinä | Taka-Töölö | 60.1798°N, 24.9196°E | Pohjolainen, PaunoPauno Pohjolainen | 2006 | ||
Enkelin tikapuut | Kallahti, Mustankiven korttelitalon seinässä, Pohjavedenkadun puolella | Vuosaari | 60.2055°N, 25.1388°E | Pääkkönen, MarkkuMarkku Pääkkönen | 1999 | ||
Epigrammeja Helsingin kaupungin jalankulkijoille, 1.[27] Tämä tie vie muistomerkkien ja rakennusten ohi pohjoiseen. | Mannerheiminaukio, pyörätiessä Kiasman edessä | Kluuvi | 60.1712°N, 24.9367°E | Ziegler, DeniseDenise Ziegler | 1999 | ||
Epigrammeja Helsingin kaupungin jalankulkijoille, 2. Minut sjoitettiin puiston laidalle. Ohikulkija, kävele keskellä tietä. | Pohjoisesplanadin ja Kluuvikadun risteyksen kohdalla puiston puolella, hiekkakäytävän laidassa | Kaartinkaupunki | 60.1676°N, 24.9476°E | Ziegler, DeniseDenise Ziegler | 1999 | ||
Epigrammeja Helsingin kaupungin jalankulkijoille, 3. Olen kaukolämmön kansi, maanalaisten käytävien vartija. | Yliopistonkatu, Porthanian edessä jalkakäytävällä | Kluuvi | 60.1699°N, 24.9489°E | Ziegler, DeniseDenise Ziegler | 1999 | ||
Epigrammeja Helsingin kaupungin jalankulkijoille, 4. Kaupungin takahuoneessa nautit näkymästä merelle. | Eteläranta, Vanhan kauppahallin eteläpäädyssä | Kaartinkaupunki | 60.1661°N, 24.953°E | Ziegler, DeniseDenise Ziegler | 1999 | ||
Epigrammeja Helsingin kaupungin jalankulkijoille, 5. Tällä paikalla odotti nainen, juuri kun punainen pakettiauto ajoi ohi. | Pohjoisesplanadin ja Mikonkadun risteyksen kohdalla puiston puolella, jalkakäytävällä suojatien edessä | Kaartinkaupunki | 60.1677°N, 24.9459°E | Ziegler, DeniseDenise Ziegler | 1999 | ||
Epigrammeja Helsingin kaupungin jalankulkijoille, 6. Punainen valoukko seisoo kadun toisella puolella, täällä seison minä. | Mannerheimintien ja Kalevankadun risteyksessä, jalkakäytävällä suojatien edessä | Kluuvi | 60.1681°N, 24.9407°E | Ziegler, DeniseDenise Ziegler | 1999 | ||
Epigrammeja Helsingin kaupungin jalankulkijoille, 7. Tämä katu vie alaspäin rautatieasemalle, sinä suunnistat ylämäkeen. | Simonkatu, pohjoispuoli, Lasipalatsin kohdalla jalkakäytävällä | Kamppi | 60.1695°N, 24.9372°E | Ziegler, DeniseDenise Ziegler | 1999 | ||
Epigrammeja Helsingin kaupungin jalankulkijoille, 8. Seisot Kampin aukiolla, kolmiota ympäröi humina. | Kampintori | Kamppi | 60.1675°N, 24.9315°E | Ziegler, DeniseDenise Ziegler | 1999 | ||
Esirippu / Ida Aalbergin muistomerkki | Kaisaniemen puisto, Kansallisteatterin pienen näyttämön edusta | Kluuvi | 60.173°N, 24.9437°E | Utriainen, RaimoRaimo Utriainen | 1972 | ||
Evakkoäiti[28] | Karjalatalon edusta | Käpylä | 60.2148°N, 24.9567°E | Honkanen, JuhaniJuhani Honkanen | 2015 | ||
Fallkullan muistijäljet: Keittiö (yhteensä noin 16 eri työtä)[29][30] | Fallkulla, kuvan teos Helluntairaitti 9 – Helluntaipolku 2 pihassa | Malmi | 60.2637°N, 25.0384°E | Ryhmä ARBA | 2004 | ||
Faro (”Majakka”)[31][32] | Helsingin yliopiston valtiotieteellisen tiedekunnan rakennus, Unioninkatu 35 | Kruununhaka | 60.173°N, 24.9507°E | Vezzani, PaolaPaola Vezzani | 2022 | ||
Fasismin vastustajien muistomerkki[33] | Ala-Malmi, Malmin hautausmaa kortteli 23, rivi 10 | Malmi | 60.2368°N, 25.0293°E | Aalto, VilhoVilho Aalto | 1963 | ||
Fazerin kukko | Kluuvikatu 3 | Kluuvi | 60.1684°N, 24.9474°E | Weckström, BjörnBjörn Weckström | 1991 | ||
Fifty Cities | Herttoniemenranta, Tuorinniemenpuisto | Herttoniemi | 60.1852°N, 25.036°E | Bell, NikkiNikki Bell Langlands, BenBen Langlands | 1999 | ||
Filosofia, Lääketiede, Teologia ja Juridiikka[34] | Unioninkatu 36 | Kluuvi | 60.1703°N, 24.9508°E | Mellgren, Karl MagnusKarl Magnus Mellgren | 1850-luvulla | ||
Forumin kiviallas (siirretty Meilahteen)[35] | Villa Aikala, Johannesbergintie 8 | Meilahti | 60.1937°N, 24.8893°E | Vellonen, JarmoJarmo Vellonen | 1988 | ||
Fredrik Pacius | Kaisaniemen puisto | Kluuvi | 60.1742°N, 24.9437°E | Wikström, EmilEmil Wikström | 1895 | ||
Fucus | Hernesaari, Pyhiinvaeltajanpuisto, Eiranranta | Länsisatama | 60.1549°N, 24.9354°E | Heikkilä, JussiJussi Heikkilä | 2010 | ||
Fuuga | Sandels-talo, Topeliuksenkatu 2 | Taka-Töölö | 60.1791°N, 24.9224°E | Ant-Wuorinen, Anna-KaisaAnna-Kaisa Ant-Wuorinen | 2008 | ||
Gekko | Kampin terminaali (pääsy rajoitetusti) | Kamppi | 60.1694°N, 24.9335°E | Paikkari, PekkaPekka Paikkari Riska, KristinaKristina Riska Tuominen-Niittylä, KatiKati Tuominen-Niittylä | 2005 | ||
George Quinnellin hautamuistomerkki[36][37] | Itäsaaret, Isosaari | Ulkosaaret | 60.1031°N, 25.0647°E | ||||
Georg Malmstén -muistomerkki | Malmsténinkulma Arkadiankatu / Fredrikinkatu | Etu-Töölö | 60.1713°N, 24.9275°E | Heino, RaimoRaimo Heino | 1992 | ||
Globalisaatio | Kirurgisen sairaalan veistospuisto | Ullanlinna | 60.1605°N, 24.9486°E | Somma, OssiOssi Somma | 2022 (2006) | ||
Gländtan | Muotoilijankatu 18 | Toukola | 60.21°N, 24.9797°E | Bergvik-Forsander, AnnikaAnnika Bergvik-Forsander | 2009 | ||
Graniittipursi | Töölönkatu 28 | Taka-Töölö | 60.1783°N, 24.9266°E | Merikanto, UkriUkri Merikanto | 1983 | ||
Gunnar Bärlund | Paavalin kirkon puisto | Vallila | 60.1972°N, 24.9615°E | Rikula, NiiloNiilo Rikula | 1991 | ||
Haaksirikkoiset | Tähtitorninmäki | Ullanlinna | 60.1618°N, 24.9553°E | Stigell, RobertRobert Stigell | 1897 | ||
Habsburg-höyrylaivan muistomerkki | Tähtitorninmäki | Ullanlinna | 60.1633°N, 24.9527°E | Finne, GunnarGunnar Finne | 1939 | ||
Hanhiparvi | Lintulahden aukio | Sörnäinen | 60.1844°N, 24.9628°E | Nukari, PirkkoPirkko Nukari | 2000 | ||
Hans van Sandenin hautakivi | Kirkkorinne, Vanhankaupungintie | Vanhakaupunki | 60.216°N, 24.9763°E | Stigell, RobertRobert Stigell | 1890 | ||
Harppi ja tähdet[38] | Kyläsaari, Toukolan rantapuisto | Hermanni | 60.2004°N, 24.9692°E | Puronen, RiikkaRiikka Puronen | 2018 | ||
Havis Amanda | Kauppatori | Kaartinkaupunki | 60.1675°N, 24.9513°E | Vallgren, VilleVille Vallgren | 1908 | ||
Heijastuksia | Merihaan eteläinen ranta | Sörnäinen | 60.1779°N, 24.9625°E | Salonen, RistoRisto Salonen | 1977 | ||
Heimoveljien muistokivi[39] | Hietaniemen hautausmaa | Länsisatama | 60.1717°N, 24.9057°E | 1992 | |||
Hei vaan/Ilmaiskyyti | Esplanadinpuisto, Kappeliesplanadi | Kaartinkaupunki | 60.1677°N, 24.95°E | Jansson, ViktorViktor Jansson | 1940 | ||
Helios | Ullanlinnanmäki | Kaivopuisto | 60.1554°N, 24.9554°E | Anttila, LauriLauri Anttila | 2010 | ||
Helsingfors Simsällskapin muistokivi[40] | Ursininkallion ranta | Eira | 60.1536°N, 24.9384°E | 1967 | |||
Helsingin ahtaustyöntekijöiden muistomerkki (tihtaali)[41][42] | Kalasatamanpuisto, Kalasatama | Sörnäinen | 60.1837°N, 24.9762°E | ||||
Helsingin ensimmäisen kirkon ja hautausmaan muistokivi | Kirkkorinne, Vanhankaupungintie | Vanhakaupunki | 60.2161°N, 24.9759°E | ||||
Helsingin ilmapuolustuksen 1944 muistokivi[43] | Latokartano, Peltoaukea Patteripellontien varrella | Viikki | 60.2238°N, 25.0356°E | Lunkka, HannuHannu Lunkka | 2004 | ||
Helsingin rakentajien muistomerkki | Kellomäki, Vanhankaupungintie | Vanhakaupunki | 60.2165°N, 24.9764°E | Sandelin, RaimoRaimo Sandelin | 2000 | ||
Helsingin suojeluskunta- ja Lotta Svärd -piirien muistokivi[44] | Pohjoinen Hesperiankatu 15 | Taka-Töölö | 60.1774°N, 24.9249°E | 1994 | |||
Helsingin 1939 - 44 siviiliuhrien hauta | Ala-Malmi, Malmin hautausmaa kortteli 72, linja 1-2 | Malmi | 60.2362°N, 25.0309°E | Aaltonen, TeroTero Aaltonen Siitonen, SakariSakari Siitonen | 1989 | ||
Helsingin 400-vuotismuistomerkki | Kellomäki, Vanhankaupungintie | Vanhakaupunki | 60.2165°N, 24.9764°E | Rosola, YrjöYrjö Rosola | 1950 | ||
Helsingin 450-vuotismitali | Aurinkolahti, Taiteilijatalon ulkoseinässä, Juhannusruusunkuja 3 | Vuosaari | 60.202°N, 25.1489°E | Kylänpää, HanneleHannele Kylänpää | 2000 | ||
Helsinki Arch | Tamminiementie 6 | Meilahti | 60.1906°N, 24.8825°E | Kirschenbaum, BernardBernard Kirschenbaum | 1983 | ||
Helsinki 1992 (Lotura 1)[45] | Porthania, Yliopistokatu | Kluuvi | 60.17°N, 24.9485°E | Chillida, EduardoEduardo Chillida | 1992 | ||
Henrik C. Borgströmin muotokuva | Kaupunginpuutarha, Talvipuutarhan edusta | Taka-Töölö | 60.1854°N, 24.9328°E | Runeberg, WalterWalter Runeberg | 1888 | ||
Herttoniemen duunarit | Herttoniemen yritysalue, Mekaanikonkatu 10 | Herttoniemi | 60.2002°N, 25.0416°E | Hynninen, SirpaSirpa Hynninen Saarinen, Vesa-VilleVesa-Ville Saarinen | 2014 | ||
Hevoset | Väylänrinne 1 | Tammisalo | 60.1917°N, 25.0613°E | Finne, GunnarGunnar Finne | 1940 | ||
Hiljaisuuden jalanjäljet (20 kpl) | Lasipalatsin ja Forumin välisellä aukio Simonkatu | Kamppi | 60.1697°N, 24.9374°E | Best, AndyAndy Best Puustinen, MerjaMerja Puustinen | 2000 | ||
Hiljaisuus | Auroran sairaalan piha | Laakso | 60.1934°N, 24.9271°E | Tuominen, MinnaMinna Tuominen | 2007 | ||
Hiljentymisen piha[46] | Arabianranta, Yhteispiha 13 | Toukola | 60.2036°N, 24.974°E | Berry, KaisaKaisa Berry Berry, TimoTimo Berry Rönkä, TeresaTeresa Rönkä | 2012 | ||
Himmeli | Puotila, Puotilan leikkiniitty | Vartiokylä | 60.2199°N, 25.0833°E | Toikka, AnteroAntero Toikka | 1991 | ||
Hirvi | Luonnontieteellisen museon edusta, Pohjoinen Rautatienkatu 13 | Etu-Töölö | 60.1713°N, 24.9315°E | Mäntynen, JussiJussi Mäntynen | 1972 (1923) | ||
Hirvilauma[47] | Kuusisaari, Etelä-Korean suurlähetystön portti, Hirvilahdenkuja 5 | Munkkiniemi | 60.1888°N, 24.8671°E | Juva, KariKari Juva | 1981 | ||
Historia, Oikeustiede, Filosofia... | Kansalliskirjaston Rotunda, Unioninkatu 36 | Kluuvi | 60.1702°N, 24.9499°E | Mellgren, Karl MagnusKarl Magnus Mellgren Runeberg, WalterWalter Runeberg | 1905 | ||
Hitsaaja | Nilsiänkatu 16-20 | Vallila | 60.1955°N, 24.9495°E | Veuro, AukustiAukusti Veuro | 1948 | ||
Hopeinen puu, Arvo Ylpön muistomerkki | Mäkelänkadun ja Hämeentien risteys | Vallila | 60.1897°N, 24.9632°E | Tuominen, JukkaJukka Tuominen | 2010 | ||
Horisontti[48] | Jätkäsaari, Jätkäsaaren laituri | Länsisatama | 60.1612°N, 24.922°E | Kähönen, HannuHannu Kähönen | 2013 | ||
Hämeentie 128:n muraali[49] | Arabianranta, Hämeentie 128 | Toukola | 60.206°N, 24.9722°E | Hakanen, JukkaJukka Hakanen | 2015 | ||
Ihminen nousee roskalaatikosta / Arvo Parkkilan muistomerkki | Lapinlahden puistikko, Eerikinkatu | Kamppi | 60.1662°N, 24.9321°E | Mikans, OskarsOskars Mikans | 2001 | ||
Ihmisiä | Hämeentie 75 | Hermanni | 60.195°N, 24.9635°E | Kaasinen, TaistoTaisto Kaasinen | 1967 | ||
Iittalan junaturman uhrien hautamuistomerkki[33] | Ala-Malmi, Malmin hautausmaa kortteli 71-14 | Malmi | 60.2367°N, 25.0309°E | Aaltonen, AarreAarre Aaltonen | 1944 | ||
Ilmansuunnat / Aurinkokello[50] | Aleksis Kiven koulun sivupiha, Porvoonkatu 2 | Alppiharju | 60.1885°N, 24.9513°E | Finne, GunnarGunnar Finne | 1935 | ||
Ilmarinen ja Väinämöinen | Mannerheimintie 3, Vanha Ylioppilastalo | Kluuvi | 60.1688°N, 24.9406°E | Stigell, RobertRobert Stigell | 1888 | ||
Ilmatar | Länsi-Pasila, MTV:n toimitalo, Ilmalantori 2, | Pasila | 60.2059°N, 24.9162°E | Juva, KariKari Juva | 1983 | ||
Ilmatar ja sotka | Sibeliuksen puisto | Taka-Töölö | 60.1823°N, 24.9162°E | Aaltonen, AarreAarre Aaltonen | 1946 | ||
Ilmatorjunnan muistomerkki | Länsi-Musta | Suomenlinna | 60.1486°N, 24.973°E | Gripenberg, BertelBertel Gripenberg | 1969 | ||
Ilmavalvontaluotain Raija I:n muistomerkki (kirjoitus kalliossa)[51] | Jakomäki, Kivikon ulkoilupuisto (paikkalinkki likimääräinen) | Suurmetsä | 60.2512°N, 25.0783°E | 1997 | |||
Ilvekset | Marmoripalatsi, Itäinen puistotie 1 | Kaivopuisto | 60.1591°N, 24.9559°E | Finne, GunnarGunnar Finne | 1939 | ||
Inkeriläisten ja karjalaisten heimoveteraanien muistomerkki | Sibeliuksen puisto, Sibeliuksenkadun ja Välskärinkadun kulmaus | Taka-Töölö | 60.1812°N, 24.9186°E | Sormunen, YrjöYrjö Sormunen | 2007 | ||
Intrada[52] | Helsingin seurakuntayhtymän virastotalon sisäänkäynnin vieressä, Kolmas linja 22 (osin sisällä) | Kallio | 60.1837°N, 24.9456°E | Merikanto, UkriUkri Merikanto | 1979 | ||
Iso käsi | Tapanila, Hiidenkiven peruskoulu, Rajatie 7 | Tapaninkylä | 60.2631°N, 25.0198°E | Baumgartner, StigStig Baumgartner | 2004 | ||
Istuinveistokset[53] | Parrulaituri ja Capellanaukio | Kalasatama | 60.184°N, 24.9828°E (likimääräinen) | Korhonen, MarjukkaMarjukka Korhonen | 2016, 2018, 2019 | ||
Istuva Tyttö[54] | Munkkiniemen kartanon puisto, Ramsaynranta | Munkkiniemi | 60.1942°N, 24.8818°E | Oittinen, MaunoMauno Oittinen | 1971 | ||
Itsenäisyyden kuusen muistokivi | Iso Puistotie, Kaivohuoneen pohjoispuolella | Kaivopuisto | 60.1579°N, 24.9555°E | 1931 | |||
Itä ja Länsi/J. K. Paasikiven muistomerkki | Paasikiven aukio (Mannerheimintie/Salomonkatu) | Kamppi | 60.1708°N, 24.9358°E | Kivijärvi, HarryHarry Kivijärvi | 1980 | ||
Itämeren tytär / Maila Talvion muistomerkki | Maila Talvion puisto, Seurasaarentie | Meilahti | 60.187°N, 24.8948°E | Pullinen, LailaLaila Pullinen | 1971 | ||
Jaakko | Munkkiniemen puistotie 1 | Munkkiniemi | 60.1966°N, 24.8842°E | Oittinen, MaunoMauno Oittinen | 1937–1938 | ||
Japanin ja Suomen ystävyyden muistokivi | Pohjoisranta 4. lehmusten lähellä | Kruununhaka | 60.1709°N, 24.9599°E | 1943 | |||
Jatkosodassa kaatuneiden ruotsalaisten vapaaehtoisten muistomerkki[55] | Hietaniemen hautausmaa | Länsisatama | 60.1715°N, 24.9058°E | 1984[56] | |||
Johan Ludvig Runebergin muistomerkki | Runeberginesplanadi | Kaartinkaupunki | 60.1674°N, 24.9475°E | Runeberg, WalterWalter Runeberg | 1885 | ||
Johan Vilhelm Snellmanin patsas | Snellmanin aukio, Suomen pankin edusta | Kruununhaka | 60.1712°N, 24.9529°E | Wikström, EmilEmil Wikström | 1923 | ||
Johannes Kastaja[57] | Johanneksenkirkon sisäänkäynti | Ullanlinna | 60.1619°N, 24.9454°E | Juva, KariKari Juva | 2003 | ||
J. S. Sirénin muistomedaljongit[58] | Eduskuntatalon julkisivupylväikön takana | Etu-Töölö | 60.1724°N, 24.9335°E | Tukiainen, AimoAimo Tukiainen | 1989 (1959) | ||
Juhani Aho | Engelinaukio | Eira | 60.1558°N, 24.9379°E | Tukiainen, AimoAimo Tukiainen | 1961 | ||
Juhlapöytä | Jyrkinkallion kenttä, Henrikintie | Pitäjänmäki | 60.2256°N, 24.8466°E | Peltokangas, MattiMatti Peltokangas | 2000 | ||
Julius af Lindforsin rintakuva | Kaupunginpuutarha | Taka-Töölö | 60.1852°N, 24.9324°E | Runeberg, WalterWalter Runeberg | 1909 | ||
Juorumäen muistomerkki | Puotila, Juorumäki | Vartiokylä | 60.2101°N, 25.1026°E | ||||
Juuret | Ylä-Malmi, Kirkonkyläntien alikulkutunneli Kaupparaitin kohdalla | Malmi | 60.2511°N, 25.0084°E | Uusitupa, Marja-ElinaMarja-Elina Uusitupa ja malmilaiset | 2015 | ||
Juuri ja Juuri[59][60] | Latokartanonkaari, nurmikolla | Viikki | 60.2285°N, 25.0146°E | Hyvönen, HannesHannes Hyvönen | 2018 | ||
Juutalaispakolaisten muistomerkki / Apua anovat kädet | Tähtitornin vuori, Laivasillankatu | Ullanlinna | 60.1631°N, 24.9537°E | Haukeland, NielsNiels Haukeland Wardi, RafaelRafael Wardi | 2000 | ||
Jättiläisvaraani[61] | Korkeasaaren pohjoisosa, mäen päällä (pääsy rajoitetusti) | Mustikkamaa–Korkeasaari | 60.1765°N, 24.9833°E | Virkkula, MikkoMikko Virkkula | 2016 | ||
Jäähyväiset/Au Revoir | Villa Ensi, Merikatu 23 | Eira | 60.155°N, 24.9415°E | Sörensen-Ringi, HaraldHarald Sörensen-Ringi | 1912 | ||
Jääkarhupoika[62] | Köökarinpolku 1, Yliskylän päiväkodin pihalla | Laajasalo | 60.1768°N, 25.0437°E | Mustonen, KalleKalle Mustonen | 2018 | ||
Jääkärikivi | Suomen kaartin hautausmaa | Länsisatama | 60.1735°N, 24.9118°E | Lehtinen, PauliPauli Lehtinen[63] | 1979 | ||
K. J. Ståhlbergin patsas | Eduskuntatalon edusta | Kluuvi | 60.1731°N, 24.9338°E | Aaltonen, WäinöWäinö Aaltonen | 1959 | ||
Kadonneitten muuri | Hietaniemen hautausmaa | Länsisatama | 60.1724°N, 24.907°E | Siitonen, MaunuMaunu Siitonen | 1954 | ||
Kagaalin muistokivi | Tullisaaren puisto | Laajasalo | 60.1809°N, 25.0353°E | 1901 | |||
Kaksi Karhua | Museokatu 23 | Etu-Töölö | 60.1754°N, 24.9232°E | Talvia, Juho FeliksJuho Feliks Talvia | 1921 | ||
Kaksitoista apostolia | Helsingin tuomiokirkko | Kruununhaka | 60.1701°N, 24.9523°E | Wredow, AugustAugust Wredow, Schievelbein, HermannHermann Schievelbein | 1849 | ||
Kaksoset[48][64] | Jätkäsaari, Kap Hornin aukio | Länsisatama | 60.1577°N, 24.9205°E | Mantere, OlliOlli Mantere | 2015 | ||
Kala ja poika | Mannerheimintie 70 | Taka-Töölö | 60.1832°N, 24.9247°E | Renvall, EssiEssi Renvall | 1936 | ||
Kalapoika | Linnanmäki | Alppiharju | 60.1885°N, 24.9408°E | Hovi, MikkoMikko Hovi | 1953 | ||
Kalastava karhu | Iso Puistotie | Kaivopuisto | 60.1573°N, 24.9576°E | Nilsson, BertelBertel Nilsson | 1916 | ||
Kalat | Eteläesplanadi 22 | Kaartinkaupunki | 60.1669°N, 24.9448°E | Finne, GunnarGunnar Finne | 1949 | ||
Kallioaurinko | Laboratorioalan ammattioppilaitoksen piha, Kuutamotie | Käpylä | 60.2198°N, 24.956°E | Peltokangas, MattiMatti Peltokangas | 1994 | ||
Kansojen ystävyyden monumentti / Ystävät ja kylänmiehet | Itäkeskus, Ystävyydenpuisto | Vartiokylä | 60.208°N, 25.0842°E | Neuvonen, AnttiAntti Neuvonen | 1983 | ||
Kapteeninmuistikko | Kapteeninpuistikko | Ullanlinna | 60.1579°N, 24.945°E | Kauhanen, PekkaPekka Kauhanen | 2012 | ||
Karhu | Kansallismuseon portaat, Mannerheimintie 34 | Etu-Töölö | 60.1749°N, 24.9321°E | Wikström, EmilEmil Wikström | 1910 | ||
Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkki | Hietaniemen hautausmaa | Länsisatama | 60.1695°N, 24.919°E | Tirronen, ArmasArmas Tirronen | 1957 | ||
Karl August Wreden muistokohokuva | Haagan sankaripuisto | Haaga | 60.2131°N, 24.9°E | Tolvanen, JaakkoJaakko Tolvanen | 1966 | ||
Karuselli | Yliskylän ala-aste, Holmanmoisionpolku 1 | Laajasalo | 60.1776°N, 25.0538°E | Terno, NinaNina Terno | 1975 | ||
Kasvu ja liekki | Nordean konttorin piha, Munkkiniemen puistotie 14 | Munkkiniemi | 60.1973°N, 24.8789°E | Hiltunen, EilaEila Hiltunen | 1981 | ||
Katariina Saksilaisen muistomerkki | Verkatehtaanpuisto, rantakallio | Vanhakaupunki | 60.2137°N, 24.9829°E | Konttinen , Hannu TapaniHannu Tapani Konttinen | 2014 | ||
Katos vaan | Herttoniemenrannan ala-asteen koulu, Petter Wetterintie | Herttoniemi | 60.1907°N, 25.0314°E | Vikberg, JukkaJukka Vikberg | 2001 | ||
Katse tulevaisuuteen | Lastenklinikan edustalla, Stenbäckinkatu | Meilahti | 60.1865°N, 24.9086°E | Juva, KariKari Juva | 2007 | ||
Kauneus/Pulchritudo[65] | Vanha kirkkopuisto (määräaikainen esillepano) | Kamppi | 60.1656°N, 24.939°E | Toikka, AnteroAntero Toikka | 2005 | ||
Kauniimpi kaupunki[66][67] | Suurmetsäntien kevyen liikenteen väylän Lahdenväylän alikulku | Jakomäki | 60.2626°N, 25.0734°E | Paikkari, PekkaPekka Paikkari ja Karin Widnäs | 2013 | ||
Kauppiaita | Helsingin kauppakorkeakoulun julkisivu, Runeberginkatu 14 | Etu-Töölö | 60.1719°N, 24.9233°E | Schilkin, MichaelMichael Schilkin | 1950 | ||
Kehruu ja Metsästys | Lundqvistin liiketalo, Aleksanterinkatu 13 | Kluuvi | 60.169°N, 24.946°E | Stigell, RobertRobert Stigell | 1900 | ||
Keidas | Arabianranta, Jan-Magnus Janssonin aukio | Toukola | 60.2013°N, 24.9666°E | Sundholm, AnnAnn Sundholm | 2006 | ||
Keisarinnankivi | Kauppatori | Kaartinkaupunki | 60.1677°N, 24.9544°E | Engel, Carl LudvigCarl Ludvig Engel | 1835 | ||
Kenen Helsinki[68] | Junatien kevyen liikenteen väylä kauppakeskus Redin kohdalla, Kalasatama | Sörnäinen | 60.187°N, 24.9794°E | Rantanen, SiljaSilja Rantanen | 2018 | ||
Kenkä | Itä-Pakila, Mikkolankuja 1 | Pakila | 60.2413°N, 24.9662°E | Jämsä, AarneAarne Jämsä | 1994 | ||
Keskustelu Itämerestä[48] | Jätkäsaari, Juutinrauman aukio | Länsisatama | 60.1592°N, 24.9197°E | Mantere, OlliOlli Mantere | 2016 | ||
Kevät ihmisessä[69] | Mannerheimintie 13, Musiikkitalo, kulma ikkunan takana | Kluuvi | 60.1733°N, 24.9346°E | Pullinen, LailaLaila Pullinen | 2019 (1965) | ||
Kihlaus | Ruoholahti, Ruoholahdentori | Länsisatama | 60.1621°N, 24.9141°E | Oppenheim, DennisDennis Oppenheim | 2000 | ||
Kiikkujat | Roihuvuori, Roihuvuorentie 2 | Herttoniemi | 60.1948°N, 25.053°E | Martiskainen, TaistoTaisto Martiskainen | 1964 | ||
Kilpimies[70] | Kirkkokatu 12, sisäpiha | Kruununhaka | 60.1704°N, 24.9551°E | Junno, TapioTapio Junno | 1982 | ||
Kilpiveistos | Vakuutusyhtiö Kalevan talo, Mannerheimintie 7 | Kluuvi | 60.1699°N, 24.9388°E | Finne, GunnarGunnar Finne Jansson, ViktorViktor Jansson | 1913 | ||
Kivi | Aurinkolahti, Kauniinilmanpuisto | Vuosaari | 60.2068°N, 25.1599°E | Koskinen, AnneAnne Koskinen | 2008 | ||
Kivifiguurit | Auroran sairaalan piha | Laakso | 60.1922°N, 24.9253°E | Juvonen, JariJari Juvonen | 2006 | ||
Kivinen vieras | Helsinginkatu 58 | Taka-Töölö | 60.1822°N, 24.9295°E | Siren, HannuHannu Siren | 1995 | ||
Kleobis ja Biton | Vanhan Ylioppilastalon julkisivu, Kolmensepänaukio | Kluuvi | 60.1689°N, 24.9406°E | Runeberg, WalterWalter Runeberg | 1878 | ||
Kluuvinlahden fossiilit | Aleksanterinkatu | Kluuvi | 60.1689°N, 24.9452°E | Närhinen, TuulaTuula Närhinen | 2003 | ||
Kohisten | Kirurgisen sairaalan veistospuisto | Ullanlinna | 60.1609°N, 24.949°E | Merikanto, UkriUkri Merikanto | 2022 (1997) | ||
Kohokuva | Jäähallin edusta, Nordenskiöldinkatu | Taka-Töölö | 60.1895°N, 24.9217°E | Räike, KalleKalle Räike | 1966 | ||
Kohottava voima | Telakanpuistikko, Telakkakadun ja Merimiehenkadun risteys | Punavuori | 60.1594°N, 24.9327°E | Haupt, MattiMatti Haupt | 1962 | ||
Kohtaaminen (1) | Meri-Rastila, Meri-Rastilantie 27 | Vuosaari | 60.2015°N, 25.131°E | Jylhä, PekkaPekka Jylhä | 1992 | ||
Kohtaaminen (2) | Johannesbergintie 8:n piha | Meilahti | 60.1937°N, 24.8883°E | Merikanto, UkriUkri Merikanto | 1984 | ||
Kohtauspaikat | Kampintori | Kamppi | 60.1677°N, 24.9318°E | Billgren, ErnstErnst Billgren | 1998 | ||
Kolme aitaa, osa 1 | Hilapellon puisto | Konala | 60.2394°N, 24.8404°E | Ziegler, DeniseDenise Ziegler | 2010 | ||
Kolme aitaa, osa 2 | Hilapellon puisto | Konala | 60.2394°N, 24.8404°E | Ziegler, DeniseDenise Ziegler | 2010 | ||
Kolme aitaa, osa 3 | Hilapellon puisto | Konala | 60.2394°N, 24.8404°E | Ziegler, DeniseDenise Ziegler | 2010 | ||
Kolme astiaa kantavaa poikaa[71] | Eiran puisto, Tehtaankadun ja Armfeltintien kulmassa | Eira | 60.1575°N, 24.9402°E | Haupt, MattiMatti Haupt | 1962 | ||
Kolme Geniusta | Kansallisarkisto, Rauhankatu 17 | Kruununhaka | 60.1716°N, 24.9527°E | Haapasalo, JohannesJohannes Haapasalo Sjöstrand, Carl EneasCarl Eneas Sjöstrand | 1914 | ||
Kolme seppää tauolla[72] | Linnanmäki | Alppiharju | 60.1877°N, 24.9385°E | 2014 | |||
Kolmen sepän patsas | Kolmen sepän aukio Mannerheimintien ja Aleksanterinkadun riesteyksessä | Kluuvi | 60.1687°N, 24.9409°E | Nylund, FelixFelix Nylund | 1932 | ||
Konsertto Laaksolle | Töölön pallokentän rinnepuisto | Taka-Töölö | 60.1874°N, 24.9247°E | Ziegler, DeniseDenise Ziegler | 2001 | ||
Konstruktio 2000, Himmeli | Itä-Pasila, Pasilan virastokeskus | Pasila | 60.1993°N, 24.9354°E | Koskela, MattiMatti Koskela Viitasalo, MarkkuMarkku Viitasalo Viitasalo, PirkkoPirkko Viitasalo | 1982 | ||
Kontulan asuntoalueen perustamismuistokivi | Kontula, Porttitien ja Porttikujan risteys | Mellunkylä | 60.2316°N, 25.0825°E | 1964 | |||
Kosketus (Suojaava taivas) | Ruoholahti, Selkämerenkatu | Länsisatama | 60.1611°N, 24.9159°E | Kukkonen, PerttiPertti Kukkonen | 1993 (1996) | ||
Kotkia | Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha | Kluuvi | 60.176°N, 24.9448°E | Nilsson, BertelBertel Nilsson | 1913 | ||
Kukkula 13 | Katajanokan Kasinon piha | Katajanokka | 60.1689°N, 24.9644°E | Leppänen, LauriLauri Leppänen | 1987 | ||
Kulkijan utopia[73] tai Kaari[74] | Vesalan ala- ja yläasteen välinen kallio | Kontula | 60.2421°N, 25.0786°E | Pulkkinen, AnssiAnssi Pulkkinen Rautiainen, TaneliTaneli Rautiainen | 2014 | ||
Kullervo puhuu miekalleen | Kaupunginpuutarha | Taka-Töölö | 60.1853°N, 24.9321°E | Sjöstrand, Carl EneasCarl Eneas Sjöstrand | 1930-luvun alku (1868) | ||
Kuluttajaperhe | Kauppakeskus Kluuvi, Aleksanterinkatu 9 | Kluuvi | 60.1691°N, 24.9477°E | Tukiainen, AimoAimo Tukiainen | 1950 | ||
Kuninkaallisen Suomen tykistörykmentin muistomerkki | Tähtitornin mäki (Laivasillankatu) | Ullanlinna | 60.1636°N, 24.9534°E | Numers, Gustaf vonGustaf von Numers | |||
Kunnianosoitus | Kirurgisen sairaalan veistospuisto | Ullanlinna | 60.1606°N, 24.9495°E | Kantokorpi, VoittoVoitto Kantokorpi | 2022 (1983) | ||
Kuparikonstruktio, Suomen Pankin suihkukaivo | Suomen Pankin rahapaja, Rauhankatu 18 | Kruununhaka | 60.1714°N, 24.9521°E | Hiltunen, EilaEila Hiltunen | 1961 | ||
Kuppi kummaa[75][76] | Aurinkolahti, Kahvipavunkujan ja Kahvikadun risteyksessä oleva aukio | Vuosaari | 60.2048°N, 25.1471°E | Immonen, AnttiAntti Immonen | 2019 | ||
Kurki on laskeutunut | Ratsaspuisto | Ruskeasuo | 60.1975°N, 24.9034°E | Nukari, PirkkoPirkko Nukari | 2003 | ||
Kurt Seibtin ja Arthur Beukertin muistomerkki | Lapinmäentien ja Korppaantien risteys | Haaga | 60.2084°N, 24.8885°E | 1918 | |||
Kuru | Itäkeskus, Tallinnanaukio | Vartiokylä | 60.2109°N, 25.0805°E | Schroderus, KimmoKimmo Schroderus | 2006 | ||
Kustaa II Aadolfin maapäivien obeliski | Kellomäki, Vanhankaupungintie | Vanhakaupunki | 60.2158°N, 24.9786°E | Brunila, BirgerBirger Brunila | 1932 | ||
Kutosen päättäri | Arabianaukio | Toukola | 60.2063°N, 24.9729°E | Tuominen, AnuAnu Tuominen | 2006 | ||
Kuukkeli | Kalasatama, Junonkadun ja Leonkadun risteys | Sörnäinen | 60.1853°N, 24.9808°E | Jaanisoo, VilluVillu Jaanisoo | 2016 | ||
Kyösti Kallion patsas | Eduskuntapuisto, Mannerheimintie 30 | Etu-Töölö | 60.1737°N, 24.9332°E | Kallio, KalervoKalervo Kallio | 1962 | ||
Käärme paratiisissa | Ruoholahti, Selkämerenpiha | Länsisatama | 60.1612°N, 24.9173°E | Kukkonen, PerttiPertti Kukkonen | 1997 | ||
La Strada | Kirurgisen sairaalan veistopuisto | Ullanlinna | 60.1608°N, 24.9497°E | Peltokangas, MattiMatti Peltokangas | 2022 (2012) | ||
Laidunmaa[77] | Malminkartano, Puustellinaukio, Puustellinpolku ja Malminkartanonaukio (teoksessa on kolme osaa) | Kaarela | 60.2466°N, 24.8608°E | Vihriälä, HannaHanna Vihriälä | 2011 | ||
Laiturit | Arabianranta, Toukolan Rantapuisto | Toukola | 60.2047°N, 24.9799°E | Salonen Di Giorgio, MerjaMerja Salonen Di Giorgio | 2007 | ||
Larin Paraske | Hakasalmen puisto | Etu-Töölö | 60.1769°N, 24.931°E | Sailo, AlpoAlpo Sailo | 1949 | ||
Lasse Virénin juoksijapatsas | Kisahallin puistikko | Taka-Töölö | 60.1838°N, 24.9263°E | Sakki, TerhoTerho Sakki | 1994 | ||
Lasten temppeli / Palatino infantiles[78] | Pihanurmikolla, Unioninkatu 35 | Kruununhaka | 60.1726°N, 24.9511°E | Rentola, KaiKai Rentola | 2000 | ||
Lastenlinnan julkisivun veistokset[79] | Lastenlinna | Taka-Töölö | 60.1852°N, 24.9102°E | Tohka, SakariSakari Tohka | 1948 | ||
Laulupuut | Musiikkitalon edusta | Kluuvi | 60.1732°N, 24.9357°E | Hukkanen, ReijoReijo Hukkanen | 2012 | ||
Laupias Samarialainen | Meilahden kirkon seinä, Pihlajatie 17 | Meilahti | 60.1931°N, 24.9039°E | Tirronen, ArmasArmas Tirronen | 1954 | ||
Lehti | Herttoniemen yritysalue, Asentajanpuisto | Herttoniemi | 60.1989°N, 25.0418°E | Briant, Jean-FrancoisJean-Francois Briant | 1998 | ||
Leijona[80] | Pieni Roobertinkatu 10 / Korkeavuorenkatu 20 | Kaartinkaupunki | 60.1641°N, 24.9459°E | Jansson, ViktorViktor Jansson | 1920 | ||
Leikki II/Aallottaria | Kappeliesplanadi | Kaartinkaupunki | 60.1677°N, 24.9506°E | Jansson, ViktorViktor Jansson | 1940 | ||
Leikkiviä lapsia[81] | Kadetintie 3 | Munkkiniemi | 60.1956°N, 24.8755°E | Häiväoja, HeikkiHeikki Häiväoja | 1955 | ||
Leikkivät karhut | Linnanmäki | Alppiharju | 60.1884°N, 24.9402°E | Hovi, MikkoMikko Hovi | 1951 | ||
Leikkivät pojat III/Raivaajien kaivo | Kramerin lehto, Kulosaarentie/Bertel Jungin tie | Kulosaari | 60.1847°N, 25.0022°E | Jansson, ViktorViktor Jansson | 1942 | ||
Lentoon | Käpylän Kottby lågstadieskolan seinä | Käpylä | 60.2176°N, 24.9564°E | Leinonen, OutiOuti Leinonen | 2000 | ||
Leo Mechelin | Säätytalo | Kruununhaka | 60.171°N, 24.9538°E | Runeberg, WalterWalter Runeberg | 1943 (1909) | ||
Lepakko[82] | Porkkalantie 1, Lepakko-aukio | Ruoholahti | 60.1646°N, 24.9145°E | Kuusimäki, JouniJouni Kuusimäki | 2003 (1980) | ||
Lepotauko | Siltamäki, Kaksostentie/Jalopeurantie | Suutarila | 60.2754°N, 24.9885°E | Siikamäki, ArvoArvo Siikamäki | 1970–1975 | ||
Lestimäen mestauspaikan muistomerkki [83][84] | Töyrynummi, Lestimäki, mäellä Lestikujan koillispuolella | Suutarila | 60.2727°N, 24.9948°E | 2000 | |||
Lestimäki, rajakivi | Töyrynummi, Lestikuja | Suutarila | 60.2726°N, 24.9942°E | ||||
Liekehtivä Feniks | Meilahden koulun seinä, Kuusitie 12 | Taka-Töölö | 60.1943°N, 24.8979°E | Weckström, MarjattaMarjatta Weckström | 1991 | ||
Liian painavat vieraat | Ruoholahti, Salmisaarenranta | Länsisatama | 60.1644°N, 24.9019°E | Duncker, MariaMaria Duncker | 2010 | ||
Liikevoitto / Profit[85] | Helsingin kauppakorkeakoulun edusta, Runeberginkatu 14 | Etu-Töölö | 60.1718°N, 24.9236°E | Tukiainen, AimoAimo Tukiainen | 1954 | ||
Liikkumattomia tanssijoita | Arabianranta, Kaj Franckin katu | Toukola | 60.2081°N, 24.9816°E | Smith, HowardHoward Smith | 2007 | ||
Liisu | Itä-Pasila, Ratamestarinkatu 5-7, Opastinsillan alla | Pasila | 60.1994°N, 24.9399°E | von Lõngus, EdwardEdward von Lõngus | 2017 | ||
Linnun laulu | Linnunlauluntien varrella (viisi osaa) | Kallio | 60.1832°N, 24.9359°E | Valtakari, JussiJussi Valtakari | 2009 | ||
Lintuparatiisi | Arabianranta, Arabiankatu | Toukola | 60.2069°N, 24.9747°E | Vikberg, JukkaJukka Vikberg | 2002 | ||
Liuku[86] | Messuaukio, Itä-Pasila | Pasila | 60.2017°N, 24.9368°E | Berry, KaisaKaisa Berry ja Berry, TimoTimo Berry | 2019 | ||
Lokki | Tennispalatsi, Eteläisen Rautatiekadun puoleinen pääty | Kamppi | 60.17°N, 24.9298°E | Jaanisoo, VilluVillu Jaanisoo | 2018 | ||
Love Helsinki | Baana | Kamppi | 60.1661°N, 24.9233°E | Siltanen, JanneJanne Siltanen | 2012 | ||
Luettelo[87] | Telakkakadun ja Munkkisaarenkadun risteys | Munkkisaari | 60.166°N, 24.9233°E | Raitanen, TiinaTiina Raitanen | 2022 | ||
Lukusali | Töölön kirjaston edessä | Taka-Töölö | 60.1834°N, 24.9181°E | Juva, KariKari Juva | 1972 | ||
Lukutupa | Leppäsuonkatu 9 | Kamppi | 60.1834°N, 24.9181°E | Aaltonen, WäinöWäinö Aaltonen | 1955 | ||
LXD[88] | Knutersintie 924 | Östersundom | 60.2617°N, 25.2107°E | Vaittinen, TimoTimo Vaittinen | 2017 | ||
Lyhdynkantajat | Helsingin Rautatieaseman pääovi | Kluuvi | 60.1707°N, 24.9412°E | Wikström, EmilEmil Wikström | 1914 | ||
Lyhyt saari | Pikku Huopalahti, Seurasaarenselkä | Meilahti | 60.1976°N, 24.8901°E | Cavén, KariKari Cavén | 1997 | ||
Lähde/ UKK-muistomerkki | Hakasalmen puisto | Etu-Töölö | 60.1766°N, 24.9316°E | Jylhä, PekkaPekka Jylhä | 2000 | ||
Lähellä ja kaukaa | Kirurgisen sairaalan veistospuisto | Ullanlinna | 60.1609°N, 24.9494°E | Juvonen, JariJari Juvonen | 2022 (2003) | ||
Länsilinkki[48][89] | Kampin ja Ruoholahden rajalla, Mechelininkadun alikulkuväylän eli Länsilinkin silta | Kamppi Länsisatama | 60.163°N, 24.9224°E | Aiha, MarttiMartti Aiha | 2011 | ||
Maaemo (Äiti ja lapset) | Hietaniemen hautausmaa | Länsisatama | 60.171°N, 24.9087°E | Haapasalo, JohannesJohannes Haapasalo | 1939 | ||
Maailman metsäkongressin muistokivi[90] | Metsätalon sisäpiha, Unioninkatu 40 | Kluuvi | 60.1728°N, 24.9499°E | 1949 | |||
Maa-isä/Jättiläisen jalanjälki, suu ja nenä | Pukinmäenkaaren peruskoulun Polun koulutalon piha, Kenttätie 3 | Ylä-Malmi | 60.2503°N, 24.9977°E | Haarla, TeuriTeuri Haarla | 1998 | ||
Maalaistentalon julkisivuveistokset | Simonkatu 6 | Kamppi | 60.1692°N, 24.9369°E | Saxelin, IntoInto Saxelin | 1921 | ||
Maamme-laulun muistomerkki | Kumtähden kenttä | Toukola | 60.2048°N, 24.9673°E | Jansson, ViktorViktor Jansson Bryggman, ErikErik Bryggman | 1948 | ||
Maan laulu | Siltasaari, Opetushallituksen rakennuksen piha | Kallio | 60.1786°N, 24.955°E | Weckström, MarjattaMarjatta Weckström | 1980 | ||
Malmi | Ylä-Malmin tori | Malmi | 60.2524°N, 25.0085°E | Manninen, SeppoSeppo Manninen | 1990 | ||
M. A. Castrén | Matiaksenlehto, Kansallismuseon edusta | Etu-Töölö | 60.1742°N, 24.9323°E | Sailo, AlpoAlpo Sailo | 1921 | ||
Mama Africa | Kuusisaari, Didrichsenin taidemuseo, Veistospuisto | Munkkiniemi | 60.1854°N, 24.8567°E | Kekki, TillaTilla Kekki | 2008 | ||
Mamma | Roomankuja | Toukola | 60.2011°N, 24.9684°E | Blåfield, PaulaPaula Blåfield | 2006 | ||
Mansikkapaikka[91] | Pasilan virastokeskuksen piha | Itä-Pasila, Pasila | 60.1996°N, 24.9353°E (likimääräinen) | Nikunen, HeliHeli Nikunen | 2020 | ||
Mare mare[92] | Loviseholminpuisto, Sompasaari | Kalasatama | 60.181°N, 24.9767°E (likimääräinen) | Kaulanen, KirsiKirsi Kaulanen | 2022 | ||
Marsalkka Mannerheimin ratsastajapatsas | Mannerheiminaukio, Kiasman edusta | Kluuvi | 60.1716°N, 24.9363°E | Tukiainen, AimoAimo Tukiainen | 1960 | ||
Massa | Kansalaistori, Oodin edustalla | Kluuvi | 60.1735°N, 24.937°E | Leinonen, AkseliAkseli Leinonen | 2019 | ||
Matti | Munkkiniemen puistotie 2 | Munkkiniemi | 60.1964°N, 24.884°E | Oittinen, MaunoMauno Oittinen | 1937–1938 | ||
Matti Pohdon muistokivi[93] | Kansalliskirjaston päärakennuksen eteläpuolisella nurmikolla, Yliopistonkatu 1 | Kluuvi | 60.17°N, 24.9503°E | 1988 (1858) | |||
Melankolikko, sangviinikko, flegmaatikko ja koleerikko | Uusi ylioppilastalo, Mannerheimintie 5 | Kluuvi | 60.1693°N, 24.94°E | Haapasalo, JohannesJohannes Haapasalo | 1910 | ||
Menneet ritarit/Yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden muistomerkki | Pikkuparlamentin puisto | Kamppi | 60.1721°N, 24.9346°E | Hiltunen, EilaEila Hiltunen | 2006 | ||
Menneiden sukupolvien ja muualla lepäävien muistomerkki | Hietaniemen hautausmaa | Länsisatama | 60.1697°N, 24.9185°E | Häiväoja, JohannaJohanna Häiväoja | 2000 | ||
Merenkulkijoiden ja mereen menehtyneiden muistomerkki | Ursinin kallio | Eira | 60.1541°N, 24.9384°E | Jauhiainen, OskariOskari Jauhiainen Eerikäinen, EeroEero Eerikäinen | 1968 | ||
Merenneito | Eteläesplanadi 22 | Kaartinkaupunki | 60.1666°N, 24.9448°E | Jansson, ViktorViktor Jansson | 1941 | ||
Merestä noussut | Itä-Pasila, Junailijan aukio | Pasila | 60.1978°N, 24.9388°E | Räsänen, KaukoKauko Räsänen | 1975 (1953) | ||
Merkillinen sade viime yönä | Kirurgisen sairaalan veistospuisto | Ullanlinna | 60.1608°N, 24.9497°E | Peltokangas, MattiMatti Peltokangas | 2022 (2008) | ||
Merkkien järjestäytyminen | Kontula, Korttelitalo Ruudin piha, Kontulankaari 22 | Mellunkylä | 60.2452°N, 25.0775°E | Suntio, HeimoHeimo Suntio | 2002 | ||
Mesikämmen muurahaispesällä | Karhupuisto | Kallio | 60.184°N, 24.9521°E | Mäntynen, JussiJussi Mäntynen | 1931 | ||
Metsäkauris/Bambi | Ensipuistikko, Wecksellintie | Eira | 60.1558°N, 24.9415°E | Haupt, MattiMatti Haupt | 1957 | ||
Metsänhenki | Myllypuro, Yläkivenrinne 3 | Vartiokylä | 60.2223°N, 25.0666°E | Kuntsi, JaakkoJaakko Kuntsi | 2001 | ||
Metsäpirtin Vaskelan kalevalaisten runonlaulajien ja tietäjien muistomerkki[94] | Helsingin ortodoksinen hautausmaa | Länsisatama | 60.1662°N, 24.9206°E | Riukula, LiisaLiisa Riukula | 2005 | ||
Mies hiljentyneenä ikuisuuden edessä | Hietaniemen hautausmaa | Länsisatama | 60.1724°N, 24.9096°E | Wikström, EmilEmil Wikström | 1933 | ||
Miina & Enn | Itä-Pasila, Ratamestarinkatu 1-3, Resiinakujan sillan alla | Pasila | 60.198°N, 24.9408°E | von Lõngus, EdwardEdward von Lõngus | 2017 | ||
Miinanraivaajien muistomerkki[95] | Laivastopuiston ranta | Katajanokka | 60.1692°N, 24.9677°E | 2004 | |||
Mika Waltarin muistomerkki/Kuningasajatus | Mika Waltarin puisto, Apollonkadun ja Runeberginkadun kulma | Etu-Töölö | 60.1762°N, 24.9228°E | Hirvimäki, VeikkoVeikko Hirvimäki | 1985 | ||
Moduli/Rakentajaveistos | Alppipuisto, Helsinginkatu | Alppiharju | 60.186°N, 24.9384°E | Tapper, KainKain Tapper | 1973 | ||
Mohandas Karamchand Gandhi (Mahatma Gandhi)[96][97][98] | Allotrianpuisto, Hämeentie 57 | Hermanni | 60.1914°N, 24.9651°E | Pal, GautamGautam Pal | 2019 | ||
Monumentti tavallisille | Siltamäki, Rantapuisto | Suutarila | 60.2781°N, 24.9849°E | Gryta, RadoslawRadoslaw Gryta | 1997 | ||
Mortuis | Susisaari, Piperin puiston itäpuoli, Vallisaaren räjähdysonnettomuuden uhrien hautapaikka | Suomenlinna | 60.1415°N, 24.986°E | Borg, ElsiElsi Borg | 1951 | ||
mosaiikkitaideteokset[99] | Kivelän sairaalan päärakennuksen julkisivu | Taka-Töölö | 60.1807°N, 24.9174°E | Kauria, EinoEino Kauria | |||
Muistot Unelmien (Remembering a Dream), muraali[100][101] | Hämeentie 78 | Vallila | 60.1921°N, 24.9642°E | van Helten, GuidoGuido van Helten | 2016 | ||
Muraali, Maria Jotuni[102][103] | Maria Jotunin tie 6 | Haaga | 60.2268°N, 24.9001°E | Jokimies, MaariaMaaria Jokimies | 2023 | ||
Muraali, Sähköttäjankatu[104] | Sähköttäjankatu 5 | Itä-Pasila | 60.1978°N, 24.939°E | Lev, AntoniaAntonia Lev ja Aifo, StepaStepa Aifo | |||
Mycelium[105] | Pikku Huopalahti, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, edessä oleva nurmikko ja sisäänkäynti, Mannerheimintie 166 | Haaga | 60.2008°N, 24.8985°E | Rannikko, Vesa-PekkaVesa-Pekka Rannikko | 2015 | ||
Myllerrys | Ensi-kodin piha | Vallila | 60.195°N, 24.9533°E | Nikola, SariSari Nikola | 2002 | ||
Myllypuron reliefi | Myllypuron ostoskeskus | Vartiokylä | 60.2242°N, 25.0734°E | Helin, TottiTotti Helin | 1995 | ||
Narkissos | Länsi-Pasila, Ison Pajan edusta, Radiokatu | Pasila | 60.2032°N, 24.9252°E | Weckström, BjörnBjörn Weckström | 1982 | ||
Natura/Non Facit Saltus | Fleminginkatu 34 | Vallila | 60.1906°N, 24.952°E | Kaivanto, KimmoKimmo Kaivanto | 1990 | ||
Nereidi[106] | Kauppakeskus Redin eteläisen sisäänkäynnin edusta, Kalasatama | Sörnäinen | 60.1861°N, 24.9786°E | Berg, Hans-ChristianHans-Christian Berg | 2021 | ||
Night Sky[107] | Myllypuron terveysaseman julkisivu | Vartiokylä | 60.2258°N, 25.076°E | Haapoja, TerikeTerike Haapoja | 2012 | ||
nimetön muraali[108][109] | Ensi-Kodin tie 4 (Sysmänkuja puolella) | Vallila | 60.1954°N, 24.9527°E | GraffitiSthlm | 2016 | ||
nimetön muraali[110] | Kontulankaari 11 (läntisin talo) | Mellunkylä | 60.2453°N, 25.0793°E | Perry, PatPat Perry | 2017 | ||
nimetön muraali[111] | Vaasankatu 19 | Alppiharju | 60.1886°N, 24.956°E | Lampinen, EeroEero Lampinen | 2018 | ||
nimetön muraali[112] | Kannelmäen palvelukeskuksen päätyseinässä, Urkupillintie 4 | Kannelmäki | Milu Correch | 2017 | |||
nimetön muraali[113][114] | Sähköttäjänkatu 4 | Pasila | Li-Hill | 2018 | |||
nimetön tilataideteos[115][116][117] | Ruoholahti, Kiinteistö Oy Itämerentorin edessä, Porkkalankatu 18 | Länsisatama | 60.1642°N, 24.9128°E | Helin, PekkaPekka Helin | 2000 | ||
Nocturnal | Arabianmäen puisto | Toukola | 60.2087°N, 24.9745°E | Kiiskinen, AnuAnu Kiiskinen | 1999 | ||
Nuori hirvi | Kaisaniemen puisto | Kluuvi | 60.1739°N, 24.9428°E | Mäntynen, JussiJussi Mäntynen | 1929 | ||
Nuorten leikki | Hollolan puisto | Vallila | 60.1958°N, 24.9551°E | Noramies, KaiKai Noramies | 1959 | ||
Nyrkkeilijät | Siltasaari, Paasivuoren puistikko | Kallio | 60.1783°N, 24.9482°E | Haapasalo, JohannesJohannes Haapasalo | 1932 | ||
Näköalatuoli[118] | Merikylpylän puisto, Särkiniementie 27 | Lauttasaari | 60.1548°N, 24.8732°E | Lönnroos, BjarneBjarne Lönnroos | 2013 | ||
Näyttelijätär | Ida Aalbergintie 1 | Haaga | 60.2304°N, 24.8997°E | Hutri, ArmasArmas Hutri | 1985 | ||
Odotus | Neitsytpolun ja Puistokadun kulmaus | Kaivopuisto | 60.1561°N, 24.9512°E | Jylhä, PekkaPekka Jylhä | 2010 | ||
Olen itä olen länsi | Talinranta, Kielosaarenpuisto | Munkkiniemi | 60.2063°N, 24.8551°E | Jylhä, PekkaPekka Jylhä | 1999 | ||
Olo n:o 22 | Hietalahden altaan ympäristö | Kamppi Punavuori | 60.1617°N, 24.9291°E | Karjula, PasiPasi Karjula Vuokola, MarkoMarko Vuokola | 2000 | ||
Oma maa mansikka | Pikkuparlamentin edusta | Kamppi | 60.1716°N, 24.9344°E | Lehtinen, JukkaJukka Lehtinen | 2007 | ||
Omega | Myllypuro, Itäkeskuksen lukio | Vartiokylä | 60.2121°N, 25.0727°E | Toikka, AnteroAntero Toikka | 1993 | ||
Omfalomiini | Vesala, Rekipellonpuisto | Mellunkylä | 60.2379°N, 25.0981°E | Holmström, GunGun Holmström | 2006 | ||
Omille siiville! | Käpylän peruskoulu | Käpylä | 60.2101°N, 24.9452°E | Kaikkonen, KaarinaKaarina Kaikkonen | 2012 | ||
Oodi 60 000 järvelle | Mannerheimintie 48-50 | Taka-Töölö | 60.1799°N, 24.9277°E | Kaivanto, KimmoKimmo Kaivanto | 1972 | ||
Osuustoiminta | Hämeentie 19 | Kallio | 60.1858°N, 24.9614°E | Finne, GunnarGunnar Finne | 1928 | ||
O. W. Louhivuori | Kauppakorkeakoulun edessä | Etu-Töölö | 60.172°N, 24.9232°E | Aro, UnoUno Aro | 1961 | ||
Paavo Nurmi | Olympiastadionin etukenttä | Taka-Töölö | 60.1843°N, 24.9269°E | Aaltonen, WäinöWäinö Aaltonen | 1952 (1925) | ||
Painottomuus | Nordenskiöldinkatu 20 | Laakso | 60.1923°N, 24.9242°E | Kontio, PekkaPekka Kontio | 1966 | ||
Pakokaasu | Itäkeskus, Stoan parkkipaikka | Vartiokylä | 60.2126°N, 25.0808°E | Salo, OlliOlli Salo | 2008 | ||
Palanen | Kirurgin sairaalan veistospuisto | Ullanlinna | 60.1609°N, 24.9489°E | Gryta, RadoslawRadoslaw Gryta | 2022 (1992) | ||
Pallopojat | Länsi-Herttoniemi, Herttoniemen peruskoulu, Ahmatie 1 | Herttoniemi | 60.2039°N, 25.0354°E | Hovi, MikkoMikko Hovi | 1955 | ||
Pars Pro-Toto[20][21] | Capellanranta 2, rantaan johtavat portaat | Kalasatama | 60.1876°N, 24.984°E | Kwade, AliceAlice Kwade | 2022 (2021) | ||
Pauliine, Leelo ja Hämar | Itä-Pasila, Ratamestarinkatu 12, Kellosillan alla | Pasila | 60.2009°N, 24.9387°E | von Lõngus, EdwardEdward von Lõngus | 2017 | ||
P. E. Svinhufvud | Eduskuntatalon edusta | Kluuvi | 60.1723°N, 24.9343°E | Aaltonen, WäinöWäinö Aaltonen | 1961 | ||
Pekka-koira-patsas | Kalliolinnantie 4 | Kaivopuisto | 60.1589°N, 24.9585°E | Cedercreutz, EmilEmil Cedercreutz | 1934 | ||
Pellingin retken muistomerkki | Liisanpuistikko | Kruununhaka | 60.1739°N, 24.9603°E | Finne, GunnarGunnar Finne Lindgren, ArmasArmas Lindgren | 1921 | ||
Perhe-reliefi | Toukolan seurakuntatalon pääty, Koreankatu 2 | Toukola | 60.2114°N, 24.9722°E | Schilkin, MichaelMichael Schilkin | 1955 | ||
Perusta (kolmiosainen teos)[119] | suurin osa aukiolla Maatullinkuja 17 kohdalla (muut osat Maatullinkujan viereisissä puistikoissa) | Suutarila | 60.2758°N, 25.024°E | Huber, SashaSasha Huber ja Petri Saarikko | 2023 | ||
Pietarin kalansaalis | Meritullin seurakuntatalon seinä | Kruununhaka | 60.1699°N, 24.9585°E | Wilhelms, CarlCarl Wilhelms | 1951 | ||
Pihlajamäen pienoismalli[120] | Pihlajamäki, Pihlajamäen ostoskeskuksen vieressä | Malmi | 60.2347°N, 25.0105°E | Jetsonen, JariJari Jetsonen[121] | 2002 | ||
Piilopaikka suljettujen silmien takana | Puuskaniementie 21 | Laajasalo | 60.1663°N, 25.0819°E | Jämsä, AarneAarne Jämsä | 2001 | ||
Pohjois-Haagan veljeshauta | Lassila | Haaga | 60.2281°N, 24.8822°E | 1919 | |||
Poikkeama | Ruoholahti, Messitytönkadun ja Jaalarannan kulmaus | Länsisatama | 60.1607°N, 24.9145°E | Nyyssönen, MiikaMiika Nyyssönen | 1995 | ||
Polka[122] | Toinen linja 10 | Kallio | 60.1835°N, 24.9432°E | Sainer | 2018 | ||
Portinvartija | Unioninkatu 33 | Kruununhaka | 60.1719°N, 24.9513°E | Pylkkänen, HelenaHelena Pylkkänen | 1981 | ||
Posliinimaalareita | Arabian tehtaat, Hämeentie 151 | Toukola | 60.2085°N, 24.9754°E | Schilkin, MichaelMichael Schilkin | 1943 | ||
Puiden välinen aika | Viikin ympäristötalon edusta, Viikinkaari 2 | Viikki | 60.2249°N, 25.0164°E | Eskelinen, PetriPetri Eskelinen | 2012 | ||
Pukki | Korkeasaaren eläintarha, Ravintola Pukin edustalla (pääsy rajoitetusti) | Mustikkamaa–Korkeasaari | 60.175°N, 24.9838°E | Pandiani, ConstantinoConstantino Pandiani | 1892 | ||
Pulut-suihkulähde | Kustaankartanon vanhainkoti | Oulunkylä | 60.2284°N, 24.9494°E | Tikkanen, UlfUlf Tikkanen | 1959 | ||
Punainen vasikka[123] | Viikin liikenneympyrä | Viikki | 60.2261°N, 25.0085°E | Äkkijyrkkä, MiinaMiina Äkkijyrkkä | 2011 | ||
Purukumin kolme hetkeä | Pukinmäen peruskoulun piha | Pukinmäki | 60.2499°N, 24.9906°E | Salo, OlliOlli Salo | 2000 | ||
Put put[124] | Adriananpuistikko, Herttoniemenranta | Herttoniemi | 60.1908°N, 25.0334°E | Jääskeläinen, EmmaEmma Jääskeläinen | 2020 | ||
Putki- ja propelliveistokset, neljän veistoksen sarja[125][126] | Keski-Vuosaari, Ilveskorven puisto | Vuosaari | 60.2218°N, 25.1367°E | Salo, OlliOlli Salo | 1998 | ||
Puustellinmetsän joukkohaudan muistokivi[127][128] | Siltamäki, Puustellinmetsä | Suutarila | 60.2747°N, 25.0156°E | 2012 | |||
Pyhä Henrik, Paavali ja Pietari[129] | Pyhän Henrikin katedraalin julkisivu | Ullanlinna | 60.1593°N, 24.9547°E | 1850-luku | |||
Pyhä Yrjänä ja lohikäärme | Ruotsinkielisen työväenopiston Arbiksen edusta | Etu-Töölö | 60.174°N, 24.93°E | Finne, GunnarGunnar Finne | 1962 (1932) | ||
Pysyvien rakenteiden lisäksi myös tilapäiset ilmiöt vaikuttavat paikan luonteeseen | Laivurinkatu 1 | Punavuori | 60.1592°N, 24.9422°E | Lönnros, BjarneBjarne Lönnros | 1998 | ||
Päin merta myrskyävää | Kirkon talon (Eteläranta 8) seinä, Eteläisen Makasiinikadun puolella | Kaartinkaupunki | 60.1647°N, 24.9524°E | Haupt, MattiMatti Haupt | 1955 | ||
Päivän lapset | Käpylän ala-asteen edusta | Käpylä | 60.2112°N, 24.9481°E | Tohka, SakariSakari Tohka | 1938 | ||
Päätepiste | Ruoholahti, Selkämerenkatu 16, seinä | Länsisatama | 60.1602°N, 24.9172°E | Kukkonen, PerttiPertti Kukkonen | 1992 | ||
Rajalla | Kirurgisen sairaalan veistospuisto | Ullanlinna | 60.1606°N, 24.9489°E | Nurminen, MattiMatti Nurminen | 2022 (1988) | ||
Rakentajan käsi | Alppila, Kulttuuritalon edusta, Sturenkatu | Alppiharju | 60.1884°N, 24.9444°E | Aaltonen, WäinöWäinö Aaltonen | 1960 | ||
Rakkauden temppeli | Kontulan kelkkapuisto | Mellunkylä | 60.2299°N, 25.0822°E | Lönnroos, BjarneBjarne Lönnroos | 2003 | ||
Rakkaus ja valppaus | Myllypuro, Myllypuron keskustan aukio | Vartiokylä | 60.224°N, 25.0721°E | Junno, TapioTapio Junno | 1976 | ||
Rauhanpaasi[130][131] | Kivikko, Kivikonkaaren ja Linnoituksentien välinen puistikko | Mellunkylä | 60.2406°N, 25.0714°E | Hiratsuka, KenichiKenichi Hiratsuka | 2001 | ||
Rauhanpatsas | Eteläsatama, Ehrenströmintie | Kaivopuisto | 60.1587°N, 24.962°E | Renvall, EssiEssi Renvall | 1968 | ||
Rauhanturvaajien muistomerkki[132] | Hietaniemen hautausmaa | Länsisatama | 60.1717°N, 24.9058°E | Peltokangas, MattiMatti Peltokangas | 2006 | ||
Rausku[133] | AX Hotelli Jätkäsaaren pääovella, Välimerenkatu 18 | Länsisatama | 60.1585°N, 24.9142°E | Lindfors, StefanStefan Lindfors | 2022 | ||
Ravintolakoulu Perhon julkisivun piirustukset[134] | Perhonkatu 11 | Kamppi | 60.1706°N, 24.9212°E | Toikka, OivaOiva Toikka | 2015 | ||
Reino Helismaan muistokivi[135] | Puistola, Puistolan tori | Suurmetsä | 60.2748°N, 25.0456°E | Uotila, GunnarGunnar Uotila | 1987 (1983) | ||
Relander-muistomerkki | Hesperian Esplanadi | Etu-Töölö | 60.1769°N, 24.9228°E | Peltokangas, MattiMatti Peltokangas | 1996 | ||
Rihla | Arabianranta, Arabiankatu 10 | Toukola | 60.2087°N, 24.9782°E | Rytkönen, TiinaTiina Rytkönen | 2007 | ||
Rinnakkaiselo-reliefi | Siltasaari, Paasivuorenkatu | Kallio | 60.1786°N, 24.9481°E | Pyykkö, KimmoKimmo Pyykkö | 1981 | ||
Risto Rytin muistomerkki | Hesperian esplanadi | Etu-Töölö | 60.1776°N, 24.9289°E | Myller, VeikkoVeikko Myller | 1994 | ||
ROAR-00420 series[136][137] | Kannelmäki, Soittajanpolku 1 | Kaarela | 60.2409°N, 24.8741°E | TwoSeven, JussiJussi TwoSeven | 2018 | ||
ROAR-00420 series[136][137] | Soittajanpolku 1 | Kannelmäki | 60.2411°N, 24.8736°E | TwoSeven, JussiJussi TwoSeven | 2018 | ||
Romanien sankarimuistomerkki[138] | Hietaniemen hautausmaa, sankarihautojen alue | Länsisatama | 60.1714°N, 24.9059°E | Häiväoja, HeikkiHeikki Häiväoja | 2003 | ||
Rukoilija[139][140] | Helsingin ortodoksinen hautausmaa | Länsisatama | 60.1663°N, 24.917°E | Sailo, NinaNina Sailo | 1968 | ||
Rumba | Ruoholahti, Itämerenkadun ja Porkkalankadun risteys | Länsisatama | 60.1632°N, 24.9049°E | Aiha, MarttiMartti Aiha | 1992 | ||
Ruotsinsalmen v:n 1790 taistelun muistomerkki | Susisaari, Ehrensvärdin puutarha | Suomenlinna | 60.1441°N, 24.9867°E | Brunila, BirgerBirger Brunila | 1933 | ||
Saattajat | Myllypuro | Vartiokylä | 60.2238°N, 25.0678°E | Ahopelto, PauliPauli Ahopelto Kivelä, ValtteriValtteri Kivelä | 2003 | ||
Sabotage | Harakan saari | Suomenlinna | 60.1508°N, 24.9571°E | Giger, H. R.H. R. Giger | 2003 | ||
Sairaanhoito | Helsingin Sairaanhoito-Opiston rakennuksen sisäänkäynnin sivussa, Tukholmankatu | Meilahti | 60.1913°N, 24.9018°E | Finne, GunnarGunnar Finne | 1939 | ||
Saksalaisten kaatuneiden muistomerkki[141] | Hietaniemen hautausmaa | Länsisatama | 60.1717°N, 24.906°E | ||||
Saksalaisten sotilaiden hauta | Vanha kirkkopuisto | Kamppi | 60.1656°N, 24.9397°E | Finne, GunnarGunnar Finne Sirén, J. S.J. S. Sirén | 1920 | ||
Sankarimuistomerkki, Haaga (Pioneeri) | Haagan sankaripuisto | Haaga | 60.2133°N, 24.9005°E | Filén, EmilEmil Filén | 1947 | ||
Sankarimuistomerkki, islamilainen hautausmaa[142][56] | Helsingin islamilainen hautausmaa | Länsisatama | 60.1714°N, 24.9058°E | Siitonen, MaunuMaunu Siitonen | 1956 | ||
Sankarimuistomerkki, juutalainen hautausmaa[143][56] | Helsingin juutalainen hautausmaa | Etu-Töölö | 60.174°N, 24.9126°E | Vanni, SamSam Vanni Engel, LeoLeo Engel | 1953[144] | ||
Sankarimuistomerkki, kentälle jääneet ja myöhemmin etsinnöissä löydetyt[145] | Hietaniemen hautausmaa | Länsisatama | 60.1715°N, 24.9058°E | Häiväoja, HeikkiHeikki Häiväoja[146] | 1997 | ||
Sankarimuistomerkki, Kulosaari (Kuoleva Soturi) | Leposaari, Kulosaaren hautausmaa | Kulosaari | 60.1909°N, 25.0009°E | Renvall, BenBen Renvall | 1941 | ||
Sankarimuistomerkki, Lauttasaari (Katkaistu elämä, myös Katkennut kasvu)[147] | Sankarihauta Isokaari-Myllykalliontien risteyksessä | Lauttasaari | 60.1584°N, 24.8725°E | Tukiainen, AimoAimo Tukiainen | 1973 | ||
Sankarimuistomerkki, Malmi | Ala-Malmi, Malmin hautausmaa kortteli 71 | Malmi | 60.2366°N, 25.0303°E | Muroma, ArvoArvo Muroma | 1953[148] | ||
Sankarimuistomerkki, Munkkiniemi (Maaemo suojelee poikaansa) | Gert Skytten puisto | Munkkiniemi | 60.1922°N, 24.877°E | Aaltonen, WäinöWäinö Aaltonen | 1960 | ||
Sankarimuistomerkki, ortodoksinen hautausmaa (Vapahtaja sotilaiden lohduttajana)[56] | Helsingin ortodoksinen hautausmaa | Länsisatama | 60.166°N, 24.9207°E | Sailo, NinaNina Sailo | 1960 | ||
Sankarimuistomerkki, Oulunkylä[33] | Ala-Malmi, Malmin hautausmaa kortteli 91, linja 1-3 | Malmi | 60.2348°N, 25.0218°E | Wirkkala, IlmariIlmari Wirkkala | 1950 | ||
Sankarimuistomerkki, Pyhän Nikolauksen seurakunnan hautausmaa (Sotilaskunnian muistomerkki)[149] | Pyhän Nikolauksen seurakunnan hautausmaa | Etu-Töölö | 60.1738°N, 24.9136°E | ||||
Sankarimuistomerkki, Östersundom | Östersundomin kirkon sankarihautausmaa | Östersundom | 60.2492°N, 25.1875°E | ||||
Sankariristi[150] | Hietaniemen hautausmaa | Länsisatama | 60.172°N, 24.9051°E | Aaltonen, WäinöWäinö Aaltonen | 1954 | ||
Sarastus | Suomen Pankin vanhan setelipainorakennuksen edustalla, Rauhankatu 19 | Kruununhaka | 60.1716°N, 24.9512°E | Aaltonen, WäinöWäinö Aaltonen | 1954 | ||
Sarjasta Vaihdokkaat | Kirurgisen sairaalan veistospuisto | Ullanlinna | 60.1609°N, 24.9489°E | Koivisto, KaisuKaisu Koivisto | 2022 (2007) | ||
Satama[151][152] | Jätkäsaari, Huutokonttorin päätyseinä, Tyynenmerenkatu 1 (sij. aikaisemmin Katajanokalla) | Länsisatama | 60.1601°N, 24.9209°E | Räsänen, EinoEino Räsänen | 1959 | ||
Seinien takaista elämää[153] | Kolmas linja 6 | Kallio | 60.1816°N, 24.9511°E | Björk, MillaMilla Björk | 1992 | ||
Sepelkyyhkyn vesipaikka | Kirurgisen sairaalan veistospuisto | Ullanlinna | 60.1609°N, 24.9497°E | Nukari, PirkkoPirkko Nukari | 2022 (2002) | ||
Sibelius-monumentti | Sibeliuksen puisto | Taka-Töölö | 60.1821°N, 24.9134°E | Hiltunen, EilaEila Hiltunen | 1967 | ||
Silmä | Kasarmitori | Kaartinkaupunki | 60.1652°N, 24.9487°E | Tuominen, JukkaJukka Tuominen | 2006 | ||
Silta, osa Hirvi[154] | Kannelmäki, Pasuunapuisto | Kaarela | 60.2399°N, 24.8709°E | Kaverma, PetriPetri Kaverma | 2007 | ||
Silta, osa Monreposin puiston silta[154] | Kannelmäki, Pasuunapuisto | Kaarela | 60.2398°N, 24.8708°E | Kaverma, PetriPetri Kaverma | 2007 | ||
Silta, osa Poika ja karhu[154] | Kannelmäki, Pasuunapuisto | Kaarela | 60.2398°N, 24.8712°E | Kaverma, PetriPetri Kaverma | 2007 | ||
Silta, osa Torkkeli Knuutinpojan patsas[154] | Kannelmäki, Pasuunapuisto | Kaarela | 60.2397°N, 24.8707°E | Kaverma, PetriPetri Kaverma | 2007 | ||
Silta, osa Viipurin linna[154] | Pasuunapuisto | Kannelmäki | 60.2401°N, 24.8709°E | Kaverma, PetriPetri Kaverma | 2007 | ||
Sinapinsiemen (julkisivureliefi)[155] | Länsi-Pakila, Hyvän Paimenen kirkko | Pakila | 60.2429°N, 24.9408°E | Martiskainen, TaistoTaisto Martiskainen | 1975 | ||
Sini-puna-silta (pohjoinen-etelä) | Kannelmäen rautatieasema | Kaarela | 60.2396°N, 24.8768°E | Kopperi, Anna-LeaAnna-Lea Kopperi | 2002 | ||
Sininen linja[156] | Päärautatieasema, asemalaituri, pääovesta raiteiden 7 ja 8 väliseen suuntaan | Kluuvi | 60.1714°N, 24.9415°E | Kaivanto, KimmoKimmo Kaivanto | 1990 | ||
Sinä verhoudut valoon | Hietaniemen hautausmaa | Länsisatama | 60.1702°N, 24.9138°E | Häiväoja, JohannaJohanna Häiväoja | 2002 | ||
Sirenan kielet | Myllypuro, Myllypuron metroaseman edusta, Myllypurontie 1 | Vartiokylä | 60.224°N, 25.0762°E | Puronen, RiikkaRiikka Puronen | 2004 | ||
Sirocco | Arabianranta, Muotoilijankadun ja Posliinikadun piha | Toukola | 60.2103°N, 24.9803°E | Sotamaa, KiviKivi Sotamaa Sotamaa, TuuliTuuli Sotamaa | 2010 | ||
Sodan aikainen (1939-1945) tykki 76 RK 27 veteraanien muistoksi[157] | Oulunkylän Kuntoutussairaalan pihalla, Käskynhaltijantie 5 | Oulunkylä | 60.2371°N, 24.9733°E | 2016 | |||
Sodanajan naisen muistomerkki | Porthaninrinne | Kallio | 60.1811°N, 24.9488°E | Häiväoja, HeikkiHeikki Häiväoja | 1996 | ||
Sodassa 1918 teloitettujen muistomerkki[33] | Ala-Malmi, Malmin hautausmaa kortteli 3, rivi 10 | Malmi | 60.2371°N, 25.0296°E | Aaltonen, AarreAarre Aaltonen | 1940-luku | ||
Soihtu / Miina Sillanpään muistomerkki | Tokoinranta | Kallio | 60.1805°N, 24.9463°E | Tukiainen, AimoAimo Tukiainen | 1968 | ||
Sokerityttö | Mannerheimintie 15 | Taka-Töölö | 60.1805°N, 24.9287°E | Savikurki, ViljoViljo Savikurki | 1956 | ||
Sotaorpojen muistelupaasi[158][39] | Hietaniemen hautausmaa | Länsisatama | 60.1719°N, 24.906°E | 2007 | |||
Sotavankeudessa kuolleiden muistolle[150] | Hietaniemen hautausmaa | Länsisatama | 60.1721°N, 24.9076°E | Häiväoja, HeikkiHeikki Häiväoja | 1986 | ||
Sotilaan hauta | Maamonlahdenpuisto | Lauttasaari | 60.164°N, 24.8786°E | 1855 | |||
Sotka | Kirurgisen sairaalan veistospuisto | Ullanlinna | 60.1607°N, 24.9488°E | Nuutinen, VeikkoVeikko Nuutinen | 2022 (1995) | ||
Stoa | Itäkeskus, Kulttuurikeskus Stoan edessä oleva aukio | Vartiokylä | 60.2119°N, 25.0792°E | Siren, HannuHannu Siren | 1984 | ||
Sulamaton musta/Lumiukko. | Pikku Huopalahti, päiväkodin piha, Tilkankatu 19 | Ruskeasuo | 60.2015°N, 24.8947°E | Urbonas, GediminasGediminas Urbonas | 1995 | ||
Suomalaiset Saksan-vapaaehtoiset 1941 – 1943, suomalaisten SS-vapaaehtoisten muistomerkki[39] | Hietaniemen hautausmaa | Länsisatama | 60.1717°N, 24.9057°E | Leppänen, LauriLauri Leppänen[159] | 1983 | ||
Suomalaisten sotilaiden hauta | Vanha kirkkopuisto | Kamppi | 60.1658°N, 24.9404°E | Ilkka, EliasElias Ilkka Erik Bryggman | 1920 | ||
Suomen leijona / Äänislinnan vapauttamisen muistomerkki (1942 järjestetyn muistomerkkikilpailun voittaja, paljastettiin Suomenlinnassa sodan jälkeen) | Pikku-Musta, Tykistöpiha, Merisotakoulun päärakennuksen edessä[160][161] | Suomenlinna | 60.1495°N, 24.9794°E | Wirkkala, TapioTapio Wirkkala | 1942–1950 (epävarma) | ||
Suomenlinnan vankileirin muistopaikka | Ison Mustasaaren pohjoisranta, Kasinopuisto | Suomenlinna | 60.1487°N, 24.9899°E | Kanervo, MarjaMarja Kanervo | 2004 | ||
Suomen merivoimissa kaatuneiden virolaisten muistokivi[162] | Iso Mustasaari, Suomenlinnan kirkon piha | Suomenlinna | 60.1477°N, 24.9864°E | Heiskanen, AlttiAltti Heiskanen | 1996, 2013 täyd. | ||
Suomen talvisodassa 1939-1940 kaatuneiden norjalaissotilaiden muistomerkki[163] | Hietaniemen hautausmaalla lähellä Mannerheimin ja Ehrnroothin hautoja | Länsisatama | 60.1714°N, 24.9058°E | 2005 | |||
Suomen talvisodassa 1939-1940 kaatuneiden tanskalaissotilaiden muistomerkki[164] | Hietaniemen hautausmaalla lähellä Mannerheimin hautapaikkaa | Länsisatama | 60.1716°N, 24.9059°E | 2017 | |||
Surrealistinen juhannussalko | Vuosaarentie 1 piha | Vuosaari | 60.2086°N, 25.1392°E | Andersson, Jan-ErikJan-Erik Andersson | 1998 | ||
Symboli | Siltasaari, Ympyrätalon sisäänkäynti | Kallio | 60.1801°N, 24.9492°E | Siren, HannuHannu Siren | 1985 | ||
Syntymä/Creazione spaziale | Kätilöopiston edusta, Sofianlehdonkatu 5 | Käpylä | 60.204°N, 24.9506°E | da Cudan, AntonioAntonio da Cudan | 1977 | ||
Säästäjä-seinäreliefi[165] | entinen Postipankin pääkonttori, Fabianinkatu 19 | Kaartinkaupunki | 60.1657°N, 24.9498°E | Finne, GunnarGunnar Finne | 1942 | ||
Tahko Pihkala | Tahkontie | Taka-Töölö | 60.186°N, 24.9295°E | Sailo, NinaNina Sailo | 1987 | ||
Tahto | Vuosaaren satama, Martin Meinanderin puistikko, | Vuosaari | 60.2222°N, 25.174°E | Siren, HannuHannu Siren | 2008 | ||
Taistelija/Valmis | Wecksellintie 1 | Eira | 60.155°N, 24.9408°E | Jansson, ViktorViktor Jansson | 1913 | ||
Taivaskallion ilmatorjuntatykki | Taivaskallio | Käpylä | 60.2198°N, 24.952°E | 1983 | |||
Talvisodan kansallinen muistomerkki, Valon tuoja | Kasarmitori | Kaartinkaupunki | 60.1654°N, 24.9489°E | Kauhanen, PekkaPekka Kauhanen | 2017 | ||
Tannerin portti | V.Tannerin kenttä, Hämeentien varrella | Sörnäinen | 60.183°N, 24.9583°E | Juva, KariKari Juva | 1985 | ||
Tapio Rautavaaran muistomerkki / Kulkurin uni | Oulunkylän tori | Oulunkylä | 60.2296°N, 24.9656°E | Myller, VeikkoVeikko Myller | 2000 | ||
Tapio Wirkkalan puisto | Arabianranta, Tapio Wirkkalan puisto | Toukola | 60.2074°N, 24.9786°E | Wilson, RobertRobert Wilson | 2012 | ||
Taru ja Totuus / Topeliuksen muistomerkki | Teatteriesplanadi | Kaartinkaupunki | 60.1675°N, 24.9448°E | Finne, GunnarGunnar Finne | 1932 | ||
Tauno Palon muistomerkki | Tauno Palon puisto | Kallio | 60.186°N, 24.9448°E | Tapper, KainKain Tapper | 1993 | ||
Teetä kahdelle | Tamminiementie 6 | Meilahti | 60.1913°N, 24.8835°E | Hamm, KalleKalle Hamm | 2004 | ||
Tellervo, Tapion tytär (Diana) | Dianapuisto tai Kolmikulma (Erottajankatu - Yrjönkatu - Uudenmaankatu)[166] | Kaartinkaupunki | 60.1651°N, 24.9436°E | Liipola, YrjöYrjö Liipola | 1928 | ||
Temperature[167][168] | Kontulankaari 11 (keskimmäinen talo) | Mellunkylä | 60.2455°N, 25.0805°E | Torres, ApoloApolo Torres | 2017 | ||
Teräskonstruktio | Ala-Malmi, Malminkaari 23:n sisäpiha | Malmi | 60.2537°N, 25.017°E | Huhtamo, KariKari Huhtamo | 1990 | ||
Tesseraktin varjo | Relanderin aukio | Kulosaari | 60.1858°N, 25.007°E | Simberg, HåkanHåkan Simberg | 2000 | ||
Thalia ja Pegasos | Eläintarhantie 5 | Kallio | 60.1813°N, 24.9418°E | Juva, KariKari Juva | 1970 | ||
Tiedonpuu Punavuoressa | Snellmanin koulun edessä, Punavuorenkatu 8-10 | Punavuori | 60.1613°N, 24.9385°E | Hälli, IirisIiris Hälli | 1993 | ||
Toivo Kuulan muistomerkki[169] | Toivo Kuulan puisto, Merikannontie | Taka-Töölö | 60.1779°N, 24.9128°E | Matilainen, AnuAnu Matilainen | 1988 | ||
Topelius ja lapset | Koulupuistikko (Korkeavuorenkadun ja Yrjönkadun risteys) | Kaartinkaupunki | 60.1634°N, 24.9457°E | Vallgren, VilleVille Vallgren | 1932 | ||
Torso | Tähtitorninkatu, lampi. | Ullanlinna | 60.1611°N, 24.9529°E | Lahtinen, MarjoMarjo Lahtinen | 2008 | ||
Tuoksuva askel | Kurkimäki, Karpalopolku | Mellunkylä | 60.2302°N, 25.0733°E | Kauhanen, PekkaPekka Kauhanen | 1988 | ||
Turbulenssi | Kuusisaari, Didrichsenin taidemuseo, Veistospuisto | Munkkiniemi | 60.1851°N, 24.8572°E | Hiltunen, EilaEila Hiltunen | 1980-luku | ||
Turre[170] | Etelä-Haaga, Turvakodin piha, Steniuksentie 20 | Haaga | 60.2134°N, 24.8969°E | Ruokolainen, TimoTimo Ruokolainen | 1996 | ||
Tuulet ja suunnat[171] | Malminkartano, Malminkartanonhuippu | Kaarela | 60.2499°N, 24.8453°E | Vainio, HannaHanna Vainio | 1998 | ||
Tuuliobeliski[172] | Tekniikan museon sisäänkäynnin edustalla rantapuistossa, Viikintie 1 | Vanhakaupunki | 60.2157°N, 24.9822°E | Gripenberg, SimonSimon Gripenberg | 2019 | ||
Tursas ja vedenneito | Yrjönkatu 24 | Kamppi | 60.1675°N, 24.9393°E | Tohka, SakariSakari Tohka | 1940 | ||
Tuulenpesä[173] | Arabia, Muotoilijanpiha 3 (kiinteistön osoite on Birger Kaipiaisen katu 4) | Toukola | 60.2097°N, 24.9804°E | Hakuri, MarkkuMarkku Hakuri | 2008 | ||
Tyhjä hauta | Kuusisaari, Didrichsenin taidemuseo, Veistospuisto | Munkkiniemi | 60.1853°N, 24.8559°E | Siikamäki, ArvoArvo Siikamäki | 1985 | ||
Tytöt | Kivikon palvelukeskus | Mellunkylä | 60.2371°N, 25.0664°E | Laakso, AnniAnni Laakso | 2002 | ||
Työläinen on lähtenyt | Hanasaari, Hanasaaren voimalaitoksen edusta | Sörnäinen | 60.1844°N, 24.9684°E | Mikkonen, AnttonAntton Mikkonen Alonso, ElinaElina Alonso Matineau, EliseElise Matineau Shimada, JumpeiJumpei Shimada | 2009 | ||
Työläisäiti | Sturenkatu/Läntinen Brahenkatu | Alppiharju | 60.1893°N, 24.9478°E | Patomäki, PanuPanu Patomäki | 1996 | ||
Tähystäjä | Kauppalanpuisto | Haaga | 60.2095°N, 24.8969°E | Merikanto, UkriUkri Merikanto | 1977 | ||
Uhanalainen | Linnunlauluntie 7, Villa Kiven edustalla | Kallio | 60.1822°N, 24.9365°E | Koskinen, AnteroAntero Koskinen | 2009 | ||
Uhripaalu | Kuusisaari. Didrichsenin taidemuseo, Veistospuisto | Munkkiniemi | 60.1852°N, 24.8565°E | Negri, MarioMario Negri | 1960 | ||
Ulrika Eleonoran kirkon muistomedaljonki | Senaatintori, länsipuoli | Kruununhaka | 60.1696°N, 24.9516°E | Finne, GunnarGunnar Finne | 1937 | ||
Unelma | Kannelmäki, Sitratori | Kaarela | 60.2392°N, 24.8759°E | Tikkaoja, OonaOona Tikkaoja | 2012 | ||
Urbaani puu | Katajanokanlaituri 3 | Katajanokka | 60.1675°N, 24.9595°E | Kosonen, MarkkuMarkku Kosonen | 2000 | ||
Urbanisti | Kuntatalon edustalla, 2. linja 14. | Kallio | 60.1842°N, 24.9413°E | Häiväoja, HeikkiHeikki Häiväoja | 1982 | ||
Urheilija | Akseli Toivosen kenttä | Käpylä | 60.2142°N, 24.9502°E | Toukolehto, ErkkiErkki Toukolehto | 1938 | ||
Usko toivo rakkaus[174][175] | Erottajanaukio, Svenska Teaternin edustalla, Erottaja 2 | Kaartinkaupunki | 60.1669°N, 24.9437°E | Lange, EvaEva Lange | 2019 | ||
Vakaumuksensa puolesta kuolleiden muistomerkki[176] | Itäsaaret, Isosaari | Ulkosaaret | 60.1005°N, 25.0479°E | 1955 | |||
Valaskala[177] | Englantilaisaukio 10 | Kalasatama | 60.1871°N, 24.9817°E | Kukkonen, PerttiPertti Kukkonen | 2018 | ||
Valekuutio | Suomalaisen Yhteiskoulun piha, Isonnevantie 8 | Haaga | 60.2126°N, 24.8899°E | Asunta, AnssiAnssi Asunta | 1986 | ||
Valion ulkoilmaveistos / Lehmisavu | Valion toimintakeskuksen edusta | Pitäjänmäki | 60.2237°N, 24.8736°E | Utriainen, RaimoRaimo Utriainen | 1980 | ||
Valkan Vallu | Vallilan ammattikoulun piha, Sturenkatu 18 | Vallila | 60.1931°N, 24.9531°E | Linnoaro, MarttiMartti Linnoaro | 1996 | ||
Valo ja aine | Kumpulan Physicumin seinä | Kumpula | 60.2052°N, 24.9628°E | Toikka, AnteroAntero Toikka | 2002 | ||
Valotunneli[178] | Vuotie | Vuosaari | 60.205°N, 25.1209°E | Heikkinen, MikkoMikko Heikkinen Komonen, MarkkuMarkku Komonen | 2000 | ||
Vanhan Suomen kaartin muistomerkki[179][180] | Suomen kaartin hautausmaa | Länsisatama | 60.1659°N, 24.916°E | Spåre (eversti) | 1938 | ||
Vapaaheitto | Munkkiniemen yhteiskoulun piha | Munkkiniemi | 60.1999°N, 24.8775°E | Blomstedt, JuhanaJuhana Blomstedt | 2010 | ||
Vapaamuurarin hauta | Kaisaniemen puisto | Kluuvi | 60.176°N, 24.9439°E | Jägerhorn af Storby, LarsLars Jägerhorn af Storby | 1784 | ||
Varjoja | Taiteen ja viestinnän oppilaitoksen piha, Hämeentie 161 | Vanhakaupunki | 60.2144°N, 24.9805°E | Siren, HannuHannu Siren | 1998 | ||
Vastavalo (valoteos)[181][182] | Hanasaaren ranta | Sörnäinen | 60.1808°N, 24.965°E | Tilanterä, SakariSakari Tilanterä | 2004 | ||
Vedenkantaja | Tove Janssonin puisto | Katajanokka | 60.168°N, 24.9618°E | Malmberg, ViktorViktor Malmberg | 1924 | ||
Venäläisten sotavankien hautamuistomerkki[183] | Kivikonlaita 25 | Mellunkylä | 60.2414°N, 25.0559°E | 1946 | |||
Vesileikki | Itä-Pasila, Pasilan virastotalon edustalla | Pasila | 60.1994°N, 24.9365°E | Nuotio, MaijaMaija Nuotio | 1982 | ||
Vesiportti | Kuusisaari, Didrichsenin taidemuseo, Veistospuisto | Munkkiniemi | 60.1854°N, 24.8563°E | Hiironen, EeroEero Hiironen | 2005 | ||
Vesiteos | Länsi-Pasila, Rahakamarin tori | Pasila | 60.2013°N, 24.9216°E | Popovits, ZoltánZoltán Popovits | 1985 | ||
Veteen piirretty viiva | Kalasatama, Capellan puistotie 5 | Sörnäinen | 60.1854°N, 24.9827°E | Heino, TimoTimo Heino | 2014 | ||
Veteraanilehdon muistomerkki[184] | Hietaniemen hautausmaa | Länsisatama | 60.1707°N, 24.9084°E (likimääräinen) | 1996 | |||
Veteraanilehdon muistomerkki, juutalainen hautausmaa[144] | Helsingin juutalainen hautausmaa | Etu-Töölö | 60.1735°N, 24.9136°E | 2002 | |||
Viestejä tuntemattomille | Herttoniemen yritysalue, Asentajanpuisto | Herttoniemi | 60.1974°N, 25.0411°E | Ruutsalo, EinoEino Ruutsalo | 1998 | ||
Viheltelevä helsinkiläinen | Iso Roobertinkatu 1 kohdalla | Punavuori | 60.1641°N, 24.9436°E | Weckström, BjörnBjörn Weckström | 1995 | ||
Viisas hiiri | Kansallisarkiston portaissa | Kruununhaka | 60.1718°N, 24.9521°E | Siukonen, JyrkiJyrki Siukonen | 2000 | ||
Virolaiset vapaaehtoiset 1943-1944[185] | Ala-Malmi, Malmin hautausmaa kortteli 71 | Malmi | 60.2367°N, 25.0306°E | Heng, BeyBey Heng | 2001[186] | ||
Vironkävijäin muistomerkki[187] | Vanha kirkkopuisto | Kamppi | 60.1662°N, 24.9409°E | Saxelin, IntoInto Saxelin Sirén, J. S.J. S. Sirén | 1923 | ||
Vita Nuova[188][189] | Uusi lastensairaala, pääsisäänkäynnin (ovi C) edusta, Stenbäckinkatu 9, Helsinki | Meilahti | 60.1875°N, 24.9106°E | Jylhä, PekkaPekka Jylhä | 2018 (2002) | ||
Without Thinking too Much | Hietaranta, Hietsun paviljongin päädyssä | Etu-Töölö | 60.174°N, 24.9082°E | Nelimarkka, RiittaRiitta Nelimarkka | 2016 | ||
Voi kukka | Latokartanon peruskoulun seinä ja sisäpiha | Viikki | 60.2318°N, 25.0379°E | Mäki-Jussila, JuhaJuha Mäki-Jussila | 2010 | ||
Vooki | Ruoholahti, Tammasaarenlaituri | Länsisatama | 60.1622°N, 24.9008°E | Utriainen, RaimoRaimo Utriainen | 1975 | ||
World through different colours[190][191][192][193] | Pikku Huopalahti, Tilkanniitty, Lasten taidepuisto ”Elämän kukka” | Haaga | 60.2027°N, 24.8916°E | Karlsson-Sutisna, SannaSanna Karlsson-Sutisna | 2006 | ||
Vuolukivinaamiot | Aleksanterinkatu 44 | Kluuvi | 60.1688°N, 24.946°E | Flodin, HildaHilda Flodin | 1901 | ||
Wuorion talon julkisivuveistokset | Unioninkatu 30 | Kaartinkaupunki | 60.1685°N, 24.9509°E | Nylund, FelixFelix Nylund | 1928 | ||
Vuorovaikutus | Siltasaari, Saariniemenkatu 6, | Kallio | 60.1783°N, 24.9467°E | Pyykkö, KimmoKimmo Pyykkö | 1978 | ||
Väinö Valveen muistokivi[194] | Länsi-Herttoniemi, Väinö Valveen puisto | Herttoniemi | 60.2059°N, 25.0431°E | 2014 | |||
Välittäjä, Mauno Koiviston muistomerkki[195] | Pikkuparlamentin puisto | Kamppi | 60.1717°N, 24.935°E | Kaulanen, KirsiKirsi Kaulanen | 2023 | ||
Väriaattori | Myllypuro | Vartiokylä | 60.2229°N, 25.0673°E | Ahopelto, PauliPauli Ahopelto, Halonen, TeroTero Halonen, Kivelä, ValtteriValtteri Kivelä ja Kuntsi, JaakkoJaakko Kuntsi | 2000 | ||
Värivuoto[91] | Itä-Pasila, Pasilan virastokeskus | Pasila | 60.1996°N, 24.9354°E (likimääräinen) | Schakir, TülayTülay Schakir | 2020 | ||
XO[196] | Tekniikan museon piha, Viikintie 1 | Vanhakaupunki | 60.2161°N, 24.9836°E | 1982 | |||
Yhdessä[197] | Kaivopiha, sisäpihalla | Kluuvi | 60.1696°N, 24.9406°E | Weckström, BjörnBjörn Weckström | 2018 | ||
Yhteistyö-monumentti[198] | Kontulan ostoskeskus | Mellunkylä | 60.2371°N, 25.0837°E | Häiväoja, HeikkiHeikki Häiväoja | 1967 | ||
Yllättävä vieras | Yrjönkatu 24 | Kamppi | 60.1676°N, 24.9392°E | Aaltonen, WäinöWäinö Aaltonen | 1939 | ||
Yllätys | Tukholman puisto, Tukholmankatu 7 | Meilahti | 60.1914°N, 24.9083°E | Saxelin, IntoInto Saxelin | 1948 (1925) | ||
Yrittäjäveistos | Narinkkatori | Kamppi | 60.1699°N, 24.9349°E | Löfdahl, EvaEva Löfdahl | 2006 | ||
Äidinrakkaus | Varsapuistikko (Kaisaniemenkatu|Unioninkatu) | Kluuvi | 60.1736°N, 24.9501°E | Cedercreutz, EmilEmil Cedercreutz | 1928 | ||
Äiti ja lapset: Kaksi lasta | Vakuutusyhtiö Suomen talon julkisivu, pääsisäänkäynnin yläpuolella, Lönnrotinkatu 5 | Kamppi | 60.1669°N, 24.9398°E | Halonen, EemilEemil Halonen | 1911 | ||
Äiti ja lapsi / Tulevaisuus | Helsingin ensikoti ry:n toimitalon ovisydennys | Vallila | 60.195°N, 24.9536°E | Aaltonen, WäinöWäinö Aaltonen | 1945 | ||
Äitiyden ilo/La joie de la Maternite | Villa Ensi, Merikatu 23 | Eira | 60.155°N, 24.9414°E | Sörensen-Ringi, HaraldHarald Sörensen-Ringi | 1912 | ||
Älä jännitä | Savelanpolku | Pukinmäki | 60.2399°N, 24.9924°E | Kannosto, ErkkiErkki Kannosto | 1989 | ||
Ässärykmentin muistomerkki / Jalkaväkirykmentti 11 | Alli Tryggin puisto | Kallio | 60.1828°N, 24.9564°E | Aaltonen, AarreAarre Aaltonen | 1940 | ||
Öljypisarat[48] | Jätkäsaari, Suezin aukio | Länsisatama | 60.1585°N, 24.9202°E | Mantere, OlliOlli Mantere | 2016 | ||
Öljysäiliö 468 | Kruunuvuorenranta | Laajasalo | 60.1647°N, 25.0125°E | Rosenius, TapioTapio Rosenius | 2012 |
Muistolaatat
- Pääartikkeli: Luettelo Helsingin muistolaatoista
Julkisilta paikoilta poistetut ja tuhoutuneet teokset
Lähteet
- Helsingin kaupunginosat
- Rautio, Antero: Löytöretki muistomerkeille, Pääkaupunkiseudun julkiset teokset. Helsinki: Edita, 2006. ISBN 951-37-4560-0.
- Jokinen, Pauli: Muistolaattabongarin opas – kävelyretkiä Helsingin historiaan. Helsinki: Minerva, 2015. ISBN 978-952-312-107-2.
Viitteet
- ↑ Keisarinnankivi Julkiset veistokset. Helsingin taidemuseo. Arkistoitu 12.11.2016. Viitattu 26.10.2014.
- ↑ Eric Hobsbawm ja Terence Ranger: The Invention of Tradition. Cambridge University Press, 1983. ISBN 0-521-43773-3. (englanniksi)
- ↑ Lindgren, Liisa: ”Jälleenrakennettu kansanyhteys, Viimeinen sankari”, Monumentum, Muistomerkkien aatteita ja aikaa, s. 209-216. SKS, 2000. ISBN 951-746-170-4.
- ↑ Milla Järvipetäjä ja Aura Nikkilä: ”Esipuhe”, Taide rakennushankkeessa, opas tilaajalle, s. 9. Suomen Rakennusmedia OY, 2012. ISBN 978-952-269-027-2.
- ↑ a b Julkiset veistokset (taidemuseon verkkosivu) HAM. Helsingin taidemuseo HAM. Arkistoitu 16.8.2016.
- ↑ Tuula Isohanni: Arabianrannan taide, Taiteellinen yhteistyö vuosina 2000-2010 (pdf) (ISBN 978-952-223-70) Helsingin kaupungin talous- ja suunnittelukeskuksen julkaisuja 2/2010. 2010. Viitattu 21.9.2014.
- ↑ Didrichsenin taidemuseo avasi veistospuiston Helsinkiin Etelä-Suomen Sanomat. 13.8.2014. Etelä-Suomen Sanomat. Viitattu 20.4.2015.
- ↑ Veistokset pelastettiin Kirurgisen sairaalan puistoon Lääkärilehti.fi. Viitattu 24.6.2022.
- ↑ a b c d e Julkiset veistokset Helsingin taidemuseo. Viitattu 20.10.2019.
- ↑ Veistospuisto Invalidisäätiö. Arkistoitu 7.6.2019. Viitattu 7.6.2019.
- ↑ a b Teoksia Kaukomoisio.com. Viitattu 25.7.2023.
- ↑ Kirjasto yhteiseksi olohuoneeksi (maksullinen artikkeli) Helsingin Sanomat 25.1.1987, s. 21, HS Aikakone. Viitattu 4.6.2018.
- ↑ Aleksis Kivi, Veistokset; Nurmijarvi.fi
- ↑ Rautio 2006, s. 203.
- ↑ Annalan perustamiskivi artova.fi. Arkistoitu 11.5.2019. Viitattu 11.5.2019.
- ↑ Tellas upeart.com. 2017. Arkistoitu 16.12.2019. Viitattu 1.4.2019.
- ↑ Autumn in Helsinki tellas.org. Arkistoitu 1.4.2019. Viitattu 1.4.2019. (englanniksi)
- ↑ Verkkokauppa.com Oyj : Bad Bad Boy Jätkäsaareen (tiedote) Verkkokauppa.com. 26.2.2015. Arkistoitu 19.8.2016. Viitattu 4.8.2016.
- ↑ Fintan Magee upeart.com. Arkistoitu 16.12.2019. Viitattu 1.4.2019.
- ↑ a b Helsinki Biennaalista tutut Alicja Kwaden julkiset teokset Kalasatamaan HAM. 1.6.2022. Arkistoitu 3.6.2022. Viitattu 7.6.2022.
- ↑ a b Osana Helsinki Biennaalia Vallisaaressa 2021
- ↑ Härkä keskellä Helsinkiä Ilta-Sanomat 9.10.2013. Viitattu 19.6.2018.
- ↑ Kaisa Viljanen: Kukontori saa veistoksen (digitilaajille) Helsingin Sanomat. 26.1.2013. Sanoma. Viitattu 12.4.2015. [vanhentunut linkki]
- ↑ Uusi julkinen taideteos Jacob Dahlgrenilta Kalasataman Capellanaukiolle HAM. 28.5.2019. Helsingin taidemuseo. Arkistoitu 28.5.2019. Viitattu 28.5.2019.
- ↑ Keski-Pasilan Fredikanterassin taidekilpailun voitti Akseli Leinosen Ecology stone Uutta Helsinkiä. 27.3.2017. Viitattu 18.10.2020.
- ↑ Eläköön! HAM julkinen taide. Helsingin taidemuseo. Arkistoitu 29.1.2020. Viitattu 29.1.2020.
- ↑ Epigrammeja Helsingin kaupungin jalankulkijoille Helsingin taidemuseo. Arkistoitu 26.10.2019. Viitattu 13.07.2018.
- ↑ Evakkoäiti-muistomerkki paljastettiin 5.6.2015 Helsingissä (Arkistoitu – Internet Archive) Karjalan Liitto. Viitattu 31.7.2015.
- ↑ Naamanka, Samuli: Memorytracks Samuli Naamanka. Viitattu 10.7.2017.
- ↑ Salonen, Merja: Muistijäljet Merja Salonen. Viitattu 10.7.2017. [vanhentunut linkki]
- ↑ Latinalainen Amerikka näkyy sunnuntaista alkaen Helsingin katukuvassa 10.6.2022. Helsingin yliopisto. Viitattu 9.3.2024.
- ↑ Pieza artística del Chile magallánico es instalada en la Universidad de Helsinki en Finlandia 14.6.2022. DIRAC. Viitattu 9.3.2024. (espanjaksi)
- ↑ a b c d Tunnettujen taiteilijoiden tekemiä hautamuistomerkkejä Malmin hautausmaalla (PDF) Helsingin seurakuntayhtymä. Viitattu 7.7.2017.
- ↑ Winterhalter, Kati & Bonsdorff, Mikko: Kansalliskirjasto: Rakennushistoriaselvitys (PDF) (Sivu 28) 2011. Arkkitehtioimisto Okulus. Viitattu 5.9.2020.
- ↑ Forumin kiviallas (siirretty Meilahteen) : Jarmo Vellonen HAM. Arkistoitu 21.5.2021. Viitattu 21.5.2021.
- ↑ Rimaila, Elisa: Kuka oli George Quinnell? Syrjäisessä Isosaaressa on yksinäinen hauta, jossa lepää päätön mies. Helsingin Sanomat. 26.5.2018. Viitattu 16.6.2019.
- ↑ Historia & luonto hs.fi. Viitattu 16.6.2019.
- ↑ Uusi julkinen taideteos Toukolan rantapuistoon Diak. 9.5.2018. Diakonia-ammattikorkeakoulu. Viitattu 24.5.2018.
- ↑ a b c Helsinki (Arkistoitu – Internet Archive) Suomen sotamuistomerkit 1939–1945. Viitattu 20.5.2021.
- ↑ Rautio 2006, s. 108.
- ↑ Helsingin ahtaustyöntekijöiden muistomerkki Kalasatamassa, Kalasatamanpuisto (Arkistoitu – Internet Archive) Helsinkikuvia. Viitattu 28.5.2021.
- ↑ Joni Kantonen: Kalasatamanpuiston betonimötikkä on Suomenlinnan huoltolaiturin tihtaali Kalasatama365-blogi 31.8.2017. Viitattu 28.5.2021.
- ↑ Rautio 2006, s. 258–259.
- ↑ Rautio 2006, s. 152.
- ↑ Kuvan takana | Maasta törröttävä ruosteinen palkki on maailmankuulun taiteilijan arvoteos, joka kuvaa tieteen ja taiteen liittoa Helsingin Sanomat. 5.8.2022. Viitattu 6.8.2022.
- ↑ Hiljentymisen piha Maanlumo Oy. Viitattu 12.4.2020.
- ↑ Rautio 2006, s. 202.
- ↑ a b c d e Thomas Micklin: Rakentaminen / Jätkäsaaren julkinen taide luo kulkijaa puhuttelevia kohtaamisia Uutta Helsinkiä. Heksingin kaupunki. Viitattu 7.12.2016.
- ↑ Arabiasta katutaidekaupunginosa Arabiankatufestivaali 2015. 20.5.2015. Artnova. Arkistoitu 30.5.2015. Viitattu 30.5.2015.
- ↑ Ilmansuunnat Helsingin kaupunginmuseo. Arkistoitu 4.5.2019. Viitattu 4.5.2019.
- ↑ Helsinki Suomen sotamuistomerkit 1939-1945. Arkistoitu 6.10.2014. Viitattu 29.10.2019.
- ↑ Rautio 2006, s. 215.
- ↑ Kalasataman taide Helsingin kaupunki 7.11.2022. Viitattu 17.6.2023.
- ↑ Istuva Tyttö HAM. Helsingin taidemuseo. Arkistoitu 4.5.2019. Viitattu 4.5.2019.
- ↑ Suomessa jatkosodassa kaatuneet ruotsalaiset vapaaehtoiset Suomen sotamuistomerkit 1939–1945. Viitattu 20.5.2021.
- ↑ a b c d Pauli Jokinen: Itsenäisyyttä puolusti monikulttuurinen väki Pauli Jokisen kotisivu. Viitattu 20.5.2021.
- ↑ Rautio 2006, s. 115.
- ↑ Rautio 2006, s. 123.
- ↑ Itkonen, Matti: Vanhan metsän puolustaja Voima. 24.12.2018. Voima Kustannus. Viitattu 24.12.2018.
- ↑ Juuri ja Juuri Hongos. Viitattu 24.12.2018.
- ↑ [1] Mikon puuveistos
- ↑ Jääkarhupoika Taide rakentamisessa. Rakennustieto. Viitattu 3.7.2020.
- ↑ Vapaussodan muistomerkkejä Helsingissä ja pääkaupunkiseudulla Suomen vapaussota -sivusto. Viitattu 20.5.2021.
- ↑ Kap Hornin aukio täydentyy taideteoksella Helsingin kaupunki. 26.05.2015. Viitattu 7.12.2016. [vanhentunut linkki]
- ↑ Kauneus julkiset veistokset - taidemuseo.hel.fi. 2001. Arkistoitu 13.7.2018. Viitattu 13.07.2018.
- ↑ Clay and Wood in the City Wdchelsinki2012.fi. 17.10.2011. Arkistoitu 20.7.2012. Viitattu 10.3.2024.
- ↑ Vilkman, Sanna: Jakomäen ankea alikulku muuttui lasten kaupunkigalleriaksi 4.9.2013. Yle. Arkistoitu 3.4.2023. Viitattu 10.3.2024.
- ↑ Timo Valjakka: Näistä nykytaideteoksista voit nauttia juuri nyt, vaikka museot pysyvät yhä kiinni – Helsingin alueella on noin 500 julkista taideteosta Helsingin Sanomat 27.3.2020. Viitattu 11.4.2022.
- ↑ HAM sijoittaa Laila Pullisen veistoksen Kevät ihmisessä Helsingin Musiikkitaloon HAM. 21.8.2019. Helsingin taidemuseo. Arkistoitu 27.8.2019. Viitattu 27.8.2019.
- ↑ Kilpimies Helsingin taidemuseo. Arkistoitu 4.5.2019. Viitattu 4.5.2019.
- ↑ Kolme astiaa kantavaa poikaa Helsingin taidemuseo. Arkistoitu 4.5.2019. Viitattu 4.5.2019.
- ↑ KINGI JOHDATTAA LINNANMÄEN KESÄN KOHTI KORKEUKSIA | Lasten Päivän Säätiö / Linnanmäki www.sttinfo.fi. Viitattu 27.7.2021.
- ↑ Tieto teoksen nimestä sen jalustassa olevasta metallikilvestä
- ↑ Kaari : t Anssi Pulkkinen, Taneli Rautiainen HAM. Arkistoitu 7.10.2022. Viitattu 22.4.2022.
- ↑ Uusi taideteos "Kuppi kummaa" julkistettiin Vuosaaren Kahvikorttelissa keskiviikkona Helsingin kaupunki. 31.10.2019. Viitattu 1.11.2019.
- ↑ Uusi julkinen taideteos Antti Immoselta Vuosaaren Kahvikortteliin HAM. 28.10.2019. Helsingin taidemuseo. Arkistoitu 1.11.2019. Viitattu 1.11.2019.
- ↑ Saloranta,Pauli (toim.): Malminkartanon kotikaupunkipolut, kohteet 1 ja 4 2014. Malminkartanon asukasyhdistys ry. Viitattu 20.10.2019.
- ↑ Lasten temppeli / Palatino infantiles Helsingin taidemuseo. Arkistoitu 6.5.2021. Viitattu 27.12.2020.
- ↑ Outi Jalonen: Lastenlinnan historia (julkaistu Lapsemme-lehdessä 2/2010) MLL:n verkkosivu. Mannerheimin Lastensuojeluliitto. Viitattu 30.7.2014.
- ↑ Finna finna.fi. Arkistoitu 8.5.2019. Viitattu 8.5.2019.
- ↑ Heikki Aulis Häiväoja CV (linkki taiteilijamatrikkelissa) Kuvateilijamatrikkeli. Suomen taiteilijaseura. Viitattu 8.9.2017.
- ↑ Lepakko HAM. Arkistoitu 7.11.2021. Viitattu 26.12.2019.
- ↑ Liisa Nordman: Kytöpolkun ja lähialueen historia vuodet 1980-2003 helsinki.fi.
- ↑ mestauspaikan muistomerkki OSM-kartta-aineistossa
- ↑ Liikevoitto / Profit Helsingin taidemuseo. Arkistoitu 23.6.2019. Viitattu 23.6.2019.
- ↑ Satavuotias Messukeskus huipentaa juhlavuotensa julkistamalla näyttävän taideteoksen Messuaukiolla STT 21.10.2019. Viitattu 17.12.2019.
- ↑ Patsaat | Munkkisaaren risteykseen nousi nelimetrinen taideteos Helsingissä Helsingin Sanomat. 31.10.2022. Viitattu 31.10.2022.
- ↑ LXD; HamHelsinki.fi
- ↑ Perustietoa / Kadut ja puistot houkuttelevat liikkeelle Uutta Helsinkiä / Länsisatama / Jätkäsaari. Helsingin kaupunki.
- ↑ Rautio 2006, s. 31.
- ↑ a b Pasilan virastokeskus uudessa valossa Senaatti-kiinteistöt 12.2.2020. Viitattu 3.6.2023.
- ↑ CV Kirsi Kaulasen kotisivu. Viitattu 17.6.2023.
- ↑ Rintamaa, Tuomo: Köyhä kulkuri pelasti suomen kielen – "Ilman Matti Pohdon työtä olisimme kuin ö allakan laidassa" yle.fi. 14.3.2017. Viitattu 20.5.2019.
- ↑ http://www.vaskelansukuseura.fi/muistomerkki.html Vaskelan sukuseura. Viitattu 2.8.2021.
- ↑ Rautio 2006, s. 66.
- ↑ Allotrianpuistossa paljastettiin Gandhin patsas 20.9.2019. Helsingin kaupunki, fi. Viitattu 22.9.2019.
- ↑ Sarolahti, Mari: Itsenäisyystaistelija Mahatma Gandhi saa patsaan Helsinkiin Yle Uutiset. 20.9.2019. Yleisradion Oy. Viitattu 20.9.2019.
- ↑ Teoksen nimi on sen jalustassa olevan metallilaatan mukaan Mohandas Karamchand Gandhi
- ↑ Kivelän sairaala Finna.fi. Viitattu 13.7.2021.
- ↑ Guido Van Helten upeart.com. 2017. Arkistoitu 16.12.2019. Viitattu 1.4.2019.
- ↑ UPEA16 in Helsinki, Finland guidovanhelten.com. Viitattu 1.4.2019.
- ↑ Odotettu muraali valmistui Haagassa – kohutaiteilijan maalannut Maaria, 30: "Alkuun jännitti ja kädet hikosivat"; Helsingin Uutiset 13.7.2023
- ↑ Kerrostalo sai seinäänsä kirjailija Maria Jotunin muotokuvan; HS 18.7.2023
- ↑ Kuva: Venäläiset katutaiteilijat maalasivat Helsinkiin pysäyttävän muraalin – "Venäjällä minut on nimetty ulkomaalaiseksi agentiksi"; ItäHäme 11.7.2022
- ↑ Vesa-Pekka Rannikon veistos ja seinäreliefi Mycelium (s. 12-14) Valtion taideteostoimikunta, toimintakertomus 2015. 2016. Kansallisgalleria. Arkistoitu 17.8.2016. Viitattu 29.7.2016.
- ↑ Kauppakeskus Redin uusin taideteos Nereidi julkistettiin Helsingin kaupunki 3.6.2021. Viitattu 25.6.2021.
- ↑ Myllypuron uusi terveysasema sai taidetta Helsingin Uutiset. 12.9.2012. Keskisuomalainen Oy. Arkistoitu 1.12.2017. Viitattu 27.11.2017.
- ↑ GraffitiSthlm upeart.com. 2017. Arkistoitu 16.12.2019. Viitattu 1.4.2019.
- ↑ Helsingfors Katutaide Upea16 graffitisthlm.se. Arkistoitu 1.4.2019. Viitattu 1.4.2019.
- ↑ Pat Perry upeart.com. Arkistoitu 16.12.2019. Viitattu 1.4.2019.
- ↑ Eero Lampinen upeart.com. Arkistoitu 16.12.2019. Viitattu 1.4.2019.
- ↑ MILU CORRECH, Urkupillintie 4 – Helsinki Urban Art helsinkiurbanart.com. Viitattu 31.7.2023.
- ↑ Muraali yhdistää asukkaita SATO Oyj. Viitattu 31.7.2023.
- ↑ Helsingin suurin muraali syntyy Pasilaan – Taiteilija Li-Hill luki Kalevalaa ja hankki paikallisen mallin teosta varten City. 23.8.2018. Viitattu 31.7.2023.
- ↑ Vanninen, Anna: Mikä Ruoholahdessa törröttää? Helsingin Sanomat. 26.9.2012. Viitattu 13.10.2017.
- ↑ Stormbom, Peter: Merkillinen taideteos. Ruoholahden Sanomat, 2012, nro 4, s. 2. Helsinki: Osakeyhtiö Lintu. Artikkelin verkkoversio (PDF). Viitattu 13.10.2017.
- ↑ Pekka Helin (1945 - ): Nimetön Ruoholahdessa Helsingin kaupungin taidemuseo. Arkistoitu 13.10.2017. Viitattu 13.10.2017.
- ↑ Näköalatuoli HAM, Veistokset. Helsingin taidemuseo. Arkistoitu 30.8.2018. Viitattu 29.8.2018.
- ↑ Tapulikaupungin uusi julkinen taideteos on Sasha Huberin ja Petri Saarikon yhteisöllinen Perusta 18.8.203. Helsingin taidemuseo. Viitattu 3.9.2023.
- ↑ Pihlajamäen pienoismalli julkiset veistokset. Helsingin taidemuseo. Arkistoitu 4.3.2016. Viitattu 9.7.2014.
- ↑ Eero Helkkula: Pihlajamäen pienoismalleja (kaupunginosasivusto) Pihlajamäki. Helka ry. Arkistoitu 20.10.2014. Viitattu 15.10.2014.
- ↑ Sainer upeart.com. Arkistoitu 16.12.2019. Viitattu 1.4.2019.
- ↑ Miina Äkkijyrkän Punainen vasikka kerrostalon pihapiiriin Viikissä NCC. 3.10.2011. NCC. Arkistoitu 14.7.2014. Viitattu 12.7.2014.
- ↑ Emma Jääskeläisen teos Put put on valmistunut Herttoniemenrantaan | Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala www.sttinfo.fi. Viitattu 1.12.2020.
- ↑ Rautio 2006, s. 301.
- ↑ Putki- ja propelliveistokset Helsingin taidemuseo. Arkistoitu 4.5.2019. Viitattu 4.5.2019.
- ↑ Parikka, Raimo: Puustellinmetsän teloitettujen muistokivi helsinki.fi. 13.12.2012. Viitattu 13.5.2019.
- ↑ Puustellinmetsässä teloitettujen haudan muistokivi tyovaenliike.fi. Viitattu 13.5.2019.
- ↑ Rautio 2006, s. 112.
- ↑ Rauhanpaasi Helsingin taidemuseon verkkosivut Helsingin julkisista veistoksista. Helsingin taidemuseo. Arkistoitu 4.3.2016. Viitattu 7.6.2014.
- ↑ 21. Rauhanpaasi, Kivikonkaaren ja Linnoitustien välisessä puistossa Mellunkylän alueportaali. Viitattu 8.8.2017.
- ↑ Rauhanturvaajien muistomerkki (Arkistoitu – Internet Archive) Helsingin kaupunki. Viitattu 17.5.2021.
- ↑ Helsingin Jätkäsaareen avautuu poikkeuksellinen hotelli, joka erottuu julkisivullaan jo kaukaa; HS 17.5.2022
- ↑ Sanna Jompero: Oiva Toikka suunnitteli jättimäisen lasityön Helsinkiin – täältä sen bongaat Helsingin Uutiset. 18.8.2015. Keskisuomalainen OYJ. Arkistoitu 30.3.2016. Viitattu 9.4.2016.
- ↑ Rautio 2006, s. 269.
- ↑ a b Jussi TwoSeven upeart.com. Arkistoitu 16.12.2019. Viitattu 1.4.2019.
- ↑ a b ROAR-00420 series @ Kannelmäki, Helsinki for UPEA18 jussitwoseven.com. Viitattu 1.4.2019.
- ↑ Romanien sankarimuistomerkki 2003, Hietaniemen hautausmaa, Helsinki Kuvataiteilijamatrikkeli – Suomen Taiteilijaseura. Viitattu 26.7.2021.
- ↑ Hietaniemen hautausmaata tutkimassa, osa 5 patsaanmetsastaja.blogspot.com. Viitattu 26.7.2021.
- ↑ Helsingin ortodoksisen seurakunnan hautausmaalla (= Lapinlahden ortodoksisella hautausmaalla) sijaitsevan Pyhän Profeetta Eliaan kirkon pääovea vastapäätä on Rukoilija -patsas, jonka on veistänyt Nina Sailo Finnafi. Viitattu 20.5.2021.
- ↑ Helsinki (Kriegsgräberstätte Friedhof Hietaniemi), Finnland (saksaksi) Onlineprojekt Gefallenendenkmäler 2013. Viitattu 22.5.2021.
- ↑ Kimmo Sundström: Suomen Islam-seurakunnan Helsingin tataarihautausmaa Pääkaupunkiseudun ateistit ry. Viitattu 20.5.2021.
- ↑ Juutalaisten sankarivainajien muistopatsas Suomen sotamuistomerkit 1939–1945. Viitattu 20.5.2021.
- ↑ a b Kimmo Sundström: Helsingin juutalaisen seurakunnan uusi juutalainen hautausmaa Pääkaupunkiseudun ateistit ry. Viitattu 20.5.2021.
- ↑ Kentälle 1939 - 1944 jääneiden Venäjältä löytyneiden muistomerkki Suomen sotamuistomerkit 1939–1945. Viitattu 20.5.2021.
- ↑ Jorma Erkkilä: Venäjältä löydetyille sankarivainajille... (tilaajille) Helsingin Sanomat 1.12.1997. Viitattu 23.5.2021.
- ↑ Katkaistu elämä Julkiset veistokset. Helsingin kaupungin taidemuseo. Arkistoitu 13.2.2016. Viitattu 27.12.2017.
- ↑ Teija Loponen: Hautausmaa tarjoaa historian havinaa ja taidetta Koillis-Helsingin Lähitieto 6.8.2014. Viitattu 23.5.2021.
- ↑ Seurakunnan hautausmaa Ortodoksinen Pyhän Nikolauksen seurakunta Helsingissä. Viitattu 20.5.2021.
- ↑ a b Hietaniemen hautausmaan historiaa Helsingin seurakuntayhtymä. Viitattu 17.5.2021.
- ↑ Helsingin Sanomat, 7.5.1959. Sanoma Oy.
- ↑ Valkonen, Olli (toim.): Suomen taide vuosikirja 1958-1959, s. 167, 168. WSOY, 1959.
- ↑ Porthaninkadun taideteoksella ikää jo 23 vuotta (Arkistoitu – Internet Archive) Helsingin Uutiset 4.7.2015. Viitattu 5.5.2019.
- ↑ a b c d e Silta Helsingin taidemuseo. Arkistoitu 6.1.2023. Viitattu 4.5.2019.
- ↑ Rautio 2006, s. 253.
- ↑ Nieminen, Iida: Kimmo Kaivannon taideteos kunnostettiin: Alkaa Helsingistä ja päättyy Tampereelle Aamulehti. Alma. Arkistoitu 17.8.2017. Viitattu 18.8.2017.
- ↑ sodan aikainen tykki 76 K 02 veteraanien muistoksi viestiupseeriyhdistys.fi.
- ↑ Kuvia sotaorpojen muistelupaadesta Hietaniemen sankarihauta-alueella Sotaorvot.fi. Viitattu 20.5.2021.
- ↑ Kukkula 13 (Arkistoitu – Internet Archive) Helsingin taidemuseo. Viitattu 20.5.2021.
- ↑ Tapio Wirkkala, vuodet 1915-1945 Sami Wirkkala. Viitattu 18.6.2017.
- ↑ Tapio Wirkkalan leijona Merisotakoulun pihassa Pikku Mustasaaressa Suomenlinnassa Finna.fi-sivusto. Helsingin kaupunginmuseo. Viitattu 18.6.2017.
- ↑ Rautio 2006, s. 178–179.
- ↑ Rämö, Markku: Norjalaisille talvisodan vapaaehtoisille muistokivi Hietaniemeen (PDF) (s. 8–9) Sotaveteraani – Krigsveteranen. 14.9.2005. Viitattu 16.11.2020. [vanhentunut linkki]
- ↑ Talvisodan tanskalaisille vapaaehtoisille muistokivi sotaveteraani.fi. Arkistoitu 21.3.2018.
- ↑ Rautio 2006, s. 81.
- ↑ Helsingin Sanomat 12.4.2005 s. C2
- ↑ Apolo Torres upeart.com. Arkistoitu 16.12.2019. Viitattu 1.4.2019.
- ↑ Temperature apolotorres.com. Viitattu 1.4.2019. [vanhentunut linkki]
- ↑ Toivo Kuula Helsingin Taidemuseo. Arkistoitu 6.5.2021. Viitattu 14.2.2021.
- ↑ Rautio 2006, s. 197.
- ↑ Rautio 2006, s. 209.
- ↑ Simon Gripenbergin Tuuliobeliski innostaa pohtimaan matalateknologian mahdollisuuksia Tekniikan museon edustalla (Arkistoitu – Internet Archive) Tekniikan museo 23.10.2019. Viitattu 8.9.2021.
- ↑ Tuulenpesä; HamHelsinki.fi
- ↑ Peruskorjatun Erottajan kruunasi uusi pysyvä julkinen taideteos 13.9.2019. Helsingin kaupunki, hel.fi. Viitattu 14.9.2019.
- ↑ Erottaja Square to be completed during Helsinki Design Week 28.8.2019. helsinkidesignweek.com. Viitattu 14.9.2019. (englanniksi)
- ↑ Vakaumuksensa puolesta kuolleiden muistomerkki, Isosaari tyovaenliike.fi. Viitattu 16.6.2019.
- ↑ tiedo veistoksessa olevassa laatassa
- ↑ Rautio 2006, s. 299.
- ↑ Vanhan Suomen kaartin muistomerkin paljastamistilaisuus Finna.fi. Viitattu 20.5.2021.
- ↑ Vanhan kaartin muistomerkin paljastus. Helsingin Sanomat, 19.9.1938, s. 3. Helsinki: Sanoma. ISSN 0355-2047. Artikkeli Kansalliskirjaston digitaalissa aineistoissa. Viitattu 12.1.2022.
- ↑ Rautio 2006, s. 217.
- ↑ Partanen, Minttu-Maaria: Hanasaaren hiilivarastoon avattiin tilataideteos Helsingin Sanomat. 12.6.2004. Viitattu 4.5.2019.
- ↑ 19. Venäläisten sotavankien hautamuistomerkki Kivikonlaidassa tykkitien varrella Mellunkylän alueportaali. Viitattu 8.8.2017.
- ↑ Esko Pasanen: Hietaniemen Veteraanilehtoon muistomerkki (tilaajille) Helsingin Sanomat 6.10.1996. Viitattu 20.5.2021.
- ↑ Virolaiset vapaaehtoiset 1943-1944 (Interner Archivessa, tallennettu 28.8.2016) Sotamuistomerkit-sivusto. Arkistoitu 28.8.2016. Viitattu 31.12.2017.
- ↑ Sotavahinkosäätiöltä Viro100-juhlavuoden erityisavustus Suomen-pojille Sotaveteraanit.fi. 2.3.2018. Helsinki: Suomen Sotaveteraaniliitto. ”Malmin hautausmaan vuonna 2001 uusittu Suomen-poikien muistokivi (valokuva)” Viitattu 5.8.2021.
- ↑ Pekka Linnainen: Nimet graniittipaasilla – Viron vapaussodan vapaaehtoisten veljeshaudat Helsingissä Estofennia. 7.3.2019. Helsinki. Viitattu 9.3.2019.
- ↑ Jylhä, Pekka: Pekka Jylhä CV 2014. Mäntän Kuvataideviikot. Arkistoitu 24.12.2018. Viitattu 7.10.2018.
- ↑ Capman Oyj Twitterissä (Capman Oyj:n omistama teos on siirretty yrityksen aikaisemmista toimitiloista Korkeavuorenkatu 32:sta Uuden Lastensairaalan edustalle) 19.9.2018. Capman Oyj. Viitattu 7.10.2018.
- ↑ Karlsson-Sutisna, Sanna: Flower Of Life artworks Sanna Karlsson-Sutisna. Arkistoitu 28.12.2016. Viitattu 28.12.2016.
- ↑ Karlsson-Sutisna, Sanna: Flower of Life Permanent Art Park Sanna Karlsson-Sutisna. Arkistoitu 28.12.2016. Viitattu 28.12.2016.
- ↑ Lasten taidepuisto Elämän Kukka VisitHelsinki. Viitattu 28.12.2016.
- ↑ Pikku-Huopalahteen taidepuisto pikkulapsille 29.10.2008. Yle. Viitattu 28.12.2016.
- ↑ Jokinen 2015, s. 150.
- ↑ Presidentti Mauno Koiviston muistomerkki Välittäjä paljastettiin Helsingissä Valtioneuvosto 25.11.2023. Viitattu 25.11.2023.
- ↑ Riina Linna: Mikä on tämä metallihäkkyrä museon pihalla? Kysy museolta. 2.1.2013. Arkistoitu 9.5.2018. Viitattu 8.5.2018.
- ↑ Kaivopihalle uusi veistos - Björn Weckströmin ”Yhdessä” on HYY Yhtymän lahja omistajalleen Helsingin yliopiston ylioppilaskunnalle 11.5.2018. HYY-Yhtymä. Arkistoitu 20.5.2018. Viitattu 19.8.2018.
- ↑ Heikki Häiväoja: Yhteistyömonumentti 1967, Kontula, Helsinki; Kuvataiteilijamatrikkeli.fi
Aiheesta muualla
- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta taideteoksia ja muistomerkkejä Helsingissä Wikimedia Commonsissa
- Helsingin alueen kohteet samassa kartassa: myös muistolaatat
- Helsingin kaupungin veistokset ja julkinen taide Pääkaupunkiseudun palvelukartalla
- Helsingin kaupungin taidemuseon verkkosivut Helsingin julkisista veistoksista (Arkistoitu – Internet Archive)
- Jokinen, Pauli ja Väänänen, Marjatta: Kulttuurikävelyllä Helsingissä - Taidetta, arkkitehturia, historiaa. Minerva, 2011. ISBN 9789524925464.
|