Raimo Heino

Tämä artikkeli käsittelee kuvanveistäjää. Yritysjohtaja ja kauppaneuvos Raimo Heinosta on eri artikkeli.
Raimo Heino
Henkilötiedot
Syntynyt13. syyskuuta 1932
Helsinki, Suomi
Kuollut30. marraskuuta 1995
Kansalaisuus  Suomi
Taiteilija
Ala kuvanveistäjä
Palkinnot

Pro Finlandia

[ Muokkaa Wikidatassa ] Näytä Wikidatasta tulevat arvot
Infobox OK

Raimo Isma Heino (13. syyskuuta 1932 Helsinki[1] – 30. marraskuuta 1995) oli suomalainen kuvanveistäjä ja kuvaamataidon opettaja.

Henkilöhistoria

Heinon vanhemmat olivat faktori Paavo Johannes Heino ja Aune Ellen Hellqvist, ja puoliso vuodesta 1957 taidemaalari Marja Kuoppamäki. Heino tuli ylioppilaaksi 1952, kävi Suomen Taideakatemian koulun 1954–1957 ja valmistui kuvaamataidon opettajaksi Taideteollisesta oppilaitoksesta 1963. Hän toimi kuvaamataidon, piirustuksen ja kuvasommittelun opettajana useissa eri oppilaitoksissa vuodesta 1960 vuoteen 1991 asti.[1]

Taiteellinen tuotanto

Heinon tunnetuin teos lienee lakan marjoja ja kukkia kuvaava reliefi, joka on kuvattuna suomalaiseen kahden euron kolikkoon.[2] Hänen muita tunnettuja teoksiaan ovat muun muassa Keravalla kirkon oven ylle tehty reliefi apostoleista ja Hämeenlinnassa teknillisen koulun pihalla oleva teräsveistos Konerytmi. Heino suunnitteli myös paljon mitaleita ja juhlarahoja. Hän sai Pro Finlandia -mitalin vuonna 1985[3], valtion 15-vuotinen taiteilija-apuraha hänelle myönnettiin 1982[1].

Teoksia

Heinon teoksia ovat muun muassa seuraavat:[1]

  • Pallopojat-reliefi, 1966, Mänttä.
  • Jaakko Juteinin muistomerkki, 1971, Hattula.
  • Väinö Voionmaan muistomerkki, 1971, Jyväskylä.
  • Konerytmi, 1971, Hämeenlinna.
  • Oulunkylän kirkon alttarireliefi, 1975, Helsinki.
  • Muodonmuutos, 1978, Jyväskylä.
  • Rumat, uteliaat ja hyväntahtoiset, 1980, Jyväskylä.
  • Mansikkatytöt, 1981, Suonenjoki.
  • Mäntän puolesta -reliefi, 1982, Mänttä.
  • Rikos ja rangaistus -reliefisarja, 1986, Joensuu.
  • Evankelistat, 1988, Kerava.
  • Stenbäck-suvun muistomerkki, 1990, Alavus.
  • Birgittalaisnunna, 1993, Naantali.
  • Pyhä Birgitta, 1993, Turku.

Kuvia julkisista teoksista

  • Konerytmi, 1971, Hämeenlinna.
    Konerytmi, 1971, Hämeenlinna.
  • Väinö Voionmaan muistomerkki, 1971, Jyväskylä.
    Väinö Voionmaan muistomerkki, 1971, Jyväskylä.
  • Paavo Nurmen kotitalon muistolaatta, 1975, Turku.
    Paavo Nurmen kotitalon muistolaatta, 1975, Turku.
  • Metamorfoosi, 1978, Jyväskylä.
    Metamorfoosi, 1978, Jyväskylä.
  • Rumat, uteliaat ja hyväntahtoiset, 1979, Jyväskylä.
    Rumat, uteliaat ja hyväntahtoiset, 1979, Jyväskylä.
  • Mansikkatytöt, 1981, Suonenjoki.
    Mansikkatytöt, 1981, Suonenjoki.
  • Stenbäckin muistomerkki, 1990, Alavus.
    Stenbäckin muistomerkki, 1990, Alavus.
  • Jaakko Juteinin patsas, 2010, Hattula.
    Jaakko Juteinin patsas, 2010, Hattula.

Lähteet

  1. a b c d Irja Hämäläinen, Risto Rantala, Hannakatri Hollmén (toim.): Kuka kukin on. Who's who in Finland. Henkilötietoja nykypolven suomalaisista 1994, s. 194. Heino, Raimo. Helsinki: Otava, 1994. ISBN 951-1-12833-7.
  2. Images - 2 euros
  3. Pro Finlandia (Arkistoitu – Internet Archive) Antiikkilinkit

Aiheesta muualla

  • Raimo Heino taiteilijamatrikkelissa
Auktoriteettitunnisteet Muokkaa Wikidatassa
Kansainväliset
  • ISNI
  • VIAF
Kansalliset
  • Suomi (KANTO)
Taiteenala
  • KulturNav
  • ULAN
Henkilöt
  • Kansallisbiografia
  • Uppslagsverket Finland
  • Biografiasampo
Tämä taiteilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.