Zaha Hadid
| Zaha Hadid | |
|---|---|
 Zaha Hadid vuonna 2013. | |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 31. lokakuuta 1950 Bagdad, Irak |
| Kuollut | 31. maaliskuuta 2016 (65 vuotta) Miami, Florida, Yhdysvallat |
| Ammatti | arkkitehti |
| Arkkitehti | |
| Koulutus | Architectural Association School of Architecture, Beirutin amerikkalainen yliopisto ja Berkhamsted School |
| Taidesuuntaus | Dekonstruktivismi |
| Merkittävät työt | Kantonin oopperatalo |
| Aiheesta muualla | |
| www.zaha-hadid.com | |
| [ Muokkaa Wikidatassa ]  | |
| Infobox OK | |
Zaha Hadid (arab. زها حديد) (31. lokakuuta 1950 Bagdad, Irak – 31. maaliskuuta 2016 Miami, Yhdysvallat[1]) oli irakilaissyntyinen brittiläinen arkkitehti. Hän sai eurooppalaisen Mies van der Rohe -arkkitehtuuripalkinnon vuonna 2003, ja seuraavana vuonna Pritzker-palkinnon (2004) ensimmäisenä naisena.[2]
Hadidin toimisto Zaha Hadid Architects tunnetaan orgaanisesta muotokielestä, jota on sovellettu moneen mittakaavaan kaupunkisuunnittelusta hotellihuoneisiin.
Varhainen elämä ja koulutus
Hadid syntyi varakkaaseen, yläluokkaiseen perheeseen Bagdadissa, Irakissa vuonna 1950. Hänen isänsä Muhammed al-Haji Hussein Hadid oli taloustieteilijä ja tehtaanomistaja. Isä oli myös poliittisesti aktiivinen, yksi vasemmistolaisen al-Ahali ryhmittymän perustajista. Hadidin äiti Wajha al-Sabonji oli taiteilija. Lapsena Hadid oli kiinnostunut kartoista ja piirsi niitä itsekin. Perhe vieraili Britanniassa Hadidin ollessa 11-vuotias, ja tuolloin hän päätti ryhtyä arkkitehdiksi.lähde?
Hadid kävi ensin koulua Bagdadissa ja Sveitsissä, sitten opiskeli matematiikkaa Beirutin amerikkalaisessa yliopistossa ja siirtyi vuonna 1972 suorittamaan arkkitehdin tutkintoa Architectural Association School of Architecture -kouluun Lontooseen.[3]
Ura
Hadid työskenteli valmistuttuaan vuonna 1977 Architectural Associationin koulussa opettaneen Rem Koolhaasin perustamassa arkkitehtitoimisto Office for Metropolitan Architecturessa. Tämän jälkeen hän toimi itse Architectural Associationilla ja useissa muissa alan laitoksissa opettajana.[3] Hadid perusti oman arkkitehtitoimistonsa jo vuonna 1979.[4] Hadidin ensimmäinen merkittävä toteutunut rakennusprojekti huonekaluyritys Vitran tehdas- ja museoalueen paloasema valmistui kuitenkin vasta vuonna 1993.[3]
Hadidille myönnettiin arvostettu arkkitehtuurin Pritzker-palkinto vuonna 2004, ja vuonna 2012 Brittiläisen imperiumin ritarikunta myönsi hänelle komentajan kunnia-arvon.[3] Hadid kuului Encyclopædia Britannican toimitusneuvostoon 2005–2006.[5]
1980- ja 1990- luvuilla Hadid toimi arkkitehtuurin opettajana useissa yliopistoissa eri puolilla maailmaa. Vuodesta 2000 alkaen hän oli professorina Wienin taideteollisessa korkeakoulussa.[6][6]
Hadid kuoli 31. maaliskuuta 2016 sydänkohtaukseen Miamissa Yhdysvalloissa jouduttuaan sitä ennen sairaalahoitoon keuhkoputkentulehduksen takia.[4][3]
Työt
Hadid suunnitteli useita kulttuurirakennuksia.[7] Hänen töitään ovat muun muassa Roomassa nykytaiteen museo Maxxi, Bergiselin mäkihyppytorni Innsbruckissa (2002), Phæno-tiedemuseo Wolfsburgissa Saksassa (2005), Kantonin oopperatalo (2011)[7] Kantonissa ja Lingkong SOHO Shanghaissa Kiinassa, Riverside Museum Glasgow’ssa Skotlannissa, Wienin yliopiston kirjasto Itävallassa, Heydar Aliyev -keskus Bakussa ja Lontoon olympialaisia 2012 varten rakennetun London Aquatics Centren.[4]
Vuonna 2010 Irakin hallitus tilasi Hadidilta suunnitelman Irakin keskuspankin uutta pääkonttoria varten. Toteutuessaan se olisi hänen ensimmäinen syntymämaahansa suunnittelema rakennus.[8][9]
-
Vitran tehdas- ja museoalueen paloasema, Weil am Rhein, 1993. -
Bergiselin mäkihyppytorni, Innsbruck, 2002. -
Phæno, Wolfsburg, 2005. -
Innovation Tower, Hongkong, 2013. -
VorteXX-kattokruunu, 2005.
Suomessa
Zaha Hahidin yksityisnäyttely oli Arkkitehtuurimuseossa Helsingissä keväällä 1988.[10] Hän osallistui myös kansainväliseen kokeilevan taiteen ja arkkitehtuurin tapahtumaan The Snow Show Rovaniemellä ja Kemissä vuonna 2004.[11]
Elämäntyön arviointia
Zaha Hadidia on kutsuttu ”kaarrosten kuningattareksi” ja väitetty, että hänen rakennuksensa vastustavat rakentamisen logiikkaa. Häntä pidettiin maailman parhaana naisarkkitehtina, mutta arviot eivät ole olleet pelkästään kiittäviä.[12] Kaarevat pinnat Maxxi-museossa Roomassa ovat tunnettuja siitä, että ne eivät helpota kuraattoreiden työtä teosten esille laittamisessa.[13] Hänen rakennuksiaan on luonnehdittu epätavallisiksi, orgaanisiksi ja veistoksellisiksi.[12][14]
Hadidin töitä on toisaalta moitittu tuhlailevan kalliiksi rakentamiseksi ja sanottu, että hänen töihinsä on varaa ainoastaan diktaattoreilla.[15] Erityisen ankarasti Hadidia kritisoitiin hänen suunnittelemistaan Heydar Aliyev -keskuksesta Bakussa ja Qatarissa järjestettävien vuoden 2022 jalkapallon maailmanmestaruuskisojen stadionin suunnittelusta. Heydar Aliyev -keskusta on pidetty uutena versiona neuvostohallinnon ja muiden diktatuurien rakastamista kolossaalisista palatseista. Arkkitehti Sean Griffits on pitänyt Hadidin työtä tyhjänä alustana, joka imee itseensä ideologioita. [16]
Elokuussa vuonna 2014 Hadidia syytettiin siitä, että hän ei ole lainkaan huolissaan Qatarin jalkapallostadionin työmaalla tapahtuneista kuolemantapauksista. Hadid puolustautui sanomalla, että on huolestunut työläisten kohtelusta, ja että siinä on ollut ongelmia sekä uskovansa Qatarin hallituksen puuttuvan ongelmiin. Myöhemmin Hadid syytti asiasta kirjoittanutta toimittajaa sanojensa vääristelystä ja huomautti, että stadionin rakennustyöt alkavat vasta vuonna 2015. Kohua herättäneen artikkelin toimittaja myönsi olleensa väärässä.[17]
Lähteet
- ↑ Zaha Hadid Dies at Age 65 archinect.com. 31.3.2016. Archinect. Viitattu 31.3.2016. (englanniksi)
- ↑ Zaha Hadid Becomes the First Woman to Receive the Pritzker Architecture Prize The Pritzker Architecture Prize. Viitattu 16.4.2017. (englanniksi)
- ↑ a b c d e Zaha Hadid 9.9.2014. the Design Museum. Viitattu 1.4.2016. (englanniksi)
- ↑ a b c Toivanen, Terhi: Arkkitehtuurin supertähti Zaha Hadid kuoli yllättäen Yle Uutiset. 31.3.2016. Viitattu 1.4.2016.
- ↑ Zukowsky, John: Dame Zaha Hadid Britannica.com. Viitattu 1.4.2016. (englanniksi)
- ↑ a b IoA Institute of Architecture i-o-a.at. Viitattu 1 April 2016.
- ↑ a b Pöppönen, Hannu & Sirén, Vesa: Gehry? Hadid? Holl? Helsingin Sanomat 14.1.2012, s. C1.
- ↑ "Zaha Hadid Architects and Central Bank of Iraq Sign Agreement for New Headquarters", 12 February 2012. Archived from the original on 4 December 2013.
- ↑ Nayeri, Farah. "Zaha Hadid to Design New Iraqi Central Bank After June Attack", Bloomberg L.P., 27 August 2010.
- ↑ Arkkitehtuurimuseon vaihtuvat näyttelyt, 1988 Arkkitehtuurimuseo. Museum of Finnish Architecture. Arkistoitu 14.4.2016. Viitattu 2.4.2016.
- ↑ Lapset, nuoret ja opiskelijat mukana rakentamassa the Snow Show’ta Lapin yliopisto. 3.2.2004. Lapin yliopisto. Viitattu 2.4.2016.
- ↑ a b (2008) Recent Acquisitions, A selection: 2007–2008 – The Bulletin of the Metropolitan Museum of Art. The Museum, 55.
- ↑ Oliver Wainwright: Zaha Hadid: creator of ambitious wonders – and a fair share of blunders theguardian.com. 31.3.2016. Viitattu 16.2.2023. (englanniksi)
- ↑ (2009) Basics Architecture 02: Construction & Materiality. AVA Publishing, 59. ISBN 9782940373833.
- ↑ On Zaha Hadid, Muammar el-Qaddafi and exploiting the value of big-ticket architecture Design Observer.
- ↑ Rowan Moore, "Zaha Hadid: queen of the curve". The Observer, 8 September 2013.[1]
- ↑ Joanna Walters: New York Review of Books critic 'regrets error' in Zaha Hadid article The Guardian.
Aiheesta muualla
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Zaha Hadid Wikimedia Commonsissa
- Zaha Hadid Architectsin verkkosivut (englanniksi)
- Paula Holmila: Zaha Hadid (muistokirjoitus) Helsingin Sanomat Muistot. 9.4.2016. Sanoma Oy. Arkistoitu 20.4.2016. Viitattu 11.4.2016.
- Qureshi, Huna: Zaha Hadid: 'Being an Arab and a woman is a double-edged sword' The Guardian. 14.11.2012. (englanniksi)
Pritzker-palkinnon saajat
1979 Philip Johnson – 1980 Luis Barragán – 1981 James Stirling – 1982 Kevin Roche – 1983 I. M. Pei – 1984 Richard Meier – 1985 Hans Hollein – 1986 Gottfried Böhm – 1987 Kenzō Tange – 1988 Gordon Bunshaft ja Oscar Niemeyer – 1989 Frank O. Gehry – 1990 Aldo Rossi – 1991 Robert Venturi – 1992 Alvaro Siza – 1993 Fumihiko Maki – 1994 Christian de Portzamparc – 1995 Tadao Andō – 1996 Rafael Moneo – 1997 Sverre Fehn – 1998 Renzo Piano – 1999 Norman Foster – 2000 Rem Koolhaas – 2001 Jacques Herzog ja Pierre de Meuron – 2002 Glenn Murcutt – 2003 Jørn Utzon – 2004 Zaha Hadid – 2005 Thom Mayne – 2006 Paulo Mendes da Rocha – 2007 Richard Rogers – 2008 Jean Nouvel – 2009 Peter Zumthor – 2010 Kazuyo Sejima ja Ryūe Nishizawa – 2011 Eduardo Souto de Moura – 2012 Wang Shu – 2013 Toyō Itō – 2014 Shigeru Ban – 2015 Frei Otto – 2016 Alejandro Aravena – 2017 Rafael Aranda, Carme Pigem ja Ramón Vilalta – 2018 Balkrishna Doshi – 2019 Arata Isozaki – 2020 Yvonne Farrell ja Shelley MacNamara
| ||||||||||||||||||||||||||
