Renzo Piano
Renzo Piano (s. 14. syyskuuta 1937 Genova) on italialainen arkkitehti.
Renzo Pianoa pidetään yhtenä 1900-luvun merkittävimmistä arkkitehdeista. Hänen töitään on muun muassa Pariisissa, Berliinissä, Genevessä, Houstonissa ja Osakassa. Pianolla on kolme toimistoa Euroopassa: Genovassa, Pariisissa ja Berliinissä. Niissä työskentelee yhteensä noin sata ihmistä.
Renzo Piano tuli maailmankuuluksi Pariisin Pompidou-keskuksesta (1977), jonka hän suunnitteli yhdessä englantilaisen Richard Rogersin kanssa.
Muita Pianon tunnetuimpia töitä ovat muun muassa Menil Collectionin museokylä Houstonissa Yhdysvalloissa (1987), San Nicaolan jalkapallostadion Barissa Italiassa (1989) ja maailman suurin lentokenttä rakennuksineen Osakassa Japanissa (1994). Lentokenttä rakennettiin tekosaarelle.
Piano on suunnitellut myös muun muassa ostoskeskuksia, toimistorakennuksia, asuintaloja, tehdasrakennuksia, messukeskuksia, museoita ja kirkkoja. Hän yhdistelee töissään erilaisia materaaleja, kuten tammea ja betonia tai terrakottaa ja lasia. Vuonna 2012 avautui Oslossa Pianon suunnittelema Astrup Fearnleyn nykytaiteen museon uusi rakennus[1].
Piano on saanut lukuisia palkintoja ja muita huomionosoituksia. Vuonna 1998 hän sai Pritzker-palkinnon, jota pidetään ”arkkitehtuurin Nobelina”. Suomessa jaettava ensimmäinen Spirit of Nature -arkkitehtuuripalkinto myönnettiin Pianolle vuonna 2000. Vuonna 2008 Piano palkittiin Tanskan suurimmalla kulttuuripalkinnolla, Sonningprisenilla[2].
Lähteet
Aiheesta muualla
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Renzo Piano.
- Leonardo.it / Piano (Arkistoitu – Internet Archive) (italiaksi)
- Greatbuildings.com / Piano (englanniksi)
Pritzker-palkinnon saajat
1979 Philip Johnson – 1980 Luis Barragán – 1981 James Stirling – 1982 Kevin Roche – 1983 I. M. Pei – 1984 Richard Meier – 1985 Hans Hollein – 1986 Gottfried Böhm – 1987 Kenzō Tange – 1988 Gordon Bunshaft ja Oscar Niemeyer – 1989 Frank O. Gehry – 1990 Aldo Rossi – 1991 Robert Venturi – 1992 Alvaro Siza – 1993 Fumihiko Maki – 1994 Christian de Portzamparc – 1995 Tadao Andō – 1996 Rafael Moneo – 1997 Sverre Fehn – 1998 Renzo Piano – 1999 Norman Foster – 2000 Rem Koolhaas – 2001 Jacques Herzog ja Pierre de Meuron – 2002 Glenn Murcutt – 2003 Jørn Utzon – 2004 Zaha Hadid – 2005 Thom Mayne – 2006 Paulo Mendes da Rocha – 2007 Richard Rogers – 2008 Jean Nouvel – 2009 Peter Zumthor – 2010 Kazuyo Sejima ja Ryūe Nishizawa – 2011 Eduardo Souto de Moura – 2012 Wang Shu – 2013 Toyō Itō – 2014 Shigeru Ban – 2015 Frei Otto – 2016 Alejandro Aravena – 2017 Rafael Aranda, Carme Pigem ja Ramón Vilalta – 2018 Balkrishna Doshi – 2019 Arata Isozaki – 2020 Yvonne Farrell ja Shelley MacNamara
| ||||||||||||||||||||||||||
