Tulopolitiikka

Tässä artikkelissa tai sen osassa aihetta käsitellään lähinnä Suomen tai suomalaisten näkökulmasta. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelin näkökulmaa yleismaailmallisemmaksi. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. Täsmennys: Ainakin muista Pohjoismaista olisi kerrottavaa.

Tupolla eli tulopolitiikalla tarkoitetaan tulonjaosta ja siihen liittyvistä työehdoista sopimista keskitettyjen työmarkkinajärjestöjen kesken.

Suomessa keskusjärjestöjen lisäksi usein myös hallitus osallistui neuvotteluihin osapuolena. Vuonna 2008 sopimusta ei tehty. Työnantajia edustava Elinkeinoelämän Keskusliitto (EK) halusi, että työehtosopimukset neuvotellaan jatkossa toimialakohtaisesti.^[1]

Työmarkkinaratkaisut 1969–2000

Tulopoliittinen sopiminen

Suomessa on harjoitettu pitkään kolmikantaan perustuvaa tulopolitiikkaa. Osapuolina ovat olleet työmarkkinoiden keskusjärjestöt, työnantajien ja -tekijöiden keskusjärjestöt sekä hallitus. Tupoa sovittaessa pyritään yksimielisyyteen työmarkkinoita koskevasta ratkaisusta. Tupossa sovitaan palkoista, tulonjaosta ja sosiaalisista toimista. Tällöin liittokohtaiset työehtosopimukset (TES:t) sovitaan noudattaen Tupossa sovittuja reunaehtoja, "raameja".

Tulopolitiikka on ollut merkittävä tekijä sodan jälkeisessä Suomessa 1940-luvulta lähtien. Sillä on sovittu työehdoista työpaikoilla ja lisäksi sovittu useiden sosiaalipoliittisten uudistusten toteuttamisesta. Vaikeissa kiistatilanteissa on kuitenkin ajauduttu myös työtaisteluihin, joista merkittäviä ovat olleet esimerkiksi Kemin lakko vuonna 1948, yleislakko vuonna 1956 ja Metalliliiton lakko vuonna 1971. Lisäksi työnantajat ovat julistaneet joissakin tilanteissa työsulkuja, kuten esimerkiksi paperitehtaissa vuonna 2005.

Suomessa valtio on rohkaissut tupoissa maltillisiin palkankorotuksiin käyttämällä "porkkanana" veroalennuksia. Tässä suhteessa Suomi eroaa Ruotsista, jossa valtion sekaantumista neuvotteluihin palkoista ei ole yleensä hyväksytty.^[3]

Tulopoliittisista kysymyksistä sovittaessa on viime vuosikymmeninä ensisijaisesti pyritty keskitettyyn Tupoon, johon osallistuvat kaikki liitot. Toisinaan on myös jouduttu turvautumaan liittokohtaisiin tuloratkaisuihin. Yksittäiset työntekijä- ja työnantajajärjestöt päättävät itse osallistumisestaan Tupoon, ja Tupo katsotaan yleensä syntyneeksi vasta, kun riittävän suuri osa aloista, työnantajista ja työntekijöistä on sen piirissä.

Devalvaatio on menettänyt merkityksensä tupoa sovittaessa talouden muuttumisen ja eurovaluutan myötä.

Tulopoliittinen valmistelu

Helsingin Sanomien politiikan ja talouden toimittaja Teija Sutinen kirjoitti pääkirjoitussivulla kolmikannan epäonnistuneen toistuvasti. Kun hallitus siirtää päätöstensä valmistelun pois itseltään kolmikannalle, uudistukset vesittyvät ja etuja vain hipaistaan, Sutinen päättelee.^[4]

Esimerkiksi ministeri Paula Risikko (kok) pyysi kolmikantaa valmistelemaan hanketta työeläkeyhtiöiden läpinäkyvyydestä. Yli vuoden päästä syksyllä 2013 työmarkkinajärjestöt tuottivat esityksen, jossa sen paremmin johtajien pörssikaupat kuin lähipiirikaupatkaan eivät tulisi julkisiksi. Ay-liike syytteli EK:ta, mutta sitten Voima-lehdelle vuodettu asiakirja paljasti, ettei ay-liikekään halunnut avoimuutta - ei aikonut alun perinkään toteuttaa hallituksen tahtoa, Sutinen kirjoittaa.^[4]

Silti hallitus siirsi jopa syksyn 2013 rakennepoliittisen pakettinsa suurelta osin kolmikannan valmisteltavaksi. Tavoite oli, että vuorotteluvapaa työllistäisi jatkossa muitakin kuin päivän työttöminä olevia, mutta virkamiesten pettymykseksi sitäkään ei korjattu. Seuraavaksi kolmikannan valmisteltavaksi annetaan eläkeuudistus.^[4]

Tupo, liittokohtainen ja yrityskohtainen sopiminen

Valtio-opin emeritusprofessori Heikki Paloheimon mukaan keskitetyt työmarkkinaratkaisut (tupo) toimivat kohtalaisesti 1960-luvun lopulta 1980-luvulle mutteivät enää avoimessa eurovaluutan taloudessa, jossa ei ole kansallista valuuttakurssipolitiikkaa. Tänä aikana moni kehittynyt maa on siirtynyt yrityskohtaiseen sopimiseen (paikallinen sopiminen) ja Suomessa tulisi siirtyä samaan suuntaan. Välimuoto, liittokohtainen sopiminen, on Paloheimon mukaan huonoin vaihtoehto, koska siinä kukin sopimus maksatetaan muilla ja näin heikennetään talouskasvun edellytyksiä. Keskitetyssä sopimisessa sentään sopimuspöydässä on paljon liittoja, joilla sopimusta ei voida maksattaa. Myöskään yrityskohtaisessa ongelmaa ei ole, koska kilpailu pakottaa ottamaan huomioon yrityksen tilanteen ja välttämään kustannuksia liikaa nostavia vaatimuksia.^[5]

Ongelmat

Suomen tulopolitiikan tämän hetken ongelmia ovat huono työllisyys, yrityksien toimintamahdollisuuksien turvaaminen sekä solidaarisen palkkamallin yhteen sovittaminen kapitalistisen globaalin talouden ja pääomasijoittajien asettamiin vaatimuksiin.

Keskeisenä ongelmana voidaan myös nähdä keskitetyn ratkaisun aiheuttama tuloerojen kasvu, joka johtuu eri sektoreille sovituista suhteellisista, prosenttimääräisistä korotuksista. Tämä on johtanut varsinkin naisvaltaisten alojen palkkojen jälkeenjäämiseen.

Taistolaiset kommunistit olivat pitkään sillä kannalla, että tulopolitiikka on murskattava, koska se voidaan yhdistää käsitteeseen luokkasopu tai se hillitsee tulopoliittista taistelua.

Työmarkkinat

Pääartikkeli: Työmarkkinat

Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) on kritisoinut tupoja siitä, että ne eivät ota huomioon eri alojen ja jopa eri yritysten erilaisia tilanteita. Vapaassa markkinataloudessa - sellaisessa teoreettisessa tilanteessa jossa on täydellinen kilpailu ilman markkinahäiriöitä – kysynnän ja tarjonnan lain mukaisesti työnantajien kilvan houkutellessa työntekijöitä palkat nousevat siellä (tietyt alat, paikkakunnat, yritykset ja työtehtävät), missä työvoimasta on eniten pulaa, ja laskevat siellä, missä on eniten työttömyyttä^lähde?. Tämä kannustaa työvoimaa siirtymään mahdollisuuksien ja preferenssiensä mukaan sinne, missä heitä tarvitaan enemmän, pakottamatta kuitenkaan ketään toisin kuin konkurssit ja irtisanomiset^lähde?. Tämän EK katsoo parantavan työllisyyttä ja talouskasvua^lähde?.

Kolmikanta epädemokraattisena sosiaalipoliitiikan päättäjänä

Kolmikanta tarkoittaa sopimista työnantajajärjestöjen, työntekijäjärjestöjen ja valtion kesken. Professori Heikki Hiilamon mukaan työmarkkinajärjestöjen pitäisi sopia vain keskinäisistä asioistaan ja kansaa laajemmin koskevat asiat pitäisi jättää demokraattisen päätöksenteon piiriin.^[6]

Sata-komiteassa sisuuntuneiden kansanedustaja Osmo Soininvaaran ja professori Hiilamon mukaan kolmikanta on eettisesti kestämätön ja kansanvallan vastainen yhteiskunnan vahvimpien etukoneisto, koska kolmikannassa lasten, sairaiden, vanhusten ja syrjäytyneiden asemasta päättävät työmarkkinajärjestöt.^[7]

Päätös lakkauttaa varallisuusvero tehtiin kolmikannassa^[8] ja se tuotti arvostelua vasemmalta.

Lainsäädäntö

Suomessa työmarkkinaneuvottelut on rajattu kilpailulakien ulkopuolelle, erään näkökulman mukaan^{kenen mukaan?} palkoista sopimisessa on kyse laillisesta kartellista.^[9]

Katso myös

• Tammikuun kihlaus
• Työn taloustiede
• Palkkasääntely

Lähteet

Viitteet

Aiheesta muualla

• Elinkeinoelämän keskusjärjestö: Tuposanasto^{[vanhentunut linkki]}

n k m Artikkelit Suomesta Historia Suomen asutushistoria Suomen esihistoria Ruotsin vallan aika Suomessa Suomen suuriruhtinaskunta Itsenäisen Suomen historia Suomen sotahistoria Maantiede Geologia Ilmasto Joet Järvet Kansallispuistot Kaupungit Kaupunkialueet Helsinki Tampere Turku Oulu Jyväskylä Kunnat Linnut Luonto Luonnonsuojelualueet Läänit Maakunnat Ahvenanmaa Metsät Nisäkkäät Saaret Taajamat Äärimmäiset kohdat Hallinto Asevoimat NATO Eduskunta Hallinnolliset alueet Ihmisoikeudet Korruptio Laki Oikeusjärjestelmä Perustuslaki Poliisi Politiikka Presidentti Puolueet Pääministeri Ulkopolitiikka Vaalit Valtioneuvosto Valtion talousarvio Talous Eläkejärjestelmä Energia Liikenne Maatalous Matkailu Meriteollisuus Metsätalous Keskuspankki Pörssi Teollisuus Tiede Tulopolitiikka Valtionyhtiöt Verotus Viestimet Yrittäjyys Yhteiskunta Hyvinvointi Ihmiskauppa Ilmastonmuutos Kielet Suomi Ruotsi Pohjoissaame Inarinsaame Koltansaame Karjala Koulutus Naiset Prostituutio Rikollisuus Sensuuri Siirtolaisuus Suomalaiset Terveydenhoito Uskonto Väestö Kulttuuri Arkkitehtuuri Elokuva Itsenäisyyspäivä Juhlapäivät Kansallislaulu Kansanperinne Kansallissymbolit Keittiö Kirjallisuus Kalevala Lippu Maailmanperintökohteet Musiikki Mytologia Sauna Taide Urheilu Valokuvaus Vaakuna