Rikollisuus Suomessa

Rikollisuus Suomessa on muihin Euroopan maihin verrattuna pientä. Pohjoismaista Suomessa tapahtuu kolmanneksi eniten rikoksia, Ruotsin ja Norjan jälkeen (2021).[1] Suomen viranomaisten tietoon tuli vuonna 2022 yhteensä 494 737 rikosta.[2]

Rikollisuus tyypeittäin

Henkirikokset

Suomen poliisin tietoon tuli vuonna 2020 yhteensä 489 henkirikosta tai niiden yritystä. Se oli noin neljännes enemmän kuin vuonna 2019, jolloin vastaavia rikoksia tehtiin 397 kertaa.[3] Suomessa henkirikoksen uhreina kuolee vuosittain arviolta noin 100 ihmistä. Henkirikollisuuden taso Suomessa on ollut laskussa 1990-luvun jälkipuoliskolta lähtien. Suomalaisten riski joutua surmatuksi on uusimpien tilastojen mukaan nykyään matalampi kuin kertaakaan sitten 1960-luvun.[4]

Seksuaalirikokset

Vuonna 2020 poliisille ilmoitettiin melkein 4 500 seksuaalirikosta, joista lapsiin kohdistuvia oli puolet. Lisäksi lapsia seksuaalisesti esittävään kuvamateriaaliin liittyviä rikoksia tutkittiin poliisissa vuonna 2020 yli 1 000.[5]

Korruptio

Pääartikkeli: Korruptio Suomessa

Järjestäytynyt rikollisuus

Keskusrikospoliisin arvion mukaan Suomessa toimii noin 90 järjestäytynyttä rikollisryhmää ja näillä ryhmillä on jäseniä noin 900–1 000.[6]

Katso myös

  • Ulkomaalaisten rikollisuus Suomessa

Lähteet

  1. Europe: Crime Index by Country 2021 Numbeo. Viitattu 12.10.2021. (englanniksi)
  2. Tietoon tulleet rikokset ja niiden selvittäminen rikosnimikkeittäin tutkivan viranomaisen mukaan, 2006-2022 25.5.2023. Tilastokeskus. Viitattu 26.12.2023.
  3. 2020 oli henkirikosten synkkä vuosi – henkirikosten määrä kasvoi erityisen rajusti viime keväänä Yle Uutiset. 19.1.2021. Viitattu 17.9.2021.
  4. Henkirikokset Rikoksentorjunta.fi. Viitattu 12.10.2021.
  5. Seksuaalirikokset - neuvoja rikosten estämiseen nuorille ja vanhemmille Poliisi. Viitattu 17.9.2021.
  6. Järjestäytynyt rikollisuus Sisäministeriö. Viitattu 17.9.2021.

Aiheesta muualla

  • Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Rikollisuus Suomessa Wikimedia Commonsissa
  • n
  • k
  • m
Suomi Artikkelit Suomesta
Historia
Maantiede
Hallinto
Talous
Yhteiskunta
Kulttuuri