Pekka Ravi

Pekka Ravi
Pekka Ravi (oik.) eurovaaliehdokkaiden Ukko Metsolan ja Sofia Vikmanin kanssa vuonna 2009.
Pekka Ravi (oik.) eurovaaliehdokkaiden Ukko Metsolan ja Sofia Vikmanin kanssa vuonna 2009.
Henkilötiedot
Syntynyt26. marraskuuta 1949 (ikä 74)
Helsinki
Poliitikko
Puolue Kansallinen Kokoomus
Asema Kansanedustaja 1999–2003, 2007–2015
Vaalipiiri Pohjois-Karjalan vaalipiiri
Kotipaikka Joensuu
Puoliso Tarja Hannele Ravi 1977–
Aiheesta muualla
Virallinen sivu
[ Muokkaa Wikidatassa ] Näytä Wikidatasta tulevat arvot
Infobox OK

Pekka Tapani Ravi (s. 26. marraskuuta 1949 Helsinki) on suomalainen poliitikko. Hän toimi Kansallisen Kokoomuksen kansanedustajana vuosina 1999–2003 ja 2007–2015.[1]

Ravi valmistui peruskoulun luokanopettajaksi vuonna 1973 Joensuun korkeakoulusta ja humanististen tieteiden kandidaatiksi kaksi vuotta myöhemmin. Hän hoiti työuransa alussa opettajan sijaisuuksia Lieksassa vuosina 1969–1970 ja Liperissä 1973–1974 ennen siirtymistä lukion vakituiseksi tuntiopettajaksi Enoon vuonna 1975. Hän työskenteli Enon lukiossa vuoteen 1976, minkä jälkeen hän toimi vuodet 1976–1977 peruskoulun yleisaineiden opettajana Joensuussa ja 1977–1990 luokanopettajana samassa kaupungissa. Ravi toimi joensuulaisen Karsikon koulun rehtorina vuodesta 1990 vuoteen 2009.[1][2][3]

Ravi valittiin kansanedustajaksi eduskuntavaaleissa 1999 Pohjois-Karjalan vaalipiiristä. Hän toimi ensimmäisellä edustajakaudellaan varsinaisena jäsenenä kahdessa valiokunnassa, hallintovaliokunnassa vuodesta 1999 ja perustuslakivaliokunnassa vuodesta 2000. Hän oli perustuslakivaliokunnan varajäsen huhtikuusta 1999 syyskuuhun 2000 ja lakivaliokunnan varajäsen koko vaalikauden.[1] Ravi putosi eduskunnasta eduskuntavaaleissa 2003, joissa kokoomus menetti ainoan paikkansa Pohjois-Karjalassa, mutta palasi eduskuntaan eduskuntavaaleissa 2007. Hän toimi huhtikuusta 2007 kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtajana edellisen ryhmäjohtajan Jyri Häkämiehen aloitettua puolustusministerinä.[4] Kesäkuussa 2011 Ravi valittiin eduskunnan 1. varapuhemieheksi.[1] Ravi putosi eduskunnasta toistamiseen eduskuntavaaleissa 2015, joissa oli ehdolla kahden vaalipiirin yhdistämisen myötä syntyneessä Savo-Karjalan vaalipiirissä.[5]

Ravi toimi Joensuun kaupunginvaltuuston jäsenenä vuosina 1985–2012 ja puheenjohtajana 2005–2008. Joensuun kaupunginhallituksen puheenjohtaja hän oli vuodet 1986–1999. Ravi on Joensuun kaupunginhallituksen pitkäaikaisin puheenjohtaja. Hänelle myönnettiin kaupunkineuvoksen arvonimi vuonna 2006.[1][2][6]

Ravi on ollut Kuntaliiton valtuuston jäsen 1993–1999 ja hallituksen jäsen 2001–2013. Hän on toiminut myös muun muassa Suomen museoliiton hallituksen puheenjohtajana.[1][7]

Ravi on naimisissa ja hänellä on kaksi lasta.[1]

Lähteet

  1. a b c d e f g Pekka Ravi Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
  2. a b Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Pekka Ravista kaupunkineuvos jns.fi. 1.12.2006. Joensuun kaupunki. Arkistoitu 23.6.2011. Viitattu 23.6.2011.
  3. Pekka Ravi on Suomen museoliiton hallituksen uusi puheenjohtaja museoliitto.fi. 23.5.2013. Suomen museoliitto. Viitattu 24.4.2015. [vanhentunut linkki]
  4. Joensuulainen Pekka Ravi johtamaan kokoomusryhmää. Helsingin Sanomat, 20.4.2007.
  5. Palojärvi, Eeva: Eduskunnasta pudonnut ensimmäinen varapuhemies Ravi: "En tunne katkeruutta" Helsingin Sanomat. 20.4.2015. Viitattu 24.4.2015.
  6. Pekka Ravi ja Timo Elo jättävät Joensuun kuntapolitiikan Karjalainen. 18.9.2012. Arkistoitu 24.4.2015. Viitattu 24.4.2015.
  7. Esittely pekkaravi.fi. Pekka Ravi. Arkistoitu 24.4.2015. Viitattu 24.4.2015.

Aiheesta muualla

  • Pekka Ravin verkkosivut (Arkistoitu – Internet Archive)
Kansallisen Kokoomuksen kansanedustajat
  • n
  • k
  • m
Kansallisen Kokoomuksen kansanedustajat 1999–2003
Eduskuntaryhmä
(46)
  1. a b Olli-Pekka Heinonen siirtyi helmikuussa 2002 Yleisradion suomenkielisen television johtajaksi, jolloin hänen tilalleen eduskuntaan nousi Anne Holmlund.
  2. Seppo Kanerva erosi kokoomuksesta ja liittyi Keskustan eduskuntaryhmään joulukuussa 2002.
  • n
  • k
  • m
Kansallisen Kokoomuksen kansanedustajat 2007–2011
Eduskuntaryhmä
(50)
  1. Merikukka Forsius erosi vihreistä ja liittyi Kansallisen Kokoomuksen eduskuntaryhmään helmikuussa 2008.
  2. a b Jari Koskinen valittiin Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankin johtokunnan jäseneksi syyskuussa 2009, jolloin hänen tilalleen eduskuntaan nousi Kalle Jokinen.
  3. a b Jukka Mäkelä valittiin Espoon kaupunginjohtajaksi kesäkuussa 2010, jolloin hänen tilalleen eduskuntaan nousi Lasse Virén.
  • n
  • k
  • m
Kansallisen Kokoomuksen kansanedustajat 2011–2015
Eduskuntaryhmä
(44)
  1. a b Jyri Häkämies siirtyi marraskuussa 2012 Elinkeinoelämän keskusliiton toimitusjohtajaksi, jolloin hänen tilalleen eduskuntaan nousi Anu Urpalainen.
  2. a b Jyrki Katainen valittiin kesäkuussa 2014 komissaariksi Euroopan komissioon, jolloin hänen tilalleen eduskuntaan nousi Elina Lepomäki.
  3. a b Henna Virkkunen valittiin toukokuussa 2014 jäseneksi Euroopan parlamenttiin, jolloin hänen tilalleen eduskuntaan nousi Mikael Palola.
Auktoriteettitunnisteet: Henkilöt Muokkaa Wikidatassa
  • Eduskunta