Petri Salo

Petri Antti Juhani Salo
Petri Salo helmikuussa 2011.
Petri Salo helmikuussa 2011.
Henkilötiedot
Syntynyt18. lokakuuta 1959 (ikä 64)
Tampere
Poliitikko
Puolue Kokoomus
Asema kansanedustaja (1999–2011), kaupunginvaltuuston puheenjohtaja (2015–2017)
Vaalipiiri Vaasan vaalipiiri
Kotipaikka Kauhava
Aiheesta muualla
Virallinen sivu
[ Muokkaa Wikidatassa ] Näytä Wikidatasta tulevat arvot
Infobox OK

Petri Antti Juhani Salo (s. 18. lokakuuta 1959 Tampere) on suomalainen vanhempi konstaapeli ja Kokoomuksen kansanedustajana toiminut poliitikko. Hänet valittiin eduskuntaan ensi kerran vuoden 1999 vaaleissa. Salo on ollut Alahärmän kunnanvaltuustossa vuosina 1997–2008, Kauhavan kaupunginvaltuustossa vuosina 2009–2017 sekä Kauhavan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja 2015–2017. Salo ei enää asettunut ehdokkaaksi vuoden 2011 eduskuntavaaleissa[1]. Hän oli ehdolla vuoden 2015 eduskuntavaaleissa, mutta 1 010 ääntä ei riittänyt valintaan.[2]

Oikeudessa

Vuonna 2007 Vaasan hovioikeus tuomitsi Salon 30 päiväsakkoon kunnianloukkauksesta, kun tämä oli vuonna 2005 levittänyt perätöntä huhua alahärmäläisen kunnanvaltuutetun osallisuudesta huumausainerikokseen. Hänet tuomittiin myös maksamaan asianomistajalle korvauksia 2 000 euroa.[3]

Salo jäi kiinni ylinopeudesta epäiltynä toukokuussa 2010. Poliisi oli mitannut Ylihärmä-Vöyri-maantiellä henkilöautoa ajaneen Salon nopeudeksi 138 kilometriä tunnissa alueella, jossa oli 80 kilometrin nopeusrajoitus. Hän sai myös syytteen lahjonnasta, kun hän oli luvannut tarjota kahvit häntä sakottaneelle poliisille ja tämän työyhteisölle.[4] Salo kiisti ylinopeuden. Käräjäoikeus kuitenkin hylkäsi lahjussyytteen, ja Salolle tuomittiin 60 päiväsakkoa törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta yhteensä 3 780 euroa sekä ajokieltoa syyskuun 2010 loppuun.[5]

Joulukuun 4. päivä 2017 Suomen tasavallan presidentti Sauli Niinistö on arvonimilautakunnan esityksestä myöntänyt Petri Salolle avoimessa kirjeessään maakuntaneuvoksen arvonimen.

Yksityiselämä

Salon puoliso vuodesta 1981 oli Maritta Myllykoski. Heillä on kolme lasta. Puoliso menehtyi vaikean sairauden murtamana tammikuun 8. päivä 2016.lähde?

Lähteet

  1. Petri Salo jättää eduskunnan Yle Uutiset. 28.2.2011. Viitattu 1.3.2011. [vanhentunut linkki]
  2. Vaasan vaalipiiri - ehdokkaat
  3. Kansanedustaja Petri Salolle sakot kunnianloukkauksesta. Helsingin Sanomat, 27.10.2007. Hakutulos HS:n arkistosta. Viitattu 17.1.2010.
  4. Ilkka: Ylinopeutta ajanutta kansanedustajaa syytetään myös lahjontayrityksestä Helsingin Sanomat. 6.8.2010. Viitattu 18.8.2010.
  5. Salolle sakkotuomio – lahjussyyte hylättiin Iltalehti. 22.9.2010. Viitattu 22.9.2010.

Aiheesta muualla

  • Petri Salon kotisivu (Arkistoitu – Internet Archive)
  • Petri Salo Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
Kansallisen Kokoomuksen kansanedustajat
  • n
  • k
  • m
Kansallisen Kokoomuksen kansanedustajat 1999–2003
Eduskuntaryhmä
(46)
  1. a b Olli-Pekka Heinonen siirtyi helmikuussa 2002 Yleisradion suomenkielisen television johtajaksi, jolloin hänen tilalleen eduskuntaan nousi Anne Holmlund.
  2. Seppo Kanerva erosi kokoomuksesta ja liittyi Keskustan eduskuntaryhmään joulukuussa 2002.
  • n
  • k
  • m
Kansallisen Kokoomuksen kansanedustajat 2003–2007
Eduskuntaryhmä
(40)
  1. a b Ville Itälä valittiin Euroopan parlamentin jäseneksi kesäkuussa 2004, jolloin hänen tilalleen eduskuntaan nousi Jouko Laxell.
  2. a b Marjo Matikainen-Kallström aloitti kansanedustajana heinäkuussa 2004 istuttuaan kautensa loppuun Euroopan parlamentissa. Hänen varaedustajanaan eduskunnassa toimi Tapani Mäkinen.
  • n
  • k
  • m
Kansallisen Kokoomuksen kansanedustajat 2007–2011
Eduskuntaryhmä
(50)
  1. Merikukka Forsius erosi vihreistä ja liittyi Kansallisen Kokoomuksen eduskuntaryhmään helmikuussa 2008.
  2. a b Jari Koskinen valittiin Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankin johtokunnan jäseneksi syyskuussa 2009, jolloin hänen tilalleen eduskuntaan nousi Kalle Jokinen.
  3. a b Jukka Mäkelä valittiin Espoon kaupunginjohtajaksi kesäkuussa 2010, jolloin hänen tilalleen eduskuntaan nousi Lasse Virén.
Auktoriteettitunnisteet: Henkilöt Muokkaa Wikidatassa
  • Eduskunta
Tämä poliitikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.