Mxyzptlk

Mister Mxyzptlk on DC Comicsin sarjakuvissa esiintyvä Teräsmiehen pitkäaikainen vastustaja, joka on aiheuttanut riesaa Metropoliksen asukkaille jo vuosikymmeniä. Hahmon on luonut Jerry Siegel ja sen ensimmäinen esiintyminen tapahtui jo vuonna 1944 tarinassa Superman #30. Mxyztplk esiintyi alun perin pienenä kaljuna miehenä violetissa puvussa, vihreässä rusetissa ja violetissa derbyhatussa. Tämä muutettiin futuristisen näköiseksi oranssiksi asuksi, jossa oli violetti koristelu ja valkoiset hiukset pään sivuilla 1950-luvun puolivälissä, vaikka keilahattu on edelleen mukautettu uuteen värimaailmaan.

Zrfffian rotuun kuuluva imppi Mxyzptlk, toisinaan myös Mr. Mxyzptlk, Mister Mxyzptlk tai (ensimmäisessä esiintymisessään) Mister Mxyztplk, on alun perin kotoisin viidennestä ulottuvuudesta, josta hän voi palata takaisin maailmaamme aina 90 päivän välein. Hän ei ole varsinaisesti paha tai rikollinen, hän haluaa lähinnä vain pitää hauskaa ja ärsyttää Teräsmiestä. Hahmolla on kyky vaikuttaa lähes mihin tahansa ja saattaa olla, että hänen voimiensa rajat ovat vain käsikirjoittajien mielikuvituksessa. Hänelle ei esimerkiksi tuota mitään vaikeuksia muuttaa pilvenpiirtäjää elolliseksi olennoksi tai ihmistä mallinukeksi.

Aiemmin Mxyzptlk voitiin palauttaa takaisin omaan ulottuvuuteensa huijaamalla häntä sanomaan nimensä takaperin (Kltpzyxm), mutta tämä oli niin sanottua pre-Crisis -aikaa. DC-universumin uudistuksen jälkeen Mxyzptlk palasi kyllä ensimmäisen uuden näyttäytymisensä jälkeen takaisin tällä keinolla, mutta seuraavalla kerralla hän muuttikin sääntöjä ja hänet piti saada maalaamaan naamansa siniseksi[1].

Tarinassa Emperor Joker Jokeri huijasi Mxyzptlkin antamaan hänelle lähes kaikki voimansa, jonka jälkeen Jokeri muutti todellisuuden omaksi vääristyneeksi kuvakseen. Myöhemmin Mxyzptlkin saatua voimansa takaisin hän palautti todellisuuden ennalleen.

Vuonna 2009 Mxyzptlk listattiin sijalle 76 IGN-sivuston laatimassa luettelossa sata suurinta sarjakuvarikollista kautta aikain.[2]

Muissa medioissa

Televisio

  • Televisiosarjassa Teräsmieheni Mxyzptlkiä esitti Howie Mandel.
  • Televisiosarjassa Smallville Mxyzptlkiä esitti Trent Ford.
  • Televisiosarjassa Supergirl Mxyzptlkiä esitti Peter Gadiot ja myöhemmin Thomas Lennon.
  • Televisiosarjassa Superboy Mxyzptlkiä esitti Michael J. Pollard.

Animaatio

  • Animaatiosarjassa Superystävät Mxyzptlkiä ääninäytteli Frank Welker.
  • Animaatiosarjoissa Superman: The Animated Series ja Justice League Action Mxyzptlkiä ääninäytteli Gilbert Gottfried.
  • Mxyzptlk esiintyi Batman – pelottomat sarjan jaksossa "Battle of the Superheroes!", jossa häntä ääninäytteli Kevin Michael Richardson.
  • Mxyzptlk teki cameo-roolin animaatioelokuvassa Teen Titans Go! vs. Teen Titans, jossa hän oli yksi Trigonin vangeista.

Videopelit

  • Mxyzptlk esiintyy vuonna 2010 DC Universe Online -pelissä, jossa se ei ole pelattavana hahmona. Häntä ääninäytteli pelissä Shanon Weaver.
  • Pelissä Superman Returns Mxyzptlkiä ääninäytteli Dwight Shultz.
  • Peleissä Lego Batman 3: Beyond Gotham ja Lego DC Super-Villains Mxyzptlkiä ääninäytteli Gilbert Gottfried.
  • n
  • k
  • m
Hahmot
Sivuhahmot
Viholliset
Animaatiot
Teräsmies
  • Teräsmies -lyhytanimaatiot (1941–1943)
  • Superman: Brainiac Attacks
  • Superman: Doomsday
  • All-Star Superman
  • Superman: Unbound
Muut
Televisiosarjat
  • The New Adventures of Superman
  • The Adventures of Superboy
  • Superystävät (1973)
  • Superystävät (1978)
  • Teräsmies (1996–2000)
  • My Adventures with Superman (2023)
Elokuvat
1951
  • Superman and the Mole Men
  • Stamp Day for Superman
1978
DCU
  • Superman
Televisiosarjat
Videopelit
  • Superman (1979)
  • Superman: The Game (1985)
  • Superman (1988)
  • Superman: The Video Game (1988)
  • Superman: The Man of Steel (1989)
  • Superman: The Man of Steel (1992)
  • The Death and Return of Superman (1994)
  • Superman (1999)
  • Superman: Shadow of Apokolips (2002)
  • Superman: The Man of Steel (2002)
  • Superman: Countdown to Apokolips (2003)
  • Superman Returns (2006)
  • Superman Returns: Fortress of Solitude (2006)
  • DC Universe Online (2011)
  • Infinite Crisis (2015)

Lähteet

  1. Byrne, John (1988). The Adventures of Superman #441. DC Comics.
  2. Mister Mxyzptlk is number 76. IGN (Web Archive 2012). Viitattu 6.3.2023. (englanniksi)

 

Tämä kuvitteelliseen hahmoon, paikkaan tai ilmiöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.