Jimmy Olsen

Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä.
Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.

James Bartholomew Jimberly "Jimmy" Olsen on Teräsmies-sarjakuvissa esiintyvä sarjakuvahahmo ja taustahenkilö. Punahiuksinen, pisamakasvoinen nuorukainen työskentelee valokuvaajana ja osa-aikaisena toimittajana kuvitteellisessa Daily Planet -lehdessä. Olsenin kepposteleva luonne on tuottanut hänelle tuon tuostakin ongelmia lehden päätoimittajan Perry Whiten kanssa; Jimmy esimerkiksi kutsuu Whitea usein esimiehensä vihaamalla "Pomo" -lempinimellä. Olsenin vakioasuste on ruutupuku ja rusetti.

Jimmy joutuu usein vaikeuksiin, jolloin hänen täytyy turvautua Teräsmiehen apuun. Hän on suunnitellut itselleen rannekellon joka pystyy tuottamaan äänen, jonka äänentajuuden vain Teräsmies ja koirat pystyvät kuulemaan. Jimmy on kuitenkin sisukas ja piloistaan huolimatta Perrykin arvostaa nuorta Olsenia, koska hänellä itselläänkin oli samantyyppinen nuoruus. Jimmy seurusteli lyhyen aikaa Lois Lanen nuoremman sisaren, Lucyn kanssa.

Jimmy Olsen on Teräsmies-lehtien vakiojäsen sekä on esiintynyt myös useissa televisiosarjoissa, elokuvissa, radiokuunnelmissa ja piirretyissä. Hänellä oli myös oma lehtensä Superman's pal Jimmy Olsen 1950–70 -luvuilla ja juuri tässä lehdessä tapahtui Teräsmiehen ehkä vaarallisimman vihollisen, Darkseidin, ensiesiintyminen. Metropolisissa Olsen tunnetaan lempinimellä "Teräsmiehen kaveri" (Superman's pal). Jimmy Olsenin esi-isä Sven Olsen oli pohjoismaalainen, joka muutti Yhdysvaltoihin vuonna 1815.

Ensiesiintyminen

Jimmy Olsenin ensiesiintymisestä on monenlaista tietoa. Jerry Siegel ja Joe Shuster loivat kovasti Jimmyn oloisen hahmon jo Action Comicsin numeroon 6 (1938) mutta hahmoa ei nimetty vielä Olseniksi vaan yksinkertaisesti toimistopojaksi [office boy]. Nimi Jimmy Olsen esiintyi ensimmäisen kerran radiokuunnelmassa (kryptoniitti esimerkiksi debytoi samassa radio-ohjelmassa) 1940-luvun alussa ja ensimmäisen kerran Olsen -niminen nuorimies seikkaili sarjakuvissa todennäköisesti vuonna 1941 The Archer-nimisessä tarinassa.

Muussa mediassa

Injustice-maailmaan sijoittuvassa sarjakuvatarinassa Jimmy Olsen on ottamassa kameralla valokuvia satamassa Jokerin konnista, kun Jokeri yllättäen ilmestyy paikalle ja ampuu luodin Jimmyn kameran linssin läpi tappaen Jimmyn. Myöhemmin Teräsmies löytää Jimmyn ruumiin järkyttyen suuresti tämän kuolemasta.

Näyttelijät

  • Tommy Bond (Superman 1948–49)
  • Jack Larson (Adventures of Superman 1952)
  • Marc McClure (Teräsmies-elokuvat (1978–87), näytteli Jimmyä myös elokuvassa Supertyttö)
  • Michael Landes (Teräsmieheni)
  • Aaron Ashmore (Smallville 2006-2009) (kyseessä ei ollut sarjakuvista tuttu Jimmy Olsen, vaan tämän isoveli, josta käytettiin Jimmy -lempinimeä) (Ashmore esitti oikeaa Jimmy Olsenia vuoteen 2018 sijoittuvassa kohtauksessa)
  • Sam Huntington (Superman Returns 2006)
  • Michael Cassidy (Batman v Superman: Dawn of Justice 2016)
  • David Kaufman (Superman: The Animated Series, äänirooli)
  • Skyler Gisondo (Superman 2025)
  • n
  • k
  • m
Hahmot
Sivuhahmot
Viholliset
Animaatiot
Teräsmies
  • Teräsmies -lyhytanimaatiot (1941–1943)
  • Superman: Brainiac Attacks
  • Superman: Doomsday
  • All-Star Superman
  • Superman: Unbound
Muut
Televisiosarjat
  • The New Adventures of Superman
  • The Adventures of Superboy
  • Superystävät (1973)
  • Superystävät (1978)
  • Teräsmies (1996–2000)
  • My Adventures with Superman (2023)
Elokuvat
1951
  • Superman and the Mole Men
  • Stamp Day for Superman
1978
DCU
  • Superman
Televisiosarjat
Videopelit
  • Superman (1979)
  • Superman: The Game (1985)
  • Superman (1988)
  • Superman: The Video Game (1988)
  • Superman: The Man of Steel (1989)
  • Superman: The Man of Steel (1992)
  • The Death and Return of Superman (1994)
  • Superman (1999)
  • Superman: Shadow of Apokolips (2002)
  • Superman: The Man of Steel (2002)
  • Superman: Countdown to Apokolips (2003)
  • Superman Returns (2006)
  • Superman Returns: Fortress of Solitude (2006)
  • DC Universe Online (2011)
  • Infinite Crisis (2015)