Matti Lahtela

Lahtelan muistokivi Kemijärven keskustassa.

Matias (Matti) Oskari (M. O.) Lahtela (29. kesäkuuta 1881 Kemijärvi – 24. maaliskuuta 1961 Helsinki) oli suomalainen kunnallisneuvos, Maalaisliiton pitkäaikainen kansanedustaja ja merkittävä kunnallis- ja maakuntapoliitikko.[1]

Lahtelan vanhemmat olivat maanviljelijä Matti Lahtela ja Kaisa Gustava Emilia Imponen ja puoliso vuodesta 1903 Briita Kaisa Heikkilä (k. 1954). Ministeri ja kansanedustaja Olavi Lahtela (1915–1968) oli heidän poikansa, yhteensä pariskunnalla oli 11 lasta. Lahtela oli Kemijärven kunnanvaltuuston jäsen sen ensimmäisestä kaudesta 1919 aina vuoteen 1933 asti ja toimi useaan otteeseen myös kunnallislautakunnan eli kunnanhallituksen esimiehenä. Kunnallispoliitikkona Lahtela osallistui aktiivisesti muun muassa moniin osuustoimintahankkeisiin. Vuonna 1921 hän löysi malmiesiintymän, jonka pohjalta oli toiminnassa Kärväsvaaran kaivos 1959–1967. Maalaisliiton kansanedustajana Lahtela toimi 1930–1958 ja ajoi vahvasti varsinkin syrjäisten seutujen asioita. Myös eduskunnassa hän pyrki vaikuttamaan Kemijärven ja laajemmin Lapin läänin kehittämiseen, mukaan lukien liikenneyhteydet kuten Kemijärven rata, mutta myös koulut ja maanhankinta, kuten ”Lex Lahtelaksi” nimetty laki vuodelta 1944. 1930-luvulla hän ajoi Kemijärveä Lapin läänin keskukseksi niin, että Rovaniemi olisi jäänyt Oulun läänin yhteyteen. Lahtela luopui kansanedustajuudesta 1958, jolloin hänen poikansa Olavi Lahtela valittiin puolestaan eduskuntaan.[1]

Matti Lahtela kuoli auto-onnettomuudessa saamiinsa vammoihin vuonna 1961.

Lähteet

  1. a b Marjomaa, Ulpu: ”Matti Lahtela”, Suomen kansallisbiografia, osa 5, s. 681–682. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2005. ISBN 951-746-446-0. Teoksen verkkoversio.

Aiheesta muualla

  • Kansanedustajat, Matti Lahtela Viitattu 9.1.2016.
  • Lea Mourujärvi (toim.): ”Jos tikka on kirjava, elämä on kirjavampi.” Elämäntarinoita Kemijärveltä, s. 289–297. Kemijärvi: Kemijärven Rotaryklubi, 2004. ISBN 952-91-7355-5.
Maalaisliiton kansanedustajat
  • n
  • k
  • m
Maalaisliiton kansanedustajat 1930–1933
Eduskuntaryhmä
(59)
  • n
  • k
  • m
Maalaisliiton kansanedustajat 1933–1936
Eduskuntaryhmä
(53)
  • n
  • k
  • m
Maalaisliiton kansanedustajat 1936–1939
Eduskuntaryhmä
(53)
  • n
  • k
  • m
Maalaisliiton kansanedustajat 1939–1945
Eduskuntaryhmä
(56)
  • n
  • k
  • m
Maalaisliiton kansanedustajat 1945–1948
Eduskuntaryhmä
(49)
  • n
  • k
  • m
Maalaisliiton kansanedustajat 1948–1951
Eduskuntaryhmä
(56)
  • n
  • k
  • m
Maalaisliiton kansanedustajat 1951–1954
Eduskuntaryhmä
(51)
  • n
  • k
  • m
Maalaisliiton kansanedustajat 1954–1958
Eduskuntaryhmä
(53)
Auktoriteettitunnisteet Muokkaa Wikidatassa
Kansalliset
  • Suomi (KANTO)
Henkilöt
  • Kansallisbiografia
  • Eduskunta
  • Biografiasampo