François Mitterrand

François Mitterrand
François Mitterrand vuonna 1983.
Ranskan tasavallan 21. presidentti
21.5.1981–17.5.1995
Pääministeri	Pierre Mauroy Laurent Fabius Jacques Chirac Michel Rocard Édith Cresson Pierre Bérégovoy Édouard Balladur
Edeltäjä	Valéry Giscard d’Estaing
Seuraaja	Jacques Chirac
Andorran ruhtinaskumppani
21.5.1981–17.5.1995
Edeltäjä	Valéry Giscard d’Estaing
Seuraaja	Jacques Chirac
Henkilötiedot
Syntynyt	26. lokakuuta 1916 Jarnac, Ranska
Kuollut	8. tammikuuta 1996 (79 vuotta) Pariisi, Ranska
Ammatti	asianajaja
Puoliso	Danielle Mitterrand
Tiedot
Puolue	Sosialistinen puolue
Uskonto	agnostikkolähde?
Nimikirjoitus
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

François Maurice Adrien Marie Mitterrand ( kuuntele ääntämys ^(ohje); 26. lokakuuta 1916 Jarnac, Charente – 8. tammikuuta 1996 Pariisi) oli ranskalainen poliitikko ja Ranskan presidentti vuoden 1981 toukokuusta vuoteen 1995. Hänet valittiin uudelleen 1988.

Uran alkuvuodet

Mitterrand syntyi vuonna 1916 Jarnacin kunnassa Charenten departementissa läntisessä Ranskassa. Hän kasvoi konservatiivisessa ja katolisessa porvariperheessä, ja uskonnollista yksityiskoulua käyneen Mitterrandin ajatusmaailma oli 1930-luvulla oikeistolainen sekä nationalistinen. Hänen poliittinen uransa alkoikin liittymisellä äärinationalistiseen Croix de Feu -ryhmään. Hän myös kirjoitti L'Écho de Paris -sanomalehteen, joka vastusti istuvaa Léon Blumin vasemmistohallitusta.^[1]

Mitterrandilla oli oikeus- ja valtiotieteellinen koulutus.^[2]

Mitterrand palveli Ranskan armeijassa toisessa maailmansodassa. Hän joutui sotavangiksi vuonna 1940, mutta pakeni 1941. Hän työskenteli Vichyn hallituksen alaisuudessa. Myöhemmin hän toimi Ranskan vastarintaliikkeessä pitäen samaan aikaan virkaa saksalaismyönteisessä hallituksessa. Toisen maailmansodan jälkeen Mitterrand jatkoi poliittista uraansa liittyen keskustavasemmistolaiseen UDSR-puolueeseen, ja hänet valittiin kansalliskokoukseen edustamaan Nièvren departementtia vuonna 1946. Vuodesta 1953 hän toimi puolueensa puheenjohtajana. Hän ohjasi puoluettaan enemmän vasemmalle pitäen kuitenkin selvän pesäeron kommunisteihin.^[1] Hän oli useaan otteeseen ministerinä Ranskan neljännen tasavallan hallituksissa, mutta erosi 1957 Ranskan Algerian-politiikan vuoksi.^lähde?

Presidenttinä

Ranskan viidennen tasavallan aikana Mitterrand oli ehdokkaana presidentinvaaleissa Charles de Gaullea vastaan 1965, mutta hävisi.^[2] Hän toimi vasemmistopuolueiden liiton (koalitio sosialistien ja liberaalien välillä) puheenjohtajana vuodesta 1965 vuoteen 1968, mutta liittyi Ranskan sosialistipuolueeseen (PS), jossa hän nousi puoluejohtajaksi 1971, Epinayn kongressin jälkeen. Hän oli jälleen ehdolla presidentiksi 1974 Valéry Giscard d’Estaingia vastaan, mutta hävisi jälleen, tosin varsin niukasti.^[2] Lopulta 1981 Mitterrandista tuli ensimmäinen viidennen tasavallan sosialistipresidentti, kun hän voitti selvästi kilpailijansa Giscard d’Estaingin.^[2] Yksi hänen ensimmäisistä toimenpiteistään oli kuolemanrangaistuksen poistaminen.^[1]

Maan sisäisessä politiikassa Mitterrandin toimia varjostivat sarja talouskriisejä ja konservatiiviset parlamentit (1986–1988 ja 1993–1995), niin kutsutut cohabitationin (suom. yhteiselo) ajat, jolloin pääministeri ja presidentti edustivat eri puolueita. Pääministerinä toimi ensimmäisen cohabitationin aikana Jacques Chirac ja toisen Édouard Balladur. Mitterrand ja Chirac ratkaisivat mahdolliset ongelmat sopimalla työnjaosta, jonka mukaan presidentti keskittyi ulko- ja pääministeri sisäpolitiikkaan.^[3]

Mitterrandin presidenttikausien pääasialliset saavutukset olivat kansainvälisiä, erityisesti Euroopan talousyhteisössä. Mitterrand tuki EY:n laajentumista Espanjaan ja Portugaliin, jotka liittyivät tammikuussa 1986. Helmikuussa 1986 hän tuki Euroopan yhtenäisasiakirjan voimaantuloa. Mitterrand tuli toimeen Helmut Kohlin kanssa, mikä paransi huomattavasti ranskalais–saksalaisia suhteita. Yhdessä he auttoivat synnyttämään Maastrichtin sopimuksen, joka allekirjoitettiin 7. helmikuuta 1992.

Mitterrandin viimeinen presidenttikausi päättyi toukokuussa 1995. Hänen seuraajakseen valittiin Jacques Chirac.

Hallitukset

Kuolema

Mitterrand kuoli syöpään tammikuussa 1996. Eturauhassyövästä kärsinyt presidentti tiesi kuolemansa olevan lähellä ja järjesti elämänsä viimeisen juhla-aterian 31. joulukuuta 1995. Ateriaan kuului Ranskassa suurena herkkuna pidettyä, mutta ruuanvalmistuksessa laitonta peltosirkkua. Sirkku oli viimeinen ruokalaji, jonka hän söi ennen kuin kuoli viikkoa myöhemmin.^lähde? Mitterrand haudattiin 11. tammikuuta 1996 synnyinkaupunkiinsa Jarnaciin^[4].

Kuolemaa seurasi kohu, kun hänen entinen lääkärinsä Claude Gubler paljasti kirjassaan Le Grand Secret (”suuri salaisuus”), että Mitterrandista kirjoitettuja terveysraportteja oli vääristelty marraskuusta 1981.

Yksityiselämä

Mitterrandin vaimo Danielle Mitterrand oli vasemmistolainen aktiivi. Poikiensa Jean-Christophe ja Gilbert Mitterrandin lisäksi hänellä oli tytär Mazarine Pingeot Anne Pingeot’n kanssa. Mitterrand toimi 1960-luvulla Grand Orient de France -vapaamuurarijärjestön suurmestarina.^[5] Vuonna 1987 Mitterrandista tuli myös ensimmäinen Ranskan presidentti, joka kutsui Grand Orient de France -järjestön edustajan Élysée-palatsiin.^[6]

Kunnianosoituksia

• Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunta (Suomi, 1983)^[7]
• Islannin Haukan ritarikunta (Islanti, 1983)^[8]
• Henrik Purjehtijan ritarikunta (Portugali, 1983)^[9]
• Vapauden ritarikunta (Portugali, 1987)^[9]
• Pyhän Olavin ritarikunta (Norja, 1984)^[10]
• Serafiimiritarikunta (Ruotsi)^[11]
• Isabella Katolilaisen ritarikunta (Espanja, 1982)^[12]

Lähteet

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta François Mitterrand Wikimedia Commonsissa

n k m Eurooppa-neuvoston puheenjohtajat Puheenjohtajamaan edustaja (1975–2009) Liam Cosgrave Aldo Moro Gaston Thorn Joop den Uyl James Callaghan Leo Tindemans Anker Jørgensen Helmut Schmidt Valéry Giscard d’Estaing Jack Lynch Francesco Cossiga Charles Haughey Pierre Werner Dries van Agt Margaret Thatcher Wilfried Martens Anker Jørgensen Poul Schlüter Helmut Kohl Andréas Papandréou François Mitterrand Garret FitzGerald Bettino Craxi Jacques Santer Ruud Lubbers Wilfried Martens Felipe González François Mitterrand Giulio Andreotti Ruud Lubbers Aníbal Cavaco Silva John Major Poul Nyrup Rasmussen Jean-Luc Dehaene Jacques Chirac Felipe González Lamberto Dini Romano Prodi John Bruton Wim Kok Jean-Claude Juncker Tony Blair Viktor Klima Gerhard Schröder Paavo Lipponen António Guterres Jacques Chirac Göran Persson Guy Verhofstadt José María Aznar Anders Fogh Rasmussen Konstantínos Simítis Silvio Berlusconi Bertie Ahern Jan Peter Balkenende Jean-Claude Juncker Tony Blair Wolfgang Schüssel Matti Vanhanen Angela Merkel José Sócrates Janez Janša Nicolas Sarkozy Mirek Topolánek Jan Fischer Fredrik Reinfeldt Pysyvä puheenjohtaja (vuodesta 2009) Herman Van Rompuy Donald Tusk Charles Michel Komission puheenjohtaja • Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja • Unionin puheenjohtaja • Parlamentin puhemies

Auktoriteettitunnisteet Kansainväliset FAST ISNI VIAF WorldCat Kansalliset Norja Espanja Ranska BnF data Katalonia Saksa Italia Israel Belgia Yhdysvallat Ruotsi Latvia Japani Tšekki Australia Kreikka Kroatia Alankomaat Puola Portugali Vatikaani Tieteilijät CiNii Taiteenala ULAN Henkilöt Deutsche Biographie Sycomore Trove 2 Muut NARA SNAC 2 IdRef