Viktoria Mullova
| Viktoria Mullova | |
|---|---|
| Виктория Юрьевна Муллова | |
| Henkilötiedot | |
| Koko nimi | Viktoria Jurjevna Mullova |
| Syntynyt | 27. marraskuuta 1959 (ikä 64) Moskova, Venäjän SFNT, Neuvostoliitto |
| Ammatti | viulisti |
| Muusikko | |
| Tyylilajit | klassinen |
| Soittimet | viulu |
| Levy-yhtiöt | |
| Aiheesta muualla | |
| Kotisivut | |
| [ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ]  | |
| Infobox OK | |
Viktoria Jurjevna Mullova (ven. Виктория Юрьевна Муллова, s. 27. marraskuuta 1959 Moskova) on Lontoossa asuva kansainvälisesti tunnettu venäläinen viulisti[1]. Mullova voitti kaksi kansainvälistä viulukilpailua: Jean Sibelius -viulukilpailun vuonna 1980 ja Tšaikovski-kilpailun vuonna 1982.
Viktoria Mullova on vuodesta 2000 tuntenut kiinnostusta tyylinmukaista esitystapaa kohtaan ja soittaa jopa Mendelssohnia suolikielillä ja aikakauden viritystasolla. Lisäksi Mullova käyttää barokki- tai wieniläisklassista jousta.
Loikkaus länteen
Tapahtumat
Mullova oli esiintymässä Suomessa 2. heinäkuuta 1983, jolloin hän loikkasi pianistinsa ja miesystävänsä, von Karajan-palkitun kapellimestari Vakhtang Jordanian kanssa Ruotsin kautta länteen. Jordania oli joutunut kiireesti opiskelemaan pianosäestykset Mullovan kappaleisiin, jotta kiertue olisi ollut uskottava. Kaksikko oli vähällä jäädä kiinni, kun suunnitelmasta tietämätön Helsingin Sanomien kriitikko Hannu-Ilari Lampila konserttiarviossaan ihmetteli säestäjän keskinkertaista pianistintaitoa,[2] mutta KGB:n asettama ”päällystakki”selvennä ei tätä huomannut. Mullova jätti Neuvostoliiton valtion omistaman Stradivariuksen Hotelli Kuusamon sängylle. Yleisradion toimittaja Jyrki Koulumies[3] vei viulistin ja säestäjän vuokratulla henkilöautolla Luulajaan Ruotsiin. Sieltä Mullova, Jordania ja Yleisradion kuvaaja Caj Sundman lensivät Tukholmaan, jossa Mullova ja Jordania ilmoittautuivat Ruotsin poliisille ja anoivat poliittista turvapaikkaa Yhdysvaltain suurlähetystöstä.[4]
Ensimmäisen haastattelunsa Suomesta poistumisensa jälkeen Mullova antoi Ilta-Sanomien ja MTV:n Tukholman-kirjeenvaihtajalle Terttu Levoselle kolme päivää myöhemmin. Myös Suojelupoliisin silloinen päällikkö Seppo Tiitinen sai tiedon loikkauksesta juuri Ilta-Sanomista. Ruotsin Säpo otti Mullovan ja Jordanian hoiviinsa näiden Ruotsissa oleskelun ajaksi, koska se pelkäsi Neuvostoliiton turvallisuuspalvelun KGB:n pyrkivän sieppaamaan kaksikon.[Kilpi 1] Mullova ja Jordania matkustivat Yhdysvaltoihin. Myöhemmin Viktoria Mullova muutti Yhdistyneeseen kuningaskuntaan ja asuu nykyään Lontoossa. Jordania jäi Yhdysvaltoihin ja kuoli vuonna 2005 Washingtonissa syöpään.[5]
Jälkiselvittely
Jyrki Koulumiehen osuudesta Mullovan ja Jordanian loikkauksessa liikkui huhuja jo aiemmin, mutta vasta jäätyään eläkkeelle hän katsoi voivansa kertoa loikkauksesta laajemmin. Hänen roolinsa paljasti vuonna 2000 Ilta-Sanomien päätoimittajana tapauksen aikoihin toiminut Martti Huhtamäki. Koulumies oli muutamaa päivää ennen loikkausta ottanut yhteyttä Huhtamäkeen ja kertonut tälle suunnitelmasta. Huhtamäen mukaan Koulumies pani asiassa peliin oman uransa, sillä sotkeutuminen tällaiseen asiaan olisi saattanut merkitä potkuja Suomen virallisen ulkopolitiikan linjalla uskollisesti olleesta Yleisradiosta. Suomessa herätti jonkin verran hämmästystä se, että Ilta-Sanomat oli tapauksesta muita lehtiä paremmin perillä, ja Neuvostoliiton Helsingin-suurlähetystö yritti turhaan saada Ilta-Sanomia paljastamaan uutislähteensä. Loikkauksessa oli mukana onnea myös siksi, että Suomen ja Ruotsin rajalla Torniossa ja Haaparannalla tullimiehet eivät kyselleet seurueen papereita. Tämän ansiosta Suomi välttyi siltä tilanteelta, että Neuvostoliitto olisi vaatinut loikkareiden palauttamista samaan aikaan kun länsimaissa olisi yhtä kiihkeästi vaadittu Suomea päästämään kaksikko menemään.[Kilpi 2] Aiemmin Mullova selitti loikkauksen tapahtuneen niin, että hän itse ajoi säestäjänsä kanssa autolla Ruotsiin[1].
Loikkauksensa syyksi Mullova mainitsi opettajansa, viulutaiteilija Leonid Koganin kuoleman vähän ennen hänen Suomen-vierailuaan, mutta ennen kaikkea Neuvostoliitossa nousevien taiteilijoiden tielle asetetut byrokraattiset esteet sekä matkustamis- ja konsertointirajoitukset.[6]
Lähteet
- Kilpi, Timo: Ilta-Sanomat 75 vuotta: Uutisia, historiaa ja puheenaiheita. Porvoo, Helsinki: WSOY, 2007. ISBN 978-951-0-31761-7.
Viitteet
- ↑ a b Sommar, Heidi: Viktoria Mullova ja vapautunut soitto (Viktoria Mullova loikkasi länteen) Yle Elävä Arkisto. 23.11.2010 (päivitetty 20.4.2018). Yleisradio Oy. Viitattu 7.4.2015.
- ↑ Lampila, Hannu-Ilari: Automaattista tarkkuutta. Helsingin Sanomat, 30.6.1983, nro 174, s. 17. Helsinki: Sanoma Osakeyhtiö. ISSN 0355-2047. artikkelin maksullinen verkkoversio. Viitattu 9.2.2018.
- ↑ Viktoria Mullova loikkauksestaan: Vihdoin voin lopettaa valehtelemisen Ilta-Sanomat. 13.9.2008. Helsinki: Sanoma Media Finland Oy. Viitattu 9.2.2018.
- ↑ Muisti. Jakso 11: Loikkaus Yle Areena. 11.5.2015. Viitattu 22.12.2018.
- ↑ Bernstein, Adam: Soviet Conductor Vakhtang Jordania Dies at 62 (muistokirjoitus) The Washington Post. 6.10.2005. Arkistoitu 3.12.2019. Viitattu 9.8.2014. (englanniksi)
- ↑ Mitä Missä Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1984, s. 108. Helsinki: Otava, 1983. ISBN 951107461X.
Aiheesta muualla
- Kotisivut (englanniksi)
- Sommar, Heidi: Viktoria Mullova ja vapautunut soitto Ylen Elävä arkisto. 23.11.2010 (päivitetty 20.4.2018).
| ||||||||||||||||||||||||||
