Suomi-koulu

Suomi-koulu on kielikoulu, jossa annetaan ulkosuomalaisille opetusta suomen kielessä ja kulttuurissa. Opetusta annetaan pääasiassa lapsille ja nuorille, joiden vanhemmista yleensä toinen tai molemmat ovat alkuperältään suomalaisia. Suomi-kouluja toimii 45 maassa, ja niissä opiskelee noin 4000 lasta ja nuorta.[1] Lisäksi kouluissa on aikuisopiskelija- ja tenavaryhmiä. Keskimääräinen Suomi-koulun koko on n. 30 oppilasta, mutta on myös yli 100 oppilaan kouluja.[1] Ensimmäiset Suomi-koulut perustettiin Kanadaan 1960-luvulla. Tämän jälkeen toiminta on levinnyt lähes kaikille mantereille. Lontoon lauantaikoulu oli ensimmäinen eurooppalainen Suomi-koulu. Se perustettiin vuonna 1972.[1]

Koulujen ylläpito

Suomi-kouluja ylläpitävät tavallisesti koulujen vanhempainyhdistykset. Koulujen toimintaa tuetaan lisäksi Suomi-Seura ry:n tekemillä lahjoituksilla. Vuodesta 1976 lähtien Suomen valtio on tukenut Suomi-koulujen toimintaa harkinnanvaraisella avustuksella, joka on tarkoitettu 3–18-vuotiaiden oppilaiden opetukseen. Valtionavustuksen edellytyksenä on, että vähintään toinen oppilaan vanhemmista on syntyperältään suomalainen ja tämän kriteerin täyttäviä oppilaita on vähintään kuusi kolmesta eri perheestä.[1]

Opetus

Opetuksessa keskitytään suomen kielen ja kulttuurin opetukseen. Joskus opetukseen kuuluu myös Suomen maantietoa ja historiaa. Suomi-koulujen oppilaat asuvat perheineen ulkomailla. Suomi on useimmille toinen tai kolmas kieli. Opetusta suomen kielessä annetaan yleensä 2 tuntia viikossa. Tenavien kanssa leikitään, lauletaan ja loruillaan suomeksi, isompien oppilaiden kanssa luetaan, kirjoitetaan ja perehdytään kulttuuriin oppikirjojen avulla.[1]

Suomi-koulut tukevat kotiperuskoulun suorittajia. Joissakin Suomi-kouluissa on kansainvälisissä kouluissa IB-tutkintoa suorittavia oppilasryhmiä. Oppilas saa lukuvuoden päättyessä todistuksen suomen kielen taidosta. Joissakin maissa on mahdollista sisällyttää arvosana suomen kielen taidosta myös paikallisen koulun todistukseen.[1]

Suomi-koulut ja ulkosuomalaiset

Suomi-koulut on ulkosuomalaisten kohtaamispaikka, jossa on tilaisuus tavata maanmiehiä ja pitää yllä perinteitä. Suomi-koulut rohkaisevat ja motivoivat suomen kielen käyttöön ja auttavat lasten monikielisyyskasvatuksessa.[2]

Maailmalla toimivat Suomi-koulut

[3]

Valtio Kaupunki
 Alankomaat Haag
Rotterdam (Suomalainen Lauantaikoulu)
Utrecht
Sydney
Groningen
 Australia Brisbane
Canberra
Melbourne
Amsterdam
 Argentiina Buenos Aires
 Brasilia Brasilia
São Paulo
 Britannia Birmingham (Suomalainen lauantaikoulu)
Brighton
Bristol(Suomalainen lauantaikoulu)
Camberley
Cambridge (Suomalainen lauantaikoulu)
Cardiff
Croydon (aka Purley)
Itä-Lontoo
Edinburgh
Glasgow
Kingston upon Thames (Suomalainen koulu)
Leeds
East Midlands (Suomalainen koulu)
Leicester
Liverpool
Lontoo (Suomalainen lauantaikoulu)
Manchester (Suomalainen lauantaikoulu)
Newcastle
Oxford (Suomalainen lauantaikoulu)
Portsmouth (Suomalainen lauantaikoulu)
Purleyn
St Albans (Suomalainen lauantaikoulu)
Swansea (Suomalainenkoulu)
 Chile Santiago de Chile
 Peru Lima
 Belgia Belgian
Bryssel
 Egypti Kairo
 Espanja Aurinkorannikko (Escuela Finlandesa)
Barcelona
Costa Blanca
Gran Canaria
Madridi
Mallorca
 Irlanti Dublin
 Intia New Delhi
 Islanti Reykjavík
 Israel Tel Aviv
Jerusalem
 Italia Firenze
Milano
Rooma (Suomi-seura)
Salento
Trieste
 Itävalta Wien (Suomalainen Kouluyhdistys)
Sankt Pölten
 Japani Tokio
 Jordania Amman
 Kanada Vancouver (Suomalainen leikkikoulu)
Montreal (Suomenkielinen Koulu)
Ottawa (Suomalainen Koulu – OSKU)
Sault Ste. Marie (Suomalainen koulu)
Sudbury (Suomenkielinen Koulu)
Thunder Bay (Suomenkielinen Koulu)
Toronto (Suomenkielinen Koulu)
 Kenia Nairobi (Suomalais-kenialainen kouluyhdistys)
 Kiina Hongkong
Peking
Shanghai
 Kreikka Ateena-Pireus
Chaniá
Iraklion
Réthymno
Ródos
Kos
Thessaloniki
 Kypros Lárnakaja Famagusta
Limassol (Lastenkerho)
Páfos
 Latvia Riika
 Luxemburg Luxemburg
 Malesia Kuala Lumpur
 Marokko Rabat
 Norja Bergen
Oslo
Stavanger
 Papua-Uusi-Guinea Ukarumpa (Suomalainen ulkomaankoulu)
 Portugali Lissabon
 Puola Varsova
Wroclaw
 Qatar Qatarin Suomi-koulu
 Ranska Pariisi
Länsi-Pariisi
Strasbourg
 Ruotsi Uppsala
 Saksa Aachen
Augsburg
Berliini (Suomalainen kielikoulu)
Bielefeld (Suomalainen kielikoulu)
Bonn (Suomalainen kielikoulu)
Braunschweig
Bremen (Suomalainen kielikoulu)
Dortmund-Iserlohn (Suomalainen kielikoulu)
Düsseldorf (Suomalainen kielikoulu)
Frankfurt am Main (Suomi koululiitto)
Hampuri (Suomalainen kielikoulu)
Hannover (Suomalainen kielikoulu Itämeren suomalainen koulu)
Karlsruhe (Suomalainen kielikoulu)
Kassel (Suomalainen kielikoulu)
Kiel (Suomalainen kielikoulu)
Köln (Suomalainen kielikoulu)
Konstanz (Suomalainen kielikoulu)
Lyypekki (Suomalainen kielikoulu)
München (Suomalainen kielikoulu)
Münster (Suomalainen kielikoulu)
Nürnberg (Suomalainen kielikoulu)
Rhein-Neckar (Suomalainen kielikoulu)
Stuttgart (Suomalainen kielikoulu)
Ulm (Suomalainen kielikoulu)
 Singapore Singapore (Suomalainen kielikoulu)
 Sveitsi Aargau
Basel
Bern
Geneve
Sankt Gallen
Lausanne
Neuchâtel
Winterthur
Zug
Zürich
 Tanska Hellerup
Kööpenhamina
 Tansania Dar es Salaam
 Thaimaa Bangkok
 Tšekki Praha
 Turkki Alanya
 Unkari Budapest
 Vietnam Hanoi
 Viro Tallinna (Suomalainen kielikoulu)
Tarton
 Venäjä Pietari (Suomi-kerho)
 Yhdistyneet arabiemiraatit Abu Dhabi
Dubai
 Yhdysvallat Atlanta (Suomenkielinen koulu )
Berkeley
Chicago
Pohjois-Teksas (Suomenkielinen koulu)
Los Angeles
Boston (Uuden-Englannin suomenkielinen koulu)
New York
Philadelphia
Portland
San Diego
San Francisco
Piilaakso
Seattle (Suomenkielinen koulu)
Washington DC (Suomalainen koulu)

Katso myös

Lähteet

  1. a b c d e f Perustietoa Suomi-kouluista – Suomi-koulujen tuki ry suomikoulut.fi. Viitattu 27.2.2021.
  2. Suomi-koulut. Suomi-koulujen tuki ry. Viitattu 30.3.2023.
  3. Maailmalla toimivat Suomi-koulut Suomi-koulujen tuki ry. Viitattu 5.2.2023.