Seututie 170

Seututie 170
Maa Suomi
Tieluokka seututie
Omistaja Suomen valtio
Tienpitäjä Väylävirasto
Pituus 184 km
Alkupiste Sörnäinen, Helsinki
Reitti Porvoo (47 km)
Kotka (125 km)
Päätepiste Vaalimaa, Virolahti (184 km)
Päällyste asfaltti
Kaistaluku pääosin kaksikaistainen
Infobox OK

Seututie 170 on Helsingistä Porvoon, Loviisan, Kotkan ja Haminan kautta Vaalimaalle johtava seututie. Tie on entistä valtatietä 7 ja nykyään valtatien 7 rinnakkaistie.

Tien alkuosa Helsingin Sörnäisistä Östersundomin länsirajalle tunnetaan nimellä Itäväylä, ja tie onkin Itä-Helsingin liikenteen pääväylä. Östersundomin ja Sipoon alueella tien nimi on Uusi Porvoontie. Nimestään huolimatta tie ei enää ole kovin uusi, sillä se rakennettiin 1930-luvulla. Sitä ennen tie Helsingistä Porvooseen kulki Nikkilän kautta, ja osa tästä vanhasta tiestä on yhä nimeltään Vanha Porvoontie.

Seututie 170 sai tienumeronsa Porvoonväylän valmistumisen jälkeen 1970-luvulla, jolloin sen entinen tienumero valtatie 7 siirrettiin Porvoonväylän tienumeroksi. Seututie 170 tuli koko matkaltaan Helsingistä Haminaan yhtenäiseksi vaiheittain vuoteen 2015 mennessä, kun osia valtatiestä 7 liitettiin osaksi tietä 170. Paikoittain Kymenlaaksossa rakennettiin tielle 170 myös uusia osuuksia.

Itäväylä

Itäväylän alkupäätä Kulosaaren sillalla
Itäväylää Herttoniemen kohdalla

Seututien 170 noin 13 kilometrin pituinen alkuosa Sörnäisistä Östersundomin kaupunginosan länsirajalle asti on nimeltään Itäväylä (ruots. Österleden). Tie välittää päivittäin suuria liikennemääriä Helsingin kantakaupungista itäiseen Helsinkiin. Nykyisin Itäväylän noin seitsemän kilometrin pituinen alkuosuus Sörnäisistä Itäkeskukseen (Kehä I:n risteykseen saakka) on neli-kuusikaistainen moottoritiemäinen väylä eritasoliittymineen ja kiihdytysramppeineen (ei kuitenkaan moottoritie). Tien seuraava kahden kilometrin pituinen osuus Itäkeskuksesta Vartioharjuun on nelikaistainen katumainen väylä bussipysäkkeineen ja liikennevaloristeyksineen. Vartioharjun itäpuolella tie on kaksikaistainen. Itäväylän noin kahden kilometrin pituinen osuus Mellunmäestä Kehä III:n liittymän kautta Östersundomin rajalle kulkee aivan Vantaan rajan välittömässä läheisyydessä. Kyseinen tieosuus sijaitsi Vantaan kaupungin alueella vuoden 2009 alkuun asti, jolloin "Västerkullan kiila" liitettiin Vantaasta Helsinkiin samalla kun Östersundomin alue liitettiin Sipoosta Helsinkiin.

Historiaa

Suurelta osin nykyisen Itäväylän paikalle tai lähelle nykyistä tielinjausta rakennettiin jo 1930-luvulla Helsingistä itään johtava kaksikaistainen päätie. Koska silloinen vanha Kulosaaren silta kuitenkin oli kapea, pitkän matkan liikenne opastettiin alkujaan samaan aikaan rakennetun Viikintien kautta, joka johtaa Hämeentien päästä Itäväylän varrelle Herttoniemeen. Moottoritiemäiseksi nykyistä Itäväylää alettiin leventää vuonna 1950, ja Kulosaaren silta sekä osuus Kulosaaren läpi aina Herttoniemeen valmistui jo vuonna 1957. Osuus Herttoniemen liikenneympyrään saakka valmistui vuonna 1962. Loppuosa tiestä valmistui 1960-luvun loppuun mennessä.

Nykyisen nimensä Itäväylä sai vuonna 1967, jolloin se päättyi tasoliittymään Roihuvuoren kohdalla. Sitä ennen sen Kulosaaressa oleva osa oli nimeltään Itäinen moottoritie (vaikkei tie olekaan moottoritie), Herttoniemessä Viikintien liittymään saakka Herttoniementie ja mainitusta liittymästä eteenpäin Porvoontie. Itäväylän jatkeena Helsinkiin vuonna 2009 liitetyllä Östersundomin alueella ja Sipoossa on Uusi Porvoontie.

Itäväylä palveli valtatieyhteytenä Porvooseen Itä-Helsingin ja Sipoon läpi ennen Porvoonväylän (valtatie 7) valmistumista 1970-luvulla. Tie tunnettiin 1970-luvulla hyvin ruuhkaisena päätienä, jonka päätekohta Sörnäisissä muodosti useiden kilometrien pituisia autojonoja aamuruuhkassa. Matka-aikoja Itä-Helsingistä pyrittiin inhimillistämään sekä joukkoliikenteen kulkutapaosuutta kasvattamaan määräämällä yksi kaista molempiin ajosuuntiin pelkästään linja-autoille tarkoitetuiksi kaistoiksi, mutta pahin ruuhkautuminen purkautui vasta Itäväylän maastokäytävään rakennetun Helsingin metron alettua liikennöintinsä vuonna 1982. Metron rakentaminen lopetti suoraan Helsingin keskustaan johtavan linja-autoliikenteen, jolloin katuverkon kuormitus Rautatientorin ja Hakaniemen välillä laski, kun autoliikenne pääsi purkautumaan Itäväylän tyhjiksi jääneille linja-autokaistoille. Henkilöautoliikenne myös tasaantui vapautuneille kaistoille, jolloin väylän jonoutuminen väheni, vaikka yksityisautoilu Itäväylällä ei vähentynytkään merkittävästi.[1] Nykyisin tien liikennemäärä on Kulosaaren kohdalla n. 55 000 ajoneuvoa vuorokaudessa ja Kulosaaren sillalla n. 65 000 ajoneuvoa vuorokaudessa.

Tulevaisuus

Itäkeskuksessa Itäväylän päälle aiotaan rakentaa kortteleita ja jalankulkuverkostoa osana Itä-Helsingin keskustan kehittämishanketta. Hankkeen suunnittelukilpailu pidettiin 2019–2020.[2]

Muut osuudet

Itäväylää idempänä seututie 170 on lähes kokonaan kaksikaistainen ja laadultaan vaihteleva. Tie kulkee lähes kaikkien taajamien, kuten Söderkullan, Porvoon, Loviisan, Kotkan ja Haminan läpi. Tie on myös monin paikoin melko kapeaa, mutkaista ja mäkistä. Loviisan ja Kotkan välillä tie on ainakin toistaiseksi vielä valtatietasoinen leveine ajokaistoineen ja ohituskaistoineen. Pyhtään ja Haminan välillä tie kulkee melko lähellä valtatietä 7.

Galleria

  • Ruuhkaliikennettä Itäväylällä Kulosaaren kohdalla 1960-luvun lopulla.
    Ruuhkaliikennettä Itäväylällä Kulosaaren kohdalla 1960-luvun lopulla.
  • Seututie 170 Ilolan kohdalla Porvoossa, taustalla Postimäki.
    Seututie 170 Ilolan kohdalla Porvoossa, taustalla Postimäki.
  • Seututie 170 Ilolan kohdalla.
    Seututie 170 Ilolan kohdalla.
  • Porvoonjoen silta.
    Porvoonjoen silta.

Lähteet

  1. Alku, Antero: Kaupunkiliikenne.net - Helsingin raideliikenteen historiaa. Alkuperäinen lähde: Helsingin KSV:n tilastot kaupunkiliikenne.net. (suomeksi)
  2. Bäckgren, Noona: Itä-Helsingin keskustan ideakilpailu on ratkaistu, Itäkeskuksen aluetta halutaan uudistaa Helsingin Sanomat. 5.11.2020. Viitattu 15.5.2021.

Aiheesta muualla

  • Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Seututie 170 Wikimedia Commonsissa


Liittymät Helsingistä Vaalimaalle (vanha tie)
Nro Km   Nimi   Tie   Viitoitus
  Itäväylä (3+3)
  (Suuntaisliittymä etelään) Sörnäisten rantatie
Sörnäisten rantatie
Keskusta
Tuusula
  Itäväylä (3+3)
(Suuntaisliittymä länteen) Junatie Pasila
    Kalasataman tunneli   {{{valmis}}}
(Suuntaisliittymä itään) Hermannin rantatie
Arielinkatu
Lahti, Kotka, Kalasatama
  Itäväylä (3+3)
  Kulosaaren silta valmistunut 1957
Kulosaaren puistotie
Kulosaarentie
Kulosaari, Korkeasaari
Kipparlahden silmukka
Hitsaajankatu
Kulosaari, Herttoniemenranta
Linnanrakentajantie Herttoniemi, Laajasalo
Siilitie
Muuntajankatu
Herttoniemi, Roihuvuori
Viikintie Viikki
Viilarintie Roihupelto, Roihuvuori
Marjaniementie Itäkeskus, Marjaniemi
  Kehä I
Meripellontie
Kehä I
Puotila, Vuosaari
  Itäväylä (2+2)
  Brahelinnantie
  Puotilan metrokatu
  Karhulantie
Kiviportintie
  Vehkalahdentie
  Riskutie
Vartioharjuntie
  Itäväylä (1+1)
  Linnanherrantie
Linnavuorentie
  Linnanpajantie
  Uussillantie
  Länsimäentie
Kontula, Mellunmäki, Länsimäki
  Tankovainiontie
  Mellunmäentie
  Kallvikintie Vuosaari
  Itäväylä (2+2)
  Westerkullan kartano
Gubbackan eritasoliittymä Kehä III
Kehä III
Kehä III
Kotka, Porvoo
Vuosaaren satama
  Itäväylä (1+1)
  Vikkullantie
  Uusi Porvoontie (1+1)
  Sotungintie Sotunki
  Kappelintie
  Karhusaarentie Karhusaari
  Knutersintie Helsinki, Kotka, Kouvola, Porvoo
Helsingin ja Sipoon kunnanraja
  Immersbyntie Immersby, Helsinki, Kotka, Kouvola, Porvoo
  Gumbontie
  Ahtelantie
Porvoonväylä
Porvoonväylä
Helsinki
Kotka, Kouvola, Porvoo
  Massbyntie Massby, Immersby, Hindsby
  Söderkullantie
Eriksnäsintie
Sipoo
Eriksnäs. Helsinki, Kotka, Kouvola, Porvoo
  Amiraalintie
  Kalkkirannatie Kalkkiranta, Kotka, Kouvola, Porvoo
  Boxintie
Spjutsundintie
Box
Spjutsund
  Kilpilahdentie Helsinki, Kotka, Kouvola, Porvoo, Kilpilahti
Sipoon ja Porvoon kunnanraja
  Helsingintie (1+1)
  Öljytie
Nesteentie
Sipoo
Svartbäck, Kotka, Kouvola, Porvoo
  Palokunnantie
  Ali-Vekkoskentie
Kulloon kartanon tie
Sipoo
Kulloo
  Tyysterintie Tyysteri
  Treksiläntie Treksilä, Kotka, Kouvola, Helsinki
  Läntinen Mannerheiminväylä Hyvinkää, Mäntsälä, Helsinki, Kotka, Kouvola; kääntyy
  Läntinen Mannerheiminväylä (2+2)
  Vanha Helsingintie Vanha Porvoo
  Tolkkistentie Näsi, Gammelbacka, Tolkkinen, Emäsalo
  Maunu Eerikinpojan katu
  Läntinen Mannerheiminväylä (2+1)
  Näsinmäentie
  Porvoonjoki
  Mannerheiminkatu (1+1)
  Välikatu
Runeberginkatu
  Kirkkokatu
Piispankatu
  Rauhankatu
Rauhankatu
  Kaivokatu
  Linnankoskenkatu
  Kallenlinnankatu
Tulliportinkatu
  Myllymäenkatu
Adlercreuzinkatu
  Werner Söderströmin katu
1552 Sibeliuksenbulevardi
Myrskylä, Kerkkoo
Virvik, Porvoon sairaala
  Martantie
  Tarmolankatu
  Wittenberginkatu Isnäs, Sannainen
  Loviisantie (1+1)
  Teollisuustie
  Saaristotie
  Skarpensintie
  Ritamäentie

Helsinki
Kotka, Kouvola, Loviisa
  Sanismäentie Ilola
  Ilolanjoki
  Risuniityntie
Sannaistentie

Sannainen
Helsinki, Kotka, Kouvola, Loviisa
  Sikiläntie Sikilä, Myrskylä
Porvoon ja Loviisan kunnanraja
  Porvoontie (1+1)
  Vanhankyläntie Vanhakylä
Helsinki, Porvoo, Kotka, Kouvola
    Koskenkyläntie Hammarkoski, Myrskylä
  Loviisantie (1+1)
    Mörkömäentie
Kouvola
Helsinki
    Pernajantie Pernaja
    Pernajantie Pernaja
  Loviisantie
Porvoontie
Lapinjärvi, Helsinki, Kotka
Loviisa
  Helsingintie (1+1)
  Porvoonkatu
Insinöörintie
  Valkontie Valko
  Mannerheiminkatu (1+1)
  Sibeliuksenkatu
  Chiewitzinkatu
  Brandensteininkatu
  Aleksanterinkatu
  Kuningattarenkatu
  Mariankatu
  Degerbynkatu
  Stolpenkatu
  Nahkurinkuja
  Ungernintie
Saaristotie
  Vanha Viipurintie
 
  Pietarintie (1+1)
  Helsinki
Kotka
    Skogbyntie
    Marinkyläntie Marinkylä
  Ruotsinpyhtään eritasoliittymä, itäinen ramppiliittymä Kotka
  Ruotsinpyhtään eritasoliittymä, läntinen ramppiliittymä Helsinki
    Elimäentie Elimäki
    Markkinamäentie
  Pyhtääntie (1+1)
  Ahvenkoski
Uudenmaan ja Kymenlaakson maakunnanraja
Loviisan ja Pyhtään kunnanraja
    Vanha Viipurintie
  Ahvenkoskentie -
Helsinki, Kotka
  Pyhtäänjoki
    Harjuntie
  Helsinki, Kotka
    Länsikyläntie
    Kirkkotie
    Purolantie Purola
    3562 Siltakyläntie
5361 Siltakyläntie Huutjärvi
  Malmisuontie
Huutjärventie
-
Huutjärvi
    Huutjärventie Huutjärvi
    Mokrantie
  Mokrantie
Heinsuontie
Pyhtään ja Kotkan kunnanraja
  Sutelantie (1+1)
  Pernoontie
Mussalontie
 
Mussalo, Helsinki
 
  Kymijoki
  Hyväntuulentie

Kymintie
Kotka
Helsinki, Hamina, Kouvola
Korkeakoski
  Huumantie kääntyy
  Kyminlinnantie (1+1)
  Kymijoki
  Kyminsuuntie
  Uittoväylä Helsinki, Jumalniemi
  Kalevantie
Raakunkuja
Kolkkala
  Karhulantie
Sammonkatu
kääntyy
  Karhulantie (2+2)
  Karjalantie
  Eteläinen Karjalantie
  Ahlströmintie
Karhulantie
kääntyy
  Ahlströmintie (1+1)
Tapiontie kääntyy
  Tapiontie (1+1)
  Ristinkalliontie (1+1)
Hurukselantie
Suurniitynkatu
 
Anjala
  Hiidenkirnuntie Kotka
Otsolantie Helsinki, Hamina, Kouvola; kääntyy
  Haminantie (1+1)
  Tavastilantie Ylänummi
Kouvolantie Kouvola, Kotka
Kotkan ja Haminan kunnanraja
  Helsingintie (1+1)
  Mäkeläntie Muuraskallio
  Reitkallintie Reitkalli
  Kotisalmentie
Summan eritasoliittymä Lappeenranta, Kotka, Hamina
  Tie (2+2)
  Tie (1+1)
Poitsilan eritasoliittymä Satamantie Ruissalo, Poitsila, Satama
  Kotisalmentie
Varvinkatu
Kotisaari, Pitäjänsaari
  Tervasalmen silta Tervasalmi
  Ratapihankatu Lappeenranta, Tervasaari
  Merikatu (1+1)
  Satamakatu
  Mariankatu
Lepikonranta
Keskusta
    Sibeliuskatu Keskusta
  Sibeliuskatu (1+1)
  Erottajankatu
Siltakatu
Alakaupunki
Pappilansaaret
  Kekkosenkatu (1+1)
  Annankatu
Uusikatu
    Kalevankatu
    Viipurinkatu
Tallimäenkatu
    Vilniementie
  Rajatie
Museotie
Klamila
  Vaalimaantie (1+1)
  Holsverintie
Leluntie
  Lelun eritasoliittymä, itäinen ramppiliittymä Pietari
  Lelun eritasoliittymä, läntinen ramppiliittymä Helsinki
Haminan ja Virolahden kunnanraja
  Kattilaisten eritasoliittymä, läntinen ramppiliittymä Helsinki
  Kattilaisten eritasoliittymä, itäinen ramppiliittymä Pietari
  Nopalantie
Häppiläntie
    Piispantie
    Koulutilantie
    Pihlajantie
   
    Säkäjärventie
  Virojoki
  Miehikkäläntie
Virojoentie
Pietari, Helsinki, Taavetti, Miehikkälä
Virojoki
    Itätie
    Hämeenkyläntie
  Vaalimaanjoki
  Kotolantie
Kurkelantie
    Lappeenranta, Ylämaa
  Vaalimaan kiertoliittymä
Vaalimaantie
Helsinki, Kotka
Pietari; päättyy
Pääkaupunkiseudun isot liikenneväylät