Piltunginjoki

Piltunginjoki
Piltunginjokea Yli-Utoksen tien sillalta alavirtaan.
Piltunginjokea Yli-Utoksen tien sillalta alavirtaan.
Alkulähde Piltunginjärvi
Laskupaikka Utosjoki
Alkulähteen korkeus 156,2 m
Infobox OK

Piltunginjoki on kymmenisen kilometriä pitkä pieni joki Utajärven kunnan kaakkoiskulmalla Pohjois-Pohjanmaalla.

Kulku

Joki saa alkunsa Piltunginjärvestä ja laskee luoteeseen ja lopulta lähes suoraan pohjoiseen Utosjokeen, Nuanjärvestä hieman etelään Alalammen tienoilla. Joelle ovat luonteenomaisia monet mutkat varsinkin ylävirran puolella, jossa se kulkee suuren Jerusaleminsuon pohjoispuolella.

Käyttö

Piltunginjoki oli aikoinaan Utosjoen uiton tärkeä sivuhaara, minkä vuoksi mutkia oiottiin hirsisillä seinämillä, joiden jäänteitä on vieläkin nähtävissä. Joen kalakantaan kuuluvat varsinkin tavanomaiset ahven ja hauki, mutta myös harjus. Alajuoksun puolella ja mm. Yli-Utokselta seututie 800:lle menevän metsäautotien sillan tienoilla on myös virtapaikkoja. Joen varsi on kokonaan asumatonta seutua, edes kalasaunojen jäänteitä ei ole näkyvissä. Lähistöllä on kuitenkin ollut aikoinaan suuria savottatyömaita.

Kylät

Ahmas | Alakylä | Ala-Naama | Ala-Niska | Autio | Juorkuna | Järvikylä | Kangaskylä | Kernilä | Kivijärvi | Kormunkylä | Marttisjärvi | Murronkylä | Naamankylä | Niska | Ojakylä | Potku | Sanginkylä | Sipolankylä | Sapilasmaa | Sotka | Särkijärvi | Tervolankylä | Utanen | Ylisuvanto | Yli-Utos

Järvet, lammikot ja lähteet

Ahmasjärvi | Ahvenlampi (Sanginkylä) | Ahvenlampi (Juorkuna) | Hakojärvi | Iso Karvasjärvi | Iso Kivijärvi | Iso Olvasjärvi | Iso-Timonen | Juorkuna | Kaihlanen | Kirkaslampi | Kivi-Sorsua | Kivijärvi | Korpinen | Kärkkäänjärvi | Lauttalampi | Marttisjärvi | Matkalampi | Mustalampi | Nuanjärvi | Palonen | Penikkajärvi | Pieni Torvenjärvi | Pikku Karvasjärvi | Pikku Olvasjärvi | Pikku-Säynäjä |Pikku-Timonen | Pontema | Puutturinjärvi | Saari-Sorsua | Sanginjärvi | Siiralampi | Sotkajärvi | Särkijärvi | Säynäjä |Torvenjärvi | Vaaranlampi | Valkiaisjärvi | Vähä-Ruohonen

Joet ja purot

Kiiminkijoki | Kivijoki | Koivujoki | Korpisenoja | Naamanjoki | Nuanjoki | Oilinginoja | Oulujoki | Piltuanjoki | Piltunginjoki | Poikajoki | Potkunjoki | Sanginjoki | Särkijoki | Säynäjäjoki | Tilanjoki | Timo-oja | Utosjoki

Luonnonsuojelualueet

Olvassuon luonnonpuisto | Rokuan kansallispuisto

Rakennukset ja rakennelmat

Ahmaksen kalevalainen perinnekylä | Ahmaskosken silta | Ala-Utoksen voimalaitos | Maijan kivi | Utajärven kirkko | Utajärven kivipuisto | Utasen voimalaitos

Muistomerkit, laatat ja veistokset

Sankarivainajien muistomerkki (1950) | Karjalaan jääneiden muistomerkki (1958) | Roomari-patsas (1985) | Veteraanikivi (1991) | Merilän suvun koskenlaskijoiden muistomerkki (2000) | Runonlaulajien muistomerkki (2003)

Museot

Utajärven kotiseutumuseo | Ylisipolan kotiseutumuseo

Liikenne

Ahmaksen rautatieasema | Niskan seisake | Oulu–Kontiomäki-rata | Rokuan rautatie | Seututie 836 | Seututie 837 | Sotkan seisake | Utajärven rautatieasema | Valtatie 22 | Yhdystie 8300

Tämä meriin, järviin, jokiin tai muihin vesimuodostumiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.