Pavlo Lazarenko
| Pavlo Lazarenko | |
|---|---|
 Lazarenko valokuvassa pääministerikaudellaan. | |
| Ukrainan pääministeri | |
| 28. toukokuuta 1996 – 1. heinäkuuta 1997 | |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 23. tammikuuta 1953 Kaprivka, Dnipropetrovskin alue Neuvostoliitto |
| Tiedot | |
| Puolue | Hromada Ukrainan kommunistinen puolue |
| [ Muokkaa Wikidatassa ]  | |
| Infobox OK | |
Pavlo Ivanovytš Lazarenko (ukr. Павло Іванович Лазаренко, s. 23. tammikuuta 1953) on ukrainalainen poliitikko ja Ukrainan entinen pääministeri kaudella 28. toukokuuta 1996 – 1. heinäkuuta 1997. Lazarenko keräsi huomattavan omaisuuden presidentti Leonid Kutšman hallinnon kaudella etenkin maakaasukaupalla. Myöhemmin hän pakeni maasta korruptiosyytösten takia. Lazarenko sai maanpaossa tuomion rahanpesusta ensin Sveitsissä ja myöhemmin vuonna 2006 Yhdysvalloissa. Lazarenko sai vankeustuomion, josta hänet vapautettiin vuonna 2012.
Elämäkerta
Nuoruus
Pavlo Lazarenko syntyi Kaprivkan kylässä Dnipropetrovskin alueella nykyisessä Ukrainassa ja tuolloisessa Neuvostoliitossa 23. tammikuuta 1953. Hänen vanhempansa olivat kolhoosilla työskennelleitä maanviljelijöitä. Lazarenko opiskeli Dnipropetrovskin maatalousinstituutissa, josta hän valmistui vuonna 1978. Seuraavana vuonna hänestä tuli Mihail Kalininin mukaan nimetyn kolhoosin johtaja Dnipropetrovskin alueella. Vuosien 1985 ja 1990 välillä Lazarenko johti Ukrainan kommunistisen puolueen maatalousvirastoa.[1]
Poliittinen ura
Ukraina itsenäistyi vuonna 1991 ja maan ensimmäiseksi presidentiksi valittiin Leonid Kravtšuk.[2] Lazarenko nimitettiin presidentin edustajaksi Dnipropetrovskin alueella vuonna 1992. Mahdollisen opposition Lazarenko hoiti alta pois erottamalla entisiä virkamiehiä ja ottamalla neuvonantajia Ukrainan merkittävimmistä puolueista ja kansalaisjärjestöistä. Tämän ohella hän alkoi toimia myös liike-elämässä. Lazarenko alkoi rikastua etenkin öljyn ja maakaasun kaupalla. Kesäkuussa 1994 Lazarenko valittiin Dnipropetrovskin aluehallinnon johtoon, sekä heinäkuussa vielä samana vuonna Ukrainan korkeimpaan neuvostoon.[1]
Pääministerinä
Leonid Kutšma voitti niukasti Kravtšukin vuonna 1994 järjestetyissä presidentinvaaleissa.[2] Syyskuussa 1995 Kutšma nimitti Lazarenkon Ukrainan varapääministeriksi. Pääministeri Jevhen Martšukin tullessa erotetuksi Lazarenkosta tuli itsenäisen Ukrainan seitsemäs pääministeri 28. toukokuuta 1996.[2] Hänestä tuli myös Ukrainan energiaministeri.[3] Entuudestaan varsin varakas Lazarenko rikastui Kutšman hallinnossa erilaisilla korruptoituneina pidetyillä liikesopimuksilla.[1] Hänellä oli läheiset suhteen Dnipropetrovskissa toimineeseen Yhdistyneet energiajärjestelmät -nimiseen yhtiöön, jonka kautta hänellä oli käytännössä monopoliasema venäläisen maakaasun tuojana ja jälleenmyyjänä Ukrainassa.[2] Hänen tuolloinen läheinen yhteistyökumppaninsa hämärissä liiketoimissa oli myöhemmin politiikassa vaikuttanut Julia Tymošenko.[1] Lazarenkoon, Kutšmaan ja muihin merkittäviin asemiin päässeistä dnipropetrovskilaisista käytettiin nimeä "Dnipropetrovskin klaani".[3]
Lazarenko sotkeutui myös Ukrainan alamaailman välienselvittelyihin. 16. kesäkuuta 1996 Lazarenkoa kuljettaneen auton vieressä räjähti radiolla räjäytetty pommi. Hänen poikansa haavoittui samankaltaisessa iskussa pari vuotta myöhemmin. 19. kesäkuuta 1997 Lazarenkon sanottiin sairastuneen ja matkustaneen Kanadaan sairaalahoitoon. Kutšma nimitti varapääministeri Vasyl Durdynetsin virkaa tekeväksi pääministeriksi, ja Lazarenko erosi pääministeriydestään 1. heinäkuuta. Kutšman ja Lazarenkon välit olivat heikentyneet jo jonkin aikaa ennen Lazarenkon eroa. Tämän taustalla oli etenkin Lazarenkon nousu Hromada-puolueessa. Lazarenko valittiin puolueen johtoon syyskuussa 1997, ja hän ilmoitti aikovansa pyrkiä Ukrainan presidentiksi.[1] Lazarenkon koneistoksi tuli Antiguaan rekisteröidyn yhtiön omistama ja laajan levikin saanut Pravda Ukrainy -lehti, joka kirjoitti paljastusjuttuja ylimmistä virkamiehistä ja väitti Kutšman vaimon siirtäneen valtion varoja puolueelleen. Lehti tuki Lazarenkon Hromada-puoluetta. Maan tiedotusministeri pyrki lakkauttamaan lehden.[4]
Vuonna 1998 järjestettiin Ukrainan korkeimman neuvoston vaalit. Vaaleissa käytettiin kahden äänen järjestelmää. Valtakunnallisilla puoluelistoilla oli 4 % äänikynnys, minkä oli tarkoitus estää pienpuolueiden pääsy parlamenttiin.[2] Hromada oli kuitenkin yksi useammasta äänikynnyksen ylittäneistä puolueista. Parlamentissa Lazarenko perusti yhdessä Julia Tymošenkon kanssa varjohallituksen, jonka varjopääministeri oli Tymošenko.[1]
Korruptiovyyhti
Valtionsyyttäjä avasi syytteet Lazarenkoa vastaan valtionvarojen väärinkäytöstä 14. syyskuuta 1998. Lazarenko pakeni Kreikkan käyttäen tekosyynä terveydentilaansa ja sen vaatimaa hoitoa.[1] Saman vuoden marraskuussa Lazarenko pidätettiin Sveitsissä hänen saavuttuaan maahan panamalaisella passilla. Panaman passi oli aito, mutta Ukrainassa laki kielsi kaksoiskansalaisuuden. Sveitsissä Lazarenkon todettiin edelleen keränneen noin 72 miljoonaa dollaria maassa olleille pankkitileille.[2] Lazarenko väitti hankkineensa rahat laillisin keinoin.[5] Lazarenko todettiin syylliseksi rahanpesuun, mutta hän pääsi vapaaksi takuita vastaan. Vain hieman myöhemmin hän pakeni edelleen Yhdysvaltoihin.[2]
Lazarenko pidätettiin hänen saavuttuaan Yhdysvaltoihin helmikuussa 1999. Hän sai uusia syytteitä Yhdysvalloissa, jossa syyttäjät sanoivat Lazarenkon pesseen virkakaudellaan Ukrainassa arviolta 114 miljoonaa dollaria Yhdysvalloissa sijainneiden pankkien kautta. Oikeudenkäynnit Lazarenkoa vastaan järjestettiin San Franciscossa Kaliforniassa, jossa hän omisti miljoonien arvoisen tilan. Lazarenko sai elokuussa 2006 yhdeksän vuoden vankeustuomion.[5] Hänet vapautettiin kuitenkin jo marraskuussa 2012. Myöhemmin hän on taistellut maasta luovutusta vastaan. Lazarenkon korruptiovyyhtiä on pidetty Ukrainan 1990-luvun suurimpana yksittäisenä skandaalina.[2]
Lähteet
- ↑ a b c d e f g Ivan Katchanovski, Zenon E. Kohut, Bohdan Y. Nebesio ja Myroslav Yurkevich: Historical Dictionary of Ukraine, s. 316-318. 2. painos. The Scercrow Press, 2013. ISBN 978-0-8108-7847-1. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g h Johannes Remy: ”9. 10.”, Ukrainan historia. Gaudeamus Helsinki University Press, 2015. ISBN 978-952-495-855-4.
- ↑ a b Jane Perlez: On Ukraine's Capitalist Path, Clique Mans Roadblocks The New York Times. 18.10.1998. Viitattu 2.3.2022. (englanniksi)
- ↑ Pete Pakarinen: Opposition sanomalehti suljettiin Ukrainassa Verkkouutiset. 13.2.1998. Viitattu 2.3.2022. (englanniksi)
- ↑ a b The case against Pavlo Lazarenko BBC News. 25.8.2006. BBC. Viitattu 2.3.2022. (englanniksi)
| ||||||||||||||
Ukrainan pääministerit 1991–
Vitold Fokin 1991–1992 | Leonid Kutšma 1992–1993 | Vitali Masol 1994–1995 | Jevhen Martšuk 1995–1996 | Pavlo Lazarenko 1996–1997 | Valeri Pustovoitenko 1997–1999 | Viktor Juštšenko 1999–2001 | Anatoli Kinah’ 2001–2002 | Viktor Janukovytš 2002–2005 | Julija Tymošenko 2005 | Juri Jeh’anurov 2005–2006 | Viktor Janukovytš 2006–2007 | Julija Tymošenko 2007–2010 | Mykola Azarov 2010–2014 | Arseni Jatsenjuk 2014–2016 | Volodymyr Hroisman 2016–2019 | Oleksi Hontšaruk 2019–2020 | Denys Šmyhal 2020–
