Pat Metheny

Pat Metheny
Pat Metheny soittamassa vuonna 2010.
Pat Metheny soittamassa vuonna 2010.
Henkilötiedot
Syntynyt12. elokuuta 1954 (ikä 69)
Ammatti muusikko, lauluntekijä
Muusikko
Aktiivisena 1974–
Tyylilajit Jazz
Soittimet kitara
Yhtyeet Pat Metheny Group
Levy-yhtiöt ECMView and modify data on Wikidata
Aiheesta muualla
www.patmetheny.com
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ] Näytä Wikidatasta tulevat arvot
Infobox OK

Patrick "Pat" Bruce Metheny [məˈθiːni] (s. 12. elokuuta 1954 Kansas City) on yhdysvaltalainen jazzkitaristi. Hänen uransa alkoi 1970-luvun alussa ja oma ryhmä hänellä on ollut vuodesta 1977 saakka. Pat Metheny tunnetaan monipuolisuudestaan ja taidokkaasta soittimen käsittelystä. Suuri osa hänen materiaalistaan on sävelletty yhteistyönä kosketinsoittaja Lyle Maysin kanssa, joka oli hänen yhteistyökumppaninsa 1970-luvun puolestavälistä kuolemaansa 2020 saakka.[1]

Pat Metheny aloitti varsinaisen muusikkouransa opettajana Miamin yliopistossa ja Berkleen collegessa alle 20-vuotiaana. Ensimmäinen suurempi yhtye hänelle oli Gary Burtonin johtama kvartetti. Pat Methenyn pääkokoonpano on kuitenkin ollut 70-luvulta saakka Pat Metheny Group, mutta hän on julkaissut materiaalia myös trion kanssa, soolona, ja duettona useiden artistien kanssa.

Elämä ja ura

Tähän artikkeliin tai sen osaan on merkitty lähteitä, mutta niihin ei viitata.
Älä poista mallinetta ennen kuin viitteet on lisätty. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkelille asianmukaisia viitteitä. Lähteettömät tiedot voidaan kyseenalaistaa tai poistaa.
Tarkennus: Lähdeviitteet puuttuvat tästä alkaen.

Pat Metheny syntyi Missourin Kansas Cityssä 12. elokuuta 1954. Hän asui lapsuutensa Kansas Cityn Lee's Summit -nimisessä lähiössä. Paikka oli tuohon aikaan tyypillinen keskilännen kaupunki, jossa asukkaita oli noin 3 500. Metheny on sanonut, että koska kaupungissa ei juuri tapahtunut mitään, se kirvoitti hänen mielikuvitustaan.

Metheny aloitti musiikkiharrastuksensa 8-vuotiaana, kun hänen viisi vuotta vanhempi veljensä Mike opetti hänelle trumpetinsoittoa. Kymmenvuotiaana hänen veljensä opettaja alkoi opettaa häntä. Metheny vaihtoi kuitenkin soittimensa kitaraan 12-vuotiaana. Suurimpana vaikutuksena tähän olivat uudet rock-yhtyeet, joissa kitara oli nostettu kaikkein tärkeimmäksi instrumentiksi. Tärkeimpiä vaikuttajia Methenylle olivat Beatles, Beach Boys ja Dave Clark Five. Metheny osti pienen akustisen kitaran ja sai isältään lahjaksi Gibsonin ES-140 T ¾ -kitaran. Ensimmäisen yhtyeensäkin, The Beat Bombs, Metheny perusti kavereidensa kanssa jo 12-vuotiaana. Tämä yhtye ei tosin pysynyt koossa kovin pitkään.

Tänä aikana Metheny kiinnostui myös jazz-musiikista, koska hän halusi improvisoida kitarallaan. Suurimpina vaikutteina olivat Ornette Colemanin ja Miles Davisin musiikki. 1960-luku oli kapinallisuuden aikaa, ja Metheny on myöhemmin sanonut, että rockilla hän olisi kapinoinut vain vanhempiaan vastaan, mutta jazzilla hän kapinoi myös kavereitaan vastaan, jotka eivät ymmärtäneet, mistä tässä musiikissa oli kysymys.

Vuonna 1968 Metheny tapasi Gary Burtonin, joka järjesti jamisessioita Methenyn kotikaupungissa Kansas Cityssä. Burton oli myöhemmin merkittävä tekijä Methenyn musiikille. Syyskuussa 1969 Metheny esiintyi ensimmäistä kertaa jazz-artistina New Sound Trion kanssa. Tämän jälkeen hän alkoi saada julkisuutta jazz-piireissä. Heinäkuussa 1970 hän soitti Herbie Hancockin kanssa keikalla. Vuodesta 1970 vuoteen 1972 hän soitti Gary Silvisin kvartetissa. Tänä aikana hänellä oli keikkoja 5–6 iltana viikossa. Samaan aikaan hän kävi koulua.

Valmistuttuaan Methenyn vanhemmat painostivat häntä hakemaan collegeen. Hänelle tarjottiin paikkaa UMKC -musiikkikonservatoriossa, Berkleen Collegessa Bostonissa sekä Miami-Floridan yliopistossa. Metheny päätti lähteä Miamiin paikallisen muusikkotarjonnan vuoksi.

Methenystä tuli nopeasti Miamiin muuton jälkeen sähkökitaran professori Miamissa vuonna 1973. Vuonna 1974 Gary Burton pyysi häntä Berkleen musiikkicollegen opettajaksi, mihin hän suostui ja muutti Bostoniin. Sieltä hän matkusti silloin tällöin New Yorkiin soittamaan muun muassa David Friedmanin ja Paul Bleyn kanssa. Kesällä 1974 Gary Burton pyysi häntä soittamaan omaan kvartettiinsa.

Metheny soitti Burtonin kvartetissa kolme vuotta vuoteen 1977 saakka. Tänä aikana hän soitti kolmella Burtonin levyllä (Ring, Dreams So Real sekä Passengers). Hän myös julkaisi ensimmäisen oman levynsä, Bright Size Life, Jaco Pastoriuksen ja Bob Moseksen kanssa vuonna 1976.

Huhtikuussa 1975 Metheny oli Gary Burtonin kvartetin kanssa esiintymässä Wichita Jazz-festivaaleilla. Siellä hän tapasi kosketinsoittaja Lyle Maysin, jonka kanssa hän myöhemmin perusti Pat Metheny Groupin. Methenyn ja Maysin ensimmäinen yhteinen konsertti oli toukokuussa 1976. Heidän yhteistyönsä toimi niin hyvin, että Metheny päätti jättää Gary Burtonin kvartetin ja perustaa Maysin kanssa oman ryhmän.

Pat Metheny Group teki alusta saakka erittäin paljon konsertteja ympäri Yhdysvaltoja ja Eurooppaa ja sai niiden avulla laajan kannattajakunnan. Siten jo heidän ensimmäinen levynsä sai julkisuutta, ja toinen levy, American Garage (1979) myi yli 200 000 kappaletta samoin kuin Pat Methenyn soololevy New Chautauqua (1978). Tämän jälkeen Pat Methenyn jokainen levy on saavuttanut suosiota erittäin ristiriitaisen vastaanoton saanutta Zero Tolerance for Silencea lukuun ottamatta.

Tuotanto

Pat Metheny on julkaissut noin kolmekymmentä levyä. Suurin osa levyistä on julkaistu Pat Metheny Groupin kanssa, mutta hän on tehnyt useita soololevyjä ja muutaman levyn triokokoonpanon kanssa. Lisäksi hän on tehnyt levyjä duettona toisten artistien kanssa, kaksi levyä sinfoniaorkesterin kanssa sekä vieraillut useiden artistien levyillä. Lisäksi hän oli mukana kolmella Gary Burton Quartetin levyllä uransa alkuvaiheessa soittaessaan ryhmässä.

Ahkeran levynteon lisäksi Metheny on ollut koko uransa ajan aktiivisesti kiertueilla. Hän on tehnyt 1970-luvun alusta saakka vuosittain noin 200 keikkaa vuodessa ja viettänyt suuren osan ajastaan kiertueella. Yksi Methenyn tunnistettavimpia piirteitä on kitarasyntetisaattorin käyttö. Hän on käyttänyt lähes samalta kuulostavaa kitaralla ohjattavaa syntetisoitua soundia monissa kappaleissaan 1980-luvun alkupuolelta saakka.

Pat Metheny Groupin soundi muuttui lattari-painotteisemmaksi 1980-luvun lopulla levyjen Still Life (Talkin') sekä Letter from Home myötä. Näillä levyillä kevyimmät kappaleet, kuten musiikkivideonakin levitetty Last Train Home, lähestyvät tyyliltään smooth jazzia. Toista ääripäätä Methenyn tuotannossa edustavat soololevyjen free jazz -kappaleet. 1990-luvulla Pat Metheny Group alkoi kokeilemaan koneellisempaa rumpusaundia.

Jazz-artistiksi Metheny on saanut runsaasti tunnustusta sekä myyntiluvuissa että palkintojen muodossa. Kaksi hänen levyistään, Secret Story sekä Letter from Home ovat myyneet kultaa. Hän on saanut 20 Grammy-palkintoa peräti kymmenessä eri sarjassa. Kukaan toinen artisti ei ole saanut Grammya yhtä monessa sarjassalähde? ja hän on myös määrällisesti kymmenen eniten palkintoja saaneen artistin joukossa. Viimeisimmät palkinnoista ovat vuosilta 2012 ja 2013.

Kaikkiaan Metheny on voittanut Grammyn seuraavissa sarjoissa: Best Contemporary Jazz Album, Best Pop Instrumental Performance, Best Jazz Instrumental Solo Performance, Best Jazz Instrumental Performance by Individual Artist or Group, Best Rock Instrumental Performance, Best Jazz Fusion Performance, Best Jazz Performance, Best New Age Performance ja Best Jazz Instrumental Album.

Diskografia

  • Bright Size Life (1976)
  • Watercolors (1977)
  • Pat Metheny Group (1978)
  • New Chautauqua (1979)
  • American Garage (1979)
  • 80/81 (1980)
  • As Falls Wichita, So Falls Wichita Falls (1981)
  • Offramp (1982)
  • Travels (1983)
  • Rejoicing (1983)
  • First Circle (1984)
  • The Falcon And The Snowman (movie soundtrack) (1985)
  • Song X (1986)
  • STILL life (talking) (1987)
  • Letter From Home (1989)
  • Question And Answer (1990)
  • Secret Story (1992)
  • The Road To You (1993)
  • I Can See Your House From Here (John Scofieldin kanssa) (1994)
  • Zero Tolerance For Silence (1994)
  • We Live Here (1995)
  • Quartet (1996)
  • Passagio Per Il Paradiso (1997)
  • beyond the Missouri Sky (short stories) (1997)
  • Imaginary Day (1997)
  • Like Minds (1999)
  • Jim Hall & Pat Metheny (1999)
  • A Map Of The World (movie soundtrack) (1999)
  • Pat Metheny Trio 99 → 00 (2000)
  • Pat Metheny Trio → Live (2000)
  • Speaking Of Now (2002)
  • Upojenie (+ Anna Maria Jopek) (2002)
  • One Quiet Night (2003)
  • The Way Up (2005)
  • Secret Story (2CD Special Edition) (2007)
  • Day Trip (Antonio Sanchezin ja Christian McBriden kanssa) (2008)
  • What's It All About (2011)

Lähteet

  1. Pat Metheny Biography. Allmusic. Viitattu 5.7.2016.

Aiheesta muualla

  • Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Pat Metheny Wikimedia Commonsissa
  • Pat Metheny Group
  • A complete Pat Metheny discography
  • Pat Metheny Guitar Licks
Auktoriteettitunnisteet Muokkaa Wikidatassa
Kansainväliset
  • FAST
  • ISNI
  • VIAF
Kansalliset
  • Norja
  • Espanja
  • Ranska
  • BnF data
  • Katalonia
  • Saksa
  • Italia
  • Israel
  • Suomi (KANTO)
  • Yhdysvallat
  • Japani
  • Tšekki
  • Australia
  • Korea
  • Kroatia
  • Alankomaat
  • Puola
Tieteilijät
  • CiNii
Taiteenala
  • Grammy Awards
  • MusicBrainz
Henkilöt
  • Trove
Muut
  • Europeana
  • SNAC
  • IdRef