Matkustusluokka

Matkustusluokka tarkoittaa kollektiivisten kulkuvälineiden matkustajien sijoittelua matkustusmukavuudeltaan eri osastoihin lippuhinnan perusteella. Matkustusluokkia on laivoissa, lentokoneissa ja junissa. Korkeampiluokkaiset paikat ovat kalliimpia kuin alempiluokkaiset, koska paikat ovat tilavampia ja varustelutasoltaan korkeampia.

Korkeampiin matkustusluokkiin saattaa kuulua kulkuvälineessä enemmän henkilökohtaista tilaa, parempi istuin, aterioita tai juomia ja oikeus ylimääräiseen matkatavaraan. Toisaalta kalliimman lipun hintaan voi kuulua lisäpalveluita asemalla, kuten ensisijainen kulkuvälineeseen nousuoikeus tai lounge-palveluita. Usein korkeampien matkustusluokkien liput ovat muutos- ja peruutusehdoiltaan joustavampia kuin halvemmat lipputuotteet.

Juna

Tässä artikkelissa tai sen osassa aihetta käsitellään lähinnä Suomen tai suomalaisten näkökulmasta.
Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelin näkökulmaa yleismaailmallisemmaksi. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla.

VR:n matkustusluokat

Aikoinaan Suomen rautatieliikenteessä oli matkustusluokat I, II ja III. Myös rautatieasemilla oli eri luokkien matkustajille omat odotustilat. Esimerkiksi Vaasan rautatieasemalla oli 1800-luvun lopulla I-, II- ja III-luokan matkustajille erilliset odotustilat.[1] Nykyään VR:n junissa on kaksi matkustusluokkaa, Eko ja Ekstra, ja rautatieasemilla kaikille yhteiset odotustilat.

Eko-luokka on VR:n junien yleisin matkustusluokka. Lipun hintaan sisältyy määrätyllä junavuorolla istuinpaikka normaalilla paikalla, allergia-, perhe- tai työskentelyhytissä tai lemmikkiosastolla.

Ekstra-luokka on vaunuosasto Intercity-kaksikerrosvaunun yläkerrassa tai Pendolino-yksikön päätyvaunussa. Lipun hintaan sisältyy kahvi, tee ja päivän lehdet itsepalveluna. Venäjän-liikenteen Allegro-junan palvelut vastaavat muuten Pendolinon vastaavia, mutta niiden lisäksi lipun hintaan sisältyy paikalle tarjoiltava välipala.[2]

Kuvia

  • Virgin Trains
    Virgin Trains
  • ICE 3
    ICE 3

Laiva

Aikoinaan esimerkiksi RMS Titanicilla oli I-, II- ja III-matkustusluokat. Alempiluokkaiset hytit sijaitsevat perinteisesti laivan alimmilla kansilla ja korkealuokkaiset laivan ylemmillä kansilla. Matkustusmukavuus riippuu hytin koosta ja varustelutasosta. Silja Linen ja Viking Linen aluksilta löytyy ikkunallisia A-hyttejä, B-hyttejä sisäpuolelta, C-hyttejä sisällä autokannen alapuolella sekä erikokoisia sviittejä ja deluxe-hyttejä. Osalla laivoista voi matkustaa myös ilman hyttiä, jolloin puhutaan kansipaikasta. Laivoissa matkustaja saa liikkua vapaasti kansien välillä, ja laivan yläkannelle on kaikilla pääsy.

Lentokone

Pitkillä reittilennoilla lentokoneissa on perinteisesti ykkös-, business- ja turistiluokat. Pienemmillä lennoilla matkustusluokat yleensä ovat vain business- ja turistiluokat.[3] Korkealuokkaisemmat luokat sijaitsevat lentokoneen etuosassa. Lentoyhtiöt ovat alkaneet poistaa ykkösluokkia ja siirtymään käytäntöön, jossa business-luokka on ylellisin matkustusluokka. Lomakohteiden charter-lennoilla ja halpayhtiöiden lennoilla on harvemmin erillisiä matkustusluokkia.

Kuvia lentoyhtiöittäin

Katso myös

Lähteet

  1. http://www.pohjalainen.fi/teemat/teemat.jsp?category=55&p=5&kw=135
  2. Ekstra-luokan palvelut VR. Viitattu 29.11.2018.
  3. http://sa.bbm.fi/Default.aspx?tabid=3599[vanhentunut linkki]

Aiheesta muualla

  • Hannu Salmi: asemarakennusten odotustiloista (Arkistoitu – Internet Archive)
Lentomatkustaminen
Lentoyhtiöt
Allianssit
Historia
Kauppayhdistykset
Miehistö
Lentäminen
Lentoasemat
Tulli/Maahanmuutto
Matkatavarat
  • Aulakuormaaja
  • Kadonnut matkatavara
  • Käsimatkatavara
  • Matkalaukkuhihna
  • Matkalaukkukärry
  • Matkalaukkulukko
  • Matkalaukkutunniste
  • Matkatavaroiden kuljetinjärjestelmä
  • Matkatavaroiden noutoalue
  • Sallittu matkatavaran määrä
Turvallisuus
Lentoliput