Lutsit
| Lutsit Lutsi maarahvas | |
|---|---|
 Eteläviron historiallinen puhuma-alue, lutsit Latvian itäosassa | |
| Väkiluku | ei tiedossa |
| Asuinalueet |  Latvia |
| Kielet | viro, latgalli |
| Uskonnot | Katolilaisuus |
| Infobox OK | |
Lutsit ovat Latviassa sijaitsevassa Ljutsynin maakunnassa Latgalen alueella asuvia virolaisia, jotka ovat nykyisin lähes täysin sulautuneet alueen muihin etnisiin ryhmiin. Lutsien nimi tulee alueen maakuntakeskuksesta Ludzasta. Itseään lutsit nimittivät nimellä Lutsi maarahvas.[1] He ovat yhdessä leivujen kanssa toinen Latvian historiallisista virolaisryhmistä. Lutsit monesti tietävät että heillä on lutsalainen tausta lutsalaisissa kylissä ja monilla on yhä virolaisia nimiä. Varsinkin Lutsan kaupungin eteläpuolella lähellä Nirzaa monet ovat tietoisia lutsalaisesta taustastaan.[2] Ruotsissa syntynyt ja Yhdysvalloissa varttunut latvialainen kielitieteilijä Uldis Ivars Jānis Balodis julkaisi vuonna 2020 lutsin kielen aapisen.[3] Hänellä itsellään on myös lutsijuuria.[3]
Historia
Lutsien esi-isät tulivat luultavasti Viron eteläosista. Heikki Ojansuun teorian mukaan he olivat Boris Šeremetevin Latviaan suuren Pohjan sodan aikana tuomien 500–600 virolaisen vangin jälkeläisiä. Lutsit olivat alun perin luterilaisia, mutta he kääntyivät ajan myötä katolilaisuuteen katolilaisvaltaisessa Latgalessa. Ensimmäinen lutseja tutkinut oli Oskar Kallas, jonka mukaan lutseja oli vuonna 1893 arviolta 4 387. Näistä 800 puhui viroa, muut puhuivat latgallia tai venäjää. Kallaksen mukaan lutsit eivät kuitenkaan mieltäneet itseään virolaisiksi vaan liiviläisiksi.[1]
Murre
Lutsit puhuivat omaa murrettaan (mākīļ 'maakieli')[4], joka oli lähellä setojen puhumaa murretta ja itäistä võron murretta. Lutsien murteessa oli noin 180 lainasanaa latgallista ja muutamia venäjästä. Kieli oli ollut luultavasti lähinnä kotikäytössä, ja esimerkiksi kirkonmenot pidettiin latviaksi tai puolaksi. Latviasta lainattujen kieliopillisten piirteiden takia lutseilla oli vaikeuksia ymmärtää viron kirjakieltä. Murteella oli vielä 1970- ja 1980-luvuilla parikymmentä ymmärtäjää, mutta se on luultavasti nykyisin jo kuollut.[1] Tiettävästi viimeinen murteen puhuja kuoli vuonna 2006.[5] Lutsit käyttävät murretta enää hyvin vähän, esimerkiksi tervehtiessä tai muissa lyhyissä lauseissa.[5] Heidän kielitaitonsa on parempi lähellä Nirzaa etelässä ja huonompi Lutsan kaupungin pohjoisessa.[2] Balodisin vuoden 2020 aapisessa lutsin kieltä kirjoitetaan 51:llä eri kirjoitusmerkillä.[3] Määrä on suuri, sillä esimerkiksi pitkiä vokaaleita merkitään kuten latvian kielessä, eli viivalla kirjaimen päällä, kuten ā 'aa'.[3]
Kielinäytteitä
Tereq ['Terve'] ydagust 'Hyvää iltaa'
Mis um suq nimi? 'Mikä on sinun nimesi?'
Kādzaq ummaq pikäq 'Housut ovat pitkät'
Kātsu pain um tümbe 'Housujen väri on tumma'
Miheq kandvaq kātsu '[Miehet kantavat/]Miehillä on yllään housut'
Kost tulliq lutsilaseq? '[Kusta/]Mistä tulivat lutsilaiset?'
Lähteet
- ↑ a b c Mela, Marjo: Latvian virolaiset. Väitöskirja, Helsingin yliopisto. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura, 2001. ISBN 951-746-301-4.
- ↑ a b https://deepbaltic.com/2016/11/14/maq-sinnu-sali-the-south-estonian-dialect-spoken-in-deepest-latvia/
- ↑ a b c d e Lutsi aabits, ja mitte ainult Keel ja Kirjandus. 31.10.2021. Viitattu 31.8.2022. (viroksi)
- ↑ https://deepbaltic.com/2016/11/14/maq-sinnu-sali-the-south-estonian-dialect-spoken-in-deepest-latvia/
- ↑ a b Livones.net - The Lutsis on Livonian Culture Day www.livones.net. Viitattu 6.7.2020. (englanniksi)
Aiheesta muualla
- Latvian metsävirolaiset, Suomen Kuvalehti, 17.10.1936, nro 42, s. 32, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
| ||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
