Kruunupyyn vaakuna

Kruunupyyn kunnanvaakuna vuodesta 1974 eteenpäin.

Kruunupyyn kunnanvaakunan on suunnitellut Gustaf von Numers. Vaakunan selitys on ”punaisessa kentässä kruunattu apilaristi, jonka alasakara muodostaa kaateisen aurankärjen, kaikki kultaa”, ja se vahvistettiin käyttöön 14. kesäkuuta 1974. Vaakuna on saanut aiheensa 1969 Kruunupyyn kuntaliitokseen osallistuneiden kuntien vanhoista vaakunoista: aurankärki on peräisin Alavetelin, apilaristi Teerijärven ja kruunu Kruunupyyn vaakunasta.

Alkuperäinen Kruunupyylle 15. helmikuuta 1955 vahvistettu vaakuna oli myös Gustaf von Numersin suunnittelema. Vaakuna perustuu vanhaan pitäjänsinettiin vuodelta 1607, jolloin Kaarle IX antoi pitäjän perustamista koskevan kuulutuksen. Sinetin aihe – kuten pitäjän nimenkin – on aiemmin samana vuonna tapahtuneet Kaarlen kruunajaiset. Kruunu teki vaakunasta puhuvan. Vaakunan selitys oli ”kultakentässä punainen hirsi, jossa kultakruunu”, se muuttui epäviralliseksi kotiseutuvaakunaksi sen jälkeen, kun uusi vaakuna vahvistettiin käyttöön.

  • Väinö Wallinin piirros Kruunupyyn pitäjän sinetistä vuodelta 1896.
    Väinö Wallinin piirros Kruunupyyn pitäjän sinetistä vuodelta 1896.
  • Toinen malli Kruunupyyn pitäjän sinetistä.
    Toinen malli Kruunupyyn pitäjän sinetistä.
  • Kruunupyyn kunnanvaakuna vuosina 1955–1974.
    Kruunupyyn kunnanvaakuna vuosina 1955–1974.

Lähteet

  • Suomen kunnallisvaakunat, s. 140. Suomen Kunnallisliitto, 1982. ISBN 951-773-085-3.
  • n
  • k
  • m
Kruunupyy
  • Pohjanmaa
  • Pietarsaaren seutukunta
Historia
Kruunupyyn vaakuna
Kylät ja kunnanosat
Kruunupyy
  • Hopsala
  • Norrby
  • Påras
  • Söderby
  • Ytterbråtö
  • Överbråtö
Alaveteli
Teerijärvi
Luonto
Kulttuuri
Seurakunnat
Urheilu ja liikunta
Urheiluseurat
Liikuntapaikat
  • Alavetelin kenttä
  • Alavetelin urheilukenttä
  • Djupsjöbackan kenttä
  • Forsbackan kenttä
  • Heimsjön kenttä
  • Hovsalan kenttä
  • Kruunupyyn jäähalli
  • Kruunupyyn keskuskenttä
  • Kruunupyyn kenttä
  • Kruunupyyn liikuntahalli
  • Kruunupyyn tekonurmi
  • Teerijärven jäähalli
  • Teerijärven palloiluhalli
  • Teerijärven tekonurmi
Koulutus
  • Alavetelin koulu
  • Kronoby folkhögskola
Liikenne
Muuta
Tämä heraldiikkaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.