Kristillinen kansanpuolue

Kristillinen kansanpuolue
Kristelig Folkeparti

Perustettu 4. syyskuuta 1933
Puoluesihteeri Geir Morten Nilsen
Johto
  • Olaug Bollestad (pj.)
Ideologia kristillisdemokratia[1]
arvokonservatismi[1]
Poliittinen kirjo keskusta-oikeisto
Jäsenmäärä n. 25 000 (2012)[2]
Värit keltainen
Suurkäräjät[3]
3 / 169
(2021)
Kunnanvaltuustot
411 / 9 344
(2019)
Saamelaiskäräjät
0 / 39
Kansainväliset jäsenyydet – Centrist Democrat International
– Euroopan kansanpuolue
Nuorisojärjestö Kristelig Folkepartis Ungdom
Kotisivu www.krf.no
Infobox OKNimi-testi OK

Kristillinen kansanpuolue (norj. Kristelig Folkeparti, KrF) on kristillisdemokratiaa Norjassa edustava poliittinen puolue. Se perustettiin vuonna 1933. Puolueen puheenjohtajana on toiminut marraskuusta 2021 lähtien Olaug Bollestad. Puolueen muihin merkittävimpiin nimiin lukeutuu entinen pääministeri Kjell Magne Bondevik.

Puolueen pitkäaikaisia puheenjohtajia ovat olleet Nils Lavik (1938-1951), Einar Hareide (1955-1967), Lars Korvald 1967-1975 ja 1977-1979 sekä Kåre Kristiansen 1975-1977 ja 1979-1983.

Politiikka ja ideologia

Osa artikkelisarjaa
Kristillisdemokratia
Maittain
  • n
  • k
  • m

Aikaisemmin KrF on profiloitunut perhepuolueena kristillisten arvojen pohjalta. 2010-luvulla puolue on pyrkinyt korostamaan kristillisdemokraattista ideologiaa ja puolueen pääteemoja ovat olleet kehitysyhteistyö- ja ympäristökysymykset. Puolue on osallistunut 1980- ja 1990-luvuilla keskusta-oikeistolaisiin hallituksiin ja tukenut 2010-luvulla oppositiossa keskusta-oikeistolaisia vähemmistöhallituksia. Puolue on vastustanut samaa sukupuolta olevien avioliittoja ja adoptio-oikeutta. Aikaisemmin puolue on edellyttänyt edustajiltaan kristillisen uskon tunnustamista. Vuoden 2013 puoluekokouksessa puolueen edustajilta edellytettiin enää kristillisten arvojen mukaan toimimista.[4]

Historia

Perustaminen ja varhaiset vuodet

Norjan kristillinen kansanpuolue perustettiin vuonna 1933 vastavoimaksi kasvavalle maallistumiselle. Välitön syy perustamiselle oli, ettei Nils Lavikia hyväksytty Liberaalipuolueen ehdokkaaksi. Lavikista tuli uuden KrF-puolueen ensimmäinen kansanedustaja Bergenin vaalipiiristä vuonna 1933. Toisen kansanedustajan puolue sai vuonna 1936.[5]

Yhteistyö porvarien kanssa toisen maailmansodan jälkeen

Kun natsien miehitys Norjassa päättyi, puolue järjestäytyi koko maan laajuiseksi. Vuonna 1945 puolue sai kahdeksan kansanedustajaa. KrF profiloitui perhepuolueena kristillisten arvojen pohjalta ja sai julkista tukea mm. evankelis-luterilaisen kirkon piispoilta. 1960-luvulla puolue harkitsi kääntymistä porvarilliseen suuntaan, kun Työväenpuolue halusi rajoittaa vapaakoulujen toimintaa. Puolueessa korostettiin kuitenkin KrF:n omaa itsenäistä linjaa. Tällöin alkoi yhteistyö porvarillisten puolueiden kanssa, vaikka puolue itse ei halunnut leimautua porvarilliseksi. Puolue nousi ensimmäisen kerran hallitukseen vuonna 1963 ja uudelleen vuosina 1965-1971.[5]

EY-kansanäänestys ja nousu pääministeripuolueeksi

KrF vastusti Norjan jäsenyyttä Euroopan yhteisössä vuoden 1972 kansanäänestyksessä. Kielteinen kanta voitti ja uusi hallitus muodostettiin EY-jäsenyyttä vastustaneiden puolueiden pohjalta. KrF:n puheenjohtaja Lars Korvald toimi Norjan pääministerinä vuosina 1972-1973. Puolue jäi seuraavan hallituksen ulkopuolelle, kun puoluekokouspäätös esti puoluetta tekemästä hallitusyhteistyötä koalitiossa, joka sallisi vapaan abortin.[6]

Puolueen jäsenmäärä nousi vuonna 1980 yli 69 000:een ja puolueen vahvimmat kaudet ovat olleet 1980- ja 1990-luvuilla. Puolue osallistui keskusta-oikeistolaisiin hallituksiin vuosina 1983-1986 ja 1989-1990. KrF:n aloitteesta Norjaan perustettiin kehitysyhteistyöministeriö, jonka johtoon valittiin KrF:n Reidun Brunsletten. Vuonna 1983 puolueen puheenjohtajaksi valittiin Kjell Magne Bondevik, joka on noussut yhdeksi Norjan poliittisen historian merkkihahmoiksi.[6]

Puolue 2000-luvulla

Vuosina 1995–2004 puoluetta johti Valgerd Svarstad Haugland, joka toimi perheministerinä 1997-2001 ja kirkko- ja kulttuuriministerinä 2001–2005. Vuosina 2004–2011 puolueen puheenjohtaja oli Dagfinn Høybråten, joka toimi terveysministerinä 1997–2000 ja 2001–2004 ja työ- ja sosiaaliministerinä 2004–2005. [6]

Vuoden 1997 vaaleissa KrF sai ennätykselliset 13,7 prosenttia äänistä ja 25 kansanedustajaa. KrF nousi uudelleen pääministeripuolueeksi, kun Bondevik toimi pääministerinä vuosina 1997-2000 ja 2001-2005. Bondevikin ensimmäinen hallitus kaatui kaasuvoimaloita koskevaan epäluottamusäänestykseen. Toisen hallituksen aikana Bondevik arvosteli USA:n hyökkäystä Irakiin ja sai aikaan mm. biotekniikkaa koskevan tiukan lainsäädännön, joka kielsi ihmisalkioilla ja sikiöillä tehtävät kokeet.[4]

Vuoden 2005 vaaliessa KrF sai enää 6,8 prosenttia äänistä ja siirtyi oppositioon. Sisäiset jännitteet Bondevikin edustaman keskustalais-kansallinen linjan ja konservatiivis-kristillisen siiven välillä pyrittiin ratkaisemaan korostamalla kristillisdemokraattista aatetta. Vuoden 2009 vaalien heikko tulos johti uusiin jännitteisiin puolueen konservatiivisen ja liberaalin siiven välillä. Vuosina 2011–2019 puoluetta johti Knut Arild Hareide, joka toimi ympäristöministerinä 2004–2005. Hareide pyrki kaudellaan puolueen uudistamiseen. Muun muassa vuoden 2013 puoluekokouksessa tehtiin lievennys vaatimuksesta kristillisen uskon tunnustamiseen, mikä johti puolueen konservatiivisimpien jäsenten irtautumiseen ja erillisen Kristittyjen puolueen perustamiseen.[4]

Kannatusalueet

  • KrF:n kannatus suurkäräjävaaleissa 2017.
    KrF:n kannatus suurkäräjävaaleissa 2017.

Vaalitulokset

KrF on joutunut 2000-luvulla ponnistelemaan pysyäkseen 4 prosentin äänikynnyksen yläpuolella.[7]

Vaalit Johtaja Kannatus Paikat +/– Hallitus
Äänet % +/–
1933 Ingebrigt Bjørø 10 272 0,8 Uusi
1 / 150
 Uusi Oppositio
1936 19 612 1,3 Nousua 0,5
2 / 150
 Nousua 1 Oppositio
1945 Nils Lavik 117 813 7,9 Nousua 6,6
8 / 150
 Nousua 6 Oppositio
1949 147 068 8,4 Nousua 0,5
9 / 150
 Nousua 1 Oppositio
1953 Erling Wikborg 186 627 10,5 Nousua 2,1
14 / 150
 Nousua 5 Oppositio
1957 Einar Hareide 183 243 10,2 Laskua 0,3
12 / 150
 Laskua 2 Oppositio
1961 171 451 9,6 Laskua 0,6
15 / 150
 Nousua 3 Oppositio
1965 160 331 8,1 Laskua 1,5
13 / 150
 Laskua 2 Hallitus
1969 Lars Korvald 169 303 9,4 Nousua 1,3
14 / 150
 Nousua 1 Hallitus
1973 255 456 12,3 Nousua 2,9
20 / 155
 Nousua 6 Oppositio
1977 Kåre Kristiansen 224 355 12,4 Nousua 0,1
22 / 155
 Nousua 2 Oppositio
1981 219 179 9,4 Laskua 3,0
15 / 155
 Laskua 7 Hallitus
1985 Kjell Magne Bondevik 214 969 8,3 Laskua 1,1
16 / 157
 Nousua 1 Hallitus
1989 224 852 8,5 Nousua 0,2
14 / 165
 Laskua 2 Hallitus
1993 193 885 7,9 Nousua 0,6
13 / 165
 Laskua 1 Oppositio
1997 Valgerd Svarstad Haugland 353 082 13,7 Nousua 5,8
25 / 165
 Nousua 12 Hallitus
2001 312 839 12,4 Laskua 1,3
22 / 165
 Laskua 3 Hallitus
2005 Dagfinn Høybråten 178 885 6,8 Laskua 5,6
11 / 169
 Laskua 11 Oppositio
2009 148 748 5,5 Laskua 1,3
10 / 169
 Laskua 1 Oppositio
2013 Knut Arild Hareide 158 475 5,6 Nousua 0,1
10 / 169
 Muuttumaton 0 Oppositio
2017 122 688 4,2 Laskua 1,4
8 / 169
 Laskua 2 Hallitus
2021 Kjell Ingolf Ropstad 113 344 3,8 Laskua 0,4
3 / 169
 Laskua 5 Oppositio

Merkittäviä poliitikoita

Puheenjohtajat

Lähteet

  • Esa Erävalo: Yhteinen hyvä - Johdatus kristillisdemokratiaan. Helsinki: Ajatuspaja Kompassi ry, 2018. ISBN 978-952-7289-03-7.

Viitteet

  1. ↑ a b Norway Parties and Elections in Europe. 2013. Viitattu 14.11.2015. (englanniksi)
  2. ↑ Hareide er en medlemsmagnet nrk.no. 7.3.2013. NRK. Viitattu 14.11.2015. (norjaksi)
  3. ↑ Salplassering stortinget.no. Suurkäräjät. Viitattu 31.12.2017. (norjaksi)
  4. ↑ a b c Erävalo 2018, s. 52
  5. ↑ a b Erävalo 2018, s. 50
  6. ↑ a b c Erävalo 2018, s. 51
  7. ↑ Erävalo 2018, s. 53

Aiheesta muualla

  • Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kristillinen kansanpuolue Wikimedia Commonsissa
  • Kristillinen kansanpuolue (norjaksi)
  • n
  • k
  • m
Suurkäräjät
  • n
  • k
  • m
Puolueet
Jäsenpuolueet (EU)
Liitännäisjäsenet
Tarkkailijajäsenet
Puolueen puheenjohtajat
Europarlamentin
ryhmäpuheenjohtajat
Komissaarit
Hallituksien johtajat