Jääkiekon maailmanmestaruuskilpailut 2013

Jääkiekon maailmanmestaruuskilpailut 2013
2013 IIHF World Championship
VM i ishockey 2013
Joukkueet 16 (48)
Isäntämaa  Ruotsi
 Suomi
Kaupungit Tukholma
Helsinki
Ajankohta 3.–19. toukokuuta 2013
Mitalistit
Kultaa  Ruotsi
Hopeaa  Sveitsi
Pronssia  Yhdysvallat
Putoajat  Itävalta
 Slovenia
Ottelut 64
Yleisö 427 818 (6 685 ottelua kohti)
Maalintekijä Suomi Petri Kontiola 8 maalia
Venäjä Ilja Kovaltšuk 8 maalia
Paras pelaaja Sveitsi Roman Josi
← 2012 2014 →
Infobox OK
Kisamaskotti Icy

Jää­kiekon maailman­mestaruus­kilpailut 2013 olivat 77. jääkiekon miesten maailman­mestaruus­kisat. Ne järjestettiin vuoden 2012 maailman­mestaruus­kisojen tavoin Ruotsissa ja Suomessa. Kisat päätettiin vuonna 2009 Sveitsin maailman­mestaruus­kisojen yhteydessä jakaa Ruotsin ja Suomen kesken. Välierävaiheesta eteenpäin Ruotsi toimi kisojen isäntänä. Vuoden 2012 maailman­mestaruus­kisoissa järjestys oli päinvastainen Suomen ja Ruotsin välillä.[1] Ensimmäistä kertaa 27 vuoteen isäntämaa voitti kilpailut, kun Ruotsi löi loppuottelussa Sveitsin lukemin 5–1. Edellinen mestaruuden voittanut isäntämaa oli Neuvostoliitto vuonna 1986. Olympialaisissa isäntämaan voitto nähtiin tosin jo vuonna 2010, kun Kanada voitti kultaa Vancouverissa. Sveitsin jääkiekkomaajoukkue voitti kisoista ensimmäisen mitalinsa maailman­mestaruus­kisoista 60 vuoteen.[2]

Kisojen ensimmäiset liput tulivat myyntiin 15. lokakuuta 2012.[3] Suomen Jääkiekkoliitto jäi kisoista voitolle 3,9 miljoonan euroa.[4]

Kisojen yhteydessä päätettiin vuoden 2017 kisojen järjestäjät, joiksi valikoituivat Ranskan Pariisi ja Saksan Köln.

Valintaprosessi

Ruotsi valittiin järjestäjämaaksi 21. syyskuuta 2007 Vancouverissa, mutta myöhemmin kisat päätettiin jakaa Suomen kanssa.

Äänestystulokset
Maa Äänestys
 Ruotsi 70
 Valko-Venäjä 15
 Unkari 8
 Tšekki 3

Otteluareenat

Ruotsi Tukholma Suomi Helsinki
Globen
Kapasiteetti: 13 850
Hartwall Areena
Kapasiteetti: 13 506
Globen Hartwall Areena

Joukkueet

Kisoihin osallistuneet maat vihreällä.

Lohkot määräytyivät vuoden 2012 maailmanrankingin perusteella. Itävalta ja Slovenia nousivat 1. divisioonasta pääsarjaan.

Lohko STO

Lohko HEL

[5] [6]

Alkusarja

Lohko STO

       Joukkue eteni pudotuspeleihin
Joukkue putoaa Divisionaan IA
Tšekki–Norja-ottelu 14. toukokuuta 2013
Joukkue O 3P 2P 1P 0P TM PM Ero Pist.
5  Sveitsi 7 6 1 0 0 29 10 19 20
2  Kanada 7 5 1 1 0 25 10 15 18
3  Ruotsi 7 5 0 0 2 17 11 6 15
4  Tšekki 7 3 1 0 3 19 12 7 11
1  Norja 7 3 0 0 4 12 26 -14 9
6  Tanska 7 1 1 1 4 13 20 -7 6
7  Valko-Venäjä 7 1 0 0 6 10 21 -11 3
8  Slovenia 7 0 0 2 5 12 27 -15 2

Ottelut

Otteluiden alkamisajat ovat Ruotsin aikoja, (UTC+2).

3.5.  Tšekki 2–0  Valko-Venäjä Globen
16:15
(1–0, 0–0, 1–0)
Yleisömäärä: 5 127
Tuomarit:
Yhdysvallat Keith Kaval
Saksa Daniel Piechaczek

Voracek (Vrbata, Michalek)
Vrbata (Hanzal, Smid)
IIHF:n raportti
1–0
2–0


  Maalivahdit  
Alexander Salak 21 Vitali Belinski 34
3.5.  Ruotsi 2–3  Sveitsi Globen
20:15
(0–0, 1–2, 1–1)
Yleisömäärä: 12 500
Tuomarit:
Yhdysvallat Ian Croft
Suomi Jyri Petteri Ronn



Fransson (Danielsson, Eriksson)

Hjalmarsson (Tallinder)
IIHF:n raportti
0–1
0–2
1–2
1–3
2–3

Bieber (Walker, Blum)
Niederreiter (Pluss)

Gardner


  Maalivahdit  
Jacob Markstrom 21 Martin Gerber 29
4.5.  Norja 3–1  Slovenia Globen
12:15
(2–1, 0–0, 1–0)
Yleisömäärä: 3 832
Tuomarit:
Slovakia Baluska
Yhdysvallat Kaval

Bastiansen (Olimb, Olimb)
Bastiansen (Olimb, Olimb)

Hansen (Forsberg)
IIHF:n raportti
1–0
2–0
2–1
3–1



Jeglic (Ticar)


  Maalivahdit  
Lars Haugen 21 Robert Kristan 22
4.5.  Kanada 3–1  Tanska Globen
16:15
(0–1, 2–0, 1–0)
Yleisömäärä: 5 577
Tuomarit:
Saksa Lars Brueggemann
Saksa Daniel Piechaczek


Duchene (Eberle)
Stamkos (Staal, Giroux)
Duchene (Eberle)
IIHF:n raportti
0–1
1–1
2–1
3–1

Green (Staal, Nielsen)


  Maalivahdit  
Devan Dubnyk 24 Simon Nielsen 33
4.5.  Tšekki 1–2  Ruotsi Globen
20:15
(0–1 , 1–1 , 0–0)
Yleisömäärä: 12 500
Tuomarit:
Venäjä Vyachesla Bulanov
Venäjä Konstantin Olenin



Hudler (Voracek, Tlusty)
IIHF:n raportti
0–1
0–2
1–2

Ericsson (Thornberg, Jarnkrok)
Tallinder (Lundqvist, Gustafsson)


  Maalivahdit  
Alexander Salak 37 Jhonas Enroth 17
5.5.  Valko-Venäjä 4–3  Slovenia Globen
12:15
(1–1, 1–0, 2–2)
Yleisömäärä: 1 411
Tuomarit:
Saksa Lars Brueggemann
Venäjä Vyachesla Bulanov


Kaznadei (Kulakov, Kitarov)
Kitarov (Meleshko)

Filichkin (Stas)

Ugarov (Kaznadei, Kovyrshin)
IIHF:n raportti
0–1
1–1
2–1
2–2
3–2
3–3
4–3

Razingar (Pajic, Kopitar)


Rodman (Rodman)

Sabolic (Jeglic, Ticar)


  Maalivahdit  
Vitali Belinski 27 Robert Kristan 13
5.5.  Sveitsi 3–2 vl.  Kanada Globen
16:15
(1–0, 0–1, 1–1, 0–0, 1–0)
Yleisömäärä: 6 107
Tuomarit:
Slovakia Vladimir Baluska
Venäjä Konstantin Olenin


Hollenstein (Walker, Trachsler)


Niederreiter
IIHF:n raportti
1–0
1–1
1–2
2–2



Ladd (Schenn, Stamkos)
Read (Eberle)


  Maalivahdit  
Martin Gerber 19 Mike Smith 26
5.5.  Norja 3–2  Tanska Globen
20:15
(1-0, 1-0, 1-2)
Yleisömäärä: 3 754
Tuomarit:
Yhdysvallat Ian Croft
Suomi Jyri Petteri Ronn

Trygg (Olimb)
Bastiansen (Ask, Bonsaksen)


Thoresen (Skroder)
IIHF:n raportti
1–0
2–0
2–1
2–2
3–2



Lassen (Boedker, Christensen)
Boedker (Boedker, Christensen)


  Maalivahdit  
Lars Haugen 27 Patrick Galbraith 20
6.5.  Sveitsi 5–2  Tšekki Globen
16.15
(1–0, 1–2, 3–0)
Yleisömäärä: 3 537
Tuomarit:
Yhdysvallat Ian Croft
Suomi Jyri Petteri Ronn

Ambuhl (Gardner, Josi)
Niederreiter (Moser, Pluss)


Moser (Pluss)
Bodenmann (Hollenstein, Cunti)
Suri (Walker, Vauclair)
IIHF:n raportti
1–0
2–0
2–1
2–2
3–2
4–2
5–2



Hudler (Tlusty, Voracek)
Hudler (Irgl)


  Maalivahdit  
Reto Berra 37 Alexander Salak 26
6.5.  Ruotsi 2–1  Valko-Venäjä Globen
20:15
(0–1, 1–0, 1–0)

Tuomarit:
Yhdysvallat Keith Kaval
Saksa Daniel Piechaczek


Lindberg (Kronwall, Pettersson)
Pettersson (Lundqvist)
IIHF:n raportti
0–1
1–1
2–1

Koltsov (Goroshko)


  Maalivahdit  
Jhonas Enroth 20 Dmitri Milchakov 27
7.5.  Slovenia 2–3 ja.  Tanska Globen
16:15
(1–0, 1–1, 0–1, 0–1)
Yleisömäärä: 1 051
Tuomarit:
Slovakia Vladimir Baluska
Venäjä Konstantin Olenin

Ticar (Gregorc, Robar)

Ticar (Robar, Gregorc)
IIHF:n raportti
1–0
1–1
2–1
2–2
2–3


Staal (Lauridsen, Madsen)

Madsen (Staal, Jensen)
Green (Larsen)


  Maalivahdit  
Robert Kristan 22 Simon Nielsen 15
7.5.  Kanada 7–1  Norja Globen
20:15
(4-0, 1-1, 2-0)
Yleisömäärä: 3 678
Tuomarit:
Saksa Lars Brueggemann
Venäjä Vyacheslav Bulanov

Ladd (Stamkos)
Skinner (Stamkos)
Duchene (Eberle, Robidas)
Giroux (Schultz, Stamkos)
Hall (Eberle)

Stamkos (Giroux, Brodie)
Hall (Duchene, O'Reilly)
IIHF:n raportti
1–0
2–0
3–0
4–0
5–0
5–1
6–1
7–1






Olimb (Bastiansen, Olimb)


  Maalivahdit  
Devan Dubnyk 13 Lars Volden 29
8.5.  Slovenia 1–7  Sveitsi Globen
16:15
(1-3, 0-3, 0-1)
Yleisömäärä: 2 132
Tuomarit:
Tšekki Antonin Jerabek
Yhdysvallat Keith Kaval

Pajic (Pavlin, Pretnar)
IIHF:n raportti
1–0
1–1
1–2
1–3
1–4
1–5
1–6
1–7


Bodenmann (Cunti, Hollenstein)
Cunti (Bodenmann, Hollenstein)
Hollenstein (Bodenmann, Cunti)
Hollenstein (Vauclair, Walker)
Moser (Pluss, Niederreiter)
Ambuhl (Suri)
Suri (Ambuhl, Gardner)


  Maalivahdit  
Andrej Hocevar 23
Robert Kristan 8
Martin Gerber 13
8.5.  Norja 1–5  Ruotsi Globen
20:15
(0-2, 1-0, 0-3)

Tuomarit:
Slovakia Vladimir Baluska
Kanada Matt Kirk



Holtet
IIHF:n raportti
0–1
0–2
1–2
1–3
1–4
1–5

Landeskog (Axelsson, Fransson)
Eriksson (Persson, Axelsson)

Jämtin (Fransson)
Fälth (Axelsson, Persson)
Landeskog (Hjalmarsson, Eriksson)


  Maalivahdit  
Haugen 43 Markstrom 20
9.5.  Tšekki 2–1 vl.  Tanska Globen
16:15
(0-0, 0-0, 1-1, 0-0, 1-0)
Yleisömäärä: 3 359
Tuomarit:
Ruotsi Morgan Johansson
Saksa Daniel Piechaczek

Michalek (Hubacek, Smid)
IIHF:n raportti
1–0
1–1


Poulsen (Staal)


  Maalivahdit  
Pavelec 18 Nielsen 30
9.5.  Ruotsi 0–3  Kanada Globen
20:15
(0–1, 0–2, 0–0)
Yleisömäärä: 12 500
Tuomarit:
Venäjä Olenin
Suomi Rönn
IIHF:n raportti
0–1
0–2
0–3

8.56 0–1 Stamkos (Campbell, Schultz) yv
20.55 0–2 Schenn (Read, E. Staal)
33.00 0–3 J. Staal (O'Reilly, Read)
  Jäähyt  
3 x 2 min = 6 min 3 x 2 min = 6 min
  Maalivahdit  
Enroth 12+7+3=22 (vaihto ajassa 50.48)
Markström 0+0+2=2
Smith 8+8+17=33
10.5.  Slovenia 2–4  Tšekki Globen
16:15
(2-2, 0-0, 0-2)

Tuomarit:
Kanada Matt Kirk
Venäjä Konstantin Olenin


Sabolic (Ticar, Gregorc)
Ticar (Sabolic)
IIHF:n raportti
0–1
1–1
2–1
2–2
2–3
2–4

Koukal


Hudler (Nakladal, Voracek)
Michalek (Voracek)
Novotny (Hubacek, Caslava)


  Maalivahdit  
Robert Kristan 31 Ondrej Pavelec 23
10.5.  Valko-Venäjä 1–4  Kanada Globen
20:15
(0-2, 0-1, 1-1)
Yleisömäärä: 4 927
Tuomarit:
Tšekki Antonin Jerabek
Yhdysvallat Keith Kaval





Yefimenko (Demkov)
IIHF:n raportti
0–1
0–2
0–3
0–4
1–4

O'Reilly (Skinner, Staal)
Ladd (Giroux, Schultz)
Stamkos (Giroux, Schultz)
Giroux (Stamkos, Ladd)


  Maalivahdit  
Dmitri Milchakov 33 Devan Dubnyk 9
11.5.  Sveitsi 4–1  Tanska Globen
12:15
(1-0, 1-1, 2-0)
Yleisömäärä: 3 543
Tuomarit:
Yhdysvallat Keith Kaval
Kanada Matt Kirk

Cunti (Bodenmann, Hollenstein)
Gardner (Von Gunten, Josi)

Suri (Josi, Ambuhl)
Niederreiter (Vauclair, Seger)
IIHF:n raportti
1–0
2–0
2–1
3–1
4–1



Jensen (Lassen)


  Maalivahdit  
Reto Berra 32 Patrick Galbraith 23
11.5.  Ruotsi 2–0  Slovenia Globen
16:15
(0-0, 1-0, 1-0)

Tuomarit:
Slovakia Vladimir Baluska
Saksa Daniel Piechaczek

Landeskog (Fransson, Granberg)
Pettersson (Hjalmarsson, Fransson)
IIHF:n raportti
1–0
2–0


  Maalivahdit  
Jhonas Enroth 21 Luka Gracnar 38
11.5.  Norja 3–1  Valko-Venäjä Globen
20:15
(1-0, 1-0, 1-1)

Tuomarit:
Ruotsi Morgan Johansson
Suomi Jyri Petteri Ronn

Skroder (Roymark, Forsberg)
Skroder (Trygg, Thoresen)
Bastiansen (Olimb)
IIHF:n raportti
1–0
2–0
3–0
3–1




Kulakov (Solomonov)


  Maalivahdit  
Lars Haugen 18 Vitali Belinski 28
12.5.  Kanada 2–1  Tšekki Globen
16:15
(1–1, 0–0, 1–0)
Yleisömäärä: 6 117
IIHF:n raportti


12.5.  Norja 1–3  Sveitsi Globen
20:15
(0–2, 0–1, 1–0)
Yleisömäärä: 3 226
IIHF:n raportti


13.5.  Tanska 3–2  Valko-Venäjä Globen
16:15
(2–0, 1–2, 0–0)
Yleisömäärä: 537
IIHF:n raportti


13.5.  Kanada 4–3 ja.  Slovenia Globen
20:15
(0–2, 2–1, 1–0, 1–0)
Yleisömäärä: 2 184
IIHF:n raportti


14.5.  Valko-Venäjä 1–4  Sveitsi Globen
12:15
(0–1, 0–0, 1–3)
Yleisömäärä: 2 206
IIHF:n raportti


14.5.  Tšekki 7–0  Norja Globen
16:15
(3–0, 2–0, 2–0)
Yleisömäärä: 2 769
IIHF:n raportti


14.5.  Tanska 2–4  Ruotsi Globen
20:15
(1–0, 1–1, 0–3)
Yleisömäärä: 11 568
IIHF:n raportti


Lohko HEL

       Joukkue eteni pudotuspeleihin
Joukkue putoaa Divisionaan IA
Joukkue O 3P 2P 1P 0P TM PM Ero Pist.
3  Suomi 7 4 2 0 1 23 14 9 16
2  Venäjä 7 5 0 0 2 29 14 15 15
4  Yhdysvallat 7 5 0 0 2 24 16 8 15
1  Slovakia 7 3 0 1 3 18 17 1 10
5  Saksa 7 2 1 1 3 13 16 -3 9
6  Latvia 7 2 0 1 4 14 25 -11 7
8  Ranska 7 2 0 1 4 13 21 -8 7
7  Itävalta 7 1 1 0 5 18 29 -11 5

Latvia sijoittui huonommasta maalierosta huolimatta Ranskan edelle voitettuaan maiden keskinäisen kohtaamisen.

Ottelut

Otteluiden alkamisajat ovat Suomen aikoja, (UTC+3).

3.5.  Ranska 2–6  Slovakia Hartwall Areena, Helsinki
16:15
(0–1, 0–2, 2–3)
Yleisömäärä: 6 966
Tuomarit:
Sveitsi Brent Reiber
Kanada Derek Zalaski






Raux (Bozon, Bertrand) – 45.32
Fluery (Bellemare, S Treille) yv – 51.58
IIHF:n raportti
0–1
0–2
0–3
0–4
0–5
1–5
2–5
2–6

Miklik (Zaborsky)
Olvecky (Daloga)
Zaborsky (Kukumberg)
Radivojevic (Kopecky, Bliznak)
Satan (Hudacek, Jurcina)


Hudacek (Sekera, Kukumberg)


  Maalivahdit  
Cristobal Huet 25
Fabrice Lhenry 6
Rastislav Stana 24
3.5.  Suomi 4–3 ja.  Saksa Hartwall Areena
20:15
(1–0, 1–1, 1–2, 1–0)
Yleisömäärä: 12 115
Tuomarit:
Tšekki Frano
Kanada Kirk

10.22 – Kontiola (Aaltonen, Pesonen)

39.27 – Pesonen (Hietanen, Kontiola)


58.31 – Kontiola (Pesonen)
61.58 – Savinainen (Salminen, Mäntylä)
IIHF:n raportti
1–0
1–1
2–1
2–2
2–3
3–3
4–3


30.21 – Schütz (Goc, Rankel)

42.34 – Ehrhoff (Goc)
56.55 – Ankert (Goc, Gogulla)
  Jäähyt  
3×2 min = 6 min 9×2 min = 18 min
  Maalivahdit  
Ortio 15 = 83.33% Zepp 34 = 89.47%
4.5.  Yhdysvallat 5–3  Itävalta Hartwall Areena
12:15
(1–2, 4–1, 0–0)
Yleisömäärä: 8 202
Tuomarit:
Ruotsi Morgan Johansson
Suomi Aleksi Rantala



Moss (Faulk, Stastny)
Johnson (Bjugstad, Kristo)
Stapleton (LeBlanc, Faulk)
Palushaj (Kristo, Bjugstad)

Johnson (McBain, LeBlanc)
IIHF:n raportti
0–1
0–2
1–2
2–2
3–2
4–2
4–3
5–3

Latusa (Hundertpfund)
Welser (Iberer)




Schuller (Peintner, Lukas)


  Maalivahdit  
Ben Bishop 18 Bernhard Starkbaum 24
4.5.  Venäjä 6–0  Latvia Hartwall Areena
16:15
(1–0, 3–0, 2–0)
Yleisömäärä: 5 293
Tuomarit:
Sveitsi Brent Reiber
Kanada Derek Zalaski

Biryukov (Soin, Svitov)
Medvedev (Petrov)
Radulov (Kovalchuk, Biryukov)
Ryasenski (Perezhogin, Belov)
Kovalchuk (Loktionov)
Petrov (Tereshenko, Medvedev)
IIHF:n raportti
1–0
2–0
3–0
4–0
5–0
6–0


  Maalivahdit  
Ilya Bryzgalov 15 Maris Jucers 20
4.5.  Suomi 2–0  Slovakia Hartwall Areena
20:15
(1–0, 0–0, 1–0)
Yleisömäärä: 12 078
Tuomarit:
Tšekki Jerábek
Ruotsi Vinnerborg

11.28 – Aaltonen (Kontiola, Lepistö)
42.09 – Kontiola
IIHF:n raportti
1–0
2–0
  Jäähyt  
5×2 min = 10 min 4×2 min = 8 min
  Maalivahdit  
Raanta 36 = 100.00% Rastislav 21 = 91.30%
5.5.  Ranska 3–1  Itävalta Hartwall Areena
12:15
(2–0, 1–0, 0–1)
Yleisömäärä: 3 471
Tuomarit:
Tšekki Martin Frano
Ruotsi Marcus Vinnerborg

Fleury
Da Costa (Roussel, Henderson)
Desrosiers (Meunier)
IIHF:n raportti
1–0
2–0
3–0
3–1




Vanek (Peintner, Pock)


  Maalivahdit  
Cristobal Huet 35 Bernhard Starkbaum 23
5.5.  Saksa 1–4  Venäjä Hartwall Areena
16:15
(0–0, 0–2, 1–2)
Yleisömäärä: 3 705
Tuomarit:
Ruotsi Morgan Johansson
Suomi Aleksi Rantala



Tripp (Wolf, Ehrhoff)
IIHF:n raportti
0–1
0–2
1–2
1–3
1–4

Kovalchuk (Medvedev)
Kovalchuk (Radulov)

Kovalchuk (Radulov, Medvedev)
Kokarev (Soin, Svitov)


  Maalivahdit  
Dennis Endras 22 Semyon Varlamov 26
5.5.  Latvia 1–4  Yhdysvallat Hartwall Areena
20:15
(0-0, 1-2, 0-2)
Yleisömäärä: 5 048
Tuomarit:
Tšekki Antonin Jerabek
Kanada Matt Kirk

Kulda (Sprukts, Darzins)
IIHF:n raportti
1–0
1–1
1–2
1–3
1–4


Stapleton (Butler)
Moss (Stastny, Trouba)
Butler (Stapleton, Johnson)
Hunwick (Stastny, Smith)


  Maalivahdit  
Edgars Masalskis 22 Ben Bishop 19
6.5.  Saksa 2–3  Slovakia Hartwall Areena
16:15
(1-0, 0-1, 1-2)
Yleisömäärä: 5 078
Tuomarit:
Tšekki Martin Frano
Sveitsi Brent Reiber

Wolf (Goc, Godulla)

Kink (Tripp, Kohl)
IIHF:n raportti
1-0
1-1
2-1
2-2
2-3


Bliznak (Sersen)

Zaborsky (Mihalik, Kukumberg)
Zaborsky (Miklik, Kukumberg)


  Maalivahdit  
Rob Zepp 30 Rastislav Stana 30
6.5.  Suomi 3–1  Ranska Hartwall Areena
20:15
(0-0, 2-0, 1-1)
Yleisömäärä: 12 158
Tuomarit:
Kanada Kirk
Kanada Zalaski

34.41 – Pesonen (Aaltonen, Kontiola)
35.19 – Aaltonen (Kontiola, Hietanen)

48.36 – Viitaluoma (Väänänen, Pihlström)
IIHF:n raportti
1-0
2-0
2-1
3-1



40.43 – Bellemare (Treille, Fleury)
  Jäähyt  
6×2 min = 12 min 6×2 min = 12 min
  Maalivahdit  
Ortio 21 Lhenry 17
Hardy 2
7.5.  Itävalta 6–3  Latvia Hartwall Areena
16:15
(2–1, 2–1, 2–1)
Yleisömäärä: 3 051
Tuomarit:
Ruotsi Morgan Johansson
Suomi Aleksi Rantala


Iberer (Hundertpfund)
Lakos (Latusa, Baumgartner)
Vanek
Altmann (Welser, Kristler)


Raffl (Hundertpfund)
Oberkofler (Pock, Schuller)
IIHF:n raportti
0-1
1-1
2-1
3-1
4-1
4-2
4-3
5-3
6-3

Berzins (Kennis, Meija)




Saviels (Andersons, Indrasis)
Darzins (Cipulis)


  Maalivahdit  
Bernhard Starkbaum 36 Edgars Masalskis 19
7.5.  Venäjä 5–3  Yhdysvallat Hartwall Areena
20:15
(2-2, 1-1, 2-0)
Yleisömäärä: 6 038
Tuomarit:
Tšekki Antonin Jerabek
Ruotsi Marcus Vinnerborg

Belov (Denisov, Anisimov)


Kovalchuk (Nikulin, Radulov)

Tereshenko (Mozyakin, Petrov)
Medvedev (Mozyakin, Tereshenko)
Radulov (Kovalchuk)
IIHF:n raportti
1-0
1-1
1-2
2-2
2-3
3-3
4-3
5-3


Stastny (Smith)
Stastny (Faulk)

Hunwick (Palushaj)


  Maalivahdit  
Ilya Bryzgalov 19 Ben Bishop 25
8.5.  Itävalta 0–2  Saksa Hartwall Areena
16:15
(0-0, 0-1, 0-1)
Yleisömäärä: 6 820
Tuomarit:
Venäjä Vyacheslav Bulanov
Yhdysvallat Ian Croft

IIHF:n raportti
0-1
0-2

Kink
Kink


  Maalivahdit  
Bernhard Starkbaum 33 Rob Zepp 27
8.5.  Yhdysvallat 4–1  Suomi Hartwall Areena
20:15
(1-1, 0-0, 3-0)
Yleisömäärä: 12 484
Tuomarit:
Saksa Brüggemann
Sveitsi Reiber


Smith (Moss, Butler)
Smith (Stastny, Faulk)
Gionta (Thompson)
Smith (Stastny, Moss)
IIHF:n raportti
0-1
1-1
2-1
3-1
4-1

Koskiranta (Pesonen, Hietanen)


  Maalivahdit  
Gibson 31 Raanta 21
9.5.  Venäjä 1–2  Ranska Hartwall Areena
16:15
(0-0, 1-2, 0-0)
Yleisömäärä: 3 173
Tuomarit:
Tšekki Martin Frano
Suomi Aleksi Rantala

Perezhogin (Popov, Belov)
IIHF:n raportti
1-0
1-1
1-2


Fleury (Bellemare, Hecquefeuille)
Roussel
  Jäähyt  
3×2 min = 4 min 4×2 min = 8 min
  Maalivahdit  
Vasili Koshechkin 17 Florian Hardy 28
9.5.  Slovakia 3–5  Latvia Hartwall Areena
20:15
(1-3, 1-1, 1-1)
Yleisömäärä: 3 124
Tuomarit:
Ruotsi Marcus Vinnerborg
Kanada Derek Zalaski


Zaborsky (Kukumberg, Miklik)


Surovy (Mezei, Dano)


Vydareny (Jurcina, Surovy)
IIHF:n raportti
0-1
1-1
1-2
1-3
2-3
2-4
2-5
3-5

Cipulis (Sprukts)

Darzins
Girgensons (Kulda)

Darzins
Darzins (Sprukts)


  Maalivahdit  
Jaroslav Janus 15
Rastislav Stana 4
Kristers Gudlevskis 24
10.5.  Slovakia 1–2 vl.  Itävalta Hartwall Areena
16:15
(1-0, 0-1, 0-0, 0-0, 0-1)
Yleisömäärä: 8 449
Tuomarit:
Saksa Lars Brueggemann
Tšekki Martin Frano

Surovy (Sersen, Radivojevic)
IIHF:n raportti
1-0
1-1


Unterluggauer (Baumgartner, Oberkofler)


  Maalivahdit  
Rastislav Stana 33 Bernhard Starkbaum 42
10.5.  Venäjä 2–3  Suomi Hartwall Areena
20:15
(0-1, 1-2, 1-0)
Yleisömäärä: 12 383
Tuomarit:
Yhdysvallat Croft
Ruotsi Vinnerborg


Radulov (Kovaltšuk)


Kovaltšuk (Tereštšenko, Nikulin)
IIHF:n raportti
0-1
1-1
1-2
1-3
2-3

Kontiola (Aaltonen, Lepistö)

Kontiola (Lepistö)
Aaltonen (Pesonen)
  Jäähyt  
5×2 min + 5 min + 20 min = 35 min 8×2 min + 5 min + 20 min = 41 min
  Maalivahdit  
Varlamov 21 Raanta 34
11.5.  Yhdysvallat 4–2  Ranska Hartwall Areena
12:15
(2-0, 0-1, 2-1)
Yleisömäärä: 7 458
Tuomarit:
Saksa Lars Brueggemann
Suomi Aleksi Rantala

Gionta (Carle)
Butler (LeBlanc, Stapleton)

Stastny (Smith)
Moss (Faulk, McBain)
IIHF:n raportti
1-0
2-0
2-1
3-1
4-1
4-2



Hecquefeuille (Bellemare)


Treille (Desrosiers, Meunier)


  Maalivahdit  
Ben Bishop 15 Cristobal Huet 32
11.5.  Suomi 7–2  Itävalta Hartwall Areena
16:15
(2-0, 1-0, 4-2)
Yleisömäärä: 12 121
Tuomarit:
Venäjä Bulanov
Kanada Zalaski

Pihlström (Väänänen, Jalasvaara)
Savinainen (Kontiola, Aaltonen)
Kontiola (Lepistö)


Korpikoski (Koskiranta, Laakso)
Hagman (Hytönen, Anttila)
Koskiranta (Korpikoski)
Savinainen (Kontiola)
IIHF:n raportti
1-0
2-0
3-0
3-1
3-2
4-2
5-2
6-2
7-2




Lukas (Vanek)
Herburger (Hundertpfjund)
  Jäähyt  
2×2 min = 4 min 8×2 min + 5 min + 20 min = 41 min
  Maalivahdit  
Ortio 16 Starkbaum 36
11.5.  Saksa 2–0  Latvia Hartwall Areena
20:15
(0-0, 1-0, 1-0)
Yleisömäärä: 9 199
Tuomarit:
Yhdysvallat Ian Croft
Sveitsi Brent Reiber

Ullmann (Godulla, Wolf)
Hager (Ehrhoff, Goc)
IIHF:n raportti
1-0
2-0


  Maalivahdit  
Rob Zepp 26 Kristers Gudlevskis 32
12.5.  Yhdysvallat 3–0  Saksa Hartwall Areena
16:15
IIHF:n raportti
Yleisömäärä: 11 057


12.5.  Slovakia 1–3  Venäjä Hartwall Areena
20:15
(0-0, 1-2, 0-1)
Yleisömäärä: 4 041
IIHF:n raportti


13.5.  Latvia 3–1  Ranska Hartwall Areena
16:15
(1-0, 1-0, 1-1)
Yleisömäärä: 2 204
IIHF:n raportti


13.5.  Itävalta 4–8  Venäjä Hartwall Areena
20:15
(3–3, 1–3, 0–2)
Yleisömäärä: 4 455
IIHF:n raportti


14.5.  Slovakia 4–1  Yhdysvallat Hartwall Areena
12:15
(2–0, 1–1, 1–0)
Yleisömäärä: 9 262
IIHF:n raportti


14.5.  Ranska 2–3 ja.  Saksa Hartwall Areena
16:15
(1–1, 1–0, 0–1, 0–1)
Yleisömäärä: 5 062
IIHF:n raportti


14.5.  Latvia 2–3 ja.  Suomi Hartwall Areena
20:15
(1-1, 0-1, 1-0, 0-1)
Yleisömäärä: 12 289

Gints Meija - 08:19


Roberts Jekimovs - 56:13
IIHF:n raportti
1-0
1-1
1-2
2-2
2-3


09:18 - Sakari Salminen
30:25 - Mikael Granlund

63:46 - Antti Pihlström


Pudotuspelit

Loppuottelun mitaliseremonia.
Puolivälierät Välierät Loppuottelu
                   
16.5. – Hartwall Areena        
  Suomi   4
18.5. – Globen
  Slovakia   3  
  Suomi   0
16.5. – Globen
    Ruotsi   3  
  Kanada   2
19.5. – Globen
  Ruotsi   3 vl.  
  Sveitsi   1
16.5. – Globen
    Ruotsi   5
  Sveitsi   2
18.5. – Globen
  Tšekki   1  
  Sveitsi   3 Pronssiottelu
16.5. – Hartwall Areena
    Yhdysvallat   0  
  Venäjä   3   Suomi   2
  Yhdysvallat   8     Yhdysvallat   3 vl.
19.5. – Globen

Puolivälierät

Otteluiden alkamisajat ovat paikallisia aikoja; Ruotsi UTC+2 ja Suomi UTC+3.

16.5. Venäjä  3–8  Yhdysvallat Hartwall Areena
13:00
(1–2, 0–2, 2–4)
Yleisömäärä: 5 506



A. Svitov (S. Soin, F. Tyutin) – 15:30


A. Ovetškin (S. Varlamov) – 41:33

A. Perezhogin (A. Popov, A. Ovetškin) (yv) – 43:40
IIHF:n raportti
0-1
0-2
1-2
1-3
1-4
2-4
2-5
3-5
3-6
3-7
3-8

11:53 – P. Stastny (C. Smith, M. Hunwick)
12:43 – T. J. Oshie (T. Stapleton)

25:45 – N. Thompson (R. Carter)
37:31 – A. Galchenyuk (C. Smith, P. Stastny)

42:55 – R. Carter (SH)

48:11 – J. Trouba (C. Smith, P. Stastny) (yv)
49:56 – D. Moss (C. Smith)
50:07 – P. Stastny (C. Smith, C. Butler)


16.5. Sveitsi  2–1  Tšekki Globen
14:45
(1–0, 1–0, 0–1)
Yleisömäärä: 2 237

Denis Hollenstein – 05:45
yv. Roman Josi – 33:08
IIHF:n raportti
1-0
2-0
2-1



45:29 – Zdenek Kutlák yv.


16.5. Suomi  4–3  Slovakia Hartwall Areena
18:30
(3–0, 0–2, 1–1)
Yleisömäärä: 9 520

Ossi Väänänen – 01:31
Petri Kontiola – 09:49
Petri Kontiola – 15:44



Juhamatti Aaltonen – 48:13
IIHF:n raportti
1-0
2-0
3-0
3-1
3-2
3-3
4-3




25:03 – Michel Miklík
32:17 – Andrej Sekera
40:30 – Tomáš Surový


16.5. Kanada  2–3 vl.  Ruotsi Globen
20:15
(0–0, 1–0, 1–2, 0–0, 0–1)
Yleisömäärä: 11 153

yv. Steven Stamkos – 20:45


Claude Giroux – 50:50
IIHF:n raportti
1-0
1-1
1-2
2-2


45:41 – Nicklas Danielsson yv.
49:35 – Nicklas Danielsson yv.


Välierät

Otteluiden alkamisajat ovat Ruotsin aikaa, (UTC+2).

18.5. Suomi  0–3  Ruotsi Globen
15.00
(0–1, 0–1, 0–1)
Yleisömäärä: 11 674

IIHF:n raportti
0-1
0-2
0-3

10:33 – Loui Eriksson yv.
36:13 – Loui Eriksson yv.
59:27 – Henrik Sedin tm.
  Jäähyt  
8 min 4 min
18.5. Sveitsi  3–0  Yhdysvallat Globen
3-0
(0–0, 1–0, 2–0)
Yleisömäärä: 7 136

Nino Niederreiter – 30:01
Julian Walker – 50:11
tm. Reto Suri – 59:41
IIHF:n raportti
1-0
2-0
3-0

  Jäähyt  
4 min 8 min
  Maalivahdit  
Reto Berra John Gibson

Mitaliottelut

Otteluiden alkamisajat ovat Ruotsin aikaa, (UTC+2).

Pronssiottelu

19.5. Suomi  2–3 vl.  Yhdysvallat Globen
16.00
(0–2, 0–0, 2–0, 0–0, 0–1)
Yleisömäärä: 6 836
Tuomarit:
Reiber Sveitsi
Vinnerborg Ruotsi



Lauri Korpikoski – 48:56
Lauri Korpikoski – 52:18
IIHF:n raportti
0-1
0-2
1-2
2-2

00:58 – Craig Smith
15:58 – Paul Stastny yv.
  Jäähyt  
2 min 0 min
  Maalivahdit  
Antti Raanta John Gibson

Loppuottelu

19.5. Sveitsi  1–5  Ruotsi Globen
20.30
(1–2, 0–0, 0–3)
Yleisömäärä: 12 500
Tuomarit:
Jerábek Tšekki
Olyenin Venäjä

Roman Josi – 04:45
IIHF:n raportti
1-0
1-1
1-2
1-3
1-4
1-5


08:42 – Erik Gustafsson
11:38 – Henrik Sedin yv.
47:13 – Simon Hjalmarsson
55:37 – Loui Eriksson
56:36 – Henrik Sedin tm.
  Jäähyt  
18 min 6 min
  Maalivahdit  
Martin Gerber Jhonas Enroth

Tilastot

Pistepörssi

[7]

Sija Nimi Maa Ottelut Maalit Syötöt Pisteet
1 Petri Kontiola Suomi Suomi 10 8 8 16
2 Paul Stastny Yhdysvallat Yhdysvallat 10 7 8 15
3 Craig Smith Yhdysvallat Yhdysvallat 10 4 10 14
4 Ilja Kovaltšuk Venäjä Venäjä 8 8 5 13
5 Steven Stamkos Kanada Kanada 8 7 5 12
6 Juhamatti Aaltonen Suomi Suomi 10 4 7 11
7 Alexander Radulov Venäjä Venäjä 8 5 5 10
8 Loui Eriksson Ruotsi Ruotsi 10 5 5 10
9 Henrik Sedin Ruotsi Ruotsi 4 4 5 9
10 Roman Josi Sveitsi Sveitsi 10 4 5 9
11 Nino Niederreiter Sveitsi Sveitsi 10 5 3 8
Reto Suri Sveitsi Sveitsi 10 5 3 8
13 Denis Hollenstein Sveitsi Sveitsi 10 4 4 8
14 Claude Giroux Kanada Kanada 8 3 5 8
15 Julian Walker Sveitsi Sveitsi 10 3 5 8

Maalivahtien torjuntatilastot

Sija Nimi Maa Ottelut Päästetyt maalit Torjunnat Torjunta%
1 Jhonas Enroth Ruotsi Ruotsi 7 8 175 95,63
2 John Gibson Yhdysvallat Yhdysvallat 5 8 156 95,12
3 Mike Smith Kanada Kanada 4 7 119 94,44
4 Rob Zepp Saksa Saksa 5 9 144 94,12
5 Ondrej Pavelec Tšekki Tšekki 5 7 105 93,75

Lopputulokset

Nousee sarjaporrasta ylemmäksi.
Putoaa sarjaporrasta alemmaksi.
Kultamitalijuhlia Tukholmassa.

Pääsarjan kisat
Ruotsi & Suomi

Sija Joukkue
 Ruotsi
 Sveitsi
 Yhdysvallat
4.  Suomi
5.  Kanada
6.  Venäjä
7.  Tšekki
8.  Slovakia
9.  Saksa
10.  Norja
11.  Latvia
12.  Tanska
13.  Ranska
14.  Valko-Venäjä
15.  Itävalta
16.  Slovenia

1. divisioona
Unkari A-Lohko

Sija Joukkue
17. Kazakstan Kazakstan
18. Italia
19. Unkari
20. Japani Japani
21. Etelä-Korea
22. Britannia

Ukraina B-lohko

Sija Joukkue
23. Ukraina
24. Puola Puola
25. Alankomaat Alankomaat
26. Romania Romania
27. Liettua
28. Viron lippu Viro

2. divisioona
Kroatia A-lohko

Sija Joukkue
29. Kroatia
30. Belgia
31. Islanti
32. Australian lippu Australia
33. Serbia Serbia
34. Espanja

Turkki B-lohko

Sija Joukkue
35. Israel
36. Uusi-Seelanti
37. Meksiko
38. Kiina
39. Turkki
40. Bulgarian lippu Bulgaria

3. divisioona
Etelä-Afrikka

Sija Joukkue
41. Etelä-Afrikka
42. Pohjois-Korean lippu Pohjois-Korea
43. Luxemburg
44. Irlanti
45. Kreikka
46. Arabiemiraatit

Arabiemiraatit Karsiutuneet

Sija Joukkue
47. Mongolia Mongolia
48. Georgian lippu Georgia

Pääsarjan turnaus pelatiin Ruotsissa ja Suomessa. Pääsarjan kaksi viimeistä joukkuetta putosivat seuraavaksi vuodeksi 1. divisioonaan. Puolestaan 3. divisioonan karsintasarja pelattiin jo lokakuussa 2012, ja muut divisioonat pelattiin huhtikuussa 2013.

Palkinnot

Jhonas Enroth juhlimassa maailmanmestaruutta.

IIHF:n valitsemat turnauksen parhaat pelaajat

[8]

Median valitsema tähtikentällinen

[9]

Erotuomarit

IIHF valitsi 16 päätuomaria ja 16 linjatuomaria kilpailuihin.[10]

Päätuomarit:

Linjatuomarit:

  • Sveitsi Roger Arm
  • Tšekki Petr Blümel
  • Kanada Chris Carlson
  • Ruotsi Jimmy Dahmen
  • Valko-Venäjä Ivan Dedjulja
  • Ranska Pierre Dehaen
  • Saksa Sirko Hunnius
  • Ruotsi Johannes Käck
  • Norja Jon Kilian
  • Yhdysvallat Jonathan Morrison
  • Saksa André Schrader
  • Venäjä Sergei Sheljanin
  • Suomi Sakari Suominen
  • Slovakia Miroslav Valach
  • Kanada Jesse Wilmot
  • Yhdysvallat Christopher Woodworth

Kisojen televisiolähetysoikeudet

Kisojen kaikki 64 peliä televisioitiin yli 20 teräväpiirtokameralla.[11] Myös YouTube näytti Internetin välityksellä otteluita 30 minuutin viiveellä. Kisat televisioitiin myös ensimmäistä kertaa Isossa-Britanniassa. Suomessa kisoja selosti MTV3:n kanavilla Antero Mertaranta, Juha Taivainen, Mika Saukkonen, Kimmo Porttila ja Sebastian Waheeb. Maksuttomalla MTV3-kanavalla Antero Mertarannan ääntä kuultiin Suomi–Saksa- ja Suomi–Itävalta-peleissä sekä pronssiottelussa Suomi–Yhdysvallat. [12]

Maa Kanava
 Ruotsi TV4
 Suomi MTV3 maksuton
MTV3 MAX Sport 1 maksullinen
MTV3 MAX Sport 2 maksullinen
MTV3 MAX maksullinen
 Kanada TSN maksullinen
TSN2 maksullinen
 Iso-Britannia Sky Sports maksullinen [13]
 Itävalta ORF
 Valko-Venäjä Belarus TV
 Tšekki Czech TV
 Venäjä Pervyi kanal
RTR
KHL TV
 Saksa Sport 1
ARD
ZDF
Servus TV
 Tanska TV3 Sport
 Yhdysvallat NBC

Katso myös

Lähteet

  • http://www.iihf.com/channels1213/wm/schedule.html Otteluohjelma (viitattu: 2.7.2012) (englanniksi)
  • Turnaus IIHF:n tulospalvelussa (englanniksi)

Viitteet

  1. Yle: Jääkiekon MM-kilpailut kahtena vuotena peräkkäin Suomessa! (Arkistoitu – Internet Archive) Luettu 8.5.2009
  2. Sveitsin sensaatioon enää yksi etappi - "Haluamme pilata Ruotsin juhlat" yle.fi. 19.5.2013. YLE. Arkistoitu 8.6.2013. Viitattu 18.6.2013.
  3. MM-kiekkoliput lipsahtivat yleiseen myyntiin - tässä hinnat! MTV3. 15.9.2012. Arkistoitu 18.9.2012.
  4. Rahat | Tampereen MM-kisoista miljoonavoitto, mutta jättipotti jäi kauaksi – näin kisojen pääsihteeri kommentoi Helsingin Sanomat. 7.6.2023. Viitattu 8.6.2023.
  5. Ranking
  6. Ensi vuoden MM-lohkojakoa sörkittiin - Venäjä Helsinkiin (Lohkojakoa muutettiin) yle.fi. 20.5.2012. Yleisradio. Arkistoitu 21.5.2012.
  7. [1]
  8. http://stats.iihf.com/Hydra/352/IHM352000_85I_1_0.pdf IIHF: Best Players Selected by the Directorate
  9. http://stats.iihf.com/Hydra/352/IHM352000_98_1_0.pdf IIHF: Media all stars
  10. Worlds officials nominated iihf.com. 12.2.2013. IIHF. Arkistoitu 26.4.2013. (englanniksi)
  11. http://www.infrontsports.com/mediarights/ice-hockey/
  12. Jääkiekon MM-kisat 2013 veikkaussivut.com. Arkistoitu 6.9.2013.
  13. Ice hockey on British TV iihf.com. 2.4.2013. IIHF. (englanniksi)

Aiheesta muualla

Commons
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Jääkiekon MM-kisat 2013.
  • Kisat IIHF:n sivuilla (englanniksi)
  • YLE:n kisasivut (suomeksi)
  • Leijonat.fi - Team Finland Media Guide 2013
  • n
  • k
  • m
1920–1939
1940–1959
1960–1979
1980–1999
2000–2019
2020–2029
Huomioitavaa
Vuosina 1920–1928 maailmanmestaruuskilpailuja järjestettiin vain olympiaturnausten yhteydessä.
Vuosina 1932–1968 olympiaturnauksissa ratkaistiin myös kyseisen vuoden maailmanmestaruus.
Vuosina 1940–1946 maailmanmestaruuskilpailuja ei pelattu 2. maailmansodan vuoksi.
Vuodesta 1972 lähtien olympiaturnauksilla ei ole ollut maailmanmestaruuskilpailujen arvoa.
Vuosina 1972–1976 olympiavuosina järjestettiin erilliset maailmanmestaruuskilpailut.
Vuosina 1980–1988 olympiavuosina ei järjestetty erillisiä maailmanmestaruuskilpailuja.
Vuodesta 1992 lähtien olympiavuosina on järjestetty erillinen maailmanmestaruusturnaus.
Vuonna 2020 maailmanmestaruuskilpailuja ei pelattu koronaviruspandemian vuoksi.
Vuoden 2013 kansainvälinen jääkiekko
Miesten Pääsarja ● 1. divisioona2. divisioona3. divisioona3. divisioonan karsinnatOlympiakarsinnat
Naisten Pääsarja1. divisioona ● 2. divisioona ● 2. divisioonan karsinnat ● Olympiakarsinnat
U20 Pääsarja ● 1. divisioona ● 2. divisioona ● 3. divisioona
U18 naisten Pääsarja ● 1. divisioona ● 1. divisioonan karsinnat
U18 Pääsarja ● 1. divisioona ● 2. divisioona ● 3. divisioona ● Ivan Hlinkan muistoturnaus