Elokuvavuosi 1991

Elokuvavuodet
1981 • 1982 • 1983 • 1984 • 1985 • 1986 • 1987 •   
1988 • 1989 • 1990 1991 1992 • 1993 • 1994 •
   1995 • 1996 • 1997 • 1998 • 1999 • 2000 • 2001
Vuodet
1988198919901991199219931994

Tässä artikkelissa käsitellään vuoden 1991 aikana julkaistuja elokuvia ja elokuvamaailman merkittäviä tapahtumia.

Kansainvälinen elokuvabisnes vuonna 1991

Yhdysvalloissa elokuvaan liittyvä liiketoiminta kääntyi laskuun vuoden 1990 5,02 miljardista dollarista vuoden 1991 4,85 miljardiin. Suurimpia Hollywood-tuotantoyhtiöitä olivat Warner Bros. 28 elokuvallaan, Disney / Buena Vista 23 elokuvallaan sekä Paramount Pictures 21 elokuvallaan. Metro-Goldwyn-Mayer teki 347 miljoonan dollarin tappiot vuonna 1991, ja toiselle kriisiyhtiölle Orion Picturesille etsittiin uutta omistajaa.[1]

Kotimarkkinoiden vaikeuksien vastapainoksi amerikkalaisten elokuvayhtiöiden teatterielokuvien vuosimyynti Pohjoismaihin kasvoi. Suomessa elokuvissa kävijöiden määrä kuitenkin jatkoi laskuaan: vuodesta 1990 laskua tuli 2,58 prosenttia. 12 uuden suomalaiselokuvan ensi-illat nostivat kotimaisen elokuvan markkinaosuuden teatterilipuista 13 prosenttiin.[1]

Suomessa oli vuonna 1991 kaikkiaan 333 elokuvasalia 183 paikkakunnalla. Kaupungeista vain Raisio ja Nokia olivat ilman toimivaa elokuvateatteria.[1]

Katsotuimmat elokuvat

Nämä elokuvat oli Suomen kymmenen katsotuinta vuonna 1991[2]:

  1. Uuno Turhapuro herra Helsingin herra (384 467 katsojaa)
  2. Mies ja alaston ase 2½ (307 382)
  3. Terminator 2 – Tuomion päivä (270 208)
  4. Tanssii susien kanssa (252 579)
  5. Yksin kotona (234 254)
  6. Vääpeli Körmy ja vetenalaiset vehkeet (193 499)
  7. Robin Hood – varkaiden ruhtinas (192 341)
  8. Uhrilampaat (183 393)
  9. Lastentarhan kyttä (133 984)
  10. Hudson Hawk – varkaista parhain (132 499)

Uudet elokuvat

Ulkomaisia maailmanensi-iltoja

Suomalaiset ensi-iltaelokuvat

Lähteet

  1. a b c Apunen, Matti: ”Näin sen näin 1992”, Elävän kuvan vuosikirja 1993, s. 56. Suomen elokuvasäätiö, 1993. ISBN 951-37-1086-6.
  2. Mitä Missä Milloin, s. 424. Otava, 1993.

Aiheesta muualla

  • Elokuvavuosi 1991 Internet Movie Databasessa (englanniksi)
  • Suomen katsotuimmat elokuvat vuonna 1991