Yle Uutiset viittomakielellä

Yle Uutiset viittomakielellä (aikaisemmalta nimeltään Viittomakieliset uutiset) on Yle TV1-kanavalla päivittäin esitettävä viisi minuuttia kestävä uutislähetys. Ensimmäisen kerran viittomakielisiä uutisia lähetettiin 10. tammikuuta 1994. [1] Aluksi lähetyksen tuotti TV1:n A-ryhmä / Arkiohjelmat ja tapahtumat ja vuodesta 2000 lähtien YLE24 / Yle Uutiset -yksikkö. Viittomakielisten uutisten ankkuri kertoo uutisia suomalaisella viittomakielellä. Uutisten aikana taustalta kuuluu suomenkielinen selostus.

Nykyinen lähetysaika on joka päivä kello 16.55. Tätä ennen viittomakieliset uutiset kerrottiin Kuuden tv-uutisissa ja säässä omassa osiossaan. Ennen kuin Yleisradio aloitti päivittäiset viittomakieliset uutislähetykset, lähetettiin lauantaiaamupäivisin Viikkokatsaus-ohjelma, jossa oli viittomakielinen osuus. Ohjelmassa oli aluksi tekstitys suomeksi, myöhemmin suomenkielinen selostus. Ohjelmat ovat nähtävissä myös Yle Areenassa. Vuonna 2009 Viittomakielisiä uutisia ja Viikko viitottuna -ohjelmaa lähetettiin yhteensä 36 tuntia.

Vastaava uutislähetys muualla Pohjoismaissa on muun muassa Ruotsin SVT:n Nyhetstecken.

Uutisankkurit

  • Thomas Sandholm
  • Mikaela Tillander
  • Päivi Mäntylä
  • Netta Keski-Levijoki
  • Nelli-Sofia Tarvajärvi
  • Charlotte Fagerström

Lähteet

  1. https://yle.fi/aihe/artikkeli/2019/01/09/ylen-viittomakielinen-uutislahetys-tayttaa-25-vuotta
Yle
Radiokanavat
Televisiokanavat
Uutispalvelut
Muut palvelut
Organisaatio
Muuta
Tämä televisioon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.