Vr5

Tähän artikkeliin tai sen osaan on merkitty lähteitä, mutta niihin ei viitata. Älä poista mallinetta ennen kuin viitteet on lisätty. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkelille asianmukaisia viitteitä. Lähteettömät tiedot voidaan kyseenalaistaa tai poistaa.

Vr5
Suomen viimeinen Vr5 Haapamäellä kesällä 2000.
Perustiedot
Tyyppi	järjestelyhöyryveturi
Liikennöitsijä	Valtionrautatiet
Lukumäärä	24
Valmistusvuodet	1944
Numerointi	1400–1423
Lempinimi	Kalkkuna
Tekniset tiedot
Huippunopeus	45 km/h
Paino	63 t
Pituus	10,83 m
Pyörästö	0-6-2rt
Infobox OK

Vr5 (aiemmin Vr4) on suomalainen järjestelyhöyryveturi.

Vr4

Veturit rakennettiin Yhdysvalloissa vuonna 1944 sota-apuna Neuvostoliitolle; vetureita jäi toimittamatta runsaasti, koska venäläiset tekivät reklamaation jo toimitetuista. Tästä nousi niin kova kiista, että toimitukset loppuivat.

Vuonna 1945 vetureita tarjottiin Suomelle, koska Suomessa oli niille sopiva raideleveys. Vetureita ostettiin 21 kappaletta romuraudan hinnalla; lisäksi yksi saatiin nimellisellä 500 dollarin hinnalla varaosiksi – joskin sekin lopulta päätettiin ottaa peruskorjaukseen ja liikenteeseen kun varaosat pystyttiinkin tekemään Suomessa.

Mormack Linesin rahtilaivat, suurimmat siihen asti Suomessa käyneet, toivat veturit Turkuun vuoden 1945 aikana. Täällä veturi sai tyyppimerkinnän Vr4.

Tekniset tiedot

• Numerot: 1400–1423
• Nopeus: 15 km/h
• Paino: 59 tonnia
• Vettä: 4,5 m³
• Tulipinta: 94 m²
• Arinapinta: 2,8 m²
• Pyörästö: 0-6-0st

Veturiin vaihdettiin jo Turussa alkuperäisen keskuspuskimen tilalle suomalaiset sivupuskimet ja koukkukytkin. Lisäksi ylävalonheittimet poistettiin ja vesitankkeihin asennettiin uudet täyttöaukot noin puoliväliin; tämä vm. siksi että veturin noin 20 tonnin akselipainoa saataisiin pienennettyä.

Käyttökokemuksia

Veturi osoittautui voimakkaaksi ja tehokkailla jarruilla varustetuksi; satulatankki tosin rajoitti näkyvyyttä eteenpäin, ohjaimet olivat väärin suunniteltuja ja veturi yleensäkin herkkä suistumaan kiskoilta. Se saikin radanrikkojan maineen. Lisäksi kattila oli märkähöyrytyyppinen. Veturia kutsuttiin nimellä Mulli tai Mullikuhnuri.

Veturi oli herkkä suistumaan kiskoilta eritoten vaihteissa. Osa harmeista aiheutui siitä, että veturin tehonsäätölaite toimi kankiohjauksella, joka oli äkkinäinen kokemattomalle kuljettajalle. Lisäksi tehokas höyryjarru oli toiminnaltaan äkkinäinen: Se löi pyörät herkästi lukkoon mistä seurasi loveutumisia. Veturit päätettiin jo varsin varhain lähettää peruskorjaukseen.

Uusittu veturi, Vr5

Tekniset tiedot

• nopeus: 45 km/h
• Paino: 63 tonnia
• Pituus: 10,83 metriä
• Vettä, hiiltä: 6 m²/2,8 t
• Tulipinta: 75,3 m²
• Tulistuspinta: 16,7 m²
• Arinapinta: 2,8 m²
• Pyörästö: 0-6-2rt

Veturit muutettiin tulistajatyyppisiksi uusimalla kattilat; satulatankki riisuttiin ja tilalle rakennettiin uusi vesi- ja polttoainetila veturin takaosaan; sen alle sijoitettiin Adam-juoksuakseli. Samoin hytti ja ohjaimet uusittiin; tehonsäätölaite muutettiin toimimaan ruuviohjauksella ja höyryjarru muutettiin tarkkakäyttöisemmäksi paineilmajarruksi.

Ainoa seikka josta erityisesti lämmittäjät eivät pitäneet oli se että kustannussyistä ei tulipesää luukkuineen uusittu: veturissa ei ollut koskaan ns. tallausventtiilillä varustettua paineilmakäyttöistä sivuille avautuvaa luukkua kuten useimmissa muissa vaan käsin avattava, sivulle kääntyvä ”kakluuninluukku”, joka kaiken lisäksi oli matala ja alas sijoitettu mistä lämmittäjille aiheutui hyvin helposti selkävaivoja kumarassa asennossa työskentelystä. Veturityyppiä käytettiin koko sen olemassaolon ajan yksinomaan hiilillä, eikä siihen edes harkittu asennettavan halkoturbiinia.

Muuten remontti oli onnistunut ja uusitusta veturityypistä tulikin nyt jotain aivan muuta kuin aiempi, ja siitä tuli erittäin suosittu. Uudeksi lempinimeksi tulikin nyt Kalkkuna. Nimi viittaa veturin amerikkalaiseen alkuperään.

Erityisesti laskumäkityössä siitä tuli pidetty; aluksi sitä käytettiin apuveturina noutamaan väärille raiteille eksyneet vaunut, mutta sittemmin, kun vetureita valmistui lisää peruskorjauksesta, niitä alettiin käyttää myös laskumäkivetureina; tällöin ne olivat yleensä kaksinvedossa.

Jopa varaosiksi ostettu veturi 1423 todettiin edullisemmaksi kunnostaa; se teki pääosan työstään Kontiomäen päivystäjäveturina. Tässä veturissa oli ainoana myös ylävalonheittimet.

Vr5-vetureissa kokeiltiin ensi kerran myös radiopuhelinta; joka veturilla oli oma taajuutensa. Kokeilu ei onnistunut, koska kuljettajat yleensä sulkivat radion: sen käyttö vaati turbogeneraattorin päällä pitämistä ja heidän mielestään hiilen haaskausta, kun yleensä generaattoria tarvittiin vain valoihin. Tosiasiallisen syyn väitetään ^[1] olleen se, että toimivalla radiolla varustettu veturi joutui muita enemmän töihin.

Vasta dieselvetureissa moinen tekosyy katosi ja radiot tekivät läpimurtonsa.

Vr5-veturit olivat liikenteessä aina vuoteen 1972 asti, jolloin ne poistettiin.

Yksi veturi, numero 1422, on säilynyt Haapamäen höyryveturipuistossa.

Lähteet

• Kari Salo: Raskas vaihtoveturi Vr4/5 Kalkkuna; artikkeli Resiina-lehdessä 2/97
• Suomen rautatiehistoriallisen seuran nettisivut

Viitteet

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Vr5 Wikimedia Commonsissa