Viron maapäivät

Viron kuvernementin väliaikainen maaneuvosto eli maapäivät (vir. Maanõukogu, Maapäev) oli vuonna 1917 toiminut Viron kuvernementin kansanedustuselin. Se kokoontui uudelleen vuosina 1918–1919 itsenäisen Viron tasavallan ensimmäisenä parlamenttina.

Perustaminen ja valinta

Helmikuun vallankumouksen jälkeen Venäjän väliaikainen hallitus päätti virolaisten toiveesta 12. huhtikuuta (juliaanisen kalenterin 30. maaliskuuta) 1917 myöntää Virolle vuoden 1919 alkuun saakka voimassa olevan väliaikaisen, rajoitetun itsehallinnon. Virolaisten asuinalueet yhdistettiin yhdeksi Viron kuvernementiksi, jonka korkeimmaksi elimeksi määrättiin yleisillä vaaleilla valittava maaneuvosto eli maapäivät.[1] Niillä oli valtuudet ratkaista paikallisia asioita, asettaa veroja sekä tehdä lakiluonnoksia.[2] Niihin valittiin kaksivaiheisella vaalitavalla yksi edustaja 20 000 asukasta kohden.[3]

Venäjän sisäministeriö viivytteli Viron itsehallinnon voimaan saattamista heinäkuun alkuun saakka.[3] Maapäivien vaalit järjestettiin maaseudulla 5. kesäkuuta (23. toukokuuta) mutta kaupungeissa vasta syyskuussa 1917.[1][2][3] Vain hieman yli kolmannes äänioikeutetuista äänesti. Maapäiville valittiin 62 edustajaa, joista 42 maaseudulta ja 20 kaupungeista.[4] Heistä 13 edusti Maarahva Liit -puoluetta, 11 radikaalisosialisteja eli myöhempää työpuoluetta, 9 sosiaalidemokraatteja, 8 sosialistivallankumouksellisia, 7 demokraattista puoluetta, 5 bolševikkeja ja 4 radikaalidemokraattista puoluetta, minkä lisäksi joukossa oli yksi baltiansaksalaisten ja yksi vironruotsalaisten edustaja sekä kolme sitoutumatonta.[1] Edustajista kaksi oli naisia.[4]

Toiminta vuonna 1917

Maapäivät kokoontuivat ensi kerran Tallinnan Toompean linnassa 14. (1.) heinäkuuta 1917, jolloin paikalla olivat vain maaseudun edustajat.[1][2][3] Porvarillisilla puolueilla oli tässä vaiheessa täpärä enemmistö 20–19.[4] Puhemieheksi valittiin oikeiston ja vasemmiston välisenä kompromissina työpuolueen Artur Vallner. Maapäivät asettivat toimeenpanovallaksi Jaan Raamotin johtaman Viron maahallituksen.[1][4] Kaupunkien edustajat liittyivät maapäiville 8. lokakuuta (25. syyskuuta), jolloin voimasuhteet kallistuivat vasemmalle.[3] Maapäivien tultua täysilukuiseksi puhemieheksi valittiin 12. lokakuuta (29. syyskuuta) työpuolueen Otto Strandman ja maahallituksen uudeksi johtajaksi 25. (12.) lokakuuta Maarahva Liitin Konstantin Päts.[3][1] Venäjän perustuslakia säätävän kansalliskokouksen jälkeen oli tarkoitus pitää uudet maapäivävaalit, joita varten laadittiin uusi vaalilaki, mutta toisia vaaleja ei koskaan pidetty.[3][4]

Lokakuun vallankumouksen jälkeen Viron työläis- ja sotilasneuvostojen toimeenpanevan komitean puheenjohtaja, bolševikki Jaan Anvelt ilmoitti 26. (13.) marraskuuta 1917, että maapäivät hajotettaisiin kahden päivän kuluttua ja helmikuun 1918 alussa valittaisiin Viron perustava kokous. [1] Viron ”kansalliset” puolueet olisivat halunneet jatkaa maapäivien toimintaa, mutta bolševikkihallintoa ei uskallettu uhmata ilman sotavoiman tukea.[3] Kokoontuessaan viimeiseen istuntoonsa ennen hajotusta 28. (15.) marraskuuta maapäivät julistautuivat korkeimman haltijaksi Virossa perustavan kokouksen kokoontumiseen asti.[1][3] Demokraattien Jaan Tõnissonin tekemää ehdotusta vastaan äänesti yhdeksän äärivasemmiston edustajaa.[4] Maapäivät päättivät samalla luovuttaa korkeimman vallan puhemiehistölleen sekä niin sanotulle vanhintenneuvostolle (vanematekogu), jotka voisivat kokoontua maapäivien ollessa hajalla.[1][3] Vanhintenneuvostolla, johon kuului yksi edustaja kustakin puolueesta, oli oikeus säätää välttämättömiä lakeja ja asetuksia järjestyksen ylläpitämiseksi. Sen puheenjohtajaksi tuli Päts.[1]

Vanhintenneuvosto siirsi vallan 19. helmikuuta 1918 edelleen kolmimiehiselle Viron pelastuskomitealle, jonka muodostivat Päts, Konstantin Konik ja Jüri Vilms. Pelastuskomitea esitti muutamaa päivää myöhemmin Viron itsenäisyysjulistuksen.[1][3]

Toiminta vuosina 1918–1919

Maapäivät kokoontuivat uudelleen Saksan miehityksen päättymisen jälkeen 20. marraskuuta 1918. Ne asettivat 27. marraskuuta Pätsin johtaman väliaikaisen hallituksen ja luovuttivat sille vallan antaa lakeja ja määräyksiä, solmia valtiosopimuksia sekä päättää valtion lainoista ja sitoumuksista.[1] Maapäivät hajaantuivat lopullisesti huhtikuussa 1919, kun Viron perustava kokous aloitti toimintansa.[2][4]

Lähteet

  1. ↑ a b c d e f g h i j k l Seppo Zetterberg: Viron historia, s. 492–495, 497, 500, 504. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki 2007.
  2. ↑ a b c d Provincial Assembly (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi) Estonica.org. Viitattu 8.4.2022.
  3. ↑ a b c d e f g h i j k Mirko Harjula: Viro 1914–1922: Maailmansota, vallankumoukset, itsenäistyminen ja vapaussota, s. 36–37, 50–51, 59–60, 68, 86. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki 2009.
  4. ↑ a b c d e f g Erkki Tuomioja: Jaan Tõnisson ja Viron itsenäisyys, s. 122–124, 127. Tammi, Helsinki 2010.