Toinen raide

Toinen raide
Ohjaaja Antti Lempiäinen
Käsikirjoittaja Antti Lempiäinen
Tuottaja
  • Ari Lehikoinen
  • Maija Roivainen
  • Laura Vehkaoja
Säveltäjä Petrus Rapo
Kuvaaja Antti Lempiäinen
Leikkaaja Hanna Kuirinlahti
Pääosat Antti Lempiäinen
Valmistustiedot
Valmistusmaa Suomi
Tuotantoyhtiö Yleisradio
Levittäjä Yleisradio
Ensi-ilta 2023
Alkuperäiskieli suomi
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
[ Muokkaa Wikidatassa ] Näytä Wikidatasta tulevat arvot
Infobox OKNimi-testi OK

Toinen raide on Antti Lempiäisen ohjaama ja käsikirjoittama suomalainen dokumentti- ja televisioelokuva vuodelta 2023.[1]

Elokuva kertoo Imatralla kasvaneen Lempiäisen ja hänen lapsuudenystävänsä Jarkon elämien erkaantumisesta eri suuntiin. Se käsittelee lapsuuden lähtökohtien sekä Suomen 1990-luvun laman vaikutusta lapsen myöhempään elämään. Elokuva alkaa Lempiäisen lukiessa artikkelin Veturimiehet heiluttaa (1992) -elokuvasta. Hän muistelee käyneensä katsomassa elokuvan ystävänsä Jarkon kanssa, jonka jälkeen Jarkko päätteli heidän elämiensä menevän juuri kuten elokuvan päähenkilöillä, Lempiäisen lähtiessä muualle ja Jarkon jäädessä näköalattomana kotikaupunkiinsa. Lempiäinen ei ole kuullut Jarkosta mitään kahteenkymmeneen vuoteen ja päättää artikkelin innoittamana selvittää mitä hänelle on tapahtunut.[1]

Lähteet

  1. a b Dokumentaristi etsi lapsuuden­ystävänsä, tämä löytyi koti­sohvaltaan piikki suonessa Helsingin Sanomat. 23.3.2023. Viitattu 10.4.2023.