Takku.net

Takku.net (myös pelkkä Takku) on suomalainen anarkistien internetsivusto ja keskustelupalsta. Sivuston sisältö koostuu pitkälti anarkistiseen ajatusmaailmaan liittyvistä artikkeleista, mielipiteistä ja keskusteluista sekä tulevien tapahtumien mainoksista.[1] Sivusto tarjoaa myös anonyymin tiedotuskanavan laittomien iskujen tekijöille. Sivuilla julkaistaan anarkistien tekemien tuhopolttojen ja muiden sabotaasien jälkeen julkilausumia, joissa tekijät kertovat iskujen motiiveista.[1]

Iskut

Sivusto on tullut tunnetuksi siitä, että anarkistit ja muut ryhmät julkaisevat siellä raportteja tekemistään iskuista.

Huhtikuussa 2015 Vantaan Sanomat uutisoi sivuston lietsoneen lukijoitaan laittomaan toimintaan eduskuntavaaleihin osallistuvia puolueita vastaan. Nimetön kirjoittaja otti myös vastuun perussuomalaisten vaalitoimistoon kohdistuneesta ilkivallasta.[2]

Kesäkuussa 2016 Eläinten vapautusrintaman eläinaktivistit ilmoittivat sivustolla tehneensä tuhopolton, jossa tuhoutui viisi Pohjolan Matkan bussia, koska yhtiö on tehnyt yhteistyötä turkishuutokauppaa harjoittavan Saga Fursin kanssa. Aktivistien mukaan tarkoitus oli sytyttää 20 bussia.[3]

Itsenäisyyspäivän 2017 aikoihin sivustolla otettiin vastuu vantaalaisen Bar Rock Bearin omistajan autojen tuhopoltosta. Kyseisessä baarissa oli tarkoitus esiintyä äärioikeistolaista ja kansallismielistä musiikkia soittavia esiintyjiä. Baaria oli jo aiemmin häiriköity kaatamalla sementtiä vessanpönttöihin ja se oli myös uhattu polttaa.[4]

Itsenäisyyspäivän 2017 jälkeen Fuck Suomi 100 -ryhmä[5] julkaisi sivustolla videon, jossa poltetaan parisenkymmentä varastettua Suomen lippua. Liput oli ilmeisesti varastettu Helsingin Lauttasaaresta eri kiinteistöjen saloista. Poliisi selvitti asiaa varkautena ja Suomen lipun häpäisynä.[6][7]


Takusta sanottua

Perussuomalaisten kuntapoliitikko Terhi Kiemunki arvosteli Tampereen kaupunkia anarkistisen ääriliikkeen tukemisesta sallimalla anarkistien järjestämän anarkistifestivaalin pitämisen kaupungin omistamassa rakennuksessa ja tilaisuuden aktiivisen mainostamisen takku.net -keskustelupaikan välityksellä.[8]

Katso myös

  • Antifasismi
  • Antifaschistische Aktion
  • Antifascistisk aktion (Ruotsi)

Lähteet

  1. a b Väkivaltaisen ekstremismin tilannekatsaus 1/2017 1.3.2017. Sisäministeriö.
  2. Anarkistisivusto lietsoo hyökkäystä puolueita vastaan – "Täyttäkää vihreiden toimisto vedellä" (Arkistoitu – Internet Archive) Vantaan Sanomat
  3. http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016061021705856_uu.shtml
  4. https://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/587577-yrittajan-kolme-autoa-poltettiin-kotipihaan-anarkistisivusto-otti-vastuun
  5. https://takku.net/article.php/20171207184552381
  6. https://www.uusimaa.fi/artikkeli/588071-suomen-liput-ja-poliisin-virkalippu-sytytettiin-tuleen-tallainen-sotaisaa
  7. https://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikkeli/kuvat-suomen-lipuista-tehdysta-roviosta-poliisi-vastaavaa-tuhoamista-en-muista/ (Arkistoitu – Internet Archive)
  8. Terhi Kiemunki: Tampereen on lopetettava anarkistisen ääriliikkeen tukeminen - Perussuomalaisten Blogisivusto Perussuomalaisten Blogisivusto. 19.7.2015. Arkistoitu 2.3.2017. Viitattu 1.3.2017.

Aiheesta muualla

  • Takku.net