Taidepsykologia

Vincent van Gogh on yksi taiteilija, jota on paljon tulkittu psykologian teorioiden avulla. Omakuva korva sidottuna, 1889.

Taidepsykologia on taiteentutkimuksen ala, joka soveltaa psykologisen tutkimuksen teorioita ja menetelmiä.[1] Sen tutkimuskohteena on taiteen ja yleisön välinen suhde, taiteen tekijät ja taideteokset.

Värihavaintotutkimuksissa fysiologisella psykologialla oli paljon merkitystä 1800-luvun alkupuolella. Michel Eugène Chevreulin tutkimukset ja Hermann von Helmholtzin väriteoria 1860-luvulta vaikuttivat impressionismiin ja neoimpressionismiin. Samaan tapaan havaintopsykologialla ja hahmoteorialla oli merkitystä 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa.[1]

Psykologian vaikutusta ovat myös elämysteoriat, kuten Einfühlung- eli tunnestautumisteoria, jota Theodor Lipps kehitteli ja Wilhelm Worringer jatkoi.[1] Myös psykoanalyyttinen taiteentulkinta on ollut suosittu tapa soveltaa psykologiaa taiteeseen. Oma erityisalansa on psykiatrinen taiteentutkimus, jota käytetään psykoterapiassa ja mielisairauksien diagnostiikassa.[1]

Katso myös

Lähteet

  1. ↑ a b c d Taiteen pikkujättiläinen, s.730. WSOY, 1995. ISBN 951-0-16447-X