Tadžikistan

Tadžikistanin tasavalta Ҷумҳурии Тоҷикистон
lippu vaakuna
Tadžikistanin sijainti
Valtiomuoto	tasavalta
Presidentti Pääministeri	Emomali Rahmon Qohir Rasulzoda
Pääkaupunki	Dušanbe (802 700 as. (2016)[1]) 38°33′N, 68°48′E
Muita kaupunkeja	Hudžand (175 400 as., (2016)), Qurgonteppa (105 400), Kulob (102 400)[1]
Pinta-ala
– yhteensä	142 600 km² [1] (sijalla 92)
– josta sisävesiä	0,3 %
Väkiluku (2016)	8 551 200 [1] (sijalla 95)
– väestötiheys	60,0 as. / km² [1]
– väestönkasvu	1,75 % [2] (2014)
Viralliset kielet	tadžikin kieli (valtion kieli), venäjä (kansojen välisessä käytössä)[3]
Valuutta	somoni (TJS)
BKT (2013)
– yhteensä	8,513 mrd. USD [2]  (sijalla 189)
– per asukas	2 300 USD
HDI (2019)	0,668 [4] (sijalla 125)
Elinkeinorakenne (BKT:sta)
– maatalous	21 %
– teollisuus	23 %
– palvelut	56 % [2]
Aikavyöhyke	UTC+5
– kesäaika	ei käytössä
Itsenäisyys  – Neuvostoliitosta	9. syyskuuta 1991
Lyhenne	TJ
– ajoneuvot:	TJ
– lentokoneet:	EY
Kansainvälinen suuntanumero	+992
Tunnuslause	Ei mottoa
Kansallislaulu	”Surudi milli”
Edeltäjä(t)	Tadžikistanin sosialistinen neuvostotasavalta
Infobox OKNimi-testi OK

Tadžikistan (tadžikiksi Тоҷикистон, Tojikiston; ven. Таджикиста́н, Tadžikistan), virallisesti Tadžikistanin tasavalta (tadžikiksi Ҷумҳурии Тоҷикистон, Jumhurii Tojikiston; ven. Респу́блика Таджикиста́н, Respublika Tadžikistan) on sisämaavaltio Keski-Aasiassa. Sen naapurivaltioita ovat etelässä Afganistan, idässä Kiina, pohjoisessa Kirgisia ja lännessä Uzbekistan. Tadžikistan on Keski-Aasian valtioista pienin. Sen vuoristosta alkaa monia jokia, joiden vettä on käytetty sekä puuvillapeltojen kasteluun että vesivoiman tuottamiseen.

Maantiede

Tadžikistan on Keski-Aasian valtioista pienin. Maan halki kulkevat yhdet maailman korkeimmista vuorijonoista, Pamir ja Altai. Maa sijaitsee 300–7 495 metriä merenpinnan yläpuolella. 93 % maasta on vuoristoa,^[5] ja yli puolet alueesta sijaitsee yli kolmen kilometrin korkeudessa. Maanjäristykset ovat yleisiä; maassa on vuosittain noin 160 järistystä, joista 50 on vakavia. Vuorijonoja halkovat sadat kanjonit, joiden pohjalla kulkee jokia.^[6]

Vuoristot ovat vaikeakulkuisia, ja Vuoristo-Badahšanin alue on suuren osan vuotta lähes eristyksissä muusta maasta.^[7] Vuorenhuipuista kolme kohoaa yli 7 000 metrin korkeuteen. Korkein huippu on nykyiseltä nimeltään Qullai Somoni (7 495 m). Pysyvän lumen raja kulkee maan länsiosissa 3 500–3 600 metrin korkeudessa ja kohoaa 5 800 metriin idässä. Jäätiköt kattavat runsaat 8 476 neliökilometriä.^[5]

Maassa on 947 yli 10 kilometrin mittaista jokea. Jokien yhteispituus on yli 28 500 kilometriä.^[5] Joet yhdistyvät jokilaaksoiksi, joissa suurin osa maan väestöstä asuu. Järvistä suurin (380,0 km²) ja tunnetuin on Karakul-suolajärvi 4 200 metrin korkeudessa.^[6][8][5] Tekojärvistä laajin on Syrdarja-jokeen padottu Qairoqqumin tekojärvi (Kairakkum) maan pohjoisosassa (520,0 km², tilavuus 4,16 km³) ja tilavuudeltaan suurin Vahš-jokeen padottu Norakin tekojärvi (106,0 km², tilavuus 10,50 km³).^[5]

Tadžikistanin komeimpia eläimiä ovat kotkat ja vuoriston suuret nisäkkäät kuten karhut, jakit ja lumileopardit.^[9]

Tadžikistanin ilmasto on mantereinen, alavilla seuduilla myös subtrooppinen. Siellä on paljon puoliaavikkoa ja aavikkoa. Lämpötila riippuu vahvasti maaston korkeudesta. Alavilla mailla heinäkuun päivälämpötilat ovat 23–30 °C ja tammikuun -1...+3 °C (ääriarvona Pantš: heinäkuussa +45 °C, tammikuussa +22 °C). Pamirin itäosassa on heinäkuussa 5–10 °C ja tammikuussa -15°...-20 °C (ääriarvona Bulinkul-järvi: heinäkuussa -8 °C ja tammikuussa -61 °C). ^{[10][5]selvennä}

Eritasoiset suojelualueet kattavat 21 prosenttia tasavallan pinta-alasta. Luonnonpuistoja on neljä ja muita suojelualueita tai kansallispuistoja 13.^[5] Pamirin kansallispuisto on Unescon maailmanperintökohde vuodesta 2013.^[11]

    Dušanbe

Hudžand

Qurgonteppa

Kulob

Istaravšan

Tursun-
zoda   

Konibodom

Isfara

Vahdat

Pandžakent

Jovlon

Buston

Horug

Norak

Hisor

Murghab

Karakul

Qairoqqumin tekojärvi

Syrdarja

Vahš

Zarafšon

Amudarja

Pandž

Rogunin pato

Qullai Somoni
7495 m

Uzbekistan

Afganistan

Kiina

Kirgistan

Tadžikistanin kartta, josta löytyvät 15 suurinta kaupunkia ja keskeisimpiä vesistöjä. Maakuntien hallintokeskukset on vahvennettu.

Historia

Pääartikkeli: Tadžikistanin historia

Ensimmäiset ihmiset saapuivat Tadžikistaniin 4000-luvulla eaa. Tadžikistanin alue on kuulunut aikojen saatossa lukuisille valtioille, enimmäkseen Persialle. Ennen ajanlaskun alkua se oli osa Baktriaa. Arabit toivat sinne islamin 600-luvulla. Samanidien valtakunta syrjäytti arabit ja myöhemmin turkkilaiset. Myöhemmin vallan ottivat mongolit, ja Tadžikistanista tuli osa Buharan emiraattia.^[12]

Venäjän keisarikunta laajeni 1800-luvulla Keski-Aasiaan ja otti alueen hallintaansa. Venäjän vallankumouksen jälkeen 1917 tadžikit taistelivat bolševikkeja vastaan yrittäen itsenäistyä. Bolševikit voittivat nelivuotisen sodan, jonka aikana moskeijoita tuhottiin ja väestöä terrorisoitiin. Sota ja neuvostovallan vaatima maatalouden suuntaaminen puuvillantuotantoon johtivat nälänhätään, jossa kansallismieliset arvioivat menehtyneen jopa miljoona tadžikistanilaista.^[13]

Bolševikkien voitettua sodan Tadžikistanin alue kuului Buharan sosialistiseen kansantasavaltaan 1920–1924. Buharan sosialistinen kansantasavalta muutti nimensä Buharan sosialistiseksi neuvostotasavallaksi syyskuussa 1924, ja marraskuussa samana vuonna se lakkautettiin ja jaettiin Uzbekistanin ja Turkmenistanin sosialistisiksi neuvostotasavalloiksi. Tuolloin perustettiin myös Tadžikistanin autonominen sosialistinen neuvostotasavalta, joka kuului Uzbekistanin sosialistiseen neuvostotasavaltaan, kunnes siitä 5. joulukuuta 1929 muodostettiin Tadžikistanin sosialistinen neuvostotasavalta. Neuvostoliittoon alue kuului virallisesti vuodesta 1925 lähtien. Tadžikistanin SNT jäi elintasossa ja teollisuudessa muista neuvostotasavalloista jälkeen. Tadžikistaniin alkoi 1970-luvulla syntyä islamilaisia liikkeitä, jotka eivät kuitenkaan olleet merkittäviä ennen Neuvostoliiton kaatumista 1990-luvulla.^[14]

Tadžikistanin itsenäistyttyä maassa puhkesi heti eri heimoryhmien välinen sisällissota. Valtion johtaja on ollut alusta asti Emomali Rahmon (aiemmin Rahmonov), jonka on väitetty sisällissodan aikana syyllistyneen etnisiin puhdistuksiin. Tulitauko saatiin aikaan 1997, ja 1999 pidettiin vaalit, joita oppositio piti epärehellisinä. Venäjän joukot olivat Tadžikistanissa valvomassa Afganistanin vastaista rajaa vuoteen 2005 asti. Syyskuun 11. päivän iskujen jälkeen vuonna 2001 Tadžikistan liittyi Yhdysvaltojen johtamaan liittoumaan ja lisäsi tarkkailua Afganistanin vastaisella rajalla.^[15]

Perustuslakia muutettiin vuonna 2003 kansanäänestyksellä niin, että presidentin kausien määrää lisättiin. Kolmannelle kaudelleen Rahmon valittiin 2006. Molempien vaalien rehellisyys kyseenalaistettiin, samoin kuin vuoden 2010 parlamenttivaalien, jotka voitti Rahmonin puolue. Vuonna 2013 Rahmon valittiin neljännelle kaudelle.^[15]

Tadžikistan pyysi vuonna 2008 kansainvälistä apua energiakriisin ja ankaran talven takia. Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) perui maalle myöntämäänsä tukea, koska paljastui että Tadžikistan oli vääristellyt tietoja.^[15]

Venäjä on tukenut Tadžikistania taloudellisesti ja saanut vastineeksi luvan pitää maassa avaruus- ja sotilastukikohtia.^[15] Vuoden 2020 presidentinvaaleissa Emomali Rahmon valittiin jälleen jatkokaudelle seitsemäksi vuodeksi hänen saatuaan äänistä yli 90 prosenttia. Neljää vastaehdokasta ei pidetty todellisina haastajina, ja oppositioon kuuluva Sosiaalidemokraattinen puolue boikotoi vaaleja. Rahmon on myös asettanut poikansa Roustam Rahmonin maan pääkaupungin Dušanben pormestariksi sekä senaatin johtajaksi, missä virassa hän nousisi isänsä sijaiseksi, jos tämä estyisi hoitamasta presidentin tehtäväänsä.^[16]

Huhtikuun lopulla 2021 Tadžikistanin ja Kirgisian välille puhkesi aseellinen yhteenotto, joka liittyi kiistaan maiden rajalla sijaitsevan tekojärven Ak-Sain hallinnasta. Se on tärkeä vedenlähde paikallisille asukkaille. Tulitauko saatiin aikaan jo samana päivänä.^[17]

Politiikka

Tadžikistan on semipresidentiaalinen tasavalta. Lähes heti itsenäistymisensä jälkeen Tadžikistan ajautui sisällissotaan, jonka eri osapuolien tukijoiksi väitetään Venäjää ja Irania. Suurin osa 400 000 venäläisestä pakeni maasta, ja jäljelle jäi vain 25 000. Sisällissota päättyi 1997 rauhansopimukseen, oppositiojohtajat armahdettiin ja yksi heistä nimitettiin varapääministeriksi.^[15]

Presidentti valitaan seitsenvuotiskaudelle, ja hän nimittää pääministerin. Kaksikamarisessa parlamentissa on 34 jäsenen ylähuone, joka edustaa eri alueita, ja 63 jäsenen alahuone, joka valitaan suoralla vaalilla viisivuotiskaudelle.^[2]

Vuoden 2010 parlamenttivaalit päättyivät presidentti Rahmonin kansandemokraattisen puolueen murskavoittoon. Vaaleja pidettiin jälleen epärehellisinä.^[15]

Maaliskuussa 2020 pidetyissä parlamenttivaaleissa presidentti Rahmonin kansandemokraattinen puolue sai 47 parlamentin 63 paikasta. Loput paikat menivät blokkipuolueille. Sosiaalidemokraattinen puolue oli ainoa todellinen oppositiopuolue sen jälkeen kun islamilainen puolue kiellettiin vuonna 2015. Sosiaalidemokraattinen puolue oli vuoden 2020 vaaleissa ainoa puolue, joka ei virallisten tulosten mukaan ylittänyt viiden prosentin äänikynnystä.^[18]

Vuonna 2009 asetettu uskontolaki on rajoittanut merkittävästi ajatuksen- ja uskonnonvapautta: uskonnon harjoittaminen ilman valtion lupaa on kielletty^[19]. Jehovan todistajat on kielletty maassa vuodesta 2007 ja poliisi kohdistaa heihin kotietsintöjä, pidätyksiä ja jopa 14 tuntia kestäneitä kuulusteluja. Vastoin Yhdistyneiden kansakuntien kidutuksen ja muun julman, epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai rangaistuksen vastaista yleissopimusta Tadžikistan ei ole suostunut tutkimaan tai asettamaan syytteeseen henkilöitä, joiden on väitetty syyllistyneen kuulusteluissa kidutukseen^[20].

Hallinnollinen jako

Tadžikistanin maakunnista yksi on autonominen alue. Pääkaupunki Dušanbe muodostaa oman erillisalueensa.^[21] Vanha Karoteginin maakunta on nykyisin keskushallinnon alainen erityisalue.^{[22]lähde tarkemmin?} Alueet jakautuvat edelleen piireihin ja kaupunkeihin.^[23][21]

Talous

Tadžikistan on entisen Neuvostoliiton köyhin osa ja se on ollut pitkään melko köyhä valtio. Inhimillisen kehityksen indeksin (HDI) luokittelussa maa sijoittuu keskitason luokan maiden puoliväliin (indeksiluku 0,624 vuonna 2014). Talous on perustunut paljolti alumiinin ja puuvillan viennille. Kuivuus on aiheuttanut nälänhätää vielä 2000-luvullakin. Siksi Punainen Risti pyysi elokuussa 2001 apua Tadžikistaniin ja Uzbekistaniin.^[24] Vuosina 2007–2008 maa sai Maailmanpankin kanavoimaa ruoka-apua ankaran talven aiheuttaman kuluttajahintojen räjähdysmäisen nousun jälkeen.^[25] Vuonna 2010 maassa puhkesi polioepidemia, ja EU lahjoitti rahaa rokotusohjelmaan.^[26]

Maan merkittävin resurssi on vesi. Tadžikistanista saa alkunsa yli 40 % Keski-Aasian vedestä ja maassa sijaitsee 60 % alueen vesivoimapotentiaalista.^[5] Vettä käytetään puuvillan kasteluun, mutta sitä on alettu hyödyntää myös vesivoiman tuottoon. Maailman korkein pato valmistui 1980 maata halkovaan Vahš-jokeen Norakin kaupungin itäpuolelle.^[27][28] Sitäkin suurempaa Rogunia alettiin rakentaa Vahšiin noin 75 kilometriä Norakin padosta yläjuoksulle päin 1976, mutta työt keskeytyivät maan itsenäistyttyä.^[29] Tadžikistan on etsinyt rahoitusta hankkeen uudelleenkäynnistämiseen, mutta naapurimaat, etenkin Uzbekistan, vastustivat sitä. Maailmanpankki on päättänyt vuonna 2010 arvioida hankkeen ympäristövaikutuksia.^[30] Vuonna 2014 Maailmanpankin toteuttamisselvitys näytti vihreää valoa hankkeelle. Rahoitusta suurhankkeelle on yritetty järjestellä esimerkiksi osakeannilla, mutta näin saavutettiin vain pieni osa tarvittavasta rahoituksesta. Kesällä 2016 hankkeen rakentamisesta vastaava valtionkomissio kuitenkin valitsi suuren italialaisen rakennusyhtiön Salini Impregilon hankkeen päätoteuttajaksi. Rakennushankkeen budjettina oli 3,9 miljardia USD. Hankkeen toteutus on jaettu neljään osaan. Kallein osahanke on 335 metrin korkuisen, maailman korkeimman kivitäytteisen padon rakentaminen (1,95 mrd. USD). Valmistuttuaan Rogunin vesivoimalan on suunniteltu sisältävän kuusi suurta 600 MW:n turbiinia, jolloin voimalan nimellisteho olisi kolmea suurta ydinvoimalayksikköä vastaava 3 600 MW, vesivarojen kausiluonteisuuden vuoksi voimalaa ei patohankkeesta huolimatta kuitenkaan voitaisi käytettää nimellistehollaan kuin ajoittain. Tuotettavalla sähköllä on ajateltu pystyttävän lopettamaan maata vaivannut sähköpula ja ylijäämää myytävän Afganistaniin ja Pakistaniin.^[31]

Väestöjakauma

Maan tilastokeskus arvioi väkiluvuksi 8,55 miljoonaa vuoden 2016 alussa.^[1] Tätä edeltävä tuorein väestönlaskenta on vuodelta 2010.^[32][33]

Suurin väestöryhmä on tadžikit, joita vuoden 2010 (2000) laskennan mukaan oli 84,3 % (79,9 %). Suurin vähemmistö on uzbekit, joita on 12,2 % (15,3 %) ja muita pienempiä vähemmistöjä ovat kirgiisit 0,8 % (1,1 %) ja venäläiset 0,5 % (1,1 %). Loppuosa 2,2 % (2,6 %) väestöstä muodostuu pienemmistä, väestöosuudeltaan alle 1,0 % etnisistä ryhmistä.^[32]

Virallinen kieli ja kansalliskieli on tadžikki, minkä lisäksi Tadžikistanin perustuslain mukaan venäjä on kansojen välisen kommunikaation kieli.^[34] Huolimatta köyhyydestä 99,4 % väestöstä on lukutaitoista. 85 % väestöstä on sunneja, šiioja on viisi prosenttia ja muita 10 prosenttia (2007).^[35]

Koulutukseen pääsevien naisten väestöosuus laskee voimakkaasti miehiin nähden perustason jälkeisessä koulutuksessa.^[5]

Sisällissodan aikana maasta pakeni 300 000 venäläistä Venäjälle.^[36] Viisumivapauden ja kielitaidon takia myös monet muut tadžikistanilaiset lähtivät muualle entisen Neuvostoliiton maihin. Vuonna 2007 arvioitiin miljoonan tadžikistanilaisen työskentelevän ulkomailla, etenkin Venäjällä.^[37]

Kulttuuri

Tadžikistanin kulttuuri oli ennen valtionrajojen luomista samankaltaista kuin Uzbekistanin. Tadžikistan tunnettiin neuvostoaikana teatteristaan ja kirjailijoista, jotka ylläpitivät kielensä entisaikaista yhteyttä persian kanssa, kun taas neuvostohallinto pyrki korostamaan kielten erillisyyttä.^[38] Tadžikistanin kansalliskirjasto on toiminut vuodesta 1933.^[39]

Islam oli vahva yhdistävä voima Tadžikistanin taistelussa neuvostovaltaa vastaan ja sisällissodan aikana. Sen vaikutus on kasvanut 2000-luvulla. Joillakin alueilla ei enää myydä alkoholia ja tupakkaa, ja huivin käyttö on lisääntynyt. Myös kielletyt ääriliikkeet ovat saaneet kannattajia etenkin nuorten keskuudessa.^[40] Vuonna 2009 Dušanbeen alettiin rakentaa Keski-Aasian suurinta moskeijaa.^[41]

Tadžikistanin kulttuurilla on vahvat historialliset yhteydet persialaiseen kulttuuriin. Vanhojen runoilijoiden Omar Khaijamin, Alisher Navoin ja Firdowsīn katsotaan kuuluvan myös Tadžikistanin kulttuuriperintöön. Neuvostoaikana kirjallisuudenkin piti seurata virallisia näkemyksiä.^[7]

Urheilu

Tadžikistan on osallistunut kesäolympialaisiin vuodesta 1996 ja talviolympialaisiin vuodesta 2002. Sen ensimmäiset mitalit tulivat vuonna 2008, kun Jusup Abdusalomov sai hopeaa painista ja Rasul Bokijev pronssia judosta.^[42]

Tadžikistanin jalkapallomaajoukkue ei ole kertaakaan osallistunut maailmanmestaruuskilpailuihin eikä Aasian mestaruuskilpailuihin. Lokakuussa 2010 se oli FIFAn rankingissa sijalla 150. Maassa toimii 50 jalkapalloseuraa, joissa on yhteensä 3 743 rekisteröityä pelaajaa.^[43]

Lähteet

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Tadžikistan Wikimedia Commonsissa

n k m Aasian valtiot Itsenäiset valtiot Afganistan Armenia1 Azerbaidžan1 Bahrain Bangladesh Bhutan Brunei Etelä-Korea Filippiinit Georgia1 Indonesia Intia Irak Iran Israel Itä-Timor Japani Jemen Jordania Kambodža Kazakstan1 Kiina Kirgisia Kuwait Kypros1 Laos Libanon Malediivit Malesia Mongolia Myanmar Nepal Oman Pakistan Pohjois-Korea Qatar Saudi-Arabia Syyria Singapore Sri Lanka Tadžikistan Thaimaa Turkki1 Turkmenistan Uzbekistan Venäjä1 Vietnam Yhdistyneet arabiemiirikunnat Kiistanalaiset valtiot Abhasia1 Etelä-Ossetia1 Palestiina Pohjois-Kypros1 Vuoristo-Karabah1 Taiwan Erityisalueet Akrotíri ja Dekéleia Brittiläinen Intian valtameren alue Hongkong Joulusaari Kookossaaret Macao 1Lasketaan kuuluvaksi myös Eurooppaan.