Synkkä yksinpuhelu

Synkkä yksinpuhelu
Kirjailija Olavi Paavolainen
Kieli suomi
Genre päiväkirjaan pohjautuva muistelma
Kustantaja WSOY
Julkaistu 1946
Ulkoasu sid.
Sivumäärä numeroidut sivut 492 + 505-977 + kuvaliitteet
ISBN 978-951-1-21415-1
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta
Infobox OK

Synkkä yksinpuhelu on Olavi Paavolaisen vuonna 1946[1] kahtena osana julkaistu lähes tuhatsivuinen kirja. Se on kooste Paavolaisen päiväkirjoista lähinnä jatkosodan ajalta. Paavolainen oli sodissa tiedotustehtävissä ja oleskeli enimmäkseen päämajassa Mikkelissä ja erityisesti viestikeskus Lokissa, jossa hän pääsi seuraamaan kansainvälistä lehdistöä normaalin sotasensuurin ohi. Kirjassa kuvataan myös Paavolaisen käyntejä rintamalla ja Itä-Karjalassa. Kirja alkaa talvisotaa edeltävästä kesästä jatkuen jatkosodan päättymiseen ja rauhantekoon Neuvostoliiton kanssa. Paavolainen asettuu usein vastakkain virallisen sotapropagandan kanssa, vaikka hän toimi Suomen sotavoimien tiedotusosastolla.lähde?

Ilmestyessään kirja sai ristiriitaisen ja osittain jopa jyrkän kielteisen vastaanoton. Toisaalta sitä pidettiin, varsinkin vasemmiston keskuudessa, todenmukaisuuteen pyrkivänä yksityisen ihmisen tilityksenä jatkosodan vuosista. Toisaalta monet pitivät sitä liian pessimistisenä, jälkiviisaana ja isänmaan etujen vastaisena.lähde? Kirjaa epäiltiin myös suureksi osaksi jälkikäteen sepitetyksi.[2] Varmuutta asiasta ei ole voitu saada, koska Paavolaisen alkuperäiset päiväkirjamerkinnät, joihin teos hänen mukaansa perustuu, eivät ole säilyneet. Paavolainen hävitti aineistoa itse, mutta toisaalta kaikki ei ehkä ole tullut perikunnalta esille[3]. WSOY julkaisi Synkän yksinpuhelun alun perin kahtena melkein 500-sivuisena niteenä[4][5], mutta 1960-luvulla julkaistuissa Paavolaisen Valituissa teoksissa kirja oli lyhennetty 599-sivuiseen yhteen niteeseen. Kansanedustaja Erkki Tuomioja on arvellut, että Paavolainen on itse lyhentänyt teostaan uusintajulkaisussa pehmentääkseen alkuperäisen version ilmaisua ja näkökulmia[6].

Jaakko Pakkasvirta ohjasi kirjan pohjalta elokuvan Pedon merkki (1981). Paavolaiseen perustuvaa Olavi-hahmoa näytellyt Hannu Lauri sai elokuvasta parhaan miespääosan Jussi-palkinnon vuonna 1982.[7]

Lähteet

  1. ↑ Marjo Kaartinen, Hannu Salmi & Marja Tuominen: Maamme: itsenäisen Suomen kulttuurihistoria, s. 202. Veli-Pekka Lehtola: Kuoleman ja elämän rintamat. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2016. ISBN 978-952-222-686-0.
  2. ↑ Ville Hänninen, Tulenliekkinä saavuit kerran, (Arkistoitu – Internet Archive) Lapin Kansa 17.9.2014
  3. ↑ Alkusanat "Monikasvoinen Olavi Paavolainen" teoksessa Panu Rajala, Tulisoihtu pimeään, WSOY 2014 s. 9–11
  4. ↑ Kansallisarkiston haku: Synkkä yksinpuhelu : päiväkirjan lehtiä vuosilta 1941-1944.1 WSOY, 1946 Kansallisarkisto. Arkistoitu 27.9.2017. Viitattu 26.9.2017.
  5. ↑ Kansallisarkiston haku: Synkkä yksinpuhelu : päiväkirjan lehtiä vuosilta 1941-1944. 2 WSOY, 1946 kansalliskirjasto.finna.fi. Arkistoitu 27.9.2017. Viitattu 26.9.2017.
  6. ↑ Erkki Tuomioja: Olavi Paavolainen, Synkkä yksinpuhelu. Päiväkirjan lehtiä vuosilta 1941-1944. Otava, 599 s., Keuruu 2012 Kirjavinkit. Tuomioja.org. Viitattu 7.1.2018.
  7. ↑ Pedon merkki Elonet. , viitattu 21.10.2020.

Kirjallisuutta

  • H. K. Riikonen: Sota ja maisema. Tutkimus Olavi Paavolaisen 1940-luvun tuotannosta. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1995. ISBN 951-717-874-3.

Aiheesta muualla

  • Leo Tiainen: Olavi Paavolaisen sotavuosien odysseia. Helsingin Sanomat 24.12.1946.
  • Pekka Toikka: Biseksuaali kareliaani sodassa. Kiiltomato.net 13.8.2008.
  • Erkki Tuomioja: Legendaarinen Olavi Paavolainen. Heinäkuu 2012.
Tämä kirjaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.