Suula

Suula
Uhanalaisuusluokitus
Elinvoimainen [1]
Tieteellinen luokittelu
Domeeni:	Aitotumaiset Eucarya
Kunta:	Eläinkunta Animalia
Pääjakso:	Selkäjänteiset Chordata
Alajakso:	Selkärankaiset Vertebrata
Luokka:	Linnut Aves
Lahko:	Suliformes
Heimo:	Suulat Sulidae
Suku:	Valkosuulat Morus
Laji:	bassanus
Kaksiosainen nimi
Morus bassanus (Linnaeus, 1758)
Suulan levinneisyysalue
Katso myös
Suula Wikispeciesissä   Suula Commonsissa
Infobox OKNimi-testi OKIUCN-testi OK

Suula (Morus bassanus) on suurin Pohjois-Atlantilla pesivä merilintu.

Tuntomerkit

Suulalla on pitkät ja kapeat siivet ja pitkä, kiilamainen pyrstö. Linnun pituus on 87–100 cm ja siipien kärkiväli 165–180 cm. Koiras on hieman naarasta suurempi. Höyhenpuku on valkea mustia siipienkärkiä lukuun ottamatta. Kesäisin pää on kellertävä, talvisin vaaleampi. Nokka on vaaleansinertävä. Silmä on vaaleansininen, sen ja nokan ympäristössä näkyy mustaa ihoa.

Nuoret linnut ovat tummanruskeita ja kauttaaltaan valkeatäpläisiä. Nuoruuspuku muuttuu asteittain aikuisen linnun väritykseksi. Suula saa aikuispuvun 5–6 vuoden ikäisenä, jolloin se tulee myös sukukypsäksi.

Lintuvuorten suulayhdyskunnat pitävät kovaa, kähisevän läähättävää ääntä.

Vanhin eurooppalainen rengastettu suula on ollut brittiläinen 37 vuoden ja viiden kuukauden ikäinen lintu.

Levinneisyys

Suula pesii yhdyskunnissa Pohjois-Atlantin jyrkillä kalliorannoilla ja -saarilla. 60–70 prosenttia maailman suulista pesii Yhdistyneen kuningaskunnan alueella. Suulayhdyskuntia on myös Islannissa, Norjassa, Färsaarilla, Irlannissa ja Ranskassa, ja toisella puolen Atlanttia Newfoundlandissa ja Québecissä.

Itä-Atlantin nuoret linnut viettävät kaksi ensimmäistä talveaan Afrikan länsirannikon trooppisilla ja subtrooppisilla vesillä. Osa suulista siirtyy sen jälkeen läntiselle Välimerelle. Neljävuotiaina lähes kaikki suulat ovat palanneet pesimäalueilleen. Vanhat linnut talvehtivat Länsi-Euroopan rannikoilla. Suomessa suula on erittäin vähälukuinen, mutta vuosittainen suurharvinaisuus keväisin ja syksyisin.

Ravinto

Suula syö enimmäkseen kalaa, se kykenee syömään jopa 30 senttimetrin mittaisia kaloja. Se syö silliä, kuoretta, turskaa, Ruijan seitiä ja muita merikaloja. Suula saalistaa sukeltamalla. Se syöksyy veteen lähes kohtisuoraan 10–40 metrin korkeudesta, vetää siivet suppuun vedenpinnan saavuttaessaan ja etenee kalojen perässä jopa 15 metrin syvyyteen. Se voi sukeltaa jopa 20 sekuntia.

Pesintä

Koiras rakentaa kalliolle pesän levästä, heinistä, sulista ja maasta. Naaras munii pesään vain yhden munan, jota molemmat vanhemmat hautovat. Toinen vanhemmista pysyttelee poikasen luona, kunnes se on 90 päivän kuluttua lentokykyinen. Poikaset lähtevät muuttamaan uimalla, mutta ne oppivat lentämään runsaan viikon päästä.

Lähteet

• Juhani Lokki & Jörgen Palmgren: Suomen ja Pohjolan linnut. 4. painos (1997). Werner Söderström Osakeyhtiö. ISBN 951-0-21560-0
• Killian Mullarney, Lars Svensson & Dan Zetterström: Suuri lintukirja. (2001) Otava. ISBN 951-1-16724-3
• ARKive: Gannet (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi)

Viitteet

Aiheesta muualla

• Nelson, B. 1978: The Gannet. - T. & A. D. Poyser, Berkhamsted.
• Pulliainen, Erkki 1979: Suulia Sula bassana* Pohjois-Suomessa. - Lintumies 4.1979 s. 182. LYL.
• Suula Lintukuva-verkkopalvelussa
• Ääntä^{[vanhentunut linkki]}, Äänen metadata Macaulay Library