Suomen taiteen kultakausi

Suomen taiteen kultakaudeksi kutsutaan noin vuosia 1880–1910, jolloin suomalaiselle taiteelle luotiin kansallinen ilme. Kultakausi sijoittui samaan aikaan sortokausien ja kansallisen heräämisen kanssa. Aikakauden on katsottu ilmenneen kuvataiteessa, kirjallisuudessa, musiikissa ja arkkitehtuurissa. Aikakauden keskeisiä hahmoja olivat Akseli Gallen-Kallela, Pekka Halonen, Albert Edelfelt, Jean Sibelius, Eino Leino, Eero Järnefelt, Emil Wikström, Eliel Saarinen ja Hugo Simberg. Suomen taiteen kultakausi tuli esille erityisesti vuonna 1900 Pariisin maailmannäyttelyssä.^[1] Taiteilijat alkoivat kuvata teoksissaan kotimaataan, sen ihmisiä, luontoa ja historiaa. Taiteessa korostettiin oman maan kauneutta ja erityislaatuisuutta.

Akseli Gallen-Kallela, (1865–1931).1894:

»Minä tunnen, että kohta taas avautuu minulle se ihana taiteen maailma, jonka kauneuksia saan mieleni mukaan nauttia. Maailmassa, elämässä ja luonnossa ei olekaan muuta kuin kauniita satuja, ja kun ovi aukenee, mene sisään ja ota sielusi täyteen.»

Teoksia

• 
  Albert Edelfelt, Kuningatar Blanka, 1877.
• 
  Albert Edelfelt, Lapsen ruumissaatto, 1879.
• 
  Akseli Gallen-Kallela, Akka ja kissa, 1885.
• 
  Elin Danielson-Gambogi, Nuori Äiti, 1885.
• 
  Akseli Gallen-Kallela, Sammon taonta, 1893.
• 
  Elin Danielson-Gambogi, Äiti, 1893.
• 
  Akseli Gallen-Kallela, Lemminkäisen äiti, 1897.
• 
  Akseli Gallen-Kallela, Kullervon kirous, 1899.

Lähteet

Kirjallisuutta

• Kämäräinen, Eija: Suomalainen taidegalleria: Albert Edelfelt, Akseli Gallen-Kallela, Juho Rissanen, Helena Schjerfbeck, Hugo Simberg. Sisältö: Albert Edelfelt: Kultainen häkki; Akseli Gallen-Kallela: Katsoin outoja unia; Juho Rissanen: Naurava kisälli; Helena Schjerfbeck: Paljas minäni; Merenpoika Hugo Simberg. Helsinki: WSOY, 1999. ISBN 951-0-23521-0.
• Levanto, Marjatta: Taide on totta. Helsinki: Otava, 1983. ISBN 951-1-07349-4.

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Suomen taiteen kultakausi Wikimedia Commonsissa

• Suomen taiteen kultakausi