Sunshine Showdown

Sunshine Showdown oli nyrkkeilyn raskaansarjan maailmanmestaruusottelu, joka käytiin Jamaikan Kingstonissa vuonna 1973. Ottelussa kohtasivat hallitseva maailmanmestari Joe Frazier ja haastaja George Foreman.

Foreman yllätti kaikki voittamalla ottelun tyrmäyksellä jo toisessa erässä ja nousemalla raskaansarjan kiistattomaksi maailmanmestariksi.

Ennen ottelua

Ottelun järjestämisen takasi Jamaikan valtio. Ottelijoiden turvallisuudesta huolehti 700 sotilasta ja turvatoimet olivat mittavat. Katsojia pyydettiin pysymään hotelliensa lähistöllä, sillä maan monet työttömät protestoivat kalliin ottelun järjestämistä valtion keräämillä verorahoilla.[1]

George Foreman oli voittanut kultamitalin vuoden 1968 olympialaisissa ja kohonnut ammattilaiseksi. Hän osasi hyödyntää loistavasti suurta kokoaan (190 cm ja 100 kg[2]), iskuvoimaansa ja kokonsa tuomaa psyykkistä ylivoimaa.[3] Maailmanmestari Joe Frazier taas oli puolustanut mestaruuttaan tunnetun Fight of the Centuryn jälkeen vain kahdesti, mutta lähti Sunshine Showdown -nimellä tunnettuun kamppailuun 3 : 1 ennakkosuosikkina.[4] Hänen valmentajansa olivat arvioineet Foremanin olevan niin hidas, että Frazier pystyisi väistämään tämän iskuja.[5]

Ottelu

Ottelu kesti vain kaksi erää. Maailmanmestari Joe Frazier ei voinut mitään pidemälle ja vahvemmalle Foremanille, joka kaatoi hänet kamppailun aikana kuusi kertaa kanveesiin. Tuomari Arthur Mercante keskeytti ottelun, kun toista erää oli käyty 1, 35 minuuttia.[4][6] Frazierin poika Marvis Frazier seurasi kamppailua paikan päällä ja luuli pitkään isänsä vain pelleilevän vastustajansa kanssa, käskien tätä lopettamaan.[5]

Yhdysvalloissa tv:ssa esitettyä ottelua selostanut Howard Cosell intoutui ottelun aikana hokemaan toistuvasti lausetta "down goes Frazier". Siitä tuli yksi Cosellin tunnetuimmista lausumista.[7]

Ottelun jälkeen

Entinen maailmanmestari Muhammad Ali oli paikan päällä katsomassa ottelua ja kuvaili sitä myöhemmin kuivaksi näytökseksi.[8]

Frazierin kanssa käymänsä ottelun jälkeen Foreman puolusti mestaruuttaan kahdesti: ensin José Romania vastaan, joka tuli tyrmätyksi ensimmäisessä erässä; ja Ken Nortonia vastaan, joka hävisi tyrmäyksellä toisessa erässä.[9] Hän menetti maailmanmestaruuten Muhammad Alille 1974 käymässään ottelussa, joka tunnetaan nimellä Rumble in the Jungle.

Frazier ja Foreman kohtasivat tämän jälkeen vielä kerran toisensa. Ottelu päättyi jälleen Frazierin tappioon.

Lähteet

  • Goldstein, Alan: Muhammad Ali – legendaarisen nyrkkeilijän tarina. Suomentanut Marianna Kurtto. Jyväskylä: Gummerus, 2007. ISBN 978-951-20-7653-6.
  • Lounasheimo, Ilmo: Kehän sankarit. Helsinki: WSOY, 1987. ISBN 951-0-13981-5.

Viitteet

  1. Lounasheimo, s. 399
  2. Goldstein, s. 108
  3. Sport: Violent Coronation in Kinshasa Time Magazine. Arkistoitu 15.11.2010. Viitattu 16.11.2010. (englanniksi)
  4. a b Sport: Instant Champion Time Magazine. Arkistoitu 13.11.2010. Viitattu 23.11.2010. (englanniksi)
  5. a b Dokumentti: Frazier vastaan Ali (Thrilla in Manila, 2009), HBO
  6. Lounasheimo, s. 399
  7. Joe Frazier 1944--2011 Sports Illustrated. Viitattu 18.9.2012. (englanniksi)
  8. Lounasheimo, s. 400
  9. Lounasheimo, s. 399 - 401