Station Jokela
Station Jokela | |
---|---|
Suuntautuminen | helluntailaisuus |
Kirkkokunta | Suomen Helluntaikirkko |
Perustettu | 2015 |
Toiminnanjohtaja | Ilari Roihuvuo |
Pääkirkko | Keskustie 9-11 Jokela, Tuusula |
Aiheesta muualla | |
Sivusto | |
Infobox OKNimi-testi OK |
Station Jokela on tuusulalainen vuonna 2015 perustettu helluntaiseurakunta. Station-seurakunta toimii Tuusulan Jokelassa. Seurakunnan pastoreita ovat Heidi Roihuvuo, Juha Lehtonen ja Virpi Montonen. Stationin toiminnanjohtaja on Ilari Roihuvuo. Station-seurakunnalla on oma bändi Station Sound.[1]
Historia
Kahvila nuorten hyväksi
Seurakunnan toiminta sai alkunsa Jokelan koulusurmien jälkeen, kun Jokelassa asuvat halusivat tehdä hengellistä työtä nuorten hyväksi. Johtopäätöksenä päätettiin perustaa yhteiskristillinen nuorisokahvila, joka aloitti toimintansa vuonna 2008 Asemapäällikön talossa. Toimintaa olivat mahdollistamassa Tuusulan seurakunta, Järvenpään, Tuusulan ja Hyvinkään helluntaiseurakunnat sekä Järvenpään vapaaseurakunta Arkki.[2]
Alkuvuosien aikana kahvila järjesti monia tapahtumia ja mahdollisti leirejä nuorille. Vuonna 2015 liiketila alkoi käydä pieneksi ja liiketilan tullessa tarjolle Jokelan keskustasta syntyi ajatus seurakunnan perustamisesta.[2] Kahvilan puuhamiehenä oli Eemeli Punju. Loppuvuodesta 2014 ryhdyttiin remontoimaan uusia tiloja.[3]
Seurakunnan perustaminen
Station Jokela aloitti toimintansa maaliskuussa 2015. Station-seurakunnan myötä seurakunta aloitti Station Sunnuntai-jumalanpalvelukset, minkä lisäksi seurakunta on jatkanut nuorisokahviloiden järjestämistä. Seurakunnalla on myös muskaritoimintaa alle kouluikäisille lapsille.[2] Stationin tilat on sisustettu rock-klubihenkisesti.[3][4]
Katso myös
- Tuusulan helluntaiseurakunta
- Tuusulan seurakunta
Lähteet
- Eerola, Janne & Piipponen, Mitja: Startup Seurakunta. Tampere: Päivä Osakeyhtiö, 2017. ISBN 978-952-475-741-6.
Viitteet
|