Slovakia Eurovision laulukilpailussa

Slovakia
Paikallinen TV-asema STV
Esiintymiset
Esiintymiskerrat 7
Ensiesiintyminen 1994
Paras sijoitus 18. (1996) / 13. (2011 SF)
Huonoin sijoitus 21. (1998)
Paras pistemäärä 19
Huonoin pistemäärä 8
Viimeinen sija 1 (2012 SF)
Infobox OK

Slovakia osallistui Eurovision laulukilpailuun ensimmäistä kertaa vuonna 1993, jolloin se ei läpäissyt Itä-Euroopan raatia, eikä siis päässyt varsinaiseen kisaan mukaan. Vuoden 1998 jälkeen maa vetäytyi kilpailusta, minkä jälkeen maa teki paluun vuoden 2009 Eurovision laulukilpailuun[1].

Slovakian kaikki kappaleet olivat slovakiksi ennen vuotta 2011, jolloin maa lauloi ensimmäistä kertaa englanniksi. Myös vuonna 2012 käytettiin englantia. Slovakia vetäytyi jälleen vuoden 2013 kilpailusta eikä ole osallistunut sen jälkeen.

Slovakia on yksi huonoimmin menestyneistä maista Euroviisuissa. Se ei ole kertaakaan läpäissyt nykyistä semifinaalia.

Sijoitukset

Vuosi Esittäjä Laulu Finaali Pisteet Semifinaali Pisteet
1993 Elán Amnestia na neveru -- -- 4 / 7 50
1994 Tublatanka Nekonečná pieseň 19 / 25 15
1996 Marcel Palonder Kým nás máš 18 / 23 19
1998 Katarína Hasprová Modlitba 21 / 25 8
2009 Kamil & Nela Let' tmou -- -- 18 / 19 8
2010 Kristina Horehronie -- -- 16 / 17 24
2011 TWiiNS I'm Still Alive -- -- 13 / 19 48
2012 Max Jason Mai Don't Close Your Eyes -- -- 18 / 18 22

Slovakian äänestyshistoria

Slovakian antamat pisteet

Ainoastaan finaalissa annetut pisteet näkyvät taulukossa. Slovakia ei osallistunut kilpailuihin 1995, 1997 ja 1999–2008. Vuosina 2009–2012 Slovakia ei selviytynyt finaaleihin, mutta sai äänestää niissä.

Slovakian antamat pisteet 1994 lähtien
Maa 1994 1996 1998 2009 2010 2011 2012 Pisteet
Malta Malta 10 12 12 0 X X 0 34
Viro Viro 0 0 8 12 X 0 10 30
Kroatia Kroatia 12 5 10 0 X X X 27
Ruotsi Ruotsi 0 4 0 0 X 10 12 26
Irlanti Irlanti 6 7 4 X 0 8 0 25
Saksa Saksa 7 0 0 12 0 0 19
Kreikka Kreikka 5 8 0 0 5 0 0 18
Bosnia ja Hertsegovina Bosnia ja Hertsegovina 8 0 8 0 0 2 18
Yhdistynyt kuningaskunta Iso-Britannia 3 6 1 7 0 0 0 17
Kypros Kypros 0 10 5 X 2 X 0 17
Belgia Belgia 0 7 X 10 X X 17
Azerbaidžan Azerbaidžan 4 0 7 6 17
Norja Norja 0 0 0 10 3 X 0 13
Israel Israel 0 5 8 X X 13
Tanska Tanska 0 7 6 0 13
Ukraina Ukraina 1 0 12 0 13
Islanti Islanti 1 1 6 0 0 4 12
Venäjä Venäjä 0 0 6 0 3 9
Unkari Unkari 0 0 0 X 0 0 8 8
Armenia Armenia 3 4 X 7
Serbia Serbia X 0 0 7 7
Puola Puola 4 2 0 X X X 6
Alankomaat Alankomaat 0 0 6 X X X X 6
Itävalta Itävalta 0 3 3 X 6
Moldova Moldova 0 0 5 0 5
Italia Italia 0 5 5
Portugali Portugali 0 0 2 2 0 X X 4
Espanja Espanja 2 0 0 0 0 2 0 4
Sveitsi Sveitsi 0 0 0 X X 4 X 4
Pohjois-Makedonia EJT Makedonia 3 X X X 1 4
Romania Romania 0 0 0 1 0 0 1
Slovenia Slovenia 0 0 X X 1 X 1
Lähteet [2] [3] [4] [5] [6] [7] [8]
X = maa ei selviytynyt finaaliin, – = maa ei osallistunut kilpailuun

Slovakian saamat pisteet

Ainoastaan finaalissa annetut pisteet näkyvät taulukossa. Slovakia ei osallistunut kilpailuihin 1995, 1997 ja 1999–2008. Vuosina 2009–2012 maa ei selviytynyt finaaleihin. Vuodesta 2004 lähtien myös semifinaaleissa karsiutuneet maat ovat voineet äänestää finaalissa.

Slovakian saamat pisteet 1994 lähtien
Maa 1994 1996 1998 Pisteet
Malta Malta 12 8 0 20
Kroatia Kroatia 0 0 8 8
Kreikka Kreikka 3 4 0 7
Puola Puola 0 5 0 5
Espanja Espanja 0 2 0 2
Lähteet [2] [3] [4]
– = maa ei osallistunut kilpailuun

Kapellimestarit

Vuosina 1956–1998 Eurovision laulukilpailussa lauluja säesti suuri viihdeorkesteri jousineen, puhaltimineen ja komppiryhmineen. Jokainen maa lähetti kilpailuun oman kapellimestarin, joka vastasi laulun sovituksesta ison orkesterin säestämänä.[9] Slovakia osallistui myös vuoden 1993 Eurovision laulukilpailun esikarsintaan Kvalifikacija za Millstreet, jossa Slovakian kappaletta johti Vladimír Valovič.[10]

Slovakian kapellimestarit
1994–1998
Vuosi Nimi
1994 Vladimír Valovič
1996 Juraj Burian
1998 Vladimír Valovič

[11]

Lähteet

  1. http://www.esctoday.com/news/read/11185
  2. a b Dublin 1994 (Scoreboard) eurovision.tv. Viitattu 21.6.2019. (englanniksi)
  3. a b Oslo 1996 (Scoreboard) eurovision.tv. Viitattu 21.6.2019. (englanniksi)
  4. a b Birmingham 1998 (Scoreboard) eurovision.tv. Viitattu 21.6.2019. (englanniksi)
  5. Moscow 2009 (Scoreboard) eurovision.tv. Viitattu 21.6.2019. (englanniksi)
  6. Oslo 2010 (Scoreboard) eurovision.tv. Viitattu 21.6.2019. (englanniksi)
  7. Düsseldorf 2011 eurovision.tv. Viitattu 21.6.2019. (englanniksi)
  8. Baku 2012 eurovision.tv. Viitattu 21.6.2019. (englanniksi)
  9. Facts & figures eurovision.tv. eurovision.tv. Viitattu 30.3.2018. (englanniksi)
  10. Detailed overview: conductors in 1993 andtheconductoris.eu. Arkistoitu 17.3.2018. Viitattu 17.3.2018.
  11. Detailed overview: conductors for Slovakia andtheconductoris.eu. Viitattu 14.5.2018.
Kilpailut vuosittain
1950-luku

1956 · 1957 · 1958 · 1959

1960-luku

1960 · 1961 · 1962 · 1963 · 1964 · 1965 · 1966 · 1967 · 1968 · 1969

1970-luku

1970 · 1971 · 1972 · 1973 · 1974 · 1975 · 1976 · 1977 · 1978 · 1979

1980-luku

1980 · 1981 · 1982 · 1983 · 1984 · 1985 · 1986 · 1987 · 1988 · 1989

1990-luku

1990 · 1991 · 1992 · 1993 · 1994 · 1995 · 1996 · 1997 · 1998 · 1999

2000-luku

2000 · 2001 · 2002 · 2003 · 2004 · 2005 · 2006 · 2007 · 2008 · 2009

2010-luku

2010 · 2011 · 2012 · 2013 · 2014 · 2015 · 2016 · 2017 · 2018 · 2019

2020-luku 2020 · 2021 · 2022 · 2023 · 2024
Yliviivattu vuosiluku tarkoittaa, että kilpailua ei järjestetty kyseisenä vuonna.
Isäntäkaupungit
1950–

Lugano · Frankfurt · Hilversum · Cannes

1960–

Lontoo · Cannes · Luxemburg · Lontoo · Kööpenhamina · Napoli · Luxemburg · Wien · Lontoo · Madrid

1970–

Amsterdam · Dublin · Edinburgh · Luxemburg · Brighton · Tukholma · Haag · Lontoo · Pariisi · Jerusalem

1980–

Haag · Dublin · Harrogate · München · Luxemburg · Göteborg · Bergen · Bryssel · Dublin · Lausanne

1990–

Zagreb · Rooma · Malmö · Millstreet · Dublin · Dublin · Oslo · Dublin · Birmingham · Jerusalem

2000–

Tukholma · Kööpenhamina · Tallinna · Riika · Istanbul · Kiova · Ateena · Helsinki · Belgrad · Moskova

2010–

Oslo · Düsseldorf · Baku · Malmö · Kööpenhamina · Wien · Tukholma · Kiova · Lissabon · Tel Aviv

2020–

Rotterdam · Rotterdam · Torino · Liverpool · Malmö

Yliviivattu kaupunki tarkoittaa, että kilpailua ei järjestetty kyseisenä vuonna.
Tämä musiikkiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.